Tonttu löytää pussista - V

Tonttu löytää pussista,

vielä monta kirjainta.

V, X, Y, Z, Å, Ä, Ö.

Siinä kaikki töttöröö!

---

Pääsiäisen alla koulutonttu kuunteli hymyssä suin, kun koululaiset kilvan harjoittelivat virpomisloruja ja heiluttivat virpomavitsojaan. "Virvon varvon.." kaikui niin käytävillä kuin luokissa. Kevät oli jo pitkällä, kun oli jo pääsiäisen aika. Kevät meni vuosi vuodelta nopeammin ja nopeammin, tuumi koulutonttu. Seuraava juhla pääsiäisen jälkeen olisi vappu...

"Vappuna vasa hangella", totesi koulutonttu itsekseen. Niinhän sitä poromiehet tapasivat sanoa, kun vappuna alkoi porojen vasomiskausi. Siitä muistuikin koulutontun mieleen tapaus muutamien vuosien takaa. Vapun tienoilla, kevätauringon jo lämmittäessä niin, että metsään oli muodostunut avoinaisille paikoille sinne tänne pälviä retkeili koulutonttu lähimetsässä. Koulutontulla oli kevätaamuisin tapana tehdä retkiä lähimetsään ja tarkkailla kevään etenemistä. Vaikka varikset vaakkuivat ja varpuset visersivät lähimetsässä ympäri vuoden, odotti koulutonttu joka vuosi viherpeippojen ja västävärkkien paluuta etelästä. 

Mutta sinä aamuna, josta tämä tarina kertoo, näki koulutonttu metsässä jotain erityistä, jotain josta se tiesi kevään todellakin tulleen. Pienelle metsäaukiolle saapuessaan koulutonttu pysähtyi ja hieraisi silmiään hämmästyneenä, mutta toden totta tuolle pienelle pälvelle, joka oli lumen alta paljastunut oli poroäiti, vaadin, synnyttänyt yöllä pienen vasansa. 

Pieni vasa syntyi vapun aikaan pälvelle, joka oli paljastunut
lumen alta.

Koulutonttu istahti maahan metsäaukion laidalle suuren kuusen runkoon nojaamaan, siinä se istui pitkään ihan hiljaa ja hievahtamatta, jottei pelästyttäisi vasaa.

Vasa oli pienen pieni, pienempi kuin useimmat koirat. Silti se oli jo noussut pitkille ja honteloille jaloilleen ja kipitti äitinsä perässä sinne tänne. Kun vaadin pysähtyi, oli vasa heti haluamassa ruokaa ja työnsi päänsä äitinsä vatsan alle saadakseen maitoa. Maito on pienen poron vasan tärkeintä ravintoa ja maidon voimin se kasvaa jo kuukaudessa kaksi kertaa niin isoksi kuin se oli syntyessään.

Koulutontusta oli mielenkiintoista seurata pienen vasan kehittymistä ja seuraavina päivinä koulutonttu palasi samalle metsäaukiolle katselemaan vaatimen ja sen pienen vasan touhuja. Vähitellen pikku vasa tottui kuusen nojaavaan tonttuun ja muutaman päivän kuluttua se kaiken rohkeutensa keräten tuli haistelemaan koulutonttua.

Eräänä aamuna, kun koulutonttu tuli jälleen metsään, huomasi se heti, että jotakin oli tapahtunut. Tutulla aukiolla seisoi pieni vasa, väristen ja pelästyneen näköisenä. Vaadinta, poro äitiä, ei näkynyt missään. Koulutonttu katseli ympärilleen ja yritti tulkita pälveä ympäröivässä lumessa olevia jälkiä, mitä metsässä oli tapahtunut. 

Väsynyt ja nälkäinen vasa värisi vilusta
koulutontun tullessa metsään.

Oliko vaara uhannut ja vaadin lähtenyt juoksemaan pakoon eikä pikkuvasa ollut ehtinyt mukaan? Ja missä vaadin nyt oli? Pieni vasa ei pärjäisi yksin pitkää aikaa, nyt jo se näytti nälkäiseltä ja väsyneeltä. Koulutonttu ojensi kättään vasaa kohti ja kutsui sitä. Pieni vasa vilkuili sivuilleen, kun se ei saanut turvaa emältään, asteli se varovasti koulutontun luokse. Tonttu rapsutteli pientä vasaa ja jutteli sille. Vähitellen  se alkoi rentoutua eikä näyttänyt enää niin säikähtäneelle. Tonttu odotteli tutulla metsäaukiolla kuusen juuressa pitkän päivän, pikkuvasa alkoi olla jo kovin nälkäinen ja koulutonttu pohti mitä sen olisi tehtävä. Nälkäinen pikkuvasa ei selviäisi metsässä yksin yön yli. Voisiko koulutonttu antaa repussaan olevista eväistä jotain syötävää? Pienet vasat eivät syö muuta kuin maitoa, tulisiko vasan vatsa kipeäksi lehmänmaidosta, jota koulutontulla oli repussaan pullossa? Tällaisia asioita koulutonttu pohdiskeli huolestuneena. Jos vaatimelle on sattunut jotain, pitäisi jonkun huolehtia vasasta. Mutta voisiko vasa asua koulutontun kanssa koulun vintillä? Vai pitäisikö sille tehdä koulun pihalle ulkovälinevarastoon nukkumapaikka?

Juuri kun koulutonttu oli tehnyt päätöksensä viedä vasan koululle, kuului hämärtyvästä metsästä naksetta. Vasa katseli hätääntyneenä ympärilleen, se ei ollut vielä oppinut mitä tuo naksahtelu tarkoitti. Mutta koulutonttu, jolle tuo naksahtelu oli tuttu, kääntyi katsomaan metsään ja näki tyytyväisenä, kuinka tuo naksahtelu tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. 

