Tonttu löytää pussista - A

Oli aikainen aamu, aurinko oli juuri aloittanut matkansa taivaan rannasta ylöspäin. Kukaan ei ollut vielä hereillä, ainoastaan linnut sirkuttivat pihan puissa aamuauringon pehmeässä valossa. Oliko se jonkun linnun hieman kovempi laulun luritus vai puuta koputtama tikka, joka sai koulutontun havahtumaan unestaan?

Tonttu makasi pehmeässä vuoteessaan, venytteli lyhyitä sääriään ja käsiään kohti kattoa. Pian se uskalsi raottaa hieman silmiäänkin ja huomasi aamuauringon valon kajastavan verhojen takaa. Koulutonttu rakasti hiljaisia aamuja, jolloin koulutalo oli hiiren hiljainen ja se sai omassa rauhassa tarkastaa, että paikat olivat valmiina koululaisten tuloa varten. Niinpä tonttu päättäväisesti kampesi itsensä ylös sängystään, vaikka olisi voinut vielä hetkeksi torkahtaa.

Tonttu aloitti aina aamunsa aamujumpalla, niin tänäkin aamuna. Sängystä noustuaan se aloitti vielä hieman unesta käheällä äänellään tutun laulun: ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet varpaat…” (Leikitään ja lauletaan lasten kanssa).

Jumpattuaan tonttu otti yöpöydältä lakkinsa, jonka se huolellisesti asetti päähänsä ja sen jälkeen se suuntasi kohti ikkunaa, jonka edessä verhot yhä estivät auringon säteiden pääsyn tontun makuukamariin. Tonttu tarttui verhoon ja työnsi verhot ikkunan sivuille. ”Aaaa”, tonttu ei voinut estää tuota ihailevaa ”aaa”-äännähdystä pääsemästä huuliltaan. Ikkunasta avautuva näkymä oli tontun mielestä ihastuttava: näköala ikkunasta avautui aavalle merelle, jossa aallot lainehtivat laiskasti auringon säteiden kimaltaessa veden pinnalla.

Kerroin oppilaille kertomuksen koulutontun aamusta useampaan kertaan. Toisen kerran yhteydessä piirsimme vahaliiduilla vihkoihin kuvat kertomuksesta. Oppilaat piirsivät tonttu kertomuksesta innoissaan, mutta kukaan ei vielä hoksannut mitään vaikka toisella kerralla satua kertoessani "mässäilin" a-alkuisilla sanoilla.

Kolmantena päivänä tunti alkoi tutulla laululla Tonttu löytää pussista. Laulun jälkeen näytin, oppilaille punaista samettipussia, jotka koulutonttu oli luokkaamme jättänyt. Jokainen oppilas sai vuorollaan laittaa kätensä pussiin ja tunnustella mitä pussissa on. Pussiin ei saanut vielä kurkistaa, ainoastaan tunnustella... (Pussissa oli puinen A-kirjain)

Koulutontun luokkaan unohtama salaisuuspussi aarteineen.

Sen jälkeen kerroin jälleen sadun ja katselimme edellisenä päivän piirrettyä kuvaa taululla. Kertasin oppilaille mitä edellisenä päivänä oli piirretty ja piirsin samalla taululle vain verhot ja koulutontun verhoa sivuille työntävät kädet. Tässä kohtaa luokasta alkoi kuulua kihinää ja supatusta, peput eivät meinanneet penkissä pysyä ja oppilaat olivat pakahtua oivalluksestaan. Osa painoi kättä suunsa edessä, ettei lipsauttaisi salaisuutta ennen kuin saa luvan...

Kurkistimme yhdessä koulutontun pussiin ja niin jokainen lapsi sai varmistuksen siitä, että oli tiennyt oikein: Pussissa oli todella A-kirjain. Tutkimme edellisenä päivänä piirrettyä kuvaa ja etsimme siitä a-kirjaimella alkavia sanoja ja A-kirjaimen muotoja. Harjoittelimme myös verhojen avaamista ja ihastuksen huokausta: "Aaaa".

Tunnin päätteeksi jokainen piirsi yksinkertaistetun version verhoista ja tontun käsistä, eli ison A-kirjaimen. Läksyksi oppilaiden tuli keksiä mahdollisimman paljon A-kirjaimella alkavia sanoja.

Neljäntenä ja viimeisenä päivänä kun käsittelimme A-kirjainta, aloitimme aamun ulkona leikkien. Aamun leikkeihin kuuluivat "kuka pelkää apinaa?" Leikissä keskellä olijat kyselevät muilta leikkijöitä eri asioita, mitä he voisivat pelätä. A-kirjaimella alkavia asioita ei pelkää kukaan, kun A jo osataan, siispä vain a-alkuisilla sanoilla saa juosta. Luokassa leikimme laiva on lastattu-leikkiä a-alkuisilla sanoilla.

