Eläinavusteinen matematiikan opetus ja vane-pelejä uudella twistillä

 Kesä starttasi jälleen kerran perinteisellä Varga-Neményi ry:n kesäseminaarilla. Tänä vuonna kokoonnuimme noin 50 opettajan voimin Järvenpäähän Anttilan koululle. Anttilan koululla onkin huikea VaNe-tiimi, jonka vieraiksi oli ilo päästä. 

Pidin seminaarissa Ihan pihalla eläinavusteisesti-työpajan, koska Paju-koirani oli mukana. Allergiasyistä johtuen Pajun paja oli ulkona, vaikka osa pajan peleistä soveltuisikin ehkä paremmin sisätiloihin.

Olen talven mittaan pohtinut eläinavusteisen valmentajan opintojen ohessa millaista eläinavusteinen ja kokemuksellinen matikanopetus on. Olen tullut siihen tulokseen, että koiran aktiivinen rooli sopii parhaiten motivointiin ja oppitunnin aloitukseen innostajaksi. Toisaalta matikantukiopetuksessa koiran rooli on tsemppari. Tähtitunnilla (eli tukiopetuksessa) oppilas saa olla kolmisin open ja koiran kanssa, eikä huomiota tarvitse jakaa muiden kanssa. 

Työpajassa Paju oli mukana aina aihekokonaisuuden ensimmäisessä pelissä ja sen jälkeen aihetta syvennettiin ja jatkotyöstettiin ilman koiran aktiivista osallistumista. Samanlaisena näen koiran roolin myös luokkatyöskentelyssä. 

Mutta työpajan sisältöön...

Pajun taito: nopppien heitto

Neljän suora VaNe-neliömetrillä

Välineet: jokaiselle joukkueelle VaNe-neliömetri taiteltuna 7x7 kokoon, värinopan värit paperilappuina ja täpläkortit 1-6 (Matematiikkaa 1a-kirjan liitteistä tai esim. Ihan pihalla käpykorteista), 12 kpl pyykkipoikia, kasa sinipuukiekkoja tai käpyjä sekä yhteiseen käyttöön iso värinoppa ja iso pistenoppa

Harjoiteltavat taidot: oikean paikan etsiminen taulukosta/opaskartasta nopan koordinaattien avulla

Ensin jokainen joukkue valmisti oman pelilautansa. Värilaput ja täpläkortit asetettiin kunkin joukkueen valitsemaan järjestykseen sarakkeiden ja rivien alkuun, laput kiinnitettiin pyykkipojilla. Näin jokaisella joukkueella oli erilainen opaskartan mallinen ruudukko. 

Joukkueen pelilauta ja sinipuukiekot pelimerkeiksi.

Paju heitti noppia ja noppien antamien koordinaattien mukaan, esim. punainen ja kolme, joukkueet asettivat sinipuukiekon omalle pelialustalleen. Noppia heitettiin kunnes joku joukkueista sai neljän suoran.

Tämä peliversio sopii hyvin luokille 1-3. Jos oppilaat ovat jo opiskelleet koordinaatiston, voidaan peliä pelata kahdella pistenopalla ja VaNe-neliömetrin laidoille asetetaan numerokortit. Silloin toki numerokortit ovat neliömetrin viivojen kohdalla ja noppien koordinaatit myös osuvat viivojen risteyksiin. Koordinaatistolla pelatessa pelaajat voivat itse päättää kumpi luku on x ja kumpi y, jolloin peliin tulee hieman jännitystä, sillä muutenhan jokainen joukkue saa neljän suoran samaan aikaan. 

Sulkellusveneen nosto

Välineet: samat kuin neljän suora-pelissä sekä isot muistipelikortit, joissa pelilaudan/nopan värit sekä lukumäärät 1-6. 

Tavoite: itse määrittää tietyn ruudun koordinaatit sekä muistinkehittäminen

Joukkue rakensi sinipuukiekoista itselleen sinisen sukellusveneen pelialustalle. Kiekot asetettiin sininen puoli ylöspäin. 

Sukellusveneen nosto vaati hyvää muistia.

Vuorotellen joukkueen jäsenet käyvät kääntämässä kaksi muistipelikorttia jonkin matkan päästä. Mikäli muistipelikorttien antamien koordinaattien ruudussa on osa sukellusvenettä, saa joukkue kääntää sinpuukiekon ympäri ja se osa sukellusveneestä on pinnalla. Se joukkue, jonka sukellusvene oli ensimmäisenä nostettu pintaan, voitti pelin.

Tämänkin pelin voi siirtää koordinaatistoon neljän suoran tavoin. 

Pajun taito: tikkujen nostaminen ämpäristä

"Kaboom"-peli lukujen ominaisuuksilla

Tarvikkeet: jäätelötikkuja tai eläinavusteisessa toiminnassa isompia tikkuja (meillä Bilteman sytykepuita), joihin on kirjoitettu lukuja valitulta lukualueelta, purkki tikuille, kynä ja paperi jokaiselle joukkueelle

Harjoiteltavat taidot: lukujen ominaisuuksien nimeäminen

Pajun Kaboom-tikut ovat kuvassa oikealla alakulmassa.

Paju nosti ämpäristä yhden tikun kerrallaan ja joukkueiden tehtävänä oli keksiä mahdollisimman monta ominaisuutta luvusta. Luvun ominaisuuksia sai kirjoittaa kunnes kello kilahti. Olin harmittavasti unohtanut Pajun oman kellon kotiin ja lainassa oleva HalliGalli-kello oli sen verran epäilyttävä, että Paju kieltäytyi sitä soittamasta. 

Joukkue kerrallaan luki kirjaamansa ominaisuudet. Jos joukkue oli keksinyt sellaisen ominaisuuden, jota kukaan muu ei ollut kirjannut ylös, sai ominaisuudesta pisteen. 

Seuravaaksi nostettiin uusi tikku ja peli jatkui eteenpäin.

Muita peliversioita: 

Lukujonot: Joukkue kirjoittaa paperille lukuja eteenpäin tai taaksepäin nostetusta luvusta joku yhden askelin tai isommilla askelilla. Se joukkue, joka on kellon kilahtaessa kirjoittanut lukujonoa pisimmälle, saa pisteen. 

