perjantai 26. elokuuta 2022

Metsäyökoulu

Koulussa, jossa työskentelen, on lähes jokaisella luokkatasolla luontoluokka, eli sellainen luokka, joka opiskelee säännöllisesti ulkona. Luontoluokkalaisilla on perjantaisin ruokatermokset mukana ja perjantaiaamuisin koulun keittäjät lämmittävät valmistavat luontoluokille ruoan jo aamuksi. 
Oma luokkani on kaksi vuotta ollut muutamaa itsenäisyyspäivää tai vastaavaa erikoispäivää lukuunottamatta perjatait (ja jokusen muunkin päivän) ulkona oppimassa. 

Viime kevään lopussa moni luokka järjesti yökouluja. Omat oppilaanikin kysyivät vikalla kouluviikolla, että eikö mekin voitaisi. Silloin ehdotin, jos syksyllä mentäisiin metsäyökouluun. Kesällä juttelin erään huoltajan kanssa ja hän innostui aiheeesta myös. Siispä tuumasta toimeen. Ja Suomen Ladun Nuku yö ulkona-kampanjaviikolla, hieman ennakkoon torstai-iltana, suuntasimme metsään yöksi. 



Tämän tekstin tavoitteena on kuvata mitä asioita metsäyökoulua varten piti etukäteen huomioida ja miten yökoulu käyntännössä toteutettiin. Jospa tekstistä olisi iloa ja hyötyä muille metsäyökoulua suunnitteleville.

Ennen yökoulua:

- Metsäyökoulu paikan valintaa pohdin pitkään ja polkujuoksulenkeillä kävin tutkimassa lähialueen nuotiopaikkoja ja laavuja. Päädyin Napapiirin retkeilyalueelle Vikakönkäälle Kaltion laavulle. Paikka valikoitui seuraavien kriteerien pohjalta: Laavulla oli lähde, eli juomavettä ei tarvinnut kantaa. Laavu ei sijainnut joen tai järven rannassa, mikä lisäsi turvallisuutta ja vahtimisen tarvetta. Laavulle johti viime kesänä kunnostettu kivituhkapolku (1 km), joka olisi helppo tarvittaessa kulkea pimeässä keskellä yötä, mikäli joku lapsi pitäisi koti-ikävän takia noutaa yöllä pois. 

- Huoltajat saivat ensimmäisen tiedotteen yökoulusta kaksi viikkoa ennen. Joten perheet saattoivat aloittaa valmistautumisen. Tiedotteita tuli suunnitelmien edetessä Wilman kautta muutama lisää. Tiedotteessa kutsuttiin oppilaat ja perheet luokkailtaan ja metsäyökouluun. Ilta alkoi oppilaiden ja perheiden yhteisellä luokkaillalla ja jatkui siitä metsäyökouluna. Oppilailla oli vaihtoehtoinaan osallistua vain luokkailtaan tai jäädä yöksi. Kolmas vaihtoehto olisi ollut suorittaa perjantaina normaali koulupäivä rinnakkaisluokassa, mikäli iltaan tai metsäyökouluun ei olisi osallistunut. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan kukaan käyttänyt. Muutamat oppilaat päätyivät lähtemään illalla kotiin, muut jäivät yöksi. 

- Koulun puolesta paikalla olimme minä ja luokassani luokanopettajaharjoittelua tekevä tuleva ulko-ope. Lisäksi kaksi huoltajaa ilmoittautui kanssamme nukkumaan metsässä. Luokkailtaan osallistui oppilaiden lisäksi parikymmentä perheenjäsentä. 

- Huoltajat täyttivät lapsestaan forms-lomakkeen, jossa kartoitettiin kyytitarpeet ja kyydin tarjoajat, retkeilyvarusteet ja mahdolliset ylimääräiset varusteet, joita voisi luokkakavereille lainata. Lisäksi lomakkeessa huoltajat saattoivat kertoa sellaisia lisätietoja, joita halusivat yöpymiseen liittyen minun opettajana tietävän.

- Metsäyökoulu (vaikka se oli ensimmäinen laatuaan) ei vaatinut muutoksia koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Rehtorille asiasta tietenkin ilmoitin ja retki kirjattiin koulun kalenteriin.