Salaisuuspussiin oli jälleen ilmestynyt jotain uutta. Tänäänkään ei salaisuuspussiin saanut kurkistaa, ainoastaan tunnustella. Yksi kerrallaan lapset saivat laittaa kätensä pussiin ja kuvailla kädessään olevaa esinettä. Kun muut, jotka eivät vielä olleet saaneet kokeilla esinettä, arvasivat mistä on kyse, otettiin esine esille ja jatkettiin seuraavalla esineellä. Lattialle kerääntyi lopulta auto, avain, aasi, avaimenperä ja ankka. Kun kaikkia esineitä oli kuvailtu ja ne oli saatu esille, mietittiin mitä yhteistä esineillä oli.. No, tietenkin että ne kaikki alkavat A-kirjaimella.

Leikkien jälkeen kirjoitin taululle A-sanoja, joita oppilaat keksivät. Samalla tutkimme sanojen alkuja, alkoivatko ne yhdellä vai kahdella A-kirjaimella oppien samalla eron a ja aa:n välillä. Vihkoon jokainen kirjoitti vähintään tarinan/kuvan keskeisimmät sanat: AAMU, AALTO, AURINKO. Nopeimmat ja taitavat kirjoittivat enemmän sanoja ja saivat myös keksiä niitä itse. Moni ei-vielä-lukeva/kirjoittava myös piirsi a-sanoja vihkoonsa.

---------------------------------------

Steinerkoulun 1. luokalla opetellaan isot kirjaimet, kirjainmuodot ovat pyöristeltyjä eivätkä vastaa peruskoulussa käytettyä "fonttia". Ensimmäisellä luokalla ei myöskään varsinaisesti opeteta lapsia lukemaan. Opetussuunnitelman kuuluu isojen kirjainten oppiminen, lisäksi kirjoitetaan itse sanoja eli steinerkoulun perinteisessä tyylissä on jotain samaa kuin esim. Tragetonissa (kirjoittamalla lukemaan oppimisen menetelmä), kuitenkin sillä erotuksella, että steinerkoulussa kaikki tehdään käsin. Aika moni oppilas kuitenkin osaa lukea kouluun tullessa ja moni oppii lukemaan siinä sivussa. Varsinainen opettamalla opettaminen tapahtuu yleensä 3. luokalla, jos lapsi ei siihen mennessä ole oppinut lukemaan. Steinerpedagogiikan yksi perusteeseistä "omassa rytmissä" näkyy selvästi juuri lukemaan oppimisessa: jokaiselle lapselle annetaan rauha kasvaa ja oppia omassa rytmissä ilman että opettaja panikoi, jos kaikki lapset eivät joululomaan mennessä lue. Yleensä steinerkoulussa opetellaan ensin vokaalit ja vasta sen jälkeen konsonantit. 

Käsitykseni on, että steinerkoulun ensimmäinen luokka vastaa äidinkielen sisällöiltään hyvin paljon kunnallisen puolen esikoulua. Toki tässäkin pitää elää oppilaiden "omassa rytmissä" eli haasteita kaipaaville jo lukeville lapsille pyrin tarjoamaan lisähaasteita heidän niitä toivoessa.

Auringonkukkia

Ensimmäisten kahden kouluviikon aikana emme ole seuranneet lukujärjestystä vaan yhdessä toimimisen opettelun lisäksi kokeilleet ja harjoitelleet koulussa tarvitsemiamme taitoja. Ensimmäisten viikon taiteelliset tuotokset sekä pieni käsityö liitettiin tänään yhteen yhdeksi työksi. Ensimmäisenä koulupäivänä saatuja auringonkukkia on muisteltu moneen kertaan ja askarrellaksemme niistä muiston luokan seinälle teimme seuraavaa.

Harjoittelimme steinerkouluissa alkuopetuksessa käytettävää märkää märälle tekniikkaa vesiväreillä. Maalasimme ensin sinisen taivaan ja seuraavana päivänä keltaisen auringon.  Sinisestä taivaasta tuli työmme tausta ja auringonkeltaiseksi maalatusta paperista tuli auringonkukan terälehtiä.

Käsityötunnilla oppilaat mittasivat yhtä pitkiä lankoja ja punoivat parin kanssa jokaiselle vihreästä villalangasta auringonkukan varren.

Lopuksi työ koottiin. Auringonkukan terälehdet leikattiin irti ja liimattiin, varsi kiinnitettiin. Ja lopuksi vaadittiin hyvinkin tarkkaa sorminäppäryyttä, kun oppilaat repivät ruskeasta paperista pienen pieniä palasia ja rypistivät ne auringonkukan siemeniksi. 

Lopputulos on mielestäni oikein piristävä ja nyt on luokan seinällä valoa synkkänä sadepäivänäkin!

Koulutonttu esittäytyy

Tänä lukuvuonna opiskelemme kirjaimia 1. luokkalaisten kanssa koulutontun seikkailuja seuraten. Koulutonttu esittäytyi oppilaille ja pian alkaa seikkailumme läpi kirjainten maan.

Tonttu löytää pussista,

monen monta kirjainta.

ABCDEFG näitä tonttu tarvitsee.