Luvun erinimet: Joukkue kirjoittaa paperille mahdollisimman monta nimeä nostetulle luvulle. Eli esimerkiksi luvusta 16 voisi kirjoittaa 4+4+4+4, 8+8, 20-4, 2x8, 32/2 jne.  

"Kynänryöstö" lukujen ominaisuuksilla

Tarvikkeet: lappuja, joihin on kirjoitettu lukujen ominaisuuksia, kaksi tavallista noppaa

Harjoiteltavat taidot: lukujen ominaisuudet

Pelialustalle asetataan ominaisuuskortit ja sovitaan lukualue, jolla pelataan esim. 0-100. Vuoron perään pelaajat heittävät noppia. Mikäli pelaaja heittää silmäluvun kuusi, alkaa hän nostaa pelialustalta ominaisuuskortteja. Pelaaja lukee ääneen nostamansa ominaisuuskortin ominaisuuden, esimerkiksi "pariton" ja sanoo ääneen luvun, jolla on tuo ominaisuus esim. 17. Pelaajan nostaessa kortteja ja keksiessä niitä vastaavia lukuja muut heittävät koko ajan noppia, mikäli joku saa silmäluvun kuusi huutaa hän "seis" ja alkaa itse nostaa kortteja, edellinen kortin nostaja alkaa taas heittää noppia muiden kanssa. Pelataan kunnes pelialustalta loppuvat ominaisuuskortit.

Roskis-peli lukujen ominaisuuksilla

Välineet: A4-kokoiset laput (5 kpl), joihin on kirjoitettu jokin luvun ominaisuus (esim. pariton, luvun numeroiden summa on <5, kymmeniä on enemmän kuin ykkösiä, ykkösiä on enemmän kuin kymmeniä ja yksinumeroinen), lukukortit 0-100 tai valitulta lukualueelta.

Helppo versio: Lukujen ominaisuuslaput asetaan riviin joukkueen eteen. Yksi joukkueen jäsen juoksee hakemaan lukukortin pelinjohtajalta. Hän tuo lapun joukkueen luokse ja joukkue yhdessä katsoo sopiiko luku johonkin ominaisuuksista. Jos sopii, luku asetaan ominaisuuslapun päälle, jos ei kortti palautetaan seuraavan pelaajan toimesta pelinjohtajalle tämän hakiessa uutta lukukorttia. Se joukkue voittaa, jolla on lukukortti jokaisen ominaisuuslapun päällä. 

Haastavampi versio: Ennen pelin aloittamista joukkue päättää itse mihin järjestykseen ominaisuuslaput asetetaan. Peliä pelataan kuten yllä, mutta nyt ominaisuuksia vastaavien lukukorttien on oltava suuruusjärjestyksessä. Eli on mahdollista, ettei joukkue pysty täyttämään kaikkia ruutuja tai ainakin se on hyvin vaikeaa, mikäli se järjestää lappunsa huonosti.

Eemeli ja keittokulho (E-kirjain)

E-kirjaimen opiskeluun valikoitui Eemeli, kuinkas muutenkaan. Eemelin metkuista päätimme Tanjan kanssa valita keittokulho-tarinan, koska keittokulhoon sai liitettyä matikkaa ja mittaamista. 

Maanantaina tarinaan tutustumisen yhteydessä leikittiin jälleen sanastolla sekä tavutettiin sanaston sanat. Eemelissä on jonkin verran vanhaa kieltä, josta myös lasten kanssa keskusteltiin. Pilkkumi sanaa en ole itsekään kuullut ikinä missään muualla kuin Eemeli-kirjassa. Markat ovat minulle tuttuja, muttei oppilaille. 

Nyt kun opetellaan kahdeksatta kirjainta, alkaa lukuläksyteksteissä olla aloittelevillekin lukijoille lukemista jo paljon. 

Viikon aikana hyödynsin jo aiemmin nauris-viikolle tekemiäni vihannes- ja hedelmäkortteja, joihin tein lisäkortit, jotta korteista löytyisi lihasopan ainekset. 

Pelasimme Liikaa suolaa-peliä: Pelipöydällä oli parikymmentä keittoaineskorttia, mukaan lukien suola. Omalla pelivuorollaan pelaaja nosti pöydältä valintansa mukaan yksi, kaksi tai kolme korttia ja nimesi korttien soppa-ainekset. Se, joka pelin lopussa joutui nostamaan suolan pöydältä, sai liikaa suolaa keittoonsa ja hävisi pelin. Tavoite oli siis olla nostamatta viimeistä korttia. Peli tunnetaan myös nimellä 21, mutta näin sain yhdistettyä strategia pelin Eemeli-teemaan ja samalla oppilaat saivat sanastoharjoitusta. 

Pelasimme myös sekametelisoppa-peliä, tämä peli tunnetaan myös nimellä NIM. Tämäkin on strategiapeli. Oppilaat pelasivat peliä pareittain. He asettivat 11 korttia kuvapuoli alaspäin lattialla tai pöydälle. Omalla vuorolla oppilas sai kääntää näkyviin yhden kortin tai kaksi vierekkäin olevaa korttia ja jälleen korttien soppa-ainekset nimettiin. Nyt tavoitteena oli saada itselleen viimeiset keittoainekset, eli saada itse käännettyä viimeinen kortti ympäri. Peli on nopea ja oppilaat pelasivatkin tätä useita kertoja, jotta molemmat voittaisivat. Sekä Liikaa suolaa- että sekametelisoppa-peli vaativat useampia pelikierroksia ennen kuin pelaajat alkavat oivaltaa miten pelissä kannattaa taktikoida. 

