sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Kympillä kikkailua (1. luokan laskustrategiat)

 Tänään touhuttiin ekaluokkalaisten kanssa kymppien kimpussa. Tunnin tavoitteena oli harjoitella kympin lisäämistä ja vähentämistä sekä lukujen täydentämistä kymppiin. Työskentelytapana oli pistetyöskentely, koska se vain yksinkertaisesti toimii parhaiten. Pistetyöskentelyssä saan ohjata pientä oppilasryhmää kerrallaan, jolloin näen kuka osaa ja ymmärtää, kuka ei. Lisäksi pistetyöskentelyn etuja on valtava toistomäärä, omantoiminnan ohjauksen ja yhteistyötaitojen harjoittelu. 

Tunnilla oli viisi toimintapistettä ja kaksi aikuista. Varga-Neményi-menetelmän mukaisesti kaikilla pisteillä oli harjoiteltiin samaa asiaa, tehtävät olivat saman rakenteisia eli oppilaan oli helppo toimia kaikilla pisteillä, koska tehtävä oli samankaltainen kuin edellinen, väline vain muuttui. Myös abstraktion taso nousi. Tämän huomioin siten, että enemmän apua ja harjoitusta tarvitsevat ryhmät aloittivat konkreettisimmilta ja helpommilta pisteiltä. Taitavat taas vaikeammilta pisteiltä.



1. papuleikki rahoilla

Jokainen oppilas sai kympin setelin ja toiseen käteen otettiin vuorotellen jonkun ryhmän jäsenen päättämä euro määrä. Ja sen jälkeen käytiin läpi "10+4=14, 4+10=14, 14-4=10, 14-10=4".

2. rahalaskut käytävällä

Käytävälle olin tulostanut Liitupölyttäjän rahakuvia. Jokaisessa kuvassa oli rahaa 11-22 €. Oppilaat kiersivät kuvalta toiselle. Kirjasivat taulukkoon ylös kuinka paljon rahaa on kuvassa ja miten he ne laskivat. 

3. värisauvat kuinka monta-purkeissa

Kuinka monta-purkeista löytyi tänään värisauvoja. Jokaisessa purkissa oli 2-3 värisauvaa, yksi sauvoista oli aina oranssi. Lisäksi pisteellä oli mittanauhoja. Oppilaat tehtävänä oli mitata kuinka pitkiä värisauvat ovat yhteensä. Esimerkiksi oranssi ja vaaleanpunainen värisauva ovat yhteensä 12 cm. Lisäksi oppilas kirjasi pituuden myös summana eli esimerikiksi 10+2.

4. +/- 10 -Kaboom!

Tänään Kaboomia pelattiin jälleen tikuilla, joissa oli lukumääriä 0-22. Mikäli tikussa oli yksinumeroinen luku, piti siihen lisätä kymmenen. Jos taas purkista nosti kaksinumeroisen luvun, piti luvusta vähentää kymmenen. Kaboomin osuessa kohdalle kaikki tikut palautettiin purkkiin. 

5. laskusarjat Opettajan tienviitasta

Pisteellä oli A4-moniste molemmin puolin täynnä laskusarjoja. Oli kympiksi täydentämistä, kympin lisäämistä, kympin vähentämistä. On ollut hauska nähdä kuinka oppilaat oikein ahmivat näitä "laskulakanoita", kun heille niitä antaa. Toistoja tuli tunnilla aiheesta niin paljon, että sen vajaan kymmenen minuutin aikana, joka pisteellä oltiin, oli melkein kaikkien oppilaiden moniste vähintäänkin puoliksi tehty, osalla ihan täynnä. 

Tunnin päätteeksi laskin oppilaiden kanssa, että jokaisella oppilaalla, hitaimmillakin tuli tunnin aikana toistasataa laskua lasketuksi pisteillä. Nopeimmista puhumattakaan.. 

Tyytyväisenä saatoin tunnin lopuksi todeta, että tämä asia osataan ja ensi viikolla siirrytään kymmenylitykseen hajottamalla.