ABCDEFG näitä tonttu tarvitsee.

Tonttu löytää pussista,

monen monta kirjainta.

HIJKLMN tonttu tahtoo enemmän.

HIJKLMN tonttu tahtoo enemmän.

Tonttu löytää pussista,

monen monta kirjainta.

OPQRSTU näistä tonttu ilahtuu.

OPQRSTU näistä tonttu ilahtuu.

Tonttu löytää pussista

vielä monta kirjainta.

VXYZÅÄÖ, siinä kaikki Töttöröö!

VXYZÅÄÖ, siinä kaikki Töttöröö!

Lapset oppii aakkoset,

kaikki hienot kirjaimet.

Voiko olla hauskempaa,

kirjavuori odottaa.

Voiko olla hauskempaa,

kirja vuori odottaa.

(Alkuperäinen laulu Pikkumetsän aapinen,

Jäniksen kirjaimet. Sanat muokattu.)

Olipa kerran pienen pieni tonttulapsi, joka rakasti satuja. Pieni tonttu oli aina äitinsä helmassa kiinni ja pyytämässä tätä kertomaan sadun. Pian olivat kaikki äititontun sadut kerrottu ja pieni tonttu janosi aina vain lisää satuja. Niinpä se siirtyi seuraavan aikuisen tontun luokse pyytämään satua. Eipä aikaakaan kun pieni tonttu osasi kaikki tonttulan sadut jo ulkoa. Tonttu ei silloin vielä ollut kovin vanha, vaikka tonttujen ikää on todella vaikea arvioida. Tämän tarinamme tontun parta ylettyi silloin hädin tuskin tapaan asti ja se oli harmaanruskea, joten voimme olettaa ettei se silloin ollut vielä kovin vanha. Tehän tiedätte, että mitä vanhempi tonttu on sitä pidempi ja valkoisempi sen parta on. Kun tonttulasta alkoivat sadut loppua, pohti pieni tonttu mitä sen tekisi.

Viimein se pakkasi pienen reppunsa ja lähti reippain askelin kohti seikkailua. Auringon alkaessa vähitellen laskea kohti taivaan rantaa saapui tonttu kylän laidalle ja se näki suuren suuren talon. "Noin isossa talossa on pakko olla paljon satuja", mietti tonttu. Niinpä se kiipesi talon ikkunalaudalle ja kurkisti sisään. Ja mitä se näkikään? Sisällä avautuvassa huoneessa oli suuri kirjahylly täynnä kirjoja! Tonttu kurkisti sisään seuraavastakin ikkunasta ja näki sielläkin hyllyn täynnä kirjoja, samoin oli seuraavassakin huoneessa. Pieni tonttu oli pakahtua uteliaisuudesta, sisään olisi päästävä. Jonkun aikaa suurta rakennusta kierrettyään tonttu löysi raollaan olevan ikkunan, josta se mahtui pujahtamaan sisään. Tonttu kiipesi oitis kirjahyllyn päälle ja kahmaisi syliinsä ensimmäisen kirjan. Se oli täynnä satuja ja ihan uusia satuja, sellaisia, joita pieni tonttu ei ollut koskaan tonttulassa kuullut.

Koko illan tonttu ahmi satuja, myöhään yöhön asti se luki, kunnes se lopulta nukahti kirjasylissään hyllyn päälle.

Aamulla tonttu havahtui siihen, että oven takaa kuului juoksevia askelia ja lasten ääniä. Tonttu nappasi äkkiä reppunsa ja piiloutui kirjapinon taakse hyllylle ja sieltä se kurkisteli. Yksi kerrallaan huoneeseen astui lapsia, jotka sisään tullessaan kättelivät oven suussa seisovaa ystävällisen näköistä naista ja toivottivat "Hyvää huomenta opettaja". Silloin pieni tonttu ymmärsi tulleensa kouluun. Koko pitkän koulupäivän tonttu kurkisteli luokkaa kirjapinon takaa, tylsää sille ei tullut sillä päivän aikana se kuuli useita tarinoita, joita kertoivat niin opettaja kuin lapsetkin. 

Iltapäivällä koulun tyhjennyttyä tonttu tuli taas esiin kirjojen takaa. Se pohti mitä tekisi... Tonttujen tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä ja tonttu, jolla ei ole työtä, on onneton tonttu. Tällä tarinamme pienellä tontulla ei vielä ollut työtä ja niin se päätti ryhtyä koulutontuksi. Koulun vintille se rakensi oman pienen ja lämpöisen kotikolonsa, jossa se saattoi rauhassa touhuta päivällä, ellei se ollut jossakin luokassa kirjojen takana piilossa kuuntelemassa mitä lapset tekevät. 

