perjantai 13. tammikuuta 2023

Harry Potter ja Azkabanin vanki (luvut 1- 3)


Vaikka lomalla oli mukavaa, niin olin kyllä innostunut myös kouluun paluusta. Miksi? Koska nyt polkaistiin käyntiin oppilaiden jo useita kertoja syksyllä kyselemä Potter-jakso. 1. luokalla aloitimme Viisasten kivestä, 2. luokalla oli vuorossa Salaisuuksien kammio ja nyt 3. luokalla on vuorossa Harry Potter-sarjan kolmas osa eli Azkabanin vanki. Minulta löytyy kotoa jo ennestään hyllymetrin verran Potteria, kaikki kirjat suomeksi ja englanniksi, mutta silti satsasin tätä jaksoa varten (kuten aiempiakin) hankkimalla Jim Kayn kuvittaman version romaanista. Kuvitus on mielestäni todella onnistunut ja tuo jotain lisää lukukokemukseen. 
Azkabanin vanki on sen verran pitkä, että taidamme velhoilla hiihtolomaan asti! Kyseessä on monialainen kokonaisuus ja pyrin viikottain kirjaamaan ylös blogiin mitä olemme aiheen tiimoilta touhunneet. Jaksoa en ole ideoinut yksin, vaan teemme jälleen Tanja Törnin kanssa yhteisopettajuutta yli kuntarajojen. Minulla Potterin parissa työskentelee 3. luokka ja Tanjalla 4. luokka. Minun luokassani Potter etenee satusiestalla päivittäin opettajan ääneen lukemana, neljäsluokkalaiset sen sijaan lukevat kirjaa osittain itse eteenpäin ja osittain opettaja lukee sitä ääneen. 


Prologi

Ennen ensimmäisen luvun lukemista muistelimme mitä velhomaailmasta aiempien kirjojen pohjalta tiedämme. Katsoimme lyhyen klipin Harry Potter-elokuvasta, jossa oppilaat ensimmäisen kerran tulevat Tylypahkaan ja heidät lajitellaan. 


Videoklipin jälkeen kokosimme taululle käsitekarttaan Tylypahkan tupien nimet ja adjektiivejä, jotka kuvaavat kunkin tuvan jäseniä. 
Tämän johdannon jälkeen jokainen oppilas pääsi luomaan oman velhohahmonsa. Näitä hahmoja on tarkoitus kehitellä ja työstää jakson aikana. Jakson päättyessä ohjelmassa on jonkinlainen larppi, jossa nämä hahmot toivottavasti heräävät henkiin. 

Oman velhonimen oppilaat saivat selvittää Harry Potter -nimigeneraattorin avulla (englanninkielinen). Vaihtoehtona oli myös keksiä itse oma velhonimi. 
Omaa velhohahmoa kehitellä ystäväkirjan sivun avulla. Osa oppilaista sai heti juonen päästä kiinni ja mielikuvitus lähti laukalla. Osaa piti taas rohkaista keksimään, nyt oli sallittua osata mitä vain tai asua ihan missä maailman kolkassa halusi, asioiden ei tarvinnut olla totta. 
Ystäväkirjan lisäksi oppilaat aloittelivat viereiselle sivulle käsitekarttaa, johon voi ideoiden putkahdellessa täydentää kuvausta omasta hahmosta. 



1. luku Pöllöpostia

Ensimmäisen luvun alussa Ron soittaa Harrylle puhelimella, mikä ei sujukaan ihan jästietiketin mukaisesti, sillä Ron on ensimmäistä kertaa puhelimessa. Oppilaiden tehtävänä olikin kirjoittaa ohjeet Ronille kuinka käyttää puhelinta. 

Ensimmäisessä luvussa Harry vietää syntymäpäiväänsä ja hän saa syntymäpäivänään kirjeitä Ronilta, Hermionelta, Hagridilta sekä Tylypahkasta. Tutustuimme kirjeeseen tekstilajina. Mistään kouluistamme löytyneistä oppikirjoista ei löytynyt ohjetta kirjeen laatimiseen (onko kirje jo niin vanhanaikainen tekstilaji??). Onneksi avuksi löytyi Freeedistä Niina Sivosen kirje-ohje, kiitos tekijälle!
Kun kirjeen rakenne oli yhdessä käyty läpi, oli oppilaiden tehtävänä kirjoittaa Harrylle syntymäpäiväkirje ja keksiä Harrylle sopiva syntymäpäivälahja. 
Kirjassa Harry saa Ronilta ilmiskoopin, joka paljastaa onko lähettyvillä joku epäluotettava henkilö. Ylöspäin eriyttävänä tehtävänä nopeille voisi antaa keksiä Harryn lahjaksi, jokin velhokoje ja selittää kirjeessä kuinka tuo laite toimii. 