Läträys-kaboom sopi tarinaan erinomaisesti, sillä oppilaat pääsivät mittaamaan keittoa kulhoihin. Mukissa oppilailla oli kortteja, joihin oli merkitty esimerkiksi 2 A, joka tarkoitti, että kauhalla A pitäisi keittoa mitata kulhoon kaksi kauhallista. Kauhoja oli kaksi isompi ja pienempi (B ja C) sekä keittolusikka (A). Vuorollaan kukin pelaaja nosti mukista kortin ja mittasi kulhoonsa keittoa. Mikäli pelaaja nosti kortin, jossa on kaatuvan ämpärin kuva, joutui pelaajaa kaatamaan kaikki keitot pois kulhostaan. Pelin voitti se, joka sai keittokulhonsa täyteen. 

Lukusuoraan tutustuminen aloitettiin jo o-viikolla, talonmiehentikkailla kiipeillen ja eläinten pesäkoloja lukusuoralle asettaen sekä niiden etäisyyksiä askelilla mitaten. Eemeli ja keittokulho-tarinassa Eemeli lähtee vanhempineen Marjolahteen lääkäriin. Ajomatkalla ohitetaan porsaspaikka ja pannukakkupaikka. Tarina loi siis taas herkullisen kehyskertomuksen lukusuoratyöskentelylle. Alkuviikosta aamupiirissä asetimme lukusuoralle Kissankulman. Siitä yhdeksän askeleen päähän Marjolahden. Kolmen askeleen päähän Marjolahdesta tuli pannukakkupaikka ja niin edelleen. Näiden paikkojen väliä askelsimme ja mittasimme välimatkoja. 

Loppuviikosta lukusuora oli matikan tunnin pistetyöskentelyssä yhtenä pisteenä. Kertasimme alkuviikon työskentelyn asettaen talot ohjeiden mukaisille paikoille, mutta tällä kertaa myös numeroimme tien varressa olevat talot. Tutkimme naapurilukuja: Jos pannukakkupaikka on seitsemän, mitkä luvun ovat pannukakkupaikan naapureina? Astelimme lukusuoralla mitaten kuinka pitkä matka on esimerkiksi talolta seitsemän talolle yhdeksän. Lisäksi leikimme "tuulista päivää", jolloin oppilaat laittoivat silmät kiinni ja yksi oppilaista nappasi lukusuoralta yhden lukukortin pois. Muiden piti silmät avattuaan kertoa mikä luku puuttuu ja perustella mistä tietää juuri tietyn luvun puuttuvan. Perustelu tapahtui naapurilukujen avulla. 

Myös kombinatoriikka yhdistyi Eemeli ja keittokulho-tarinaan erinomaisesti. Sillä eihän Marjolahteen vain yhtä tietä ollut, vaan monta! Piirsin isolle voimapaperille joen ja sillan, lisäksi asetin toiselle puolelle jokea lukusuoralla käytetyn Kissankulma-kuvan sekä toiselle puolelle jokea Marjolahden lääkärin talon. Kissankulmasta sillalle piirsin kaksi eri tietä ja sillalta Marjolahteen kolme eri tietä. 

Pistetyöskentelyssä oppilaat pääsivät kuuden oppilaan ryhmissä tutkimaan reittivaihtoehtoja. Vuorollaan kukin oppilas meni seisomaan Kissankulman pihalle ja käveli valitsemaansa tietä Marjolahteen. Aina piti yrittää keksiä uusi reitti, jota kukaan muu ei olisi aiemmin käyttänyt. Jotta pysyimme laskuissa mukana tein oppilaiden reiteistä värikoodein muistiinpanoja (tiet olivat eri värisiä). 

Samaan tehtävään palattiin seuraavana päivänä, mutta nyt jokaisella oppilaalla oli sama tehtävä omalla monisteella ja monisteelle piti keksiä eri reittivaihtoehtoja. Olin jo edellisenä päivänä huomannut muutaman oppilaan olevan tehtävässä erityisen taitava, oppilaiden aloitettua työt kävinkin piirtämässä heidän monisteisiinsa saman tien yhden lisäreitin. Nämä taitavat oppilaat innostuivat asiasta, järjestelmällisesti kirjattuaan kaikki reitit, nostivat he käden pystyyn "Ope, voitko piirtää mulle vielä yhden lisäreitin?" Seuraavalla kerralla eivät enää kysyneet, ilmoittivat vain "Ope, me laitettiin vielä yksi reitti ja vielä yksi." Toisin sanoen tässä kävi taas siten, että taitavat eriyttivät itse itseään ylöspäin. 

Lihasoppakulhon ollessa vuoroin Eemelin päässä ja sirpaleina, piti Liinan tehdä ruoaksi kalakeittoa. Niinpä olimme avuliaita ja tangram-palojen avulla kalastimme Liinalle soppakalat. 

Tangramit liittyivät myös viikon kuvataidetyöhön. Ensin maalasimme soppakulhon pinnan märkää märälle -tekniikalla. Tavoitteena oli saada mahdollisimman tasainen pinta vesiväreillä. Märän maalauksen päälle sai halutessaan ripotella aiemmista askarteluista jäänyttä merisuolaa, jonka avulla saimme töihin hauskan pintakuvioinnin. 

Seuraavana päivänä soppakulho meni rikki, niin kuin tarinasta tiedämme. Niinpä oppilaatkin liimasivat ympyrätangram-monisteen maalauksensa taakse ja leikkasivat ensin "soppakulhon" irti ja sen jälkeen särkivät sen sirpaleiksi. Koska Eemelin isä oli tarkan markan mies, eihän hän sirpaleita hukkaan heittänyt vaan niistä piti rakentaa jotakin uutta. Pöydillä oli ympyrätangramien rakenteluohjeita, joita oppilaat saivat käyttää hyväkseen, jos halusivat. Jonkin aikaa rakenneltuaan jokainen valitsi mieluisimman kuvion, jonka paloista saattoi rakentaa ja liimasi sen taustapaperille. Keittokulhon sirpaleista syntyi pupuja, kukkia, siilejä, hevonen, kalmari, aurinko, kettu ja vaikka mitä. 

Tällainen oli Eemeli-viikko. Ainiin, musiikin tunnilla tietenkin laulelimme "Voi herranjestas minkälainen lapsi oli hän. On hyvä, ettei Eemeleitä ole enemmän..." Kiitos jälleen kerran Tanja yhteistyöstä ja ideoinnista!