- Laadin yökoulusta turvallisuunnitelman, johon kirjattiin mahdolliset riskit ja niihin varautuminen, evakuointipaikat sekä tarpeelliset yhteystiedot. Turvallisuussuunnitelman jaoin rehtorille sekä vastuussa oleville aikuisille. 

- Koulun ruokalasta saimme mukaamme evästä: leipää, levitettä, makkaraa, mehua, kaurahiutaleita. Lettutaikinan tein itse. 

- Yhteisinä tavaroina mukaan pakattiin vessapaperia, käsipyyhepaperia, ämpäri, vesikauha ja biohajoava käsisaippua (käsien pesua varten), vesikanisteri juomavedelle ja roskis. Vessan luokse perustettiin käsienpesupiste, jossa oli koko ajan ämpärissä vettä, kauha sekä käsisaippua. Ympäristötiimi totesi suunnitellessa, että käsien kuivaamiseen ei tuhlata metsässä paperia, vaan kädet kuivataa ravistelemalla tai kuivaamalla omaan pyyhkeeseen.

Oppilaiden valmistelut:

Oppilaat olivat mukana suunnittelussa. Jokainen valitsi kiinnostuksensa mukaan itselleen tiimin, joka perehtui koulussa parin tunnin ajan aiheeseensa ja esitteli sen muille.

Tiimit:

- Navigointitiimi tutki karttaa ja esitteli muille reitin, jota pitkin retkipaikkaan kuljettiin. He myös suunnittelivat miten huolehditaan, että kaikki löytävät perille. Kuka kulkee ensimmäisenä? Kuka kulkee viimeisenä ja huolehtii ettei kukaan jää matkasta?

- Ympäristötiimi tutustui joka miehen oikeuksiin ja kertoi tärkeimmät meitä koskevat oikeudet ja velvollisuudet meille. Ympäristötiimi sijoitti yökoulupaikassa roskiksen laavun kulmalle. He huolehtivat myös, että vessalla oli käsienpesuvettä ämpärissä. Ennen kotiinlähtöä ympäristötiimi organisoi leiriytymisalueen tarkistuksen, ettei sinne jäänyt meistä jälkiä. 

- Varustetiimi listasi tarvittavat henkilökohtaiset ja yhteiset tarvikkeet. Varustelista kirjoitettiin saneluna ja näin jokainen vei listan kotiin. 

- Iltasatutiimi suunnitteli iltarutiinit ja valmistautui kiertämään jokaisessa teltassa kertomassa pienen iltasadun nukkumaan menoaikaan.


Luokkailta ja yökoulu

Tapasimme klo 17, jonka jälkeen patikoimme yhdessä retkikohteeseen. Aloitimme telttojen pystytyksellä. Myös ei-yöpyvät olivat innokkaasti mukana auttamassa telttojen pystytyksessä. 



Kun kaikkien teltat oli pystytetty oli ohjelmassa tunnin verran (klo 18-19) opettajan suunnittelemaa yhteistä toimintaa, johon osallistuivat oppilaat ja perheet.
Leikimme ulkoluokka-lajikorteilla cocktailkutsuja ja pelasimme samoilla korteilla pupu-peliä (tuttu VaNesta). Metsänhaltijaleikki eli 360 asteen peili oli hauskaa ja sitä leikittiin useampia kierroksia. Ihan pihalla-kirjasta pelasimme joukkeina äänetöntä muistipeliä, joka rauhoitti porukkaa ja sai kaikki tekemään yhteistyötä. Viimeiseksi leikimme minulle uutta leikkiä, hölmöläisten piilosta. Siinä etsijä ei saa liikkua, vaan etsii piiloutujia laskupaikalta. Piiloutujien pitää jättää jokin ruumiinosa, esimerkiksi käsi tai jalka näkyviin. 



Yhteisten leikkien jälkeen oli aika syödä iltapalaa (noin klo 19-20). Tarjolla oli makkaran paistoa ja lisäksi paistoimme kahdella pannulla lettuja. Oppilailla oli jonkin verran omia eväitä ja herkkuja mukana. Iltapalan syömisen jälkeen oppilailla oli omaa vapaata aikaa sekä mahdollisuus soittaa kotiin ja toivotella hyvät yöt. Kotona yöpyjät lähtivät paluumatkalle iltapalan jälkeen klo 20. 




