Eemeli ja keittokulho (E-kirjain)

E-kirjaimen opiskeluun valikoitui Eemeli, kuinkas muutenkaan. Eemelin metkuista päätimme Tanjan kanssa valita keittokulho-tarinan, koska keittokulhoon sai liitettyä matikkaa ja mittaamista. 

Maanantaina tarinaan tutustumisen yhteydessä leikittiin jälleen sanastolla sekä tavutettiin sanaston sanat. Eemelissä on jonkin verran vanhaa kieltä, josta myös lasten kanssa keskusteltiin. Pilkkumi sanaa en ole itsekään kuullut ikinä missään muualla kuin Eemeli-kirjassa. Markat ovat minulle tuttuja, muttei oppilaille. 

Nyt kun opetellaan kahdeksatta kirjainta, alkaa lukuläksyteksteissä olla aloittelevillekin lukijoille lukemista jo paljon. 

Viikon aikana hyödynsin jo aiemmin nauris-viikolle tekemiäni vihannes- ja hedelmäkortteja, joihin tein lisäkortit, jotta korteista löytyisi lihasopan ainekset. 

Pelasimme Liikaa suolaa-peliä: Pelipöydällä oli parikymmentä keittoaineskorttia, mukaan lukien suola. Omalla pelivuorollaan pelaaja nosti pöydältä valintansa mukaan yksi, kaksi tai kolme korttia ja nimesi korttien soppa-ainekset. Se, joka pelin lopussa joutui nostamaan suolan pöydältä, sai liikaa suolaa keittoonsa ja hävisi pelin. Tavoite oli siis olla nostamatta viimeistä korttia. Peli tunnetaan myös nimellä 21, mutta näin sain yhdistettyä strategia pelin Eemeli-teemaan ja samalla oppilaat saivat sanastoharjoitusta. 

Pelasimme myös sekametelisoppa-peliä, tämä peli tunnetaan myös nimellä NIM. Tämäkin on strategiapeli. Oppilaat pelasivat peliä pareittain. He asettivat 11 korttia kuvapuoli alaspäin lattialla tai pöydälle. Omalla vuorolla oppilas sai kääntää näkyviin yhden kortin tai kaksi vierekkäin olevaa korttia ja jälleen korttien soppa-ainekset nimettiin. Nyt tavoitteena oli saada itselleen viimeiset keittoainekset, eli saada itse käännettyä viimeinen kortti ympäri. Peli on nopea ja oppilaat pelasivatkin tätä useita kertoja, jotta molemmat voittaisivat. Sekä Liikaa suolaa- että sekametelisoppa-peli vaativat useampia pelikierroksia ennen kuin pelaajat alkavat oivaltaa miten pelissä kannattaa taktikoida. 

Läträys-kaboom sopi tarinaan erinomaisesti, sillä oppilaat pääsivät mittaamaan keittoa kulhoihin. Mukissa oppilailla oli kortteja, joihin oli merkitty esimerkiksi 2 A, joka tarkoitti, että kauhalla A pitäisi keittoa mitata kulhoon kaksi kauhallista. Kauhoja oli kaksi isompi ja pienempi (B ja C) sekä keittolusikka (A). Vuorollaan kukin pelaaja nosti mukista kortin ja mittasi kulhoonsa keittoa. Mikäli pelaaja nosti kortin, jossa on kaatuvan ämpärin kuva, joutui pelaajaa kaatamaan kaikki keitot pois kulhostaan. Pelin voitti se, joka sai keittokulhonsa täyteen. 

Lukusuoraan tutustuminen aloitettiin jo o-viikolla, talonmiehentikkailla kiipeillen ja eläinten pesäkoloja lukusuoralle asettaen sekä niiden etäisyyksiä askelilla mitaten. Eemeli ja keittokulho-tarinassa Eemeli lähtee vanhempineen Marjolahteen lääkäriin. Ajomatkalla ohitetaan porsaspaikka ja pannukakkupaikka. Tarina loi siis taas herkullisen kehyskertomuksen lukusuoratyöskentelylle. Alkuviikosta aamupiirissä asetimme lukusuoralle Kissankulman. Siitä yhdeksän askeleen päähän Marjolahden. Kolmen askeleen päähän Marjolahdesta tuli pannukakkupaikka ja niin edelleen. Näiden paikkojen väliä askelsimme ja mittasimme välimatkoja. 