Eemeli-materiaalit löydät Drive-kansiosta täältä.

Omenajuhlat (O-kirjain)

O-viikolle kirjaksi valikoitu Brigitte Weningerin ja Eve Tharletin Omenajuhlat. Kirja on samaa sarjaa kuin ensimmäisenä kouluun tutustumispäivänä käyttämämme Oppiminen on hauskaa-kuvakirja. Oppilaat muistivat heti keväällä luetun kirjan nähdessään kirjan kannen. Kirjassa ystävykset päättävät järjestää omenajuhlat, mutta kun omenoita mennään keräämään on omenapuu tyhjä. Roope Tammihiiri on kerännyt kaikki omena talvivarastokseen. Hemmo Hiiri pahoittaa mielensä, mutta muut ystävät yrittävät piristää häntä ja päättävät pitää pannukakkujuhlat. Roope Tammihiiri omenoineenkin toteaa, ettei omenoita ole hauska syödä ilman ystäviä, joten hänkin tulee omenien kanssa paikalle ja ystävykset tekevät omenapannukakkua. Kun omenapannukakun päälle vielä ripotellaan vielä ystävyysrakeita, saa kirja onnellisen lopun. 

 

Sanasto tuki jälleen etenkin s2-oppilaiden ymmärrystä tarinasta. Lisäksi sanaston sanat tavutettiin ja tavujen määrä merkittiin perinteiseen tapaan sanojen alle. Harjoittelimme myös lisää suunta- ja suhdekäsitteitä, koska ne ovat osalle vaikeita.

- Mikä sana on siilin alla?

- Mikä sana on taikinan oikealla puolella?

- Jos vaihdat mielessäsi sammakon ja omenapuun paikkaa, mikä sana nyt on sammakon vasemmalla puolelle? Jne. 

Matikan tunnilla ripottelin kirjassakin esiintyneitä ystävyysrakeita (punaisia linssejä) oppilasparille paperin päälle. Pari heitti vuorotellen noppaa ja ympyröi kynällä aina nopan silmälukua vastaavan määrän ystävyysrakeita paperilta. Peliä jatkettiin, kunnes nopan silmälukua ei enää voinut ympyröidä. 

Samaa peliä pelattiin alla olevalla omena-kuvalla seuraavana päivänä oppilaiden työskennellessä sijaisen kanssa. Tosin sijaisen kanssa peliin lisättiin uusi twisti, sijaisen kanssa piti omenoita ympyröidä yksi enemmän kuin mitä noppa näytti. 

Luetunymmärtämistä jo virkkeitä lukevien kanssa harjoiteltiin Heureka-materiaaliin kuuluvien omppukuvien avulla. Monisteessa oli virkkeitä. Oppilas luki virkkeen, etsi luokan seinältä kuvan, joka vastasi virkettä ja merkitsi monisteeseen kuvaan kiinnitetyn kirjaimen. Samaan kuvaan saattoi liittyä useampi erilainen virke. Kun tehtävä oli valmis, muodostui kirjaimista sana omenapannukakku. Arvaatko miksi? Lue hieman eteenpäin niin asia selviää...

Aloitimme myös lukusuoran pohjustamista. Varga-Neményi-menetelmän mukaisesti kiipeilimme talonmiehentikkailla. Kuinkas muutenkaan omenoita korkealta puusta saisikaan? Oppilaat askelsivat ylös ja alas tikkailla, samalla keskustelimme kuinka monennella askelmalla oppilas aina oli. 

Seuraavana päivänä luokan lattialle oli ilmestynyt jana, johon merkittiin askeleet. Omalla vuorollaan oppilaat saivat käydä ohjeiden mukaan laittamassa kirjan hahmot omiin pesäkoloihinsa: Molli Myyrä asuu kahden askeleen päässä Sipi Siilistä. Maikki Mustarastaan pesä on neljän askeleen päässä Hemmo Hiirestä. Omenapuu on lähempänä Molli Myyrää kuin Roope Tammihiirtä. Ja niin edelleen.

Kun jokaisen eläimen pesäkolo oli merkitty lukusuoralle, askelsimme vielä eläinten pesäkolojen välillä ja mittasimme etäisyyksiä askelilla. Erityisesti huomioita kiinnitettiin siihen, että "yksi" voi sanoa vasta kun on ottanut yhden askeleen. 

Kuvataidetunti olikin herkullinen. Minulla oli pari kassillista kotimaisia omenoita, joita en olisi itse mitenkään saanut syötyä enkä myöskään säilöttyä pidemmäksi aikaa. Siispä omenat hyödynnettiin opiskelussa. Kuvataidetunnin aluksi jokainen sai mustan pystysuunnassa halkaistun A4-paperin sekä omenan. Tutkimme omenan muotoa ja väriä, sen jälkeen jokainen piirsi paperilleen oman omenansa. Seuraavaksi omenasta otettiin haukku, jälleen tutkittiin omenaa ja piirrettiin se. Viimeisenä sai syödä omenan kokonaan siemenkodan ympäriltä ja vielä piti piirtää omenan kara. 

Tehtävä oli oppilaille mieluinen, mutta vaikea. Soveltuisi paremmin isommille, mutta päätin kuitenkin toteuttaa sen nyt, kun omenoitakin oli tarjolla. 

Omenakassi ei kuitenkaan tyhjentynyt vielä kuvataidetunnilla vaan vielä jäi omenoita leipomiseenkin. Koska kirjassa tehtiin omenapannukakkua, niin teimme mekin. Ohjeena oli Leivontablogi Makeaa:n omenapannukakku-ohje. 

Ensin harjoiteltiin arjentaitoina omenankuorimista, vaikka kotimaisia omenoita käytimmekin. Sen jälkeen yksi ryhmä pilkkoi omenat, toinen teki taikinan ja kolmas ryhmä tiskasi. 

Omenapannukakusta tuli hurjan hyvää! Niin hyvää, että tein sitä myös kotona. 

Tällainen oli meidän o-viikko.

