keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Jouluaskarteluideoita

Eräs oppilaani oli osallistunut jouluaskartelutapahtumaan ja toi askartelujaan minulle näytille. Näitä voisi joskus kokeilla.


Tontturivi on askarreltu kanamunakennosta ja massapalloista.


Joultähti on tehty wc-paperihylsyn suikaileista.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Murtoluvut


Tänään tuli matikassa uutena asiana murtoluvut. Aluksi leikimme minun kesällä virkkaamillani murtolukukakuilla ja pohdimme mikä on yksi kokonainen ja yksi kahdesosa. Neljäsosat oppilaat osasivatkin sitten jo itse päätellä.

Kakkumestarit leipoivat muiden sulkiessa silmänsä tietyn määrän kakkua pöydälle ja muiden oli pääteltävä mitä murtolukua kakku esitti. Käytiin läpi myös 3/4 ja myös 1 ja 1/4 jne, eli hieman jopa kirjan ainesta haastavampaa. Samoin kuin muunnokset 1/2 = 2/4 jne.

Lopuksi oppilaat piirsivät kakut omiin vihkoihinsa. Oppimisen iloa tuli koettua ja murtoluvut jäivät varmasti mieleen paremmin kuin jos olisin opettajajohtoisesti paukuttanut asian taululla läpi..

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kansansadut

Esi- ja alkuopetuksen yhteistyönä valmistelimme 2. luokkalaisten kanssa satutuokioita eskareille. Kolmen oppilaan ryhmässä kakkosluokkalaiset harjoittelivat satujen lukemista ja valitsivat eskareille tehtävän sadusta (piirrä päähenkilö, piirrä jokin kertomuksen tapahtumapaikka tai siihen liittyvä esine jne.). Oppilaat motivoituivat selvästi tekemään lukuläksyään, kun sillä oli jokin tarkoitus. 

Jokainen kolmen 2. luokkalaisen ryhmä sai kuulijoikseen kolme eskaria. 2. luokkalaiset lukivat sadun eskareille ja sen jälkeen jokainen teki suunnitellun piirrustustehtävän.

Kukko, kissa ja hiiri

Satujen työstämistä jatkettiin samoissa ryhmissä vielä seuraavanakin päivänä. Eskariopet esittivät ensin pöytäteatterina sadun koko joukolle. Sen jälkeen jakaannuttiin taas edellisen päivän saturyhmiin ja lapset tekivät itselleen keppinuket, joilla satu voitiin esittää.



Kun keppinuket olivat valmiita, lukivat 2.luokkalaiset sadun vielä kerran ja eskarit esittivät lukemisen myötä satua. Lopuksi kokeiltiin vielä kertoa satu omin sanoin samalla esittäen.





Tehtävät olivat mielestäni onnistuneita. Niin eskarit kuin kakkosluokkalaiset selviytyivät tehtävistä, mutta ne eivät olleet myöskään liian helppoja kenellekään. Ne 2.luokkalaiset, jotka ovat hyviä lukemaan tai taitavia askartelijoita, ottivat luonnostaan ryhmissä johtajan roolin opastaen ja ohjaten pienempiä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Jouluaskartelut

Jaoimme 1.-2.luokkalaiset sekaryhmiin jouluaskarteluita varten. Oppilaat tekevät seuraavan kolmen viikon aikana kolme jouluaskartelua. Yhteen askarteluun menee aikaa 2 tuntia ja se valmistuu viikossa.

Jouluaskartelu numero 1 oli puutonttu.

Tonttuorkesteri


Ope-tontulla on suuret silmät,
jotta se näkee kaiken.

torstai 15. marraskuuta 2012

Kansion kannet

Oppilaiden monistekansiot ovat eläneet yhteiseloa jo useamman sukupolven kanssa, joten päätin tehdä oppilaitten kanssa jokaiselle omat yksilölliset kansion kannet. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä huonokuntoisille Lukukirjoille kannet, mutta kansion kansille voi olla myöhemminkin käyttöä.


Kokonaisuudessaan kansion kansien valmistus vei aikaa n. 5 oppituntia. 
Oppilaat leikkasivat kaavan avulla itselleen pohjakankaan ja kansiin aplikoitavat kuviot. 


Kaavat erilaisiin kuvioihin saimme piparkakkumuoteista, joita oppilaiden oli helppo käsitellä ja piirtää malli huopakankaalle.


Kansien ompelussa tuli opittua sekä pykäpistot että etupistot.

Open yritelmä

lauantai 10. marraskuuta 2012

Luistelukausi startattu

Pääsimme aloittamaan luistelukauden jo marraskuussa jäähallissa. Luistelun opetus on minusta aina ollut haastavaa. Ja sopivien leikkien ja harjoitteiden kehittäminen, niin että ne soveltuvat kaikille ja myös motivoivat kaikkia. Päätin kirjata hyviä ja käyttökelpoisia ideoita ylös..