Viimein naksahtelun pysähtyessä aukion laitaan ymmärsi pikkuvasakin mistä ääni kuului ja se kirmasi honteloilla jaloillaan äitinsä luokse, vaadin oli palannut! Nälkäinen ja väsynyt vasa työnsi turpansa heti emänsä vatsan alle ja alkoi kiihkeästi imeä maitoa. 

Loppu hyvin kaikki hyvin, tuumasi koulutonttu ja lähti kohti koulua, sillä se saattoi turvallisin mielin jättää pienen vasan äitinsä huomaan. Varmasti pikkuvasa jatkossa muistaisi mitä naksunta tarkoittaa ja löytäisi kauempana olevan äitinsäkin. Poron kulkiessa kuuluu sen koparoista kuuluu naksahtelua, josta toiset porot kuulevat, että tulossa on toinen poro eikä mitään vaarallista.

"Vappuna vasa hangella, niinpä niin.. saapa nähdä onko tänä vuonna jo vappuna vasoja.." pohti koulutonttu ja päätti tehdä vappuna pidemmän vaelluksen metsässä niin, että voisi rauhassa tarkkailla variksi, västäräkkejä, viherpeippoja, vaatimia, vasoja, vihertäviä versoja ja vallattomia varpusia.

Pienen vasan päästä ja sarvista muodostui tietenkin V-kirjain, jonka ekaluokkalaiset helposti keksivät.  Harjoittelimme v-kirjaimen muotoa piirtämällä sitä isosti taikaliidulla, maalaamalla kirjaimia liitutaululle vedellä ja kirjoittamalla isolle voimapaperi suikaleelle sateenkaarikirjaimia liiduilla.

Vihkoon V-kirjain oli helppo piirtää
harjoittelun jälkeen.

V-kirjaimella alkavia sanoja teimme tällä kertaa siten, että oppilaat keksivät sanoja ja piirsivät ensin niitä vastaavat pienet kuvat. Vähitellen kuvat saivat viereensä tekstin. Valtaosa oppilaista pystyy jo kirjoittamaan sanoja itse ja kun kaikki sanat myös piirrettiin, riitti kaikille työtä ja minä saatoin keskittyä apua tarvitsevien ohjaamiseen ilman jatkuvia keskeytyksiä.

Koulutontun retki hevostallille ja mitä sitten tapahtuikaan.. (H, N, B, C, D, G)

Eräänä aamuna oli koulutonttu ensimmäisen luokan luokkahuonetta tuulettaessaan löytänyt hurjan hauskan kirjan, jonka nimi oli Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Koulutonttu syventyi kirjaan niin, että oppilaat melkein pääsivät yllättämään sen. Niin hiljaa olivat oppilaat hiippailleet käytävässä, ettei koulutonttu ollut kirjan seikkailuiden pyörteessä kuullut heitä lainkaan. 

Ei auttanut muu kuin pujahtaa hyllyn taakse ja seurata sieltä koulupäivän kulkua. Se ei tosin koulutonttua harmittanut. Vaan eipä päässyt koulutonttu päivän päätyttyä niin vain pujahtamaan luokasta, sillä joukko tyttöjä jäi vielä koulupäivän jälkeen juttelemaan. Mistä he oikein puhuivat? Koulutonttu höristeli korviaan ja yritti ymmärtää mistä oikein puhuttiin, tyttöjen jutuissa seikkailivat Herkules, Helinä, Hali ja Huoli, mutta mitä ne oikein olivat?

Viimein koulutonttu ymmärsi, että kyseessä olivat läheisen hevostallin asukit. Tytöt olivat jo jonkin aikaa käyneet tallilla ratsastamassa ja hoitamassa hevosia. Jokaisella tuntui olevan oma suosikkinsa. 

- Minä pidän eniten Herkuleksesta. Se on niin komea ja kun sillä laukkaa kentällä, niin tanner vain tömisee. Herkules on vauhdikas ja rohkea, mutta kyllä se myöskin puolustaa heikompia. Kerrankin näin kun joku toisista hevosista yritti mennä syömään Helinän kaurat, niin Herkules näykkäisi tuota hevosta ja puolusti Helinää, kertoi Hanna-tyttö.

- Minun suosikkini on kyllä Helinä, se sipsuttaa niin sirosti pienillä kavioillaa aivan kuin sirkushevonen. Se on aina niin hyvän tuulinen, eikä koskaan luimistele korviaan kenellekään. Ja voi kuinka hauska se oli kerran, kun kesken ratsastustunnin eteemme lensi perhonen. Helinä katseli silmät suurina kaunista perhosta ja yritti innoissaan loikkia kuin perhonen kukasta kukkaan, kertoi Hannele.

- Minä pidän kyllä Halista eniten, se on aina niin rauhallinen ja sitä saa aina halata. Se vain rouskuttelee karsinassa heiniään ja antaa kaikkien pienimpienkin lasten harjata ja hyväillä sitä. Se ei hermostu, vaikka joku välillä roikkuu sen harjassa. Hali on niin halattavan hellyyttävä, julisti Helmi.

- Pienen pieni Huoli-poni on minusta kaikkein ihanin! Vaikka se usein katseleekin maailmaa pitkän otsatukkansa alta päätään roikottaen, on silläkin monta uskollista ystävää tallilla. Se huolehtii niin monen murheista, että vaikka sillä olisi itsellään asiat oikein hyvin näyttää se silti usein alakuloiselta, totesi Hilma. 

Viimein lähtivät tytöt kotiin ja koulutonttukin pääsi omiin puuhiinsa. Silti jäi koulutonttua mietityttämään tyttöjen kertomukset lähitallin hevosista ja kun se muisti tuntevansa tallilla asustavan tallitontun, oli koulutontun suunnitelma selvä: se lähtisi tallille! Mutta sen kuuletkin vasta seuraavassa sadussa.