Kuvataidetunnilla piirsimme tietenkin pöllöjä, jotka kirjeet Harrylle kuljettivat. Kirjassa kirjeitä tuovat Hedwig (tunturipöllö), Errol (lapinpöllö) ja Tylypahkasta tullut lehtopöllö. Tutkimme googlen kuvahaulla miltä kyseiset pöllöt näyttävät. Tunturipöllö oli oppilaille toki tuttu, mutta muut pöllöt olivat lajeina uusia tuttavuuksia. 
Jokainen oppilas sai valita yhden pöllön ja piirsi sen A4-paperille. Välineitä meillä oli piirtäessä käytössä hiili ja pastelliliidut. Tunturipöllöt piirrettiin mustalle paperille ja lehto- ja lapinpöllöt valkoiselle paperille. Tehostevärinä silmiin ja taustaan käytettiin värillisiä kuivapastelliliituja. 


Apuna piirtämisessä oppilailla oli YouTuben tutorial-videot, joita jokainen sai tauottaa oman piirtämisen tahtiin. 
Tunturipöllö / Snowy Owl https://youtu.be/ZxbigBC0eo8
Lapinpöllön / Great Grey Owl malliksi otimme videon tornipöllöstä, koska sopivaa suhteellisen  helppoa videota lapinpöllöstä ei löytynyt https://youtu.be/UGMCVUaLku8
Lehtopöllöstä ei löytynyt sellaista mallia, joka ei aiheuttaisi 3. luokkalaisten joukossa itkupotkuraivareita, kun ei onnistu, joten kolmantena vaihtoehtona oli valita huuhkaja https://youtu.be/Fjnp84HNT7A 



Pöllöpiirrustusten valmistuttua oppilaat harjoittelivat tiedonhakua. He etsivät tietoa omasta pöllöstään, laativat käsitekartan ja kirjoittivat pöllökuvan viereen lyhyen tietotekstin omasta pöllöstään. Pöllötietoa etsittiin Luontoportti.fi-sivustolta, jonka artikkelit pöllöistä olivat sopivan pituisia. 

2. luku Marge-tädin paha erehdys

Oppilaat saivat läksyksi kirjoittaa 10 esineen listan siitä, mikäli he Harryn tavoin karkaisivat kotoa, mitä he pakkaisivat mukaansa. Pelkkä 10 sanan lista ei luonnollisestikaan riittänyt 3. luokkalaisten kirjoitustehtäväksi, vaan jokainen valinta piti perustella. 
Toivottavasti oppilaani opettelevat kutistusloitsun ennen kuin päättävät karata, sillä melko mukavuuden haluisia he tuntuivat olevan pakatessaan mukaan myös mm. sänkyjä ja vessanpönttöjä. 

3. luku Poimittaislinja

Poimittaislinjaa käsiteltäessä kertasimme keskustellen mikä Poimittaislinja, kenelle se on tarkoitettu, miten Poimittaislinjan saa pysähtymään halutessaan. Tarkkaan olivat oppilaat taas kirjaa kuunnelleet, sillä he osasivat heti kertoa:
"Poimittaislinja on noitien ja velhojen hätäkuljetus. Se liikkuu jästimaailmassa, mutta jästit eivät sitä kuule eivätkä näe. Poimittaislinjan bussin saa pysähtymään nostamalla taikasauvakätensä pystyyn."
Katsoimme myös lyhyen 5 minuutin klipin Poimittaislinjan hurvittelusta. 


Seuraavaksi Poimittaislinja lähti kurvailemaan Suomen kamaralla. Ympäristöopissa ennen joulua käsittelimme Suomen maantietoa, joten tämä oli sopiva jatkumo siihen. Ensin sanelin yhden Poimittaislinjan reitin koko luokalle. Oppilaat pyrkivät mahdollisimman nopeasti etsimään sanomani paikkakunnan kartaltaan. Samalla kerrattiin ilmansuunnat, kun ohjeistin oppilaita mistä suunnasta kyseisiä paikkakuntia kannattaisi etsiä.
Seuraavaksi oppilaat työskentelivät neljän oppilaan ryhmissä. Jokainen ryhmästä sai oman poimittaislinjan reittinsä, jonka hän saneli ryhmäläisilleen etsittäväksi. Näin jokainen seikkaili yhteensä viisi eri reittiä läpi Suomen. 
Tunnin lopuksi oppilaat saivat vielä monisteen, jossa oli blanco-kartta ja heidän piti vielä yhdet Poimittaislinjan pysäkit merkitä siihen, käyttäen apuna oppikirjan Suomen karttaa. Pyrin valitsemaan karttaan merkittäväksi sellaisia paikkakuntia, jotka olisi yleissivistyksellisesti hyvä osata sijoittaa kartalle. 


Tällaisten tehtävien parissa velhoilimme tällä viikolla. Ensi viikolla aika kuluukin Irwetan velhopankissa ja Viistokujan putiikeissa. 

Kaikki Harry Potter ja Azkabanin vanki-jakson itse tehty materiaali on koottu Drive-kansioon, josta saat ne tulostettua halutessasi itsellesi.