O-viikon materiaalit:

- tiivistelmä omenajuhlat-tarinasta

- kerätään omenoita-peli pohja

- kuvasanasto

- o-tavut ja leikkilukeminen

- virkkeet Heureka-materiaalin omenakortteihin

Löytyvät täältä kansiosta. 

Ruma ankanpoikanen (A)

Tällä viikolla alkoi koulunkäynti "ihan oikeasti", kun aloitimme lukemaan oppimisen. Viikon tarinana oli H.C. Anderssenin klassikkosatu Ruma ankanpoikanen. Viikko alkoi siis uuden sadun esittelyllä, se toki oli monelle tuttu. Olin lainannut useampia Ruma ankanpoikanen-kirjoja luokkaan, koska tästä sadustahan on monta versiota. Ajatuksena oli ehtiä lukea oppilaille useita eri versioita, mutta tämä idea jäi toteutumatta.

Luin oppilaille kuvakirjan ääneen. Lukiessa harjoittelimme ennakointia, kuvalukemista sekä pohdimme tarinan hahmojen tunnetiloja. 

S2-oppilaita ajatellen oli Tanja tehnyt kuvasanaston, jota hyödynnettiin monella tapaa. S2-oppilaalle kuvasanasto oli viikon sanastoläksynä, eli nämä sanat tuli heidän opetella viikon aikana. 

Kuvasanaston voit tulostaa täältä. 

Kuvasanasto oli kuitenkin käytössä ihan jokaisella luokan oppilaalla. Ensimmäisellä kerralla kuvasanaston kanssa työskenneltiin parin kanssa. Ensin parit lukivat sanat (kuvien avulla aloittelevatkin lukijat osasivat "lukea" sanat ja ope tietenkin auttoi vaikeimpien kanssa). Kun sanat oli luettu, oppilaat sanoivat vuorotellen sanoja kuvasanastosta ja kaverin piti mahdollisimman nopeasti osoittaa oikeaa sanaa kuvasanastossa. 

Kuvasanasto toimi pareille myös tavutusharjoituksena. Oppilaspari luki sanan, taputti sanan ja sen jälkeen asetti kuvan alle yhtä monta nappia tai helmeä kuin sanassa oli tavuja. Tämä harjoitus on toiminut erinomaisesti, parit olen valinnut siten, että toinen osaa lukea ja toinen aloittelee lukutaidon parissa. Kaikki oppilaat ovat jaksaneet keskittyä harjoitukseen erittäin hyvin.

Myöhemmin sama tavutusharjoitus tehtiin yksilötehtävänä ja nyt taputtamisen jälkeen oppilas piirsi sanan alla olevaan ruutuu yhtä monta palloa kuin sanassa on tavuja. 

Meillä ei ole käytössä aapista, vaan oppilaat lukevat alusta asti oikeaa tekstiä. Tällä viikolla siis Ruma ankanpoikanen-satua. Lukuteksteissä olemme Tanjan kanssa ottaneet mallia Ateljee-menetelmän käytänteistä, joilla oppilas saadaan heti lukemaan oikeaa tekstiä. Ruma ankanpoikanen satuun on korostusvärillä merkitty ne tavut, jotka oppilas lukee. Aloittelevat oppilaat lukivat Ruma ankanpoikanen-tarinasta keltaisella a- ja aa-tavut sekä yksittäiset tavuina olevat vokaalit, koska ne he pitkälti osaavat eskarista. Lisäksi tarinaan oli merkitty sinisellä kaksikirjaimisia sanoja, joita moni aloitteleva oppilas osasi lukea ja tunnisti. 

Yksin tekstiä lukiessaan aloitteleva lukija siis luki keltaisia tavuja ja mahdollisesti sinisiä sanoja. Sanatason lukijat lukivat etsivät tekstistä korostettujen tavujen ja sanojen lisäksi muita sanoja, jotka he osasivat lukea. Tekstitason lukijat lukivat tietenkin koko tekstin. 

Ruma ankanpoikainen tarinaa harjoiteltiin koulussa lukemaan monella tavalla. Aluksi siten, että opettaja luki mustalla olevat tekstit ja oppilaat kuorossa keltaiset ja siniset kohdat. Myöhemmin tekstitason lukijat osasivat samaan tapaan luetuttaa aloittelevia lukijoita. 

Meillä lukuläksy tehdään kotona aina aikuisen kanssa, joten kotona aikuinen luki mustat tekstit ja lapsi lukutaitoansa vastaavan osan tarinasta. 

Kiitokset Ateljee-menetelmän kehittäjille tästä loistavasta ja toimivasta ideasta lukea tekstiä aloittelevien lukijoiden kanssa!

Ruma ankanpoikanen-sadun lisäksi lukuläksykansiosta löytyi toki myös tavuja sekä sanoja, jotka saattoi kuvien avulla lukea ja seuraavaksi lukea sanahahmon tunnistaen muiden väripalkkien sanat. 

Ruma ankanpoikainen tarinan voit tulostaa täältä ja tavu-sana-monisteen täältä. 

A ja aa-tavuja tutkimme Liitupölyttäjän kokoamien kuvakorttien avulla. Aluksi oppilaspari luokitteli kortit sen mukaan alkaako sana a-kirjaimella vai ei. Toisella kierroksella lähdimme kuulostelemaan lyhyttä ja pitkää vokaalia. Oppilaat luokittelivat sanat sen mukaan oliko sanassa a vai aa. Kaikissa sanoissa a/aa-äänne ei ollut sanan alussa vaan se piti löytää myös sanan keskeltä. Tehtävä oli helppo sujuvasti lukeville. Sanatason lukijat lähes kaikki tehtävästä suoriutuivat. Tavutason lukijat eivät tätä harjoitusta vielä tehneet.

Liitupölyttäjän materiaalit löytyvät facebookin Liitupölyttäjä ryhmästä tai suoraan tällä linkillä (jos linkki ei toimi, etsi tiedosto fb-ryhmästä).  Kiitokset Liitupölyttäjälle laadukkaista materiaaleista!