Iltaisin koulutonttu kiersi huolellisesti luokkahuoneet palauttaen lasten unohtuneita tavaroita paikoilleen, lueskellen kirjoja ja saattoi se välillä jättää kukkakimpun opettajan pöydälle ilahduttamaan luokkaa. Koulutonttu oli onnellinen, koulusta eivät sadut loppuneet kesken. Jos se sai yhden luokan satukirjat luettua, saattoi se siirtyä seuraavaan luokkaan valloittamaan seuraavaa "kirjavuorta". Ja koko ajan syntyi lasten vihkoihin uusia ja aina vain uusia satuja, ne eivät loppuisi koskaan kesken!

Nyt tiedät miten koulutontusta tuli koulutonttu! Ensi viikolla kerron lisää koulutontun seikkailuista.

(Tarina on itse keksimäni.)

----------------------------

Lisätietoa tontuista

Tonttuja on kautta aikojen elänyt ihmisten rinnalla, ihmisten muuttaessa kaupunkiin ovat tonttujen työt vähentyneet, mutta edelleenkin on maassamme vahva tonttukanta. Tontut eivät ole ihmisiä, vaikka ne kovin paljon meitä muistuttavatkin. Tontut ovat pieniä, yleensä korkeintaan metrin pituisia ja painavia, vaikka ne eivät ole erityisen lihavia. Sanotaan, että kun tonttuja tehtiin loppui taivaasta kaikki rauta, se ehkä selittää miksi tontut painavat niin paljon.

Tontut elävät todella vanhoiksi, tarkkaan ei tiedetä kuinka vanhoja ne ovat. Mutta nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä pidempi ja valkoisempi parta tontulla on, sitä vanhempi se on.

Tontun vaatteet ovat usein harmaata tai vihreää, huomaamatonta väriä, sillä vaikka ne viihtyvät ihmisten lähellä eivät ne yleensä halua tulla huomatuiksi. Tosin monesti tontun paljastaa sen hiippalakki, jonka vilahdus on helppo huomata.

Tonttujen tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä, usein ne tulevat esiin kotikoloistaan myöhään illalla kun talon isäntäväki on käynyt nukkumaan. Kotitontuilla, saunatontuilla, metsätontuilla ja tallitontuilla on kaikilla omat tärkeät tehtävänsä. Mutta yksi tärkeimmistä tontun tehtävistä on koulutontulla. Koulutonttu asustaa usein koulun vintillä omassa pienessä ja kodikkaassa kotikolossaan. Koulutontuiksi alkavat usein ne tontut, jotka rakastavat satuja ja seikkailuja mielikuvitusmaailmassa. Mikä olisikaan parempi paikka sellaiselle tontulle kuin koulu?

Koulutonttu viihtyy yleensä parhaiten ensimmäisessä ja toisessa luokassa, sillä siellä kerrotaan satuja eniten. Ja kun pienet oppilaat lähtevät aikaisin kotiin, voi koulutonttu rauhassa tutkia oppilaiden piirustuksia ja lueskella luokista löytyviä satukirjoja. Muut tontut yleensä heräävät vasta illan tullen toimimaan ja auttamaan ihmisiä, mutta koulutonttu voi hoitaa työnsä jo iltapäivällä lasten lähdettyä kotiin, joten illalla se pääsee aikaisin vuoteeseen lukemaan satuja suurenmoisista seikkailuista. Välillä koulutonttu jättää oppilaille ja opettajalle viestejä tai jotain ilahduttamaan koulupäivää, vaikkapa kukkia. 

Lähteet:

Sami J. Anteroinen. 2008. Tontut. Perhemedia.

Ensimmäisten viikkojen tutustumis- ja ryhmäytysleikkejä

1. luokkaani tuli tänä vuonna oppilaita kahdesta steinerpäiväkodista sekä muutamia lapsia muista päiväkodeista, kukaan ei siis koulun alkaessa tuntenut kaikkia luokkatovereitaan. Ensimmäiselle viikolle varasin paljon aikaa nimien oppimisele ja ryhmäytymiselle. 

Alle on koottu leikkejä, joita olemme yhdessä leikkineet 1. luokassa. 

Kukahan se täällä tänään on? – laululeikki (Olin laulukirja). Leikkiessä lauletaan kaikkien ryhmässä olevien lasten nimet läpi. Leikissä säestystaputus muuttuu sopivin väliajoin, samalla opettajan on helppo havainnoida lasten motoriikkaa ja rytmitajua. Ensin taputetaan vain reisiin, reisiin ja kädet yhteen, ristiin reisiin jne.

Läpsy. Istutaan ringissä, yksi leikkijä on keskellä lehtikäärön kanssa. Ringissä olijat sanovat jonkun leikkijän nimen, keskellä olija yrittää läpsäistä nimettyä leikkijää ennen kuin hän sanoo seuraavan nimen. 

Mitä tein kesällä? – hedelmäsalaatti. Keskellä oleva leikkijä sanoo esim. "Kävin kesällä uimassa". Kaikki, jotka ovat uineet kesällä, vaihtavat paikkaa ja keskellä olija yrittää ottaa jonkun vapautuneen paikan.