Pyrin kuvailemaan tallin neljää hevosta tempperamenttijaon mukaisesti, sen verran kun minun tietämykseni riittää. Herkules oli tietenkin hevosista koleerinen (punainen), Helinä sagviininen (keltainen), Hali flegmaatikko (vihreä) ja Huoli melankolikko (sininen). Oli hauska huomata, että piirtäessämme hevosia vihkoihin ja kun jokainen sai itse valita minkä hevosen piirtäisi ja minkä värisellä riimulla, valitsivat lähes kaikki oppilaat omaa temperamenttiaan vastaavat hevoset.

Hevostarinaa ja H-kirjainta käsitellessämme poljimme myös temperamenttirunoja:

Hiljallensa jalka käy,

eipä kotiportti näy. 

Kuorma toinen noudetaan,

kunnes iltaan joudetaan.

Talliin päin, talliin päin,

mennään näin, hölköttäin.

Pilttuuseen, pilttuuseen,

ruokaisaan rauhaiseen.

Yli niityn ja haan,

yli metsäisen maan.

Tulen kirmaten näin,

kotitanhutta päin.

Hei tuulispäänä kiitäen,

raudat tulta iskien.

Näin liekkiharjan temmeltie,

jo vinhoin ratsumiestä vie.

Runoistakin oppilaat hoksasivat mikä hevonen milloinkin oli liikkeellä :) Hevoskuvasta paljastuikin lopulta kirjain H. Harjoiteltuamme H-kirjaimen kirjoittamista kirjoitimme vihkoon muutamia H-kirjaimella alkavia sanoja. Motorisista harjoituksista, joilla harjoittelimme H-kirjaimen kirjainmuotoa, löydät enemmän aiemmista postituksista hakusanalla kirjainmuoto.

Seuraavana perjantaina koulutonttu oli valmistautunut matkaamaan tallille. Koulun päättyessä koulutonttu oli piiloutunut oppilaiden naulakoiden lähistölle ja kun Nenna käänsi hetkeksi selkänsä, pujahti koulutonttu piilostaan ja kiipesi Nennan reppuun, jossa se matkasi turvallisesti tallille. 

Tallille saavuttuaan koulutonttu katseli ympärilleen, tallin pihassa oli useampia punaisia rakennuksia. Missähän niistä mahtaisi tallitonttu asua? Yleensä tontut rakentavat kamarinsa jonnekin korkealle, olisiko tallin ylisillä heinäkasojen takana tallitontunkin koti? Hetken aikaa etsiskeltyään koulutonttu löysikin ystävänsä keittämästä teema tallin vintillä. Tallitonttu ilahtui nähdessään ystävänsä ja tontut istuivat hyvän tovin kuulumisia vaihdelleen, teetä hörppien ja korppuja nakerrellen.

Koulutonttu pääti jäädä tallille koko viikonlopuksi tallitontun avuksi, sillä tallilla oli paljon tehtävää. Talli oli jo vanha ja vaikka seinät hohtivatkin punaisina auringon paisteessa, eivätkä kaikki seinälaudat enää olleet niin hyvässä kunnossa ja niitä olisi vaihdettava uusiin. Nikkarointi, naulausta ja nakutusta olisi luvassa. Koulutonttu ei ollut aiemmin juuri nikkaroinut, mutta oli se uteliaana seurannut useampaakin puutyötuntia koululla ja uskoi osaavansa naulata. 

Lauantaiaamuna aikaisin alkoivat tontut työhön. Se oli tarkkaa työtä. eikä se ihan heti onnistunut.

Koulutonttu otti vasaran ja naulan käsiinsä. Kieli keskellä suuta se sovitti naulaa paikalleen :"Nnnnnoin, tuohon naulaan", se mutisi itsekseen ja nakutti. Uusi naula käteen ja paikan haku: "Nnnnnoin, noniin eikuin naulaamaan!" Mutta sillä kertaa ei oikein onnistunutkaan, naula meni ihan vinoon. Oli otettava kolmas naula ja asetettava se uudelleen "Nnnnnoin!" Ja nyt meni naula suoraan. Tallitonttu tuli juuri silloin katsomaan miten koulutontun nikkarointi sujui ja sitä alkoi naurattaa, kun se näki miten koulutonttu oli naulannut "Sinä se olet todellakin NNNNaulannut!"

Tarinaa kertoessani ensimmäistä kertaa minulla oli koulun puutyöluokasta löytyneet suuren suuret naulat ja halko, johon naulat löin. Kirjaimen salaisuus löytyi tällä kertaa samantien. Jokainen oppilas sai kokeilla naulaamista ja hakata yhden naulan pölliin ennen kuin "naulasimme" koulutontun naulat vihkoihin. Taustaksi tuli vaihtelun vuoksi tallin lautaseinä.

N-kirjain olikin helppo kuulla sanoista ja vihkoihin kirjoittelimme yhdessä muutamia sanoja. Muutama oppilas kirjoitti myös sanelemani lauseen.

Koulutonttu ja tallitonttu ahersivat koko viikonlopun, tallin seinään tuli monta uutta punaisena hohtavaa lautaa eivätkä enää päässeet hiiret tallin nurkista rosvoamaan hevosten kauroja. Sunnuntai-iltapäivänä koulutonttu kuitenkin yhtäkkiä havahtui ajatukseen, että seuraava päivä olisi jo maanantai eikä kouluviikko voisi alkaa ellei koulutonttu olisi koululla. Muuten olisivat taulut pyyhkimättä, luokat tuulettamatta ja monta muutakin asiaa olisi hoidettava ennen opettajien ja oppilaiden saapumista. Tytöt eivät tulisi tallille ennen kuin maanantaina koulun jälkeen, joten repussa matkustaen olisi koulutonttu koululla vasta tiistaina aamulla, eikä se käynyt päinsä.