Puoli yhdessään mennessä olivat kaikki pesseet hampaat ja keräännyimme iltanuotiolle. Toisella mukana olleista huoltajista oli mukanaan ukulele ja olimme etukäteen yhdessä valinneet helppoja lauluja ja laululeikkejä nuotiolla laulettavaksi. Pidimmekin noin puolituntisen lauluhetken iltanuotiolla. Iltanuotion lopuksi luin hetken aikaa oppilaille Ronja Ryövärintytärtä, joka meillä on luokkakirjana kesken.

Iltanuotion jälkeen noin klo 21.15 oppilaat hoitivat loput iltatoimet ja kömpivät telttoihinsa. Iltasatutiimin jäsenet kiersivät vielä jokaisen teltan ja kävivät kertomassa jokaiselle makuupussissa pötköttävälle oppilaalle iltasadun.

Kymmenen aikaan leiri oli hiljentynyt. Teltoista kuului vielä supinaa, mutta hiljaisuus oli saapunut metsään ja opekin saattoi kellahtaa riippumattoon. Oma telttani oli valloitettu ja riippumatto oli itseasiassa erittäin kätevä, koska siitä oli helppo tarkkailla ja nähdä leirin tapahtumat yöllä. 
Oman riippumattoni vieressä paloi koko yön lyhty, joten tarvittaessa minut oli helppo löytää, mikäli yöllä tuli tarve aikuiselle. Harkkarini teltan edustalla toisella puolella leirialuetta oli myös lyhty. Hänen telttansa oli reitillä vessaan, joten hänen tehtäväkseen kehkeytyi pimeässä oppilaiden taluttaminen vessaan ja takaisin. 



Jännäähän metsässä yöpyminen oli ja yhdessä teltassa sain alkuyön aikana käydä muutamia kertoja jutustelemassa. Rohkeuskirppuja oli kuitenkin teltassa sen verran, että yöstä selvittiin. Tässä teltassa laitoimme myös kännykästä äänikirjan pyörimään, joka helpotti nukahtamista. 



Ensimmäiset oppilaat heräsivät kanssani klo 5.30 aamupuuron keittoon ja seitsemään mennessä olivat kaikki hereillä. Puuro metsässä maistui hurjan hyvältä, se olikin open erikoista: banaani-omena puuroa vaahtokarkkisilmällä 😄



Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat ja aloitimme vaelluksen kohti parkkipaikkaa, jossa vanhemmat odottivat meitä. Muutama vanhempi onneksi tuli aamulenkille laavulle ja auttoi yhteisten tavaroiden kantamisessa. 


Muutamia huomioita seuraavaa kertaa varten:
- Ruokaa oli meillä mukana ihan liikaa. Toki liian vähän ruokaa olisi paljon huonompi juttu, mutta ensi kerralla hieman vähemmän, jotta kantamista edestakaisin olisi vähemmän.
- Opastetaan oppilaita tarkemmin siitä miten tavarat pakataan. Aika monella oli kädessään muovikassi, joka oli hyvin epäergonominen kannettava. Repun kaverina olkapäälle nostettava kestokassi (tyyliä K-kaupan Muumi-kassi) toimii paremmin, mikäli kaikkea ei saa reppuun/rinkkaan sidottua. 

Yökoulu tarjosi kaikille onnistumisen kokemuksia, kaikki selvisivät yöstä, vaikka koti-ikäväkin vieraili etenkin alkuyöstä. Rohkeaa porukkaa! Heti ensi viikolla en luvannut lähteä uudestaan, opekin tarvitsee palautumisaikaa 😉 Mutta myös ensi syksynä osallistumme Nuku yö ulkona-tapahtumaan metsäyökoulun merkeissä. Eräs huoltaja, joka ei nyt päässyt mukaan, merkitsikin päivän jo kalenteriin, joten se on siis sovittu! 

Maanantaina palaamme vielä koulussa yökouluun ja juttelemme rohkeudesta ja itsensä voittamisesta. 


torstai 18. elokuuta 2022

Ronja Ryövärintytär - koulun aloitusteema 3. lk (osa 1)

3. luokan ensimmäistä teemaa olemme rakentaneet yhdessä kollegani Tanja Törnin kanssa Ronja Ryövärintytär-kirjan ympärille. Kirjasta löytyy syksyn alkuun sopivia teemoja ystävyyttä ja kaveritaitoja, metsän tutkimista ja oikean ja väärän pohdiskelua. 

