lauantai 29. lokakuuta 2022

Halloween-pistetyöskentely (2 tuntia) 3. lk



Syksy on mennyt ihan hirveää vauhtia jälleen kerran ja blogijuttuja odottelee päivittämistään. Tämän nopean Halloween-perjantain pistetyöskentelyn jaan kuitenkin nyt...

Koulussa oli pientä halloween-hässäkkää ja päätin, että omassa luokassakin voisimme pitää halloween aiheisen teemapäivän. Siihen oli aikaa kaksi oppituntia. Aloitimme aamun kuuntelemalla kertomuksen Kurpitsa-Jackista ja siitä mistä kurpitsalyhty Halloweenina oikein juontaa juurensa. Kertomus löytyy täältä http://saga.ad-astra.fi/fi/halloween .
 
Sen jälkeen alkoi pistetyöskentely. Koska tunnilla oli poikkeuksellisesti vain 16 oppilasta, päädyin toteuttamaan pitkästä aikaa pistetyöskentelyn vapaalla kierrolla. Eli jokainen valitsi itse missä järjestyksessä ja kenen kanssa pisteillä kulki. Ohjeena oli, että yhdelle pisteelle mahtuu kerrallaan neljä oppilasta, kiirettä ei ole eikä hosua ei saa ja jos alkaa riitelemään, niin vapaus päättyy ja ope kertoo mitä tekee missäkin järjestyksessä. Pisteitä oli yhteensä viisi eli oppilaalla oli aina kaksi vaihtoehtoa.

Halloween-sanat

Netistä tulostamillani Halloween-flashcardseilla oppilaat kertasivat halloween-sanastoa. Näillä pelattiin murmur-peliä, eli yksi oppilaista sulki silmänsä ja muut valitsivat murmurin. Silmänsä sulkenut oppilas alkoi kerätä pöydältä kortteja ja muut sanovat korttien kuvat ääneen, kunnes osutaan valittuun korttiin, jolloin sanotaan murmur ja kierros alkaa uudelleen. 
Murmurin lisäksi oppilaat pelasivat kim-leikkiä korteilla. 


Halloween sanojen etsimistä

Lisää halloween sanastoa treenattiin wordsearch-tehtävässä. Laadin monisteen itse wordsearch-generaattorilla  ja laitoin tehtävään murmur-pelin sanat sekä muutaman lisäsanan. 


Trick or treat - candy count

Karkki ja keppostelun jälkeen pitää tietenkin laskea karkit. Eri puolille luokkaa olin sijoittanut karkkikuvia, joista oppilaat laskivat karkkien lukumääriä. Tämä tuki hyvin matikassa meneillään olevaa kertotaulujaksoa, sillä karkit oli ryhmitelty pääasiassa siten, että ne voi eri lukujen monikerroilla laskea. Yhdessä kuvassa karkkeja oli sekaisin niin, että ne oli laskettava yksitellen. 
Tämä materiaali löytyy tulostettavaksi täältä. 


Go fish-peli

Netistä löytyi Go fish-halloween peli, jonka otimme käyttöön. Tulostin kortit kuvisvarastosta löytyneelle hieman paksummalle paperille, joten pelikortit toimivat hyvin ilman laminointia. Pelissä tuli harjoiteltua Do you have.. - kysymystä. Linkkiä näihin kortteihin en vain onnistunut enää löytämään.


Lepakkoaskartelu

Viidennellä pisteellä oli vessapaperirulla askartelua. Laitoin iPadilla repeatina pyörimään linkin, jossa oli askarreltiin vessapaperihylsystä lepakko. 




Aiemmin viikolla kuvataiteen tunnilla teimme kummitustaloja harjoitellen eri sinisen sävyjä sekoitellen (tarjolla oli myös violettia ja vihreää, mutta konservatiiviset oppilaani eivät niitä halunneet). Talot toteutettiin paperista leikaten ja liimaten.

Näihin kummitustaloihin liittyen kirjoitimme kauhutarinoita. Tutustuimme kauhatarina-genreen Sanastajan tarinamatkaoppaan avulla. Kauhutarinat innostivat oppilaita ja moni tekikin tarinassa uuden pituusennätyksensä. 



Happy Halloween!