Tallitonttu ja koulutonttu pohtivat ongelmaa, kunnes tallitonttu keksi, että tytöt menivät aina välillä, jos kenenkään vanhemmat eivät päässeet hakemaan, kotiin bussilla. Bussi pysähtyisi kävelymatkan päässä tallista ja sen kyydissä koulutonttukin pääsisi ajoissa koululle.

Koulutonttu löysi pysäki helposti ja istahti pysäkin penkille nojaten päänsä seinään. Aurinko paistoi niin mukavasti ja lämpimästi penkille, että koulutonttu sulki hetkeksi aikaa silmänsä...

Kuului pyörien rahinaa soratiellä, jarrujen kirskuntaa ja silloin joku haukahti "Vuf, vuf, sisään siitä". Kyllä ihan todella joku haukahti sisääntulo kehotuksen. Koulutonttu katsoi ihmeissään eteensä pysähtynyttä keltaista bussia, jonka kuljettajan paikalla istui täplikäs dalmatiankoira. "Vuf, vuf, tuletkos?"

Koulutonttu astui ihmeissään sisään bussiin ja katseli ympärilleen. Se ei ollutkaan mikään tavallinen bussi ensinkään. Bussin matkustamossa istui kissa, kohteliaana koulutonttu tervehti kissaa "Hyvää iltaa neiti kissa!" Mutta kissa vain tuhahti ja nosti nenäänsä hieman korkeammalle. "Minä en ole mikään kissa! Olen ylhäistä englantikaista aatelissukua ja minua kutsutaan nimellä Miss Cat", sanoi kissa ylväästi. Koulutonttu tervehti uudelleen kissaa tämän toivomalla nimellä ja sai armollisen nyökkäyksen kissalta. Koulutonttu istuutui alas ja bussi lähti liikkeelle. Kun jonkin aikaa oli ajettu alkoi kuulua ihmeellistä kiljuntaa ja jonkin aikaa kuulosteltuaan koulutonttu ymmärsi sen kuuluvan bussin katolta. Koulutonttu työnsi päänsä ulos ikkunasta ja kurkotteli nähdäkseen katolle. Ja todentotta siellä istui gorilla heilutellen banaaninkuorta. Ilmeisesti se halusi saada bussin pysähtymään ja saada lisää banaaneja. Koulutontun vilkaistessa eteenpäin, näki se bussin edessä pyrstöllään tasapainoilevan delfiinin heiluttamassa punaista lippua. Ja samassa koulutonttu tunsikin kuinka bussi alkoi hidastaa vauhtiaan. Bussienkin aivan kuten junien on näet pysähdyttävä, kun joku heiluttaa niille punaista lippua...

Sora ratisi pyörien alla, jarrut kirskuivat ja joku kysyi "Herätys herra Tonttu, aiotteko tulla kyytiin?" Koulutonttu hätkähti, hieroi silmiään ja katsoi hämmästyneenä, sillä pysäkille pysähtyneen bussin kuljettajan paikalta häntä katseli ystävällisen näköinen, siniseen virkapukuun ja koppalakkiin pukeutunut mies, eikä bussia ajanut dalmatialainen. "Ohoh, mietti koulutonttu, näinpä hassua unta!"

Niin pääsi koulutonttu turvallisesti koululle ja seuraava kouluviikko saattoi alkaa.

Jos N-kirjain olikin helppo, niin tämän kuvan salaisuuksien selvittäminen ei käytytkään kädenkäänteessä, sillä kuvaan oli kätketty useampi kuin yksi salaisuus. Bussin etuosasta löytyi tietekin B, Cat-kissan hännästä C, dalmatiankoiran päästä ja lippua huiskuttavasta delfiinistä D-kirjaimen muotoa ja olipa katolla istuvassa gorillassakin salaisuutensa G.

Vierasperäiset kirjaimet piirsimme vihkoon yhdelle sivulle ja ehtipä nopeimmat harjoitella vihkoihinhsa kirjainmuotojakin sivun täydeltä.

K niin kuin kuningas

K-kirjaimeen tutustuimme koulutontun luokkaamme unohtuneen satukirjan myötä. Grimmin satu Mehiläiskuningatar kertoo kolmesta kuninkaanpojasta.

Olipa kerran kuningaskunta, jota hallitsi kuningas ja kuningatar. Heillä oli kolme poikaa. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti lähteä tutkimaan maailmaa. He kulkivat seikkailusta toiseen, eivätkä lainkaan palanneet kotiin. Nuorin kuninkaanpoika, joka oli jäänyt kotiin, päätti lopulta lähteä etsimään veljiään. Kuningas ja kuningatar sekä moni muu varoitteli nuorinta kuninkaanpoikaa, miten hän veljensä löytäisi ja osaisi tuoda heidät kotiin, kun eivät vanhemmatkaan veljen osanneet.