Loppuviikosta lukusuora oli matikan tunnin pistetyöskentelyssä yhtenä pisteenä. Kertasimme alkuviikon työskentelyn asettaen talot ohjeiden mukaisille paikoille, mutta tällä kertaa myös numeroimme tien varressa olevat talot. Tutkimme naapurilukuja: Jos pannukakkupaikka on seitsemän, mitkä luvun ovat pannukakkupaikan naapureina? Astelimme lukusuoralla mitaten kuinka pitkä matka on esimerkiksi talolta seitsemän talolle yhdeksän. Lisäksi leikimme "tuulista päivää", jolloin oppilaat laittoivat silmät kiinni ja yksi oppilaista nappasi lukusuoralta yhden lukukortin pois. Muiden piti silmät avattuaan kertoa mikä luku puuttuu ja perustella mistä tietää juuri tietyn luvun puuttuvan. Perustelu tapahtui naapurilukujen avulla. 

Myös kombinatoriikka yhdistyi Eemeli ja keittokulho-tarinaan erinomaisesti. Sillä eihän Marjolahteen vain yhtä tietä ollut, vaan monta! Piirsin isolle voimapaperille joen ja sillan, lisäksi asetin toiselle puolelle jokea lukusuoralla käytetyn Kissankulma-kuvan sekä toiselle puolelle jokea Marjolahden lääkärin talon. Kissankulmasta sillalle piirsin kaksi eri tietä ja sillalta Marjolahteen kolme eri tietä. 

Pistetyöskentelyssä oppilaat pääsivät kuuden oppilaan ryhmissä tutkimaan reittivaihtoehtoja. Vuorollaan kukin oppilas meni seisomaan Kissankulman pihalle ja käveli valitsemaansa tietä Marjolahteen. Aina piti yrittää keksiä uusi reitti, jota kukaan muu ei olisi aiemmin käyttänyt. Jotta pysyimme laskuissa mukana tein oppilaiden reiteistä värikoodein muistiinpanoja (tiet olivat eri värisiä). 

Samaan tehtävään palattiin seuraavana päivänä, mutta nyt jokaisella oppilaalla oli sama tehtävä omalla monisteella ja monisteelle piti keksiä eri reittivaihtoehtoja. Olin jo edellisenä päivänä huomannut muutaman oppilaan olevan tehtävässä erityisen taitava, oppilaiden aloitettua työt kävinkin piirtämässä heidän monisteisiinsa saman tien yhden lisäreitin. Nämä taitavat oppilaat innostuivat asiasta, järjestelmällisesti kirjattuaan kaikki reitit, nostivat he käden pystyyn "Ope, voitko piirtää mulle vielä yhden lisäreitin?" Seuraavalla kerralla eivät enää kysyneet, ilmoittivat vain "Ope, me laitettiin vielä yksi reitti ja vielä yksi." Toisin sanoen tässä kävi taas siten, että taitavat eriyttivät itse itseään ylöspäin. 

Lihasoppakulhon ollessa vuoroin Eemelin päässä ja sirpaleina, piti Liinan tehdä ruoaksi kalakeittoa. Niinpä olimme avuliaita ja tangram-palojen avulla kalastimme Liinalle soppakalat. 

Tangramit liittyivät myös viikon kuvataidetyöhön. Ensin maalasimme soppakulhon pinnan märkää märälle -tekniikalla. Tavoitteena oli saada mahdollisimman tasainen pinta vesiväreillä. Märän maalauksen päälle sai halutessaan ripotella aiemmista askarteluista jäänyttä merisuolaa, jonka avulla saimme töihin hauskan pintakuvioinnin. 

Seuraavana päivänä soppakulho meni rikki, niin kuin tarinasta tiedämme. Niinpä oppilaatkin liimasivat ympyrätangram-monisteen maalauksensa taakse ja leikkasivat ensin "soppakulhon" irti ja sen jälkeen särkivät sen sirpaleiksi. Koska Eemelin isä oli tarkan markan mies, eihän hän sirpaleita hukkaan heittänyt vaan niistä piti rakentaa jotakin uutta. Pöydillä oli ympyrätangramien rakenteluohjeita, joita oppilaat saivat käyttää hyväkseen, jos halusivat. Jonkin aikaa rakenneltuaan jokainen valitsi mieluisimman kuvion, jonka paloista saattoi rakentaa ja liimasi sen taustapaperille. Keittokulhon sirpaleista syntyi pupuja, kukkia, siilejä, hevonen, kalmari, aurinko, kettu ja vaikka mitä. 

Tällainen oli Eemeli-viikko. Ainiin, musiikin tunnilla tietenkin laulelimme "Voi herranjestas minkälainen lapsi oli hän. On hyvä, ettei Eemeleitä ole enemmän..." Kiitos jälleen kerran Tanja yhteistyöstä ja ideoinnista!

Eemeli-materiaalit löydät Drive-kansiosta täältä.