Lisäksi suomen kielen tunneilla pelattiin Mörkö-peliä. Pelissä pöydällä on tekstipuoli pöytää vasten sanalappuja. Omalla vuorollaan oppilas nostaa lapun. Lukutaidostaan riippuen hän lukee lapussa olevasta sanasta pinkillä korostetut tavut tai koko sanan. Luettuaan tavun tai sanan oppilas saa pitää lapun ja vuoro siirtyy seuraavalle. Jos pelaaja nostaa lapun, jossa lukee MÖRKÖ, pitää pelaajan palauttaa MÖRKÖ-lappu sekä mahdollisesti aiemmilta kierroksilta keräämänsä laput pöydälle. Peli on siis lukemisversio tutusta Kaboom-pelistä. Mörkö-kortit voit tulostaa täältä.

Nyt kirjain viikoilla oppilaillani on aina maanantaisin läksynä keksiä kotona viisi viikon kirjaimella alkavaa asiaa ja piirtää niistä kuvat lukuläksykansioon. Tiistaina jakotunnilla meillä on käytössä tietokoneet ja jokainen oppilas kirjoittaa keksimänsä sanat. Näihin kuviin tuli tavu- ja sanatason lukijoiden piirrustuksia. Tekstitason lukijat kirjoittivat jo ensimmäisellä viikolla keksimistään sanoista virkkeitä. Tulostamisen jälkeen oppilas liimaa kirjoittamansa sanat kuvien viereen. 

Ylläolevan monisteen askartelin oppilaille iSpy-tehtävien tyyliin. Samalla opittiin tunnistamaan erilaisilla fonteilla tehtyjä A-kirjaimia, laskemaan lukumääriä sekä harjoiteltiin yksi-yhteen vastavuutta, kun torneihin piti värittää yhtä monta kuutiota kuin kutakin A-kirjainmallia kuvasta löytyi. Lisäksi tietenkin vertailua: millaisia a-kirjaimia oli eniten? Entä vähiten?

Tämän tehtävän voit tulostaa täältä. 

Matikkaan ankka-teema yhdistyi hyvin mittaamisen avulla. Lähdimme hakemaan kokemuksia mittayksikön ja mittaluvun suhteesta. Samalla tuli toki hyvää treeniä lukumäärien laskemiseen. 

Matikassa minulla oli kahdella oppitunnilla luokassa toinen aikuinen ja seuraavat tehtävät toteutettiin pistetyöskentelynä kuuden oppilaan ryhmissä sellaisilla tunneilla. 

Operaatio ankan pelastus

Jokainen oppilas sai hiekkalaatikkoämpärin, jonka pohjalla oli pulaan joutunut ankka. Lisäksi jokaisella oppilaalla oli jokin mittaväline (pullonkorkki, kapea mittalasi, pieni pakasterasia, kuksa jne. epästandardeja mittayksiköitä). Ankka piti saada veden avulla nostettua pois ämpäristä. Vuorollaan kukin oppilas heitti noppaa ja kaikki oppilaat mittasivat nopan osoittaman määrän vettä omalla mitta-astiallaan. Samalla kävimme keskustelua ja ope pöljänä ihmetteli, oliko joku huijannut tai oliko joku unohtanut mitata kun toiset ankat olivat nousseet jo korkealle, mutta jonkun ankka ei vielä ollut irronnut pohjasta. Aika nopeasti oppilaat alkoivat selittää minulle sitä, että mitta-astian koolla on väliä. Ja sehän oli tietenkin juuri tavoitteena harjoituksessa. Sen verran nopeasti isoimmilla astioilla ämpäri täyttyi, että ehdimme pelastaa ankat kahdesti jokaisen ryhmän kanssa. Uuden pelastuskierroksen alkaessa vaihdoimme tietenkin mitta-astioita, joten jokainen pääsi mittaamaan sekä isolla että pienellä astialla. 

Ankkojen matka lammelle

Isolle voimapaperille oli liimattu sinisestä paperista lampi ja paperin reunoista lähdi erilaisia liiduilla piirrettyjä polkuja lammelle. Aluksi keskusteltiin siitä mikä reitti lammelle olisi lyhin, entä pisin. Miksi? Sen jälkeen oli aika alkaa mittaamaan. Jokainen polku mitattiin ensin pikkuankan askelin, eli oppilas mittasi omilla askelillaan askeltaen laittamalla kantapään aina varpaiden eteen ihan kiinni. Sama polku mitattiin myös ankkaemon askelin. Tähän olin tuonut kotoa uimaräpyläni, jotka joku oppilaista nappasi jalkaansa ja mittasi matkan samaan tyyliin kuin pikkuankat. 

Pisteellä ollut resurssiopettaja kirjasi oppilaiden mittaustulokset ylös ja ihmetteli kävelivätkö pikkuankat pidemmän matkan kuin ankkaemo. Pienen pähkäilyn jälkeen oppilaat olivat hoksanneet, että matka on ihan sama, mutta askeleen pituus vaikuttaa. 

Tanja toteutti omassa luokassaan saman tehtävän siten, että hän oli leikannut keltaisesta paperista isoja ja pieni ankan räpylöitä ja mittaaminen toteutettiin laittamalla räpylöitä jonoon.

Ankan massa

Tasapainovaa´at olivat oppilaille tuttuja jo kevään tutustumispäivästä. Nyt niillä päästiin mittaamaan lisää. Punnuksina minulla oli 15 vuotta sitten äidiltäni saamia pienen pieniä booliankkoja (muovisia ankkoja, joissa on hieman vettä sisällä. Ne voisi jäädyttää ja laittaa booliin uiskentelemaan) ja perinteisiä linkkikuutioita. 

Parit saivat oman tasapainovaa´an ja ankan. Ankka punnittiin ensin pikkuankoilla ja sen jälkeen sama ankka linkkikuutioilla. Linkkikuutioita tarvittiin aina noin kolme kertaa enemmän. Ope sai siis jälleen kerran ällistellä kasvoivatko ankat niin paljon mittaushetken aikana?? No ei tietenkään, mutta kun pikkuankat olivat painavampia kuin linkkikuutiot ja linkkikuutiot kevyempiä kuin pikkuankat!

Jokainen pari ehti punnita kolme ankkaa. 