Lopulta nuorin kuninkaanpoika löysi veljensä ja he jatkoivat matkaa yhdessä. Pian heidän matkalleen osui muurahaispesä. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa olisi halunnut kepeillä tökkiä pesää ja katsella kuinka muurahaiset hädissään kuljettaisivat muniaan turvaan. Mutta nuorin kuninkaanpoika sanoi: ”Ei! Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kuninkaanpojat jatkoivat matkaa. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat lammen rantaan. Lammessa uiskenteli ankkaparvi ja kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti pyydystää pari ankkaa ja paistaa ne nuotiossa. Mutta jälleen asettui nuorin kuninkaanpoika veljiään vastaan: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Lopulta kuninkaanpojat saapuivat mehiläispesälle, joka oli niin täynnä hunajaa, että se valui puunrunkoa pitkin. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa suunnitteli sytyttävänsä puun alle nuotion ja savustavansa mehiläiset ulos pesästään ja voidakseen siten anastaa mehiläisten hunajan. Mutta jälleen kerran nuorin kuninkaanpoika käski vanhemmat veljensä pois: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kolme kuninkaanpoikaa jatkoivat matkaansa. Illan suussa heidän eteensä kohosi linna. Kuninkaanpojat astuivat sisään linnan talleihin, siellä oli hiiren hiljaista. Karsinoissa seisoi ylväitä ratsuja, mutta kaikki hevoset olivat kiveä. Ainuttakaan ihmistä ei näkynyt eikä ääntä kuulunut mistään kuninkaanpoikien kiertäessä linnan saleissa. Viimein kuninkaanpojat saapuivat ovelle, joka oli lukittu kolmella lukolla. Ovessa oli pieni luukku, josta saattoi kurkistaa sisään. Huoneessa istui pieni harmaapartainen mies pöydän ääressä. Kuninkaanpojat koputtivat oveen, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavalla kerralla he ryskyttivät ovea ja huusivat, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. He valmistautuivat vielä kolmannen kerran ryskyttämään ovea ja kolmannella kerralla ukko nousi ja tuli avaamaan oven. Vanhus ei sanonut sanaakaan, vaan johdatti kuninkaanpojat ruokasaliin, jossa he saivat syödäkseen ja juodakseen niin paljon kuin jaksoivat. Aterian jälkeen ukko vei heidät kunkin omaan kamariinsa nukkumaan.

Seuraavana aamuna ukko tuli herättämään kuninkaanpojat ja viittoili heidät sanaakaan sanomatta suuren kivitaulun luokse. Tauluun oli kirjoitettu kolme tehtävää, jotka suorittamalla linnan voisi pelastaa lumouksesta. Ensimmäinen tehtävä oli kerätä kuninkaan tyttären tuhat helmeä metsästä. Jos yksikin helmi auringon laskiessa puuttuisi jähmettyisi lumouksen purkamista yrittänytkin kiveksi.

Vanhin veli lähti ensimmäisenä etsimään helmiä. Hän kaiveli metsän sammalia ja löysikin helmiä, mutta auringon laskiessa oli koossa vain satakunta helmeä. Ja niin vanhin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi. Seuraavana aamuna lähti toiseksi vanhin kuninkaanpoika yrittämään lumouksen purkamista, mutta ei häneltä etsiminen paljoa paremmin sujunut. Illan tullen oli koossa kaksi sataa helmeä. Toinenkin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi.

Seuraavana aamuna oli kolmannen kuninkaanpojan vuoro. Nuorin kuninkaan poika etsi metsässä aikansa, mutta vaipui lopulta kannon päälle itkemään, ei hän onnistuisi löytämään helmiä auringon laskuun mennessä niin kuin eivät hänen veljensäkään olleet. Siinä hänen istuessaan ja itkiessään tuli paikalle muurahaiskuningatar, jonka hengen nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut. Muurahaiskuningatar ja kaikki pesän muurahaiset alkoivat etsiä ja pian sammalten kätköistä oli kaikki tuhat helmeä kannettu kuninkaanpojan jalkojen juureen.

Toinen tehtävä oli noutaa kuninkaantyttären makuukamarin avain järven pohjasta. Kun nuorin kuninkaanpoika tuli järven rantaan lehahti paikalle ankkaparvi. Kiitoksena siitä, että nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut ankkojen hengen sukelsivat ankat järven pohjaan ja toivat avaimen nuorimmalle kuninkaanpojalle.

Kolmas ja viimeinen tehtävä oli kaikista vaikein. Kolmesta nukkuvasta kuninkaantyttärestä piti löytää kaikkein nuorin ja kaunein. Neidot näyttivät hyvin samanlaisilta, eikä heissä ollut muuta eroa kuin että he olivat ennen nukahtamistaan syöneet eri makeisia: vanhin oli syönyt palan sokeria, toiseksi vanhin hiukan siirappia ja nuorin lusikallisen hunajaa. Silloin apuun lensi mehiläiskuningatar, jonka mehiläiset nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut tulelta. Se maistoi jokaisen neidon huulia ja asettui sen kuninkaantyttären suulle, joka oli syönyt hunajaa. Niin nuorin kuninkaanpoika tunnisti nuorimman tyttären.

Niin oli lumous murrettu ja linna heräsi eloon: kaikki havahtuivat unesta ja kiveksi jähmettyneet muuttuivat jälleen eläviksi. Nuorin kuninkaanpoika sai vaimokseen nuorimman kuninkaantyttären ja kuninkaan kuoltua hänestä tuli uusi kuningas. Nuorimman kuninkaanpojan kaksi veljeä saivat vaimoikseen vanhemmat kuninkaantyttäret ja elivät onnellisina linnassa elämänsä loppuun asti.

Vihkoihin piirsimme kuvan kuninkaan kruunajaisissa maalatun muotokuvan, jossa uljas kuningas on miekka ojossa valmiina puollustamaan kansaansa.

K-kirjaimen äänteen löysimme kuuntelemalla ääntä, jonka kuninkaanpojan kultaiset kengät saivat aikaan niiden osuessa kuninkaan kartanon hiekkatiehen. K-k-k-k sanoivat kultaiset kengät kuninkaanpojan juostessa kartanon edessä kulkevaa kujaa.