Suuren suuri nauris (N-kirjain)

 N-kirjainta lähdettiin opiskelemaan Aleksei Tolstoin 1800-luvulla muistiin kirjoittaman kansansadun Jättiläisnauris avulla. Sadusta löytyy useampia versioita. Oppilaiden lukuläksynä oli minulle entuudestaan tuttu versio, jossa naurista kiskomaan tulee aina yksi uusi hahmo. Tolstoin alkuperäisversiossa sen sijaan apuun tulee ensin yksi lehmä, sitten kaksi pulleaa porsasta, kolme mustaa kissaa ja niin edelleen. Luimme myös tämän alkuperäisversion oppilaiden kanssa. 

Tuttuun tapaan kuvasanaston sanoilla leikittiin. Sanoja tavutettiin laittamalla nappeja sanojen viereen yhtä monta kuin tavuja ja myöhemmin piirrettiin laatikkoon palloja tavujen verran. Pelatiin arvaa mitä sanaa ajattelen leikkiä kyllä/ei-vastauksilla. Pohdittiin alku- ja lopputavuja sekä äänteitä. Vaihdettiin mielessä sanojen paikkaa monisteella ja pohdittiin mikä sana nyt on vaikkapa puutarhan alla, jos puutarha ja mökkivaihtavat paikkaa. 

Suomen kielen tunneilla kirjoitimme jälleen tuttuun tapaan sanoja ja virkkeitä tietokoneella oppilaiden keksimistä N-sanoista. Toisella suomen kielen tunnilla, jolla aloittelevat lukijat olivat erityisopettajan luona, oppilaat kirjoittivat pareittain tietokoneella tarinat nauriin kiskomisesta alla olevan netistä löytyneet kuvasarjan avulla. Samalla tuli käsiteltyä tarinaan liittyviä traditioita: Miten tarina alkaa? Miten se usein päättyy?

Ympäristöopissa käsittelimme kasviksia ja luokittelimme niitä vihanneksiin, hedelmiin, juureksiin, marjoihin ja sipulikasveihin. Oppilaat saivat kasvikset kuvina ja ne piti sijoittaa oikeille paikoille isoisän puutarhaan asetettujen kylttien mukaan. Samalla tuli opittua uusia kasviksia, sillä retiisi ja purjo eivät olleet kaikille tuttuja tai ainakaan niiden nimiä ei muistettu. 

Kun oppilaat olivat luokitelleet kasvikset oikeille palstoille isoisän puutarhassa, saivat he kasvisten nimet listana ja seuraava tehtävä oli nimetä kasvikset. Nopeimmat nimesivät kaikki, hitaammat vain osan. 

Vihannesten osalta teimme myös pienimuotoista galluppia oman luokan kesken suosikkivihanneksistä. Oppilaat kiersivät kyselemässä toisiltaan mikä tutkimuksessa olleista vihanneksistä oli kenenkin suosikki ja värittivät vastaukset pylväsdiagrammeiksi. Luokkamme suosikki vihanneksia olivat porkkana ja kurkku! 

Matikkaa saatiin nauris-teemaan kombinatoriikan ja järjestyslukujen avulla. Ensin pohdimme missä järjestyksessä tarinassa hahmot olivat kiskomassa naurista irti maasta. Liimasimme pikku kuvina tuon järjestyksen naurismaalle ja keskustelimme siitä järjestyslukujen näkökulmasta:

- Kuka on jonossa ensimmäisenä? Kuka on jonossa kolmas?

- Kuinka mones kissa on jonossa?

- Entä jos jono kääntyykin nenä päinvastaiseen suuntaan? Kuka nyt on ensimmäinen? Entä viides?

- Jos kolmas ja viides vaihtavat paikkaa, kuinka monentena kissa on nyt?

- Jos isoäiti ja kissa vaihtavat paikkaa, kuinka mones kissa on nyt?

Samalla opittiin myös järjestysluvun merkintätapa ja numeroitiin ensimmäiseen jonoon hahmot 1., 2., 3. jne.

Seuraavaksi oppilaat saivat pohtia missä muissa järjestyksissä naurista voisi vetää irti maasta. Pikku kuvia liimaten jokainen keksi ainakin neljä erilaista järjestystä. Eräs oppilaistani kysyi kuinka monta oikeasti on mahdollista tehdä. Totesin, että kai niitä ainakin kolmekymmentä voi tehdä, oikeasti voi tehdä 720 (6x5x4x3x2x1). Siinä kohtaa alkoi sakset suihkimaan 😁 Hän taisi 17 erilaista järjestystä ehtiä liimaamaan. Aina välillä kävin katsomassa ja kommentoimassa sekä auttamassa huomaamaan, jos jokin järjestys oli kahdesti. 