Lumpeet lammessa

Pinta-alaa lähdettiin tutkimaan lampien ja lumpeiden avulla. Mikä lampi on kaikkein pienin? Mikä lampi on kaikkein suurin? Kuinka monta isoa lumpeenlehteä lampeen mahtuu? Kuinka monta pientä lumpeenlehteä lampeen mahtuu? Kasvoivatko tai kutistuivatko lammet, kun mittayksikkö vaihtui? 

Tässä kohtaa viikkoa mittayksikön ja mittaluvun suhde alkoi olla jo hyvin selvää kauraa. Samalla kuitenkin oppilaat saivat kokemuksia pinta-alan mittaamisesta sekä lukumäärien laskemisesta. 

Kuinka monta ankkaa on pussissa?

Omatoimisella pisteellä oli kuusi pussia, joissa oli aiemmassa tehtävässä mainittuja booliankkoja 3-10 kappaletta. Oppilaan tehtävänä oli laittaa käsi pussiin ja laskea ankkojen määrä. Jos oli pakko, sai pussiin myös kurkistaa. Mukana oli muutama jekkupussi, jossa oli ankkojen seassa muutamia linkkikuutioita (nämä olivat sellaisia pusseja, joissa ankkoja oli 3-5). 

Monisteelle oppilas piirsi yhtä monta palloa kuin pussissa oli ankkoja. Ja tietenkin vain yhtä monta kuin oli ankkoja, eli niitä jekkupussien linkkikuutioita ei piirretty.

Viikon lastenlauluna lauloimme tietenkin tuttua laululeikkiä Viisi pientä. Laulua laulettiin open säestyksellä suomeksi ja YouTuben säestyksellä englanniksi. Vaikka kyseessä on sama laulu, on sanoitus laulun lopussa hieman erilainen. Tämän oppilaat itse nostivat esiin ja keskustelimme sekä kyseisestä laulusta että ruma ankanpoikanen sadusta ja siitä kuinka ne tunnetaan ympäri maailmaa ja kuinka niistä on ajan saatossa syntynyt hieman erilaisia versioita.

Kuvataiteen tunnilla ankka-teema jatkui enkuksi, sillä askartelimme ohjevideon avulla äitiankan ja pikkuankan. Ohjeen mukaan oli helppo piirtää. Työ vaati paljon saksien käyttöä, mikä olikin erinomaista harjoitusta ekaluokkalaisille.

Näin sujui ekaluokkalaisten ankkaviikko Anniina- ja Tanja-opettajien luokissa. Kysymys varmaan kuuluu mistä kaikki nuo ankat. Viikkotiedotteessa pyysin oppilaita tuomaan kotoa kylpyankkoja, mikäli sellaisia löytyy, lisäksi sain setin lainaan kollegani lapselta. 

T. Anniina- opettaja ja Tanja-opettaja

#yhteisopettajuuttaylikuntarajojen

 

Kolmivelhoturnajaiset

 Kesäloma alkoi pitkän koronatauon jälkeen taas perinteisellä Varga-Neményi ry:n kesäseminaarilla. Etätyöparini Tanja Törnin kanssa olimme valmistelleet kesäseminaariin Harry Potter-pajan. Koska emme jakseneet tehdä mitään vanhaa, piti keksiä uutta. Siispä etenimme neljänteen Harry Potter-kirjaan eli liekehtivään pikariin ja kolmivelhoturnajaisiin.

Turnajaisten alkajaisiksi jokainen osallistuja nosti liekehtivästä pikarista kortin, jonka avulla osallistujat jaettiin neljään ryhmään, jotka kilpailivat keskenään. Jokaisessa ryhmässä oli 4-5 jäsentä. Etenimme kirjalle uskollisesti kolmivelhoturnajaisten koetuksissa. Harmittavasti velhoministeriö hylkäsi anomuksemme tuoda Korsoon lohikäärmeitä. Olisivat kuulema jästit huomanneet lohikäärmeet harhautusloitsuista huolimatta, siispä siirryimme suoraan ratkaisemaan lohikäärmeen munien arvoitusta. 

Saadakseen lohikäärmeen munan auki, kunkin joukkueen oli löydettävä koordinaatistosta viisi omiin lohikäärmeen muniin (jokaisella joukkueella oli kaksi "lohikäärmeen munaa" eli aukaistavaa geometrista kappaletta). VaNe-neliömetrille rakennettuun koordinaatistoon oli sijoitettu tekstipuoli alaspäin lappuja, joissa oli kappaleiden ominaisuuksia: esimerkiksi kappaleen pinta muodostuu monikulmioista, kappaleessa on 12 tahkoa tai kappaleessa on vain yksi kärki. 

Joukkue kertoi aina valitsemansa lapun koordinaatit saadakseen lapun. Mikäli lapun ominaisuus toteutui omassa lohikäärmeen munassa sai lapun pitää, jos ei, lappu palautettiin. 

Ensimmäisenä viisi lohikäärmeen munaan liittyvää ominaisuutta löytänyt joukkue voitti koetuksen ja sai avata lohikäärmeen munansa. Koska kirjassakin Harry saa apua arvoituksen ratkaisemiseen, saivat muutkin joukkueet avata omat lohikäärmeen munansa, kunhan olivat keksineet puuttuvat ominaisuudet omille lohikäärmeen munilleen. Eli jos joukkue oli löytänyt kolme ominaisuutta, piti heidän itse tuottaa vielä kaksi päästäkseen avaamaan omat lohikäärmeen munat. 

Lohikäärmeen munan sisältä löytyi kirjainlappuja, joista piti muodostaa jonkin taikamaailmaan kuuluvan henkilön nimi. Tämä henkilö oli se, joka joukkueen piti seuraavassa koetuksessa pelastaa järven pohjasta. 