 Kirjaimen salaisuuden selvitettyämme harjoittelimme k-kirjainta toiminnallisesti:

- Kuninkaan kartanossa on... -leikillä (vrt. laiva on lastattu)

- Rakentamalla K-kirjain palikoista

- Maalaamalla vedellä kirjaimia taululle

- Kirjoittamalla k-kirjaimia isolle voimapaperille

- Pelaamalla aliasta k-sanoilla

P niin kuin Punahilkka

P-kirjaimeen meidät johdatti perinteinen punahilkka-satu ja jo tytön punaisesta hilkasta hoksasivat oppilaat mistä kirjaimesta on kyse. Alkaa olemaan jo melko vaikeata keksiä oppilaille vaikeampia salaisuuksia, joita kovasti toivovat :)

Toisena päivä punahilkan hilkkaan piirtyi p-kirjain, jota harjoiteltiin toiminnallisesti. Tauluun maalattiin vedellä p-kirjaimia sivellintä käyttäen.

Luokan lattialle levitetylle voimapaperirullalle oppilaat harjoittelivat p-kirjaimen kirjoittamista eri koossa.

Palikoilla rakennettiin erilaisia p-kirjaimia.

Ja myrkkysieni-pelin avulla oppilaat kertailivat kirjaimia ja niiden äänteitä.

Tunnin päätteeksi jokaisen vihkoon ilmestyi suuri p-kirjain.

Kolmantena päivänä päästiin p-sanoja treenaamaan ihan urakalla. Tunnin aluksi leikimme punahilkan korissa on-leikkiä samaan tapaan kuin laivaa lastataan. Punahilkan koriin mahtuikin yhtä jos toista p-kirjaimella alkavaa.

Luokassa oli kolme tehtäväpistettä, joissa toimittiin:

• Luokan seinille oli kiinnitetty väärinpäin (tekstipuoli seinään päin) pieniä lappuja, joissa oli punahilkka-satuun liittyviä p-kirjaimella alkavia sanoja. Oppilaiden omatoimisena harjoituksena toimi "write the room"-tehtävä. Oppilas kävi lukemassa lappuun kirjoitetun sanan ja kirjoitti sen omaan vihkoonsa. Samaa lappua sai käydä katsomassa niin monesti kuin tarvitsee, että saa kirjoitettua sanan oikein. Tämän olen huomannut hyväksi harjoitukseksi itsenäiseen työhön, myös lukutaidottomat pärjäävät ja treenaavat vähintäänkin työmuistia harjoituksessa. 

• Luokassani on koulunkäynninohjaaja-harjoittelija, joka peluutti Aliasta p-alkuisilla sanoilla.

• Opettajan ohjauksessa oleva ryhmä harjoitteli p-äännettä ja sen yhdistämistä muihin äänteisiin. Luimme ja kirjoitimme lyhyitä sanoja taululle. Luokkani taitavimmille lukijoille oli lisäksi Boggle-tehtävä, eli oppilaat etsivät taululle piirretystä ruudukosta p-kirjaimella alkavia sanoja ja kirjoittivat sanat vihkoihinsa.

Melkoinen määrä sanoja vihkoihin tulikin, kun pisteet kierrettyään oppilaat halusivat vielä kirjoitella vihkoihin omia kotona keksimiään sanoja. 

Punahilkka-jakson pidin oppilaille kirjavinkkausta ja luin Timo Parvelan Ella ja kadonnut karttakeppi-kirjasta oppilaille katkelman, jossa Ellan luokka suunnittelee oopperan tekemistä. Ooppera päätetään tehdä punahilkka-sadusta, mutta Ellan opettajan tekemä punahilkka-käsitkirjoitus ei ole ihan samanlainen kertomus, minkä me kaikki tunnemme, tosin ei lainkaan huono :)

Kiinnostus Ellaa kohti heräsi ja ainakin yksi oppilas
aikoi seuraavalla kirjastoreissulla etsiä Ella-kirjat käsiinsä.

Punahilkka-pääsi myös englannin tunneillemme. Teimme itse punahilkka-sadun: opettaja kertoi ja kerronnan myötä esitimme yhdessä satua. Rekvisiitaksi riitti hyvin punainen silkkihuivi, eväskori isoäidille ja taulululle piirretyt kukkaset.

Samalla tuli kerrattua värejä, kun mietimme minkä värisiä kukkia punahilkka kedolta löysi. Punahilkan kotikylän taloja oli yhtä monta kuin meitä, kun laskimme kaikkien käsistä muodostetut katon harjat ja ruokien englanninkielisiä nimiä harjoittelimme kun pakkasimme korin ja purimme sen. 

Teimme punahilkka-sadun kahdella englannin tunnilla. Toisella englannin tunnilla sadun jälkeen pelasimme tuttua myrkkysieni-peliä kolmella tavalla:

• Numerot: ryhmällä oli käytössään numerokortit 1-10, myrkkysieni valittiin numeroiden joukosta.
• Värit: ryhmällä oli eri värisiä rakennuspalikoita käytössään, myrkkysieneksi valittiin yksi väri.
• Ruoat: opettajan ohjaamassa myrkkysieni-leikissä korissa olevat ruoista yksi oli myrkkysieni. Korista löytyi porkkana, kurpitsa, kurkku, päärynä, omena, mehupullo ja leipä. 

Tonttu löytää pussista - J

Tonttu löytää pussista

monen monta kirjainta.

ABCDEFG 

näistä tonttu ilahtuu...

Aikaisin aamulla, ennen auringon nousua, sinisessä hämyssä koulutonttu asteli joen rannassa. Siinä kohtaa, jossa joki teki mutkan kasvoi rannalla komeita joulukuusia. Koulutonttu tutkaili ja tuumaili tähtien valossa kuusia, joiden oksilla oli kevyesti yöllä satanutta lunta. Kuuset olivat komeita ja tuuheita, juuri sellaisia kuin koulun juhlasaliin tuotavan joulukuusen pitäisi olla. Koulutonttu painoi paikan mieleensä, jotta hän löytäisi paikan joulukuusta hakiessaan. 