Kuka on piilossa? – leikki. Leikkijät konkkaavat (hyppivät yhdellä jalalla) lorutellen lastenlorua "Hyttynä hattuna, myttynä mattona. Kommervenkkaa, vemmerkonkkaa. Hetulan petulan heis, retulan petulan seis." Seis-sanan kohdalla leikkivät menevät maahan ja ovat ihan myttynä mattona. Opettaja peittää yhden lapsen peitolla. Muiden tehtävänä on keksiä kuka on piilossa.

Minä olen An-nii-na – nimileikki. Istutaan ringissä, vuorollaan leikkijät kertovat nimensä, esim. ”minä olen An-nii-na”. Etunimi tavutetaan/taputetaan, muut leikkijät vastaavat ”sinä olet An-nii-na” tavuttaen/taputtaen etunimen.

Lankakerä – Istutaan piirissä, leikin aloittajalla on lankakerä. Hän heittää kerän jollekin leikkijälle sanoen tämän nimen ja pitää itse langan päästä kiinni. Seuraava leikkijä ottaa langasta kiinni ja heittää kerän eteenpäin. Leikkijöiden väliin muodostuu verkko leikin edetessä. Lopuksi voidaan peruuttaa ja purkaa verkko samalla tavalla.

Parin havainnointi – leikki. Parit seisovat vastakkain ja katselevat toisiaan tarkasti hetken aikaa. Sen jälkeen leikkijät kääntyvät selät vastakkain, molemmat muuttavat omassa ulkonäössään kahta asiaa, esim. käärivät hihat, avaavat hiukset ponnarilta. Leikinjohtajan merkistä leikkijät kääntyvät ja yrittävät keksiä mitkä asiat kaveri muutti.

Portinvartija – leikki. Opettaja (tai myöhemmin joku leikkijöistä) jakaa leikkijät ”portilla” kahteen ryhmään valitsemansa ominaisuuden perusteella. Leikkijöiden tulee keksiä mitä yhteistä heillä on.

Kissa ja hiiri –ulkoleikki. Leikkijät muodostavat pareja ja seisovat käsi kädessä leikkialueella. Yhdestä parista tehdään kissa ja hiiri. Kissa yrittää ottaa hiirtä kiinni, jos hiiri jää kiinni siitä tulee kissa. Hiiri pääsee turvaan tarttumalla jota kuta leikkijää kädestä, jolloin tämän toisessa kädessä olevasta leikkijästä tulee kissa ja aiempi kissa muuttuu hiireksi.

Nimihippa – ulkoleikki. Valitaan hippa, joka yrittää saada muita kiinni. Leikkijä on turvassa, kun hän menee kyykkyyn ja sanoo kahden luokkatoverinsa (tytön ja pojan) nimet, hipan nimeä ei saa sanoa. Hippa vaihtuu kun joku leikkijöistä jää kiinni.

Vettä kengässä – leikki. Puolet leikkijöistä menee luokan ulkopuolelle. Sillä välin sisällä olevat valitsevat itselleen ystävän ulkopuolella olijoista. Vuorotellen leikkijät tulevat sisään ja kysyvät valitsemaltaan leikkijältä: ”Ollaanko ystäviä?” Jos kyseessä on leikkijän valitsema pari, vastataan ”Totta kai”. Jos pari on väärä vastataan ”Vettä kengässä”.

Minä olen Anniina ja minä teen näin – leikki. Leikkijät istuvat piirissä ja yksi leikkijä kerrallaan kertoo nimensä ja tekee jonkin liikkeen/taputtaa rytmin. Muut leikkijät tervehtivät vuorossa olevaa leikkijää sanomalla ”Hei Anniina!” ja toistavat leikkijän valitseman liikkeen/rytmin.

Arvaa ketä ajattelen? – leikki. Leikkijät seisovat piirissä, yksi leikkijöistä ajattelee jotakuta leikkijää. Muut esittävät hänelle kyllä/ei-kysymyksiä, jos vastaus on ei, menevät ne istumaan, joilla oli kyseinen ominaisuus. Lopulta seisomaan jää se, jota ajateltiin.

Tule ystäväksi – laululeikki. Lauletaan ja leikitään (taputukset, tömistykset ja hypyt) Jukka Salmisen ”Tule ystäväksi näin” – laulua, kun säkeistö loppuu leikkijät koskettavat kahden lähellä olevan leikkijän olkapäitä, katsovat heitä silmiin ja sanovat näiden nimet. Jos ei vielä muista nimeä, voi kysyä sitä. Jokaisen säkeistön aikana pitää pomppia uusien leikkijöiden luokse, eikä samojen olkapäitä kosketeta uudestaan.

Vinkkelibanaani. Leikkijät asettuvat tervapata-leikkiä muistuttavaan ympyrään. Yksi leikkijä kiertää leikkijöiden takana koskettaen leikkijöiden olkapäitä sanoen samalla heidän nimensä. Jonkun leikkijän kohdalla hän sanoo "kuka?" ja silloin molemmat lähtevät juoksemaan eri suuntiin ympyrää ympäri. Kohdatessa juoksijat kättelevät ja sanovat oman nimensä (ja asettuvat maahan makaamaan, sätkyttelevät jalkoja ja käsiä huutaen vinkkelibanaani), minkä jälkeen he juoksevat kilpaa vapaalle paikalle. Hitaampi jatkaa ringin kiertämistä.