Ekaluokkalaisten kanssa yleensä lähdetään VaNessa liikkeelle siitä, että on kolme hahmoa, joiden järjestystä vaihdellaan. En kuitenkaan halunnut lähteä karsimaan tarinassa olevien hahmojen määrää tähän tehtävään, joten lähdettiin liikkeelle tällaisella tehtävällä, jossa mahdollisuuksia on todella monta. Emme kuitenkaan olleet kiinnostuneita siitä, kuinka monta vaihtoehtoa voi löytää. Vaan ylipäätään erilaisista järjestyksistä, joita oppilaat keksivät. Huomasi kuitenkin, että tuo 17 vaihtoehdon oppilas hahmotti tehtävää hieman laajemmin kuin muut. Hän hoksasi, ettei kaikkia hahmoja tarvitse leikata erikseen, vaan kaksi jonoa voi leikata jostain kohtaa poikki ja laittaa jonon pätkät kahdella eri tavalla paperille. Sen jälkeen taas kaksi jonoa keskeltä poikki eri kohdasta kuin aiemmin ja ne molemminpäin jonoiksi. 

Kuviksessa teimme perinteisen juurestyön liiduilla ja pulloväreillä. Ensin piirrettiin liidulla multaraja, sen jälkeen juurekset maan alle ja vihreät härpäkkeet maan pinnalle. Työn maalaamisessa käytettiin pullovärejä.

Luontokoulussa perjantaina olimme suunnistuspuistossa, mutta pitkä kävelymatka puolitettiin molempiin suuntiin leikkitauolla. Sitä varten olin ottanut mukaan papunetin kuvatyökalulla askarrellut kasvis-kortit (A3-koossa, jotta lapaset kädessäkin kortin kuva näkyy). Korteilla leikittiin seuraavia leikkejä:

- Arvaa mitä kasvista ajattelen?

- Myrkkysieni

- Asiantuntijahippa

Ohjeet leikkeihin löytyvät ulkoluokka-leikkikorteista. 

Näin hujahti n-viikko vauhdilla. Ensi viikolla jatketaan vielä kasvisten parissa, sillä ohjelmassa on o niin kuin omena. 

Tämän viikon materiaalit löydät tästä kansiosta. Siellä on kaksi erilaista versiota lukuläksystä, sillä Tanjan luokka on jo opiskellut o-kirjaimen ja minun luokkani oppii sen vasta ensi viikolla. Eli kahdessa lukuläksyversiossa on eri tavut tussattu aloitteleville lukijoille. Muuten tekstit ovat identtiset.

Joulutarina (13-14/17)

Tänään Joulutarina eteni lukujen 20-21 verran (s. 233-249)

Lukujen aikana Aada kasvaa aikuiseksi. Hänen roolinsa Nikolaksen apulaisena kasvaa vuosi vuodelta. Nikolaksen ja Aadan välille muodostuu vahva side. Heillä on yhteisiä salaisuuksia: Aada tietää Nikolaksen lahjoista ja Aada on joka joulu Nikolaksen mukana jäällä viemässä lahjaa Aada-merenneitosiskolle. 

Aada auttaa Nikolasta erityisesti lahjojen paketoinnissa. Luvun 21 lopussa Aada on saanut lapsen, joka saa nimekseen Nikolas.

Vaikka kirjassa olikin unohdettu mainita tärkeä yksityiskohta, osasi ope sen onneksi kertoa. Eräänä noista jouluista, jolloin Aada Nikolasta auttoi, oli Nikolas valmistanut lapsille dominopelejä. Sellainen oli myös meidän luokan seinälle ilmestynyt.

Kaikki kortit olivat aluksi väärinpäin ja yksi kerrallaan oppilaiden valitsema kortti käännettiin. Oppilailleni loogiset kokoelmat ovat entuudestaan tuttuja, mutta tämä oli ensimmäinen, joka oli tehty dominopalamallilla ja jokaisessa kortissa oli kaksi kuvaa. Aiemmat kokemukset auttoivat kuitenkin oppilaita ja kovin montaa korttia ei ehditty kääntää ennen kuin oppilaat alkoivat pomppia paikallaan "Ope, ope tossa on taas sellanen juju!" 

Kun yhteistä dominokokoelmaa seinällä oli tutkittu ja sen rakentumisesta keskusteltu, saivat oppilaat tehtäväkseen laatia oman dominopelin. Kuinka monta erilaista dominopalaa voi kuudella kuvalla valmistaa? Jotta työ etenisi suhteellisen reippaasti, otimme käyttöömme leimasimet, jolla kokoelman saattoi rakentaa. Lopuksi innokkaimmat ehtivät vielä pelaamaan valmistamillaan dominokorteilla. 