Siinä eteenpäin astellessaan koulutonttu näki liikettä joella. Koulutonttu hätkähti ja siristeli silmiään, ei kai kukaan koululaisista ollut mennyt kokeilemaan kestäisikö joen jää? Vaikka pakkasta oli ollut jo muutamia päiviä, ei virtaava vesi ollut vielä jäätynyt kunnolla. Joen päällä oli ohuen ohut jääkerros, jonka päällä oli yöllä siihen leijaillutta valkoista lunta.

Koulutonttu saattoi kuitenkin huokaista helpotuksesta, koululaiset olivat muistaneet opettajan varoitukset heikoista jäistä. Joen jäällä loikki pienen pieni jänöjussi, joka oli jo vaihtanut ruskean kesäturkkinsa hohtavaan valkoiseen talven juhla-asuun. Iloisen näköisenä jänis loikki joen vartta eteenpäin, yht´äkkiä se pysähtyi katsahti taakseen ja säntäsi säikähtäneenä juoksuun, pian jänis katosi metsän laitaan. Mikähän sille mahtoi tulla koulutonttu pohti?

"Pikku pupu joen jäällä, hyppi iloisella päällä. Pienet jäljet jälkeen jää, niitä pupu säikähtää.

Pikku pupu juokse, tontun mökin luokse. Tonttu sulle selittää, miksi jäljet jälkeen jää"

(Laulu: Pikkupupu, sanat hieman muutettu)

Mitä joen jäällä hyppelevät pikkupupu säikähti takanan? - Jälkiä!

" Kas, metsämökin ikkunast,

sielt tonttu ulos kurkistaa.

Jänö laukkaa laaputtaa

ja oven kolkuttaa.

Auta, auta pyydän sua,

metsämies kun vaanii mua.

Sulle suojan tarjoan siis kätes ojenna."

(Perinteinen lastenlaulu)

Kenen jäljiksi jänis oli luullut perässään seuraavia jälkiä? Metsämiehen!

Onneksi metsämies ei tällä kertaa vaaninut jänistä ja metsätonttu selitti pikkujänikselle kuka sitä oli jäällä seurannut. 

Jänis-kertomus oli hauska toteuttaa lasten kanssa, sillä laulujen myötä lapset kertoivat tarinaa eteenpäin juuri siihen suuntaan kuin olin suunnittellutkin, mutta silti oppilailla oli tunne siitä, että teemme tarinaa yhdessä. Teimme poikkeuksellisesti kuvan siniselle askartelupaperille vihon sijaan, piirtäminen tapahtui mehiläisvahaliiduilla kuten aina. Uutena värinä oppilaat saivat valkoisen liidun.

Jäniksen jäljet olivat monelle tutut, mutta ennen niiden piirtämistä kokeilimme luokan lattialla miten jänis loikkii ja mitkä jalat jättävät mitkäkin jäljet.

Laulu pikku pupusta on hyvin helppo soittaa huilulla ja harjoittelimmekin soittamaan sen huiluilla yhdessä, muutaman päivän jälkeen pikkupupun loikat huilujen ja kitaran säestyksellä soivat komeasti luokastamme. Pikku pupu-laulu löytyy esimerkiksi Olin laulukirjasta.

Myös "Kas metsämökin ikkunasta"-laulua lauloimme leikin kera moneen kertaan. Monelle varmasti on tuttu tapa laulaa tätä laulua siten, että ensin lauletaan koko laulu, sen jälkeen ensimmäinen rivi vain elehditään ja loput lauletaan. Joka kierrokselta laulun alusta elehditään yksi rivi enemmän, kunnes lopulta leikitään hiljaa koko laulu. Tämä laululeikki on oman kokemukseni mukaan ryhmälle kuin ryhmälle ihmeellinen kokoaja, olivat oppilaat kuinka levottomia tahansa he keskittyvät tähän laululeikkiin ihan täysillä ja jaksavat todella olla hiljaa, tietenkin kun ollaan leikisti hiljaa ;-)

J-kirjainta työstimme muistipelin avulla. Oppilasparilla oli 8 parin korttipakka, ensin he etsivät kuvasta ja sanasta parit. Sen jälkeen samoilla pareilla pelattiin muistipeliä ja lopuksi vielä kortit pinoon ja alias-sananselityspeliä samoilla korteilla. Ei-lukevat oppilaat etsivät parit pois-sulkemisen menetelmällä kuunnellen sanojen alku- ja loppuäänteitä ja aliasta he pelasivat vain kuvakorteilla.

Korttipareja saattoi käyttää myös apuna oppilaiden kirjoittaessa j-kirjaimella alkavia sanoja. Tekstitasolla toimivat oppilaani kirjoittivat vihkoihinsa pikkupupu-laulun sanat.

Alussa esitetyn "koulutonttu ja pikkujänis"-tarinan teimme oppilaiden kanssa yhdessä, joten sitä en kertonut oppilaille enää tunnin lopussa, vaan tunnin lopussa J-kirjainta opiskellessamme kerroin oppilaille Grimmin Jänis ja siili-tarinaa.

Tonttu löytää pussista - R

Tonttu löytää pussista

monen monta kirjainta.

ABCDEFG 

tonttu tahtoo enemmän!

R-kirjainta opetellessamme valitsin saduksi klassikoiden klassikon, Prinsessa Ruususen. Olisin kuvitellut, että satu on lapsille niin tuttu etteivät jaksa siitä innostua, mutta ihan jokainen kuunteli satua hievahtamatta päivästä toiseen. Ei se ole klassikko satu syyttä suotta.