Tavoitteiksi jaksolle kirjasimme ainakin seuraavia:

  • Oppilas kuuntelee/lukee Ronja Ryövärintytär romaanin. 
  • Oppilas harjoittelee kaveritaitoja.
  • Oppilas osaa nimetä vähintään 15 lähiympäristön kasvia tai sientä.
  • Oppilas tuottaa erilaisia tekstejä.
  • Oppilas kehittää sanavarastoaan.
  • Oppilas tutustuu hiileen kuvataiteen työvälineenä.
  • Oppilas tutustuu perspektiiviin ja harjoittelee perspektiivin käyttöä piirrustuksessaan.

Koska teemaa tulee sisältymään reippaasti lajituntemusta ja digikasvion laatimisen, otimme lajituntemuksen mukaan jo heti ensimmäiseen päivään ja tutustumiseen. Luokkani on sama vanha, mutta mukaan tuli tänä vuonna kaksi uutta oppilasta, joten tutustuminen ja nimien opettelu oli paikallaan.



Levitin aamupiirissä piirin keskelle lattialle ulkoluokka-lajikortteja. Olin valinnut kortit etukäteen siten, että korteissa on jokaisen etunimen ensimmäisellä kirjaimella alkava laji. Luokallani on tosin E-kirjaimella alkavia oppilaita useita ja Suomen luonnonvaraisista kasveista ei E-alkuisia löydy. Siksi nipussa oli mukana muutamia eläimiä, sekä itse tekemäni kortit edes jollakin tavoin luontoon liittyvistä E-sanoista eli emo, etelätuuli, erämaa ja elefantti. Aluksi oppilaat ottivat vain jonkin kortin itselleen.

Leikimme ensin muutaman minuutin perinteistä cocktailkutsut-leikkiä. Eli oppilaat kulkivat esittelemässä itseään toisilleen. He esittelivät itsensä omalle etunimellä ja lajikortista tuli aina sukunimi. Kun pari oli esitellyt itsensä toisilleen, he vaihtoivat korttia ja menivät esittelemään itsensä jollekin seuraavalle oppilaalle taas uudella "sukunimellä".

Hetken aikaa leikittyämme annoin ohjeeksi jatkaa, kunnes oppilas saa sellaisen kortin, jossa on hänen oman etunimen alkukirjaimalle alkava laji. Eli esimerkiksi minä jatkaisin esittäytymistä, kunnes saisin kortin, jonka mukaan olisin Anniina Ahvenvita. Kun oppilas on saanut itselleen oikean sukunimen, saa hän istua alas. Kaikkien istuuduttua lähdimme kertaamaan nimiä muistileikin avulla.

Ensimmäinen oppilas aloitti esittelemällä itsensä: "Hei, minä olen Karoliina Koivu." Vieressä oleva oppilas toisti ensimmäisen nimen ja kertoi omansa: "Sinä olet Karoliina Koivu, minä olen Janne Juolukka." Ja kolmas toistaa taas edellisten nimet ennen omaansa: "Sinä olet Karoliina Koivu, sinä olet Janne Juolukka ja minä olen Petra Palleroporonjäkälä." Näin jatkettiin, kunnes muisti alkoi takuta ja tarvittaessa sai sanoa vain viisi edeltävää. Lajikortit jokaisella oli edessään, joten niiden kuvien avulla saattoi helpottaa muistiaan. 

Seuraavaksi oppilaat lähtivät etsimään itselleen ryhmiä. Ensimmäisenä tehtävänä oli muodostaa ryhmä, jossa kaikilla on saman värinen paita. Kun ryhmä oli löytynyt, oppilaat muodostivat pituusjärjestyksen ryhmässään. Seuraavaksi oppilaat etsivät ryhmän, jossa jäsenten lajikorteissa oli jotakin yhteistä. Ryhmän vähimmäiskoko oli neljä. Oppilaiden tuli siis itse keksiä peruste, miksi juuri he kuuluvat samaan ryhmään. Esimerkiksi kaikki ovat puita, kaikissa on kukka tms. Näissä ryhmissä oppilaat muodostivat jonon hiusten pituuden mukaan. Vielä kerran oppilaat lähtivät etsimään ryhmää. Jälleen kerran piti itse löytää lajikorttien avulla ryhmä, jonka oppilaat itse määrittelivät. Ryhmässä sai olla korkeintaan yksi sama jäsen kuin edellisellä kierroksella. Näissä ryhmissä oppilaat tekivät jonon aakkosjärjestyksessä etunimien mukaan. Lopuksi kyselin, että millä perusteella koko luokka voisi kuulua samaan ryhmään. Kun erilaisia perusteita oli keksitty, tulivat kaikki luokan eteen yhdeksi ryhmäksi ja teimme vielä tässä ryhmässä aakkosjärjestyksen. 