Lähteet

http://www.mastohjaus.fi/pdf/Ryhmayttamisopas.pdf

Opettajan tienviitta 1a

Välkkäri-koulutusmateriaali
Facebookin al-ku-o-pet-ta-jat

Hiljaisuuden hylly

Aikaisempina vuosina oppilaillani on ollut hiljaisuusvihot, joihin saa piirtää saatuaan tehtävät valmiiksi ja pitää vielä antaa muille työrauha. Steinerpedagogiikassa piirtämistä, maalaamista ym. on paljon enemmän kuin peruskoulun puolella, joten halusin tänä vuonna kokeilla jotain muuta. Niinpä perustin luokan perälle hiljaisuuden hyllyn. Hyllyn tavaroita, pelejä ja kirjoja saa käyttää omat tehtävät tehtyään ja muita odotellessaan. Kuten hyllyn nimikin kertoo, niitä tehdään rauhassa turhia meluamatta muiden työrauhaa kunnioittaen.

Tavoitteena on päivittää hyllyn sisältöä vuoden mittaan niin, että oppilailla säilyy mielenkiinto. Esittelen tässä päivityksessä mitä hyllystä löytyy tällä hetkellä 1. luokan alkaessa.

1. Tangram-palat

Syksyn hitti ovat olleet Thaimaasta tuomani puiset tangram-palat. Olen tehnyt 4 laminoitua liuskaa erilaisia malleja, joita oppilaat ovat rakentaneet. Kunhan nämä tehtävät alkavat olla ensimmäisiltä valmiina, tuon uusia yksivärisiä malleja haasteita lisätäkseni.

2. Domino-palat

Perinteistä dominoa on myös mahdollista pelata, moni tosin on innostunut myös tekemään dominopaloista jonoa, jonka saa kaataa.

3. Muistipeli

Muistipelejä on tarjolla kolme erilaista.

Heppamuisti on oma lapsuuden suosikkini.

Claes Ohlsonin eläinmuistipeli harjoittaa lukumäärän ja numeromerkin
välistä yhteyttä. Eläinkortit toimivat myös pikalukukortteina, itsellenikin
isompien lukumäärien hahmottaminen korteista on haastavaa.

VaNe-materiaaleista tutut autokortit löytyvät muistipelien seasta.

4. Uno

5. Palapelit

Thaimaan tulisiasina tuotu puinen leijona-palapeli osoittautui haasteellisemmaksi. Ilman apuja sitä on todella vaikea koota. Mutta asettamalla palat numero- tai aakkosjärjestykseen kokoaminen helpottuu.

Lisäksi varastostani löytyi muutama vanha Nalle Puh-palapeli rakennettavaksi. Palapelejä olisi hyvä olla enemmänkin, pitänee tutkailla kirpputorien antia.

6. Kuinka monta? -purkit

Matikasta tutut kuinka monta-purkit sisältävät sekalaisen määrän papuja. Oppilaan tehtävänä on laskea kuinka monta papua purkista löytyy. Purkeissa on tunnistekuvat, joiden avulla halutessaan vastaukset voi kirjata ylös.

7. Mäkkärimatikka

Kunhan pääsemme matikassa lukujen summamuotoihin asti, pääsee mäkkärimatikkataulu luokkaan. Tauluun kuuluu jäätelötikkuja, joihin on merkitty lukujen 1-10 summamuodot. Nämä "ranskikset" tulisi oppilaiden sijoittaa oikeisiin taskuihin.

8. Kirjat

Pelaamisen ja rakentelun lisäksi vaihtoehtona on myös kirjojen lukeminen. Hyllystä löytyy mm. Mauri Kunnasta, Tatua ja Patua ja tietokirjoja. Osa kirjoista on omiani, vuodenaikaan tai teemaan liittyviä kirjoja tuon kirjastosta säännöllisin väliajoin, jotta uutta luettavaa tulee tasaiseen tahtiin.

Nykyinen luokkani ei ole juuri motivointia tarvinnut, vaan oppilaat ovat työt tehtyään rauhoittuneet pelaamaan hiljaisuus-hyllyn tehtäviä. Mikäli hiljaisuus-hyllyn tehtävien teko ei näin helposti olisi lähtenyt liikkeelle, olisi käyttöön otettu "kulunvalvonta", johon oppilaat tehtävän tehtyään keräävät leimoja tai tarroja.

Vähän toisenlainen koulun aloitus

Tule veli veikkoseni,

kaunis kasvinkumppalini.

Lähe kanssa laulamahan

saa kera sanelemahan.

Harvoin yhtehen yhymme

saamme toinen toisihimme.

Näillä Väinölän ahoilla

Kalevalan kankahilla.