Osa oppilaista työskenteli kanssani vielä yhden ylimääräisen tunnin muiden ollessa juhlaharjoituksissa. Jatkoimme vielä kombinatoriikan parissa ja väritimme Aadan paketoimia lahjoja annettujen sääntöjen mukaan. Paketti saattoi olla kääritty yhteen kolmesta paperivaihtoehdosta, lahjanaruja oli tarjolla kaksi erilaista ja pakettikortteja kolmea väriä. Parit pähkäilivät yhdessä kuinka monta erilaista pakettia Aada saattaisi näillä välineillä valmistaa. 

Jos haluat hyödyntää valmistamaani loogista kokoelmaa tai lahjapaketti-monistetta, voit tulostaa ne täältä. Itse suurensin loogisen kokoelman A3-kokoon ja kopioin värilliselle askartelupaperille. Näin kuvat olivat riittävän isoja taulun edessä puolikaaressa istuville oppilaille. Värillinen, paksumpi askartelupaperi esti kuvien näkymisen läpi, mikä on kopiopaperin kanssa aina ongelmallista. 

Huomenna en päivitä joulutarinaa, sillä olemme joulujuhlissa. Luemme ainoastaan luvun 22 satusiestalla. Torstaina päivttyy tarinan viimeinen osa. 

 

Joulutarina (12/17)

 

Tänään joulutarina eteni lukujen 16-19 verran (s. 192-232). 

Nikolas ja Eemeli joutuvat riitoihin, kun Nikolas ei suostu myöntämään salaisuuttaa lahjojen tuojana Eemelin Aada-tyttärelle. Jouluna Aada päättää ottaa asioista selvän ja viedä itse Nikolakselle lahjan. Jouluna on kauhea myrsky ja kyläläiset etsivät Aadaa lumimyrskystä, kunnes luopuvat toivosta.

Nikolaksen palatessa surun murtamana mökilleen löytyykin Aada mökiltä. Nikolas jakaa salaisuutensa Aadan kanssa. 

Työskentelimme tänään kombinatoriikan parissa. Varga-Neményi-menetelmän mukaisista Matematiikkaa 3a-kirjoista löytyikin täydellisesti tarinaamme sopivat tehtävät. 

Ensin pohdimme kuinka montaa eri reittiä Aada on voinut Nikolaksen mökille päästä. Piirsin isolle paperille Korvajoen kylän, Korvajoen ylittävän sillan ja tunturin kupeeseen Nikolaksen mökin. Kylältä sillalle vei kolme erilaista reittiä (merkitty eri värein) ja sillalta Nikolaksen mökille meni kolme reittiä. Lähdimme tutkimaan eri vaihtoehtoja. Sitä mukaa, kun vaihtoehtoja löytyi kirjasimme reittien värien avulla eri ratkaisut paperin laitaan (ks. paperin vasen ylälaita). 

Saimme selville, että Aada on voinut kulkea Nikolaksen mökille yhdeksää erilaista reittiä. 

Seuraavaksi oppilaat pääsivät työskentelemään pareittain ja selvittämään millaisia etsintäpareja viidestä kyläläisestä voi muodostaa. Oppilaspari sai tulostetut kuvat Nikolaksesta, Eemelistä, Eemelin vaimosta, Eemelin isästä sekä Mikosta. 

Keskustelua syntyi, kun pohdimme onko Nikolas-Mikko ja Mikko-Nikolas sama asia, kun on kyse etsintäpareista. Olihan se, ei piti katsoa, ettei kukaan ole saman parin kanssa kahdesti, koska järjestyksellä ei ollut väliä.

Tunnin lopuksi oppilaat saivat vielä haparoida lumimyrskyssä, jossa lunta tuli vaakatasossa eikä eteensä nähnyt. Oppilaat hakivat pipot päähän. Toinen parista laittoi pipon silmille ja pari ohjasi sanallisesti kaverin helpohkon sokkelon läpi käyttäen sanoja eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle. Yllättävän hyvin labyrintti ratkaistiin. Koska meitä oli parillinen määrä, pääsin myös itse kokeilemaan tehtävää. 

Madam Weirdin jalokiviryöstö (Matikkakerho Kipinä)

Lokakuussa starttasi Rovaniemellä ja Lohjalla matikkakerho Kipinä 1.-2. luokkalaisille. Kipinäkerho on minun ja Tanja Törnin käsialaa. Olemme suunnitelleet kokonaisuuden yhdessä. Minä olen ohjannut kerhoa Rovaniemelle ja Tanja Lohjalla.