                         

Opettajan pöydällä oli sisään tullessa oppilaiden huomion kiinnittänyt säkki, joka otettiin nyt tutkiskelun kohteeksi. Tutkimme mitä kaikkea säkin sisältä löytyi ja nimesimme säkistä löytyneet esineet. Pohdimme yhdessä kenelle säkki mahtaisi kuulua. Ensin oppilaat pohtivat säkin kuulumista joulupukille tai koulutontulle. Helminauhan nostaessasi säkistä oppilaat järkyttyivät, onko koulutonttu alkanut rosvoksi?  Kun säkistä nousi rytätty etsintäkuulutus, keksivät oppilaat! Säkkihän tietenkin kuului ryövärille, joka on löytänyt itsestään tehdyn etsintäkuulutuksen, repinyt sen irti ja suuttuneena heittänyt sen ruttaantuneena säkkiinsä. Kiitos Kia Raevaara ja Luetaanko tämä-blogi tästä ryövärin säkki-ideasta!

Leikimme muutaman kierroksen kim-leikkiä säkin esineillä. Sen jälkeen pakkasin tavarat jälleen säkkiin ja oppilaiden tehtävänä oli kirjoittaa lista säkin sisällöstä. Listan jälkeen jokainen oppilas kirjoitti vielä 3-5 virkettä, joissa oppilas kuvaili mihin ryöväri esineitä tarvitsee. Osalla mielikuvitus laukkasi hyvin ja villasukkia ei tarvittu esimerkiksi vain torjumaan kylmää vaan myös siihen, että ryöväri voisi hiippailla hiljaa.

Satusiestalla selvisi oppilaille mistä ryöväreistä oikein oli kyse. Sillä satusiesta kirjana aloitimme Ronja Ryövärintyttären. 

”Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä. ---  Silloin Matias ampui vielä kerran suoraan kohti laumaa, mutta ajattarat vain nauroivat ilkkuen ja lensivät sitten vihaisesti ulvoen puitten latvojen yli.” (Ronja Ryövärintytär s. 7-8)

Satusiestan jälkeen jatkoimme kuvataiteella ja palasimme kirjan kohtaukseen, jossa Ronja ukkosyönä syntyy. Tutustuimme ensin hiileen työvälineenä ja oppilaat pääsivät tutorial-videon ohjauksessa vain testaitelemaan miten hiili toimii. Sen jälkeen alloitettiin varsinainen työ. 

Ensin oppilaat piirsivät valkoisilla värikynillä vahvasti painaen työhönsä salamat. Seuraavaksi vuorossa oli ukkopilven tekeminen. Hiiltä levitettiin vähän kerrallaan paperille, aiemmin käytetty valkoinen värikynä käärittiin käsipyyhkeeseen ja tuon käsipyyhepaperin avulla hiiltä lähdettiin suttaamaan paperille. Mikäli salamat oli tehty reilusti painaen, ilmestyivät salamat näkyviin ukkospilvestä.

Välifiksatiivin jälkeen työn alalaitaan piirrettiin Matiaksenvuori ja Matiaksen linna, sekä etualalle puita. Tarkoitus oli jo tässä vaiheessa kiinnittää oppilaiden huomiota perspektiiviin ja siihen, että etualan puut ovat suuria suhteessa vuoren huipulla nököttävään linnaan.. Mutta hiili oli sen verran nopea materiaali ja fiksaamiset siinä välissä, että tässä kohtaa kullanmurut käyttivät omaa taiteellista vapauttaan ja toteuttivat linnat ja vuoret kukin omalla tyylillään. 

Hiilitöihin harjoituksineen meni aikaa kaksi oppituntia.