Steinerkoulun portailta kajahti opettajien esittämä kalevalainen laulu, joka aloitti perjantai-illan koulun aloitusjuhlan. Opettajakunnan esityksen jälkeen esiteltiin henkilökunta, uudet ja vanhat opettajat koululaisille ja heidän vanhemmilleen. 

Esittelyn jälkeen luokat lähtivät opettajiensa johdolla omiin luokkiinsa hetkeksi jutustelemaan kesäkuulumisia sekä hakemaan uudet lukujärjestykset. Ensimmäisen luokan oppilaita ei vielä päästetty luokkaan, vaan jännitystä ylläpidetään loppuun asti. 

Steinerpäiväkodeissa koulun aloittamisen hienous rakennetaan vaihe vaiheelta ja keväällä esikoululaiset ovat lähes pakahtumaisillaan koulun aloituksen odotuksesta. Esikoulussa vierailevaa tulevaa opettajaa katsotaan palvova katse silmissä. Onhan ekaluokanopettaja peruskoulussakin pienille koululaisille iso juttu, mutta steinerkoulun puolella tämä opettajan kunnioitus ja koulun aloittamisen odotus on viety ihan eri tasolle kuin mihin olen peruskoulussa tottunut.

Siispä, ensimmäisen luokan oppilaat pidettiin vielä jännityksessä ja muutamien tiedotusasioiden jälkeen siirryimme ensimmäisen luokan oppilaiden kanssa ruokailemaan. Ruokailun jälkeen oli koulunaloitusjuhlassa ohjelmassa vapaamuotoista seurustelua ja tutustelua kahvittelun ja herkuttelun ohessa. Koulu tarjosi ruoan lapsille ja vanhemmille, mutta herkkutarjoilun olivat vanhemmat järjestäneet nyyttäriperiaatteella. Koulun aloitusta juhlimassa oli lähes kaksi sataa lasta ja aikuista, eivätkä herkut loppuneet kesken. Tämä kertoo mielestäni jo jotain siitä yhteishengestä ja talkoomeiningistä, mikä steinerkouluille on tunnusomaista.

Kahvittelun ohessa uuden opettajan oli helppo kierrellä juttelemassa omien uusien oppilaiden vanhempien kanssa ja tutustua heihin vähitellen.

Lauantai aamupäivällä ensimmäisen luokan oppilaat vanhempineen kokoontuivat jälleen koulun pihalle. Vuorossa oli metsäretki, jolle osallistuivat ekaluokkalaiset, vanhemmat sekä monesta perheestä myös nuoremmat ja vanhemmat sisarukset. Retkeilijöitä oli kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä, sillä joukolla valloitimme läheisen laavun. 

Pian saimme nuotiot syttymään ja evästely saattoi alkaa. Lapset leikkivät ympäröivässä metsässä ja saivat vapaan leikin ohessa tutustua toisiinsa. Välillä syötiin evästä ja taas jatkuivat leikit. Vanhemmat kahvittelivat nuotioiden ääressä ja tutustuivat myös toisiinsa.

Mielestäni tällainen retki, joka ei loppujen lopuksi vaadi kovin monen tunnin satsausta, on mukava tapa tutustua uuteen luokkaan ja tällaisella vapaamuotoisella retkellä myös vanhemmat tutustuvat helposti ja luontevasti toisiinsa. Peruskoulun puolella olen paljon kuullut positiivisia kokemuksia erilaisista makkaranpaiston merkeissä toteutetuista vanhempainilloista, muutaman toiminnallisen vanhempainillan olen itsekin pitänyt ja niistä on tullut vanhemmilta kiitosta.

Maanantaina viimein oli ekaluokkalaistenkin aika päästä omaan luokkaan. Aamulla koko koulu kokoontui koulun pihamaalle. Pihalla 5. luokkalaiset, jotka toimivat ekaluokkalaisten koulukummeina, järjestyivät kummioppilaidensa kanssa parijonoon. Jokainen ekaluokkalainen sai koulukummiltaan keltaisen auringonkukan ja koulukummi talutti ekaluokkalaisen silkkiportista omaan luokkaan. 

Oppilaiden koulukummeiltaan saamiin auringonkukkiin liittyy myös tarina, jonka kerroin oppilaille ensimmäisen oppitunnin päätteeksi. Steinerkouluissa erää kertomiskulttuuri, hyvin harvoin opettaja lukee oppilaille kirjaa. Opettajan ei (onneksi) tarvitse satuilla kaikkia kertomuksia itse, vaan opettaja lukee etukäteen sadut ja kertoo oppilaille sadun omin sanoin. Päivittäin ei tarvitse uusia satuja opetella, sillä käytössä on usein ns. kolmen päivän menetelmä. Opettaja kertoo saman kertomuksen lapsille kahtena päivänä, kolmantena päivänä oppilaat kertovat tarinan opettajalle takaisin. Silloin myös yleensä työstetään satua piirtäen tai maalaten. Monet lapset haluavat kuulla lempikirjojaan uudelleen ja uudelleen, myös koulussa lapset nauttivat kuullessaan saman sadun useampaan kertaan. Silloin lapsi ehtii sisäistää sadun juonen ja pohtia sen sanomaa rauhassa. Steinerpäiväkodeissa samaa satua saatetaan kertoa koko viikon ajan, eivätkä lapset ehdi siihen kyllästyä.