Prinsessa Ruususta työstäessämme törmäsin Disney-elokuvien virheeseen, jonka perusteella minäkin olin muodostanut käsityksen siitä mihin prinsessa sormensa satuttaa. Elokuvissa on yhdistetty kaksi asiaa: rukki ja värttinä. Oikeastihan rukissa ei mitään piikkiä ole, se on värttinässä. Meidän piirustukseemme tuli Disney-versiota vastaava rukki, jossa on värttinän piikki päässä, sillä tarvitsin rukkia R-kirjainta varten. Oppilaat olivat myös kovin kiinnostuneita siitä, miten rukki toimii. Tämä yllätti opettajan, mutta onneksi opettaja pystyi seuraavaa päivää varten selvittämään rukin toimintaa paremmin, jotta ainakin toivottavasti sain tyydytettyä oppilaiden tiedon halun rukin toiminnasta.

Ensimmäisenä päivänä piirsimme tornihuoneeseen rukin, ruusukuvioiset ikkunaruudut ja rasian. Moni halusi myös piirtää nukkuvan Ruususen tornihuoneen lattialle. Ja tietenkin lauloimme tuttua laulua prinsessa Ruususesta:

Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa.

Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa.

On pahan noidan pauloissa...

Ja linnan muurit kohoaa...

Vuossadan nukkuu Ruusunen...

Vaan prinssi uljas avun tuo...

Heräjä Ruusu kaunoinen...

Nyt tanssikaamme laulellen...

Toisena päivänä löysimme kuvan salaisuuden. Laulun aikana kiersivät salaisuuspussit, joihin ei saanut kurkistaa, ainoastaan tunnustella sen sisään kätkettyä salaisuutta. R-kirjainhan pussista löytyi. R-kirjaimen muoto löydettiin rukista, joka pistettiinkin heti pyörimään. Etusormella pyöritimme rukin pyörää ympäri, ympäri, ympäri päristen r-äännettä. 

R-kirjaimen muotoa ja äännettä harjoittelimme toiminnallisesti seuraavien tehtävien avulla:

1. Open ohjaus

Opettajan ohjaamalla pisteellä 4-5 oppilasta kerrallaan kirjoitteli pienille liitutauluille opettajan sanelemiä r-tavuja ja lyhyitä r-sanoja taidoista riippuen. Tekstitason oppilaat harjoittelivat ääneen lukemista ja lukivat satua Prinsessa Ruususesta.

2. Kirjainmuoto

Lattialle leväytetylle isolle voimapaperirullalle jokainen oppilas kirjoittaa kolmessa eri koossa R-kirjaimia (10kpl/koko) ja lopuksi jokaisesta 10 R:n setistä oppilas ympyröi mielestään parhaiten onnistuneet.

3. Laiva on lastattu

Laiva oli tänään lastattu R-kirjaimella alkavilla sanoilla. Aika monta bileristeilyalusta seilasi luokassamme, tähtiartistina tietenkin Robin :)

4. R-sanoja piirtäen

Kun R-sanoja oli pohdittu suullisesti piirtelivät oppilaat paperille muistiin muutamia sanoja.

5. Myrkkysieni

Puisilla kirjaimilla oppilaat harjoittelivat kirjain-äännevastaavuutta pareittain myrkkisieni-leikillä. Toinen parista valitsi mikä kirjain on myrkkysieni eli se, jota ei saa poimia. Kun myrkkysieni oli valittu, alkaa toinen leikkijöistä nostaa kirjaimia yksitellen sanoen samalla nostamansa kirjaimen äänteen. Kirjaimia saa nostaa niin pitkään, kunnes osuu myrkkysieneen. Kun myrkkysieni on löytynyt, vaihtuvat osat.

Kolmantena päivänä R-kirjainta käsitellessämme olin aamulla jättänyt luokkaan sinitarralla kiinnitettyjä pieniä lappuja, joiden teksti oli seinää kohti. Luvan saatuaan oppilaat lähtivät hiljaa kiertämään luokassa, löydettyään lapun he käänsivät sen ympäri, katsoivat mitä lapussa on, jättivät lapun paikalleen seinään ja palasivat omalle paikalleen kirjoittamaan sanan. 

Tämä harjoitus toimi erinomaisesti, liikettä kaipaavat oppilaat pääsivät luvallisesti liikkumaan kirjoittamisen välissä, lisäksi luku- ja kirjoitustaidon tasosta riippumatta kaikki saivat motivoivan harjoituksen. Lukutaitoiset lukivat ja ymmärsivät lukemansa ja kirjoittivat sen vihkoon, ne jotka eivät vielä lue kävivät tarvittaessa samalla lapulla useamman kerran saadakseen koko sanan vihkoonsa. Kaikki pysyivät aktiivisina ja työn touhussa, samalla opettajana saatoin rauhassa keskittyä yhden oppilaan kanssa kerrallaan lukemaan mitä he olivat kirjoittaneet.

Nopeimmat ehtivät seinille kirjoitettujen sanojen lisäksi kirjoittamaan myös itse keksimiään sanoja. 

Hyllykköön kiinitettyjä sanalappuja.

Tunnin päätteeksi kirjoitimme vielä yhdessä kaikki seiniltä löytyneet sanat taululle ja luimme, jotta jokainen oppilas varmasti sai lukea kaikki kirjoittamansa sanat.

Kokonaisuudessaan oppilaiden vihkotyöt R-kirjaimesta koostuivat Prinsessa Ruususen ja rukin kuvasta, R-kirjaimesta ja r-sanoista.

Maalaustunnilla maalasimme ruusuisia unia. Lähdimme mielikuvasta prinsessa Ruususen sinisestä unesta, joka on kuin vettä tasaista, rauhallista ja hiljaista. Nukkuessaan satavuotista unta, näki prinsessa välillä unia, jotka saivat hänen huulensa värähtämään hymyyn ja poskille levisi vieno ruusunpuna. Maalasimme sinistä unta, jonka keskelle puhkesi pieniä ruusunnuppuja prinsessan nähdessä unessaan jotain mukavaa. Hyvin erilaisia unia ovat oppilaideni prinsessat nähneet :)