                         

                         

Pienellä yhden tunnin metsäretkellä jatkoimme kasveihin tutustumista lajikorttien avulla. Leikimme lajikorteilla VaNesta tuttua pikalukuhippaa, sekä ulkoluokka-leikkikorteista tuttuja leikkejä kuten asiantuntijahippaa sekä sipsap-leikkiä. 

Metsässä aloitimme myös tämän syksyn rauhoittumisharjoitukset. Jokainen valitsi itselleen hyvän paikan, riittävän kaukana muista. Silmät sai sulkea ja vain olla, kuunnella, haistella ja unelmoida. Ensimmäisellä kerralla olimme omalla paikalla vain vaajaan 5 minuuttia. Yritämme kerta kerralta pidentää aikaa, jonka jokainen jaksaa keskittyä vain olemaan ja kuuntelemaan ympäristön ääniä. Tämä harjoitus purettiin lopussa yhdessä juttelemalla mitä oppilaat olivat kuulleet, entä mitä tuoksuja oli tullut nenään. 

                                 

Kirjassa Ronja seikkailee metsässä päivät pitkät. Ronja ihailee metsän kauneutta. Ronja ihailee taivaalla leijuvia pilviä ja nauraa, vain koska pilviä on olemassa. 

Me teimme luokassa mielikuvitusmatkan metsään. Ensin kuuntelimme silmät kiinni YouTuben forest sounds-videota muutamia minuutteja. Ennen kuuntelun aloittamista kehotin oppilaita kuuntelemaan tarkasti mitä metsässä tapahtuu, mitä metsässä näkyy, entä miltä metsässä tuoksuu. Kuuntelun jälkeen oppilaat kertoivat mitä kunkin metsässä oli tapahtunut. Toisissa metsissä oli enemmän liikettä, toiset olivat nähneet vain vilaukselta ketun. 

Seuraavaksi oppilaat tekivät neljän hengen ryhmissä metsän äänimaisemia. Lyhyen suunnittelun jälkeen ryhmät esittivät omat äänimaisemansa. Muut kuuntelivat silmät suljettuina ja saivat kertoa kuuntelemisen jälkeen mitä olivat nähneet ja kuulleet missäkin metsässä. Toki myös äänimaiseman luojat saivat kertoa mitä he olivat ajatelleet omassa metsässä olleen.

Näiden virittelyharjoitusten jälkeen lähdimme kirjoittamaan kuvailua metsästä. Sanastajan tarinamatkaopas-kirjasta löytyi harjoitus Metsäretkellä, joka sopi meidän tarpeisiimme erinomaisesti. Harjoituksen kysymysten avulla ohjasin oppilaita kuvailemaan omaa metsäänsä.

Olet saapunut metsään. Millainen metsä on kyseessä? Mitä näet ympärilläsi? Mikä vuodenaika on.... (Sanastajan tarinamatkaopas s. 15) Kokonaisilla virkkeillä oppilaat vastasivat jokaiseen kysymykseen ja täytyy sanoa, että tämän harjoituksen tuloksena syntyneet kuvaukset metsästä olivat aivan ihania ja onnistuivat ihan jokaisella oppilaalla! Onnistumisen elämyksiä saivat myös ne oppilaat, joille tekstin tuottaminen usein on vaikeaa. Mahtavaa oli myös lukea oppilaiden monipuolisia sanavalintoja: 

Kuulen kun puro solisee uomassaan ja tuulen kevyen ulvonnan.

On talvi ja koivuista roikkuu jäätikkuja. 

On kevät, kevät on kaunis. Sää on sateinen. Haistan lehtien kosteuden.


Tällaisin harjoituksin saatiin Ronja Ryövärintytär-teema alkuun meidän luokassamme. Teema jatkunee noin kuukauden ajan, joten yritän kirjoitella ensi viikolla lisää teemaan liittyvistä touhuista.

Aurinkoista syksyn alkua ja tsemppiä uuteen lukuvuoteen!

P.S. Linkkasin ylemmäs Sanastajan tarinamatkaoppaan kustantajan sivulle. Kyseessä ei ole maksettu mainos. Itselläni on kyseinen kirja lainassa kirjastosta, se tosin vaikuttaa niin pätevältä kirjalta, että saatan jossain vaiheessa ostaa kirjan itselleni. Suosittelen tutustumaan!