.................................

Lokakuun alussa sai Matikkakerho Kipinä avunpyynnön. Outolan kaupungin aatelistoon kuuluva Madam Weird oli kohdannut elämänsä järkytyksen, kun madamen rakkaat jalokivet oli katala pitkäkyntinen kähveltänyt. Asiasta kirjoitettiin Outolan sanomissa ja se järkytti kaikki outolalaisia.

1. kerhokerta

Kipinäkerholaiset saivat Madame Weirdiltä kirjeen, jossa Madame pyysi kerholaisilta apua, sillä poliisilla olivat menneet johtolangat pahasti solmuun, eikä tapaus näyttänyt ratkeavan virkavallan avulla. 

Kipinäkerholaisten ei auttanut kuin käydä tuumasta toimeen ja alkaa etsiä johtolankoja, joita tarkkaavaiset pikkuetsivät alkoivat pian huomata joka puolella. Kipinäkerholaiset jakaantuivat neljän lapsen etsivätiimeihin (punaiset, siniset, keltaiset ja vihreät) ja kukin tiimi etsiä omia johtolankojaan. 

Hyvän aikaa saatiinkin johtolankoja pähkäillä ennen kuin joku keksi niiden johdattavan meidät varkaan jäljille. Järjestimme johtolangat järjestykseen ja lähdimme seuraamaan niitä.

Ulos luokan ovesta, ulkovaatteet päälle, ulos jälleen kerran ovesta.. tässä vaiheessa meinasimme ensin jäädä jumiin tuulikaappiin, josta ei mitään jalokiviä tietenkään löytäneet, mutta sitten ymmärsimme, että meidän on mentävä kaksi kertaa ulos, jotta pääsemme koulun portille, josta käännyttiin oikealle ja talon kulmalta jälleen oikealle. Hieman johtolankojen seuraamista hämäsivät kahta näyttävä kello sekä nopat, joiden silmäluvut olivat kaksi ja viisi.

Johtolankojen kuvat on otettu Papunetistä.

Selitys noille kummallisille johtolangoillekin selvisi, kun löysimme johtolankoja seurattuamme salkun. Salkun sisällä jokin selvästi helisi, ehkäpä jalokivet?

Mutta salkkupa ei niin vain auennutkaan! Siinä oli koodilukko! Tähänkö luvut kaksi, kolme ja viisi viittasivat?

Koska ulkona oli kylmä palasimme sisälle tutkimaan lisää salkun lukkoa. Oli ilmiselvää, että salkun koodin avain olivat luvut kaksi, kolma ja viisi. Mutta salkku ei siltikään auennut, luvut piti siis järjestää johonkin muuhun järjestykseen. Pikkuetsivät alkoivat kiihkeästi selvittää koodia, jolla salkku aukeaisi. Uusia koodeja kirjattiin ylös sitä mukaa kun niitä keksittiin ja etsivät saivat vuorollaan käydä kokeilemassa yhtä koodia kerrallaan. 

Lopulta salkku aukesi ja sieltä paljastui Swarowskin pussi täynnä jalokiviä! Näiden täytyi kuulua Madame Weirdille. Onneksi madame oli lähettänyt kipinäkerholaisille vakuutusasiakirjat, joiden avulla kerholaiset saattoivat tarkistaa, että kaikki jalokivet olivat varmasti tallella.

Jalokivet taulukoitiin muodon, koon, reiällisyyden ja värin mukaan. Melkein kaikki jalokivet olivat tallella, mutta muutamia jalokiviä puuttui! Arvoitus ei siis ollut kokonaan rakennut!

2. kerhokerta

Jälleen oli Outolan sanomat raportoinut koko kaupunkia kuohuttaneesta jalokiviryöstöstä. Vaikka osa jalokivistä oli saatu takaisin, oli edelleen osa hukkateillä. Kaiken kukkuraksi oli Outolan kellossa ja kullassa nähty epäilyttävä asiakas. 

Viikon lööpissä Outolan kello ja kulta mainosti myös uusia, ainutlaatuisia jalokivikoruja. Se haiskahti omituiselta!

Niinpä kipinäkerholaiset päättivät lähteä Outolaan, matka Outolaan oli sananmukaisesti outo. Käytävässä kiivettiin kaiteiden yli ja ali, peruutettiin ja pyörittiin, kunnes pääsimme Outolan kellon ja kullan ovelle, jossa omistajatar Hely Rolex (opettaja roolissa, hattu päässä) toivotti kipinäkerholaiset tervetulleiksi.