Olipa kerran suuren suuri auringonkukkaäiti. Siinä oli paljon pienen pieniä siemeniä, yhtä paljon kuin teitä lapsia täällä luokassa ja vielä paljon enemmänkin. 

Osa auringonkukan siemenistä oli jo aivan tummia, koska aurinko oli ruskettanut ne. Ja ne odottivat kovasti, että saisivat hypätä kukasta alas maahan, pois auringonkukkaäidin hoivista.

- Hei sinä siellä, huusi yksi tummaksi paahtuneista siemenistä, älä siinä isottele!

- Mitä? Itse olet liian paksu, sen takia meillä on täällä niin ahdasta, vastasi toinen siemen. 

Siemenet rupesivat tappelemaan ja tappelun nukassa muutama siemen putosi, hups vain, alas auringonkukasta. Tovereidensa esimerkkiä seuraten moni muukin siemen otti vauhtia ja hyppäsi auringonkukan reunalta maahan.

Mutta pienen pieni siemen Murhemieli katseli sivusta tovereidensa nujakkaa huolestuneena Se näki kuinka siemenet yksi toisensa jälkeen tippuivat syvyyteen. Se sulki silmänsä ja puristi niitä tiukasti kiinni. Sitä pyörrytti ajatellakin, että muut olivat tuosta vain hypänneet maan pinnalle, jonne se ei uskaltanut korkeuksista edes kurkistaa.

Toisaalla päin auringonkukkaa hilpeät kaverukset olivat valmiita hyppäämään, mutta kovasti niitä jännitti korkeus. Lopulta iloiset ystävykset päättivät ottaa toisiaan kädestä kiinni ja niin nekin hyppäsivät yhdessä, hihkuen "hei, me lennetään". Ja niin lensivät korkeassa kaaressa ilman halki tehden matkalla monta volttia ja vielä maahan tömähtäessään ne tekivät monen monta kuperkeikkaa naurun helistessä pienten siementen suusta.

Lintu siementen kimpussa

Pikkuinen Murhemieli katseli muiden ilakointia ja päätti, ettei kyllä aio hypätä. Mutta silloin kukkaan lehahti lintu, joka tarrasi pitkillä kynsillään kukkaan ja alkoi kiivaasti nokkia siemeniä. Pieni Murhemieli oli jo joutua linnun suuhun, mutta se sai kaikki voimansa pinnistettyä pidettyä kiinni ja niin se välttyi joutumasta linnun nokkaan. 

- Ajatella, jos lintu olisi nokkinut meidät suihinsa, pohti eräs siemenistä, joka sekin oli säästynyt linnun nokalta.

- Ainakin linnun vatsassa olisi ollut mukavan lämmintä, pohdiskeli toinen siemen.

Silloin lensi ilman halki jotain pientä. Mikä se oli? Se oli pieni ja vapiseva Murhemieli. Se oli säästynyt linnun nokalta, mutta nyt se oli aivan oma-aloitteisesti hypännyt.

Mutta miksi? Sitä se ei kertonut kenellekään. Ehkä se pelkäsi, että lintu palaisi ja siitä se sai rohkeutta hyppäämiseen.

Murhemielen hyppy

Pian alkoi sataa, sehän sopi, sillä se tietää etanoita! Kukkaan kiivenneet etanat jättivät jälkeensa limaisen liukumäen. Ja niin viimeisetkin siemenet auringonkukista liukuivat maahan yksitoisensa jälkeen pitkin limaista liukasta kukan vartta.

- Mitäs nyt tehdään? Ihmettelivät auringonkukan siemenet, jotka kaikki viimein olivat päässeet maanpinnalle.

- Me tahdomme takaisin ylös, ne huusivat kuorossa.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Miten ne muka pääsisivät ylös? 

- Minä tiedän, minä tiedän! Hihkui eräs niistä tumman ruskeaksi paahtuneista siemenistä. 

- Me teemme itse oman auringonkukkamme. Täytyy vain ensin työntää pää maahan. Tulkaa!

Niin ne tekivät ja pian auringonkukat alkoivat kasvaa. Niistä tuli kauniita, loistavia kukkia. Pian niitä oli koko pelto täynnä, valmiina poimittaviksi ja annettaviksi lapsille.

(Tarina on muokattu omaan suuhun sopivaksi. Alkuperäinen tarina kirjasta: Herrman Koepke. Seitsemänvuotias lapsi - koulukypsyys.)

Auringonkukkapelto

Koulun päivän ajan auringonkukat loistivat opettajan pöydällä, päivän päätteeksi oppilaat saivat kukat kotiin vietäviksi. Moni oppilaista alkoi heti kukan käteensä saatuaan tutkia auringonkukan siemeniä, joista olivat juuri kuulleet sadun.