Jääkiekkokin voi olla vaaleanpunaista,
vaaleanpunainen kypäräni aiheuttaa oppilaissa
hyvin usein kateutta :)

  • Liikuntabingo: opettajalla on kortteja (4-5 eri väriä), joissa on jokin numero. Korttien värit tarkoittavat eri tehtäviä (pujottelu, jarrutun, kuljetus, ympyräluistelu jne.) ja kortin numero kertoo suoritusten määrän. Oppilaat nostavat vuoronperään kortteja pussista ja suorittavat tehtävän saadakseen uuden kortin. Värisuoran ensimmäiseksi saanut oppilas on voittaja.
  • Pallosota: opettaja nakkelee tennispalloja ympäri luistelukenttää, kenttä jaetaan keskeltä kahtia ja oppilaat jaetaan kahteen joukkueeseen. Oppilaat saavat tietyn ajan (musiikkikappale tai esim. 2min.) jonka aikana heidän tehtävänä on heittää mahdollisimman monta palloa vastustajan kenttäpuoliskolle.
  • Angry birdsin munien keräily: samat tennispallot nakellaan ympäri kenttää. Oppilaiden tehtävänä on siivota kenttä angry birdsin munista, palloja saa tuoda opettajalle vain yhden kerrallaan. 
  • Hinauspalvelu: oppilailla on mailat ja kaksi oppilasta muodostaa mailoistaan "aisat" edessä oleva vetää kaveriaan perässään mailoilla.
  • Jää, lumi, vesi: kenttä jaetaan kolmeen alueeseen jäähän, lumeen ja veteen. Jää-alueella liikutaan kankeina jääpuikkoina, lumi-alueella liihotetaan kuin lumihiutaleet ja vesi-alueella ollaan veteliä kuin vesi. Jokaisella alueella on oma jahtaajansa, joka yrittää saada omalla alueellaan olevia oppilaita kiinni. Kiinni jäänyt oppilas siirtyy seuraavalle alueelle pakenemaan sen alueen jahtaajaa. Alueelta ei saa poistua ennen kuin jää kiinni.
  • Noidan kattila: oppilaat luistelevat kentän päästä päähän noidan yrittäessä ottaa heitä kiinni. Kiinnijääneet oppilaat noita tuo noidan kattilaansa (keskiympyrä) vapaat luistelijat voivat pelastaa kaverinsa noidan kattilasta ottamalla heitä ohimennessään kädestä kiinni. 
  • Formulat: pareittain liikutaan. Edessä oleva oppilas pitelee kiinni ratista ja ohjaa, takana tuleva on moottori, joka pärisee ja puskee etummaista eteenpäin.
  • Luistelujumppa: Smurffeilta löytyy monia luisteluun ja jääkiekkoon liittyviä kappaleita, jotka soveltuvat luistelutunneille. Kiertoharjoittelu tai muu alkujumppa toimii myös jäähallissa. Fröbelin palikoiden Jumppalaulu (Pää, olkapää, peppu jne.) toimii myös hyvin tasapaino harjoitteluna pikkuoppilaille.

Luistelutunneilla oppilaat eivät pysy paikoillaan ohjeita kuuntelemassa vaan liikkuvat edestakaisin, mikä vaikeuttaa ohjeiden antamista. Hyväksi kokemiani tapoja rauhoittaa ohjeiden kuuntelu on istuttaa lapset polvilleen opettajan ympärille ohjeiden ajaksi. Jäähallissa olen myös käyttänyt musiikkia: musiikin soidessa saa liikkua ja toimia, kun musiikki katkeaa tullaan opettajan luokse kuuntelemaan ohjeita ja ollaan hiljaa.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Päivän piristys

Teetin huoliseulan oppilaiden vanhemmille ja samalla sain ihanaa palautetta omasta työstäni..

Lapsemme koulunkäynnissä meitä ilahduttaa
...  kannustava ja aktiviinen luokanopettaja
... että on opettaja, jolla on motivaatiota opettaa lapsilähtöisesti ja lapsi viihtyy koulussa.

Näillä eväin on mukava lähteä viikonlopun viettoon :)

Isänpäivä osa 2

Emme tyytyneet tänä vuonna vain isänpäivä-korttien askarteluun, vaan leivoimme myös isille Vilhelmiina-keksejä. Jottei opiskelu täysin unohtuisi, kirjoittivat oppilaat ohjeen itse vihkoihinsa. Ainesluetteloon kirjoitin taululle määrät kertolaskuina tyyliin 2*100g voita, 2*2+1dl vehnäjauhoja jne. Oppilaiden piti ohjetta kirjoittaessaan laskea kertolaskut ja merkitä lopulliset määrät omaan vihkoonsa.


Luetun ymmärtäminen on vielä haastavaa ja ohjeita piti lukea moneen kertaan ääneen, jotta saatiin oikeat asiat tehtyä oikeaan aikaan.



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Isänpäivä osa 1

Tulevana sunnuntaina on taas aika muistaa isiä. Askartelimme melko perinteisen solmio/paidankaulus-kortin. Solmiot valmistautuivat syksyllä vihannesjakson aikana tekemistämme perunamarmorointi papereista.


Turhakkeesta tavaraksi

Koulussa vietettiin kierrätysviikkoa. Käsityö/askartelussa kannoin oppilaille kassillisen roskaa, joista jokaisen piti valmistaa jokin käyttötarvike. Annoin oppilaiden itse ideoida tarvikkeensa ohjailematta juuri lainkaan. Askartelun lisäksi piti tehdä tuotteesta kaunis.

Turhakkeesta tarvike projekti tuotti seuraavia tuotteita:

Kynttilälyhtyjä tehdyt kynttilälyhdyt päällystettiin silkkipapapilla ja maalilla. Lopuksi spraylakalla viimeisteltiin lyhdyt.

Puhelimia valmistettiin useita, ne saivat maalia koristuksekseen.

Luokkamme professori valmisti itselleen silmälasit kananmunakennosta. Ehkä kekseliäimpiä ideoita luokan keskuudessa.

Luokan rytmiryhmä valmisti rummut, joita ope ei ole vielä päästänyt jostain kumman syystä kokeilemaan ;-)

Maitopurkista tuli maalin ja huovan avulla kynäpurkki.