Hely Rolex esitteli innoissaan kerholaisille uusia jalokivikoruja, joita hän oli saanut myytäväkseen. Kipinäkerholaiset tutkivat koruja kiinnostuneina, sattuipa nimittäin sellainen kummallisuus, että uusista koruista löytyi juuri niitä jalokiviä, joita Madame Weirdiltä ryöstetyistä jalokivistä puuttui! 

Outolan kellossa ja kullassa oli jalokivikoruja paljon, mutta nämä 
korut kipinäkerholaiset tunnistivat sellaisiksi, joissa Madame Weirdiltä
kadonneita jalokiviä oli, joten ne oli välittömästi vedettävä myynnistä.

Hely Rolex kauhistui kuullessaan, että hän saattaisi syyllistyä varastetun tavaran myyntiin. Kaupan ovi lukittiin kiireesti ja pohdittiin mitä tulisi tehdä. Avuliaat kipinäkerholaiset auttoivat Hely Rolexia poistamaan näyteikkunasta ne korut, joissa mahdollisesti varastettuja jalokiviä oli mukana. Lisäksi päätettiin koota näyteikkunaan uusia jalokivikoruja myynnistä vedettyjen tilalle, sillä Hely Rolexia huolettivat seuraavana päivänä saapuvat asiakkaat, jotka olisivat tulossa ostamaan ei-oota, jos uusia koruja ei olisikaan myynnissä.

 

Kipinäkerholaisten käsissä syntyi mallikuvien avulla upeita ja uniikkeja jalokivikoruja myyntiin ja Hely Rolex oli haltioissaan saamastaan avusta. Nyt ei kukaan asiakas voisi pettyä!

Korumallit ovat Varga-Neményi ry:n tulostettavaa jäsenmateriaalia. 

Hely Rolex pyysi kipinäkerholaisten apua vielä yhteen pulmaan. Outolan kaupunginjohtaja oli nimittäin tilannut häneltä ainutlaatuisen rintakorun, jonka valmistuksessa apu olisi tarpeen. Kaupunginjohtaja oli ilmoittanut, että jalokivien pitäisi olla korussa melkein samanlaisia, vain yksi ominaisuus saisi vierekkäisten jalokivien välillä muuttua. 

Kipinäkerholaisten yhteistyöllä syntyi kaupunkinjohtajalle uniikki rintakoru, jonka nuoret korutaiteilijat nimesivät YK:ksi eli yhdistyneiksi kulmakarvoiksi. 

Sääntönä korussa oli, että vierekkäisten jalokivien
välillä sai muuttua vain yksi ominaisuus.

3. kerhokerta

Kolmannen kerran alkuksi palasimme vielä Outolan kelloon ja kultaan, sillä Hely Rolex halusi palkita kipinäkerholaiset saamastaan avusta. Hän lahjoittikin jokaiselle kipinäkerholaiselle kruunun, johon hän omakätisesti kiinnitti jalokiven. Pahaksi onneksi kaikki jalokiviliikkeen peilit oli juuri viety puhdistettaviksi eikä kipinäkerholaisten auttanut muu kuin kysellä toisiltaan millainen jalokivi heidän kruunussaan oli. Kysymyksiin sai vastata vain kyllä tai ei. Kun kaikki olivat saaneet jalokivensä selville, oli aika päivitellä viikon uutislööppiä.

Epäiltyjen listan saimme käyttöömme Camilla Paasilta, joka oli jakanut
listan Alakoulun aarreaitassa ja lupasi sen käyttöömme tähän projektiin.

                         

Samalla kun kipinäkerholaiset olivat avustaneet Hely Rolexia Outolan kellossa ja kullassa oli poliisikin päässyt eteenpäin tutkimuksissaan. Jalokiviryöstöstä epäillyt henkilöt olivat rajautuneet 12 henkilöön, joiden kuvat oli julkaistu Outolan sanomissa. 

Niin Hely Rolexilla kuin jokaisella kipinäkerholaisella oli tietenkin omat epäilyksensä syyllisestä, joten leikimme epäiltyjen listalla arvaa ketä epäilen-leikkiä, jossa epäilijä sai vastata vain kyllä tai ei parin esittämiin kysymyksiin. 

Lähdimme kuitenkin hakemaan epäilyksillemme vahvistusta outolalaisilta, joilla epäilemättä oli silminnäkijä havaintoja. Outolan yrittäjiä olikin kokoontunut taivastelemaan epäiltyjen listaa sankoin joukoin. 

Outolan yrittäjien vastaukset kipinäkerholaisten kysymyksiin olivat yhtä outoja kuin kaupungin nimi. Supermarketin myyjä vastasi uteluihin vain "D1". 