Kirjassa järvenpohjassa on uneen vaivutettuina vangittuna jokaiselle kilpailijalle läheinen henkilö, joka pitää tunnin aikarajan sisällä pelastaa. Meidän turnajaisissamme aikarajaksi määrättiin 10 minuuttia. Jokainen joukkue aloitti oman pelastusoperaationsa. Joukkueilla oli hiekkalaatikkoämpäri, jonka pohjalla makasi legohahmo (Malfoy, Hermione, Neville tai Harry), lisäksi joukkueilla oli ämpärillinen vettä, mitta-astioita sekä mukissa kaboom-tikut. Pelasimme Kaboom-pelin sääntöjä soveltaen: Joukkueet nostivat aina samanaikaisesti purkeistaan tikut ja mittasivat omaan ämpäriinsä tikkuun kirjoitetun määrämn vettä. Tavoitteena joukkueilla oli saada ämpäriin litra vettä (litra merkitty ämpäriin viivalla). Tähän tapaan jatkettiin, mutta kävipä niinkin, että purkeista nousi tikkuja, joissa luki kirskuristaja eli ilkeä vedessä asuva taikaeläin. Kirskuristajan nostaessaan piti joukkueen kaataa kaikki vedet pois, laittaa tikut takaisin mukiin ja aloittaa alusta. 

Mikäli mikään joukkue ei saanut 10 minuutissa litraa täyteen, vertailtiin ämpäreitä ja voittaja oli se joukkue, jonka ämpärissä oli eniten vettä.

Jälleen kirjauskollisesti viimeinen koitos oli tietenkin labyrintti. Labyrintti oli rakennettu neljästä VaNe-neliömetristä ja keskelle oli asetettu kolmivelhoturnajaispokaali. Labyrintissä lymyili sisuliskoja, mörkö ja hämähäkki. Sieltä löytyi myös umpikujia ja keltaista usvaa hämäämässä kulkijoita.

Jokainen joukkue sai neljä paperista taiteltua ja teipattua kuutiota sekä sakset. Joukkueen tehtävänä oli leikata kuutio auki ja muodostaa aukileikatuista kuutioista polku labyrintin nurkasta pokaalin luokse. Luonnollisestikaan aiemmin lueteltuihin taikaolentoihin ei saanut törmätä. Ainoastaan kuutiosta leikatulla reitillä sai kävellä. Mikäli joku joukkue olisi epähuomiossa leikannut kuutionsa vahingossa kahteen osaa, olisivat he saaneet käyttää kuution vaipasta vain pienemmän irtileikatuista palasista. Leikattujen vaippojen paikkoja sai vaihdella halutessaan, kunhan ne muodostivat yhteinäisen polun kulmasta labyrintin keskelle. 

Ensimmäisenä keskelle polun raivannut joukkue oli voittaja!

Tämä kokonaisuus sopii toteutettavaksi 4. luokalla toukokuussa tai 5.-6. luokilla. Aiemmista Harry Potter-kirjoista kehittelemämme seikkailut ovat olleet enemmän larppityyppisiä ja sisältäneet draamaa. Kokemuksemme mukaan 3. luokkalaiset vielä uskaltavat heittäytyä ja kulkea koulun käytävillä näkymättömyysviitan kanssa, mutta 4. luokkalaiset eivät enää uskalla. Sen vuoksi teimme Kolmivelhoturnajaisista "asiallisemman" kilpailun, joka kertaa luetun kirjan juonta ja jossa itse tehden koetaan kirjan tapahtumia, mutta se ei enää vaadi siinä määrin heittäytymistä rooliin kuin aiemmat vastaavat. 

Tehtävät on valittu siten, että ne tukevat ja syventävät oppilaan oppimaa. Neljännellä luokalla geometriassa kappaleiden ominaisuudet ovat keskiössä. Kaappaleita luokitellaan ja kuvaillaan. Oppilaan pitää osata tuottaa kappaleista useampia ominaisuuksia käyttäen termejä tahko, särmä, kärki jne. Näitä harjoiteltiin ensimmäisessä lohikäärmeen munatehtävässä. Samassa tehtävässä harjoiteltiin myös koordinaatiston käyttöä. VaNessa 4. luokalla tutustutaan koordinaatiston ensimmäiseen neljännekseen ja oppilaiden kanssa harjoitellaan eri pisteiden koordinaattien kertomista. Tehtävä kertasi siis myös tätä lukuvuoden lopussa opeteltavaa taitoa. 

Mittaamista ei koskaan voi tehdä liikaa ja sitä kannattaakin sisällyttää aina mukaan, jos vain voi. Vedenläträystehtävässä mitattavat vesimäärät oli valittu siten, että oppilaat monipuolisesti käyttivät eri mittayksiköitä (millilitra, senttilitra ja desilitra). Mitattavat määrät olivat esimerkiksi 180 millilitraa, jonka saattoi toki mitata laskemalla millilitran mitalla 180 kertaa, mutta huomattavasti helpommalla pääsi, jos kaatoi astiaan ensin yhden desilitran ja sen jälkeen kahdeksan senttilitraa. Joukossa oli myös desimaalilukuja kuten 0.1 dl. Neljännellä luokalla desimaalilukuihin on tutustuttu ja niitä on lähestytty nimenomaan kymmenesosien kautta. Niinpä jokaisella vane-oppilaalla pitäisi olla selkärangassa, että kymmenesosa desilitrasta on tietenkin senttilitra. 

Viimeinen labyrinttitehtävä jatkoi 4. luokan geometrian teemoja. 4. luokalla on tutkittu suorakulmaisia särmiöitä. Paperin ja teipin avulla oppilaat ovat rakentaneet itse suorakulmaisia särmiöitä. He ovat myös tutkineet erilaisia kappaleiden vaippoja ja selvitettäneet voiko vaipoista rakentaa suorakulmaisen särmiön vai ei. Labyrinttitehtävä aukileikattavine kuutioineen siis jatkoi tätä teemaa, mutta keikautti tilanteen nurinpäin. Jos tähän asti oli rakennettu suorakulmaisia särmiöitä tai kuutioita, pitikin nyt leikata kuutio auki tietyn muotoiseksi vaipaksi. 

Aikuisilla toteutettuna turnajaiset toimivat erinomaisesti, enkä näe syytä miksei sama toimisi 4.-6. luokkalaisilla. Aikuisten kanssa aikaa kului noin 55 minuuttia, lasten kanssa varaisin aikaa toteutukseen 75 minuuttia.