Onneksi kipinäkerholaisilla oli omat OutoMobilensa ja niillä saatettiin  näppärästi kurvailla kaupungin kortteleita ympäri ratkomassa annettuja vihjeitä.

Kun OutoMobilen ajoi myyjän vihjaamaan D1-ruutuun, kertoi myyjä vihjeensä syyllisestä sekä kehotti kysymään seuraavaksi palomieheltä. Jälleen kipinäkerholaiset riensivät etsimään palomiestä ja ajoivat OutoMobilensa palomiehen osoittamaan ruutuun, josta he saivat jälleen uuden vihjeen. 

Kipinäkerholaiset haastattelivat outolalaisia, kunnes syyllinen oli selvillä. Syyllisen selvittyä lähettivät kipinäkerholaiset Outolan poliisivoimille kirjeen, jossa he kertoivat epäilyistään.

  

Kipinäkerholaisilla oli vahvat epäilykset syyllisistä. Kruunut pysyivät päässä 

koko kerhokerran ajan.

4. kerhokerta

Outolalaiset saivat viimein huokaista helpotuksesta, Hipsu Hiiri, tuo viattomalta näyttävä kukkahattu oli paljastunut katalaksi jalokivivarkaaksi! Kiitos nokkelien kipinäkerholaisten oli varas nyt telkien takana ja kaikki outolalaiset puhuivat kenestäpä muustakaan kuin kipinäkerholaisista!

Kaupunginjohtaja oli päättänyt kutsua kipinäkerholaiset herrasväenrouvien hyväntekeväisyysgaalaan juhlimaan rikoksen ratkeamista. 

Kuten yleisesti tiedetään on hyvän palvelusväen saaminen nykyisin erittäin vaikeaa. Samojen haasteiden parissa eletään myös Outolassakin, eikä kaupunginjohtajan palvelusväki ollut muistanut ennen juhlaa mitata riittäisikö juhlajuomaa jokaiselle kipinäkerholaiselle.

Olisihan ikävää, jos kaikilla olisi jo lasit kädessä ja yksi kipinäkerholainen jäisi ilman! Eikä näin korona-aikana voi lasista toiseenkaan juomaa kaadella. 

Hmm.. miten ongelma ratkeaisi...

Kipinäkerholaisilla ei mennyt sormi suuhun. Jokaiselle ryhmälle löydettiin vesipullo, joka oli samankokoinen kuin juhlajuoman pullo, lisäksi ryhmät saivat desilitramitan. Pullon sisältö mitattiin tarkasti desilitramitalla ja saimme selville, että yhdestä pullosta voi kaataa desilitran 15 kipinäkerholaiselle. Kuinkas sattuikaan, meitä oli kerhossa paikalla 15 kerholaista!

Näin ongelma oli ratkaistu ja jokainen sai lasillisen juhlajuomaa, jota kaupunginjohtajan puheen jälkeen kippisteltiin vieruskavereiden kanssa tyytyväisiä jalokiviryöstön ratkeamisesta. 

Hyväntekeväisyysgaalassa toki kuuluu pelata seurapelejä. Aloitimme perinteisellä juhlaleikillä, eli pullon pyörityksellä. Se, jota pullo osoitti, sanoi 10, hänen vieressään oleva 11, seuraava 12 ja niin edelleen kunnes joku sanoi 20. Se leikkijä, joka sanoi 20 sai pyörittää pulloa uudelleen. 

Sähköisen onnenpyörän löydät täältä. Voit
halutessasi myös muokata sen omiin tarpeisiin
sopivaksi.

Pullonpyörityksen jälkeen pelasimme roskis-peliä. Jokainen pelaaja piirsi itselleen pelialustan (viisi ruutua rinnakkain) ja onnenpyörällä arvottiin luku, joka piti sijoittaa ruudukkoon valitulle paikalle. Tavoitteena oli saada sijoitettua arvotut luvut pienimmästä suurimpaan. Se pelaaja, joka ensimmäisenä sai ruudukon täyteen. oli voittaja. 

Muuta ei tällä kerralla hyväntekeväisyysgaalassa ehdittykään pelailla. Pelit jatkuivat viidennellä pelikerralla, jolloin pelailimme matikkapelejä ilman sen kummempaa tarinaa taustalla. Näin saimme vetää viikon henkeä ennen kuin seuraava tarinallinen kokonaisuus alkaisi. Tonttuhommia on luvassa blogissa lähiaikoina ;-)

P.S. Kaikki kerhoa varten tehty tulostettava materiaali löytyy täältä. Lisäksi tarvitset kokonaisuuden toteuttamiseen unkarilaiset loogiset palat sekä Varga-Neményi ry:n jäsenmateriaaleista loogisten palojen rakentelukuvat.