K niin kuin kuningas

K-kirjaimeen tutustuimme koulutontun luokkaamme unohtuneen satukirjan myötä. Grimmin satu Mehiläiskuningatar kertoo kolmesta kuninkaanpojasta.

Olipa kerran kuningaskunta, jota hallitsi kuningas ja kuningatar. Heillä oli kolme poikaa. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti lähteä tutkimaan maailmaa. He kulkivat seikkailusta toiseen, eivätkä lainkaan palanneet kotiin. Nuorin kuninkaanpoika, joka oli jäänyt kotiin, päätti lopulta lähteä etsimään veljiään. Kuningas ja kuningatar sekä moni muu varoitteli nuorinta kuninkaanpoikaa, miten hän veljensä löytäisi ja osaisi tuoda heidät kotiin, kun eivät vanhemmatkaan veljen osanneet.

Lopulta nuorin kuninkaanpoika löysi veljensä ja he jatkoivat matkaa yhdessä. Pian heidän matkalleen osui muurahaispesä. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa olisi halunnut kepeillä tökkiä pesää ja katsella kuinka muurahaiset hädissään kuljettaisivat muniaan turvaan. Mutta nuorin kuninkaanpoika sanoi: ”Ei! Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kuninkaanpojat jatkoivat matkaa. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat lammen rantaan. Lammessa uiskenteli ankkaparvi ja kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa päätti pyydystää pari ankkaa ja paistaa ne nuotiossa. Mutta jälleen asettui nuorin kuninkaanpoika veljiään vastaan: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Lopulta kuninkaanpojat saapuivat mehiläispesälle, joka oli niin täynnä hunajaa, että se valui puunrunkoa pitkin. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa suunnitteli sytyttävänsä puun alle nuotion ja savustavansa mehiläiset ulos pesästään ja voidakseen siten anastaa mehiläisten hunajan. Mutta jälleen kerran nuorin kuninkaanpoika käski vanhemmat veljensä pois: ”Jättäkää eläimet rauhaan, en anna teidän kiusata niitä!”

Niin kolme kuninkaanpoikaa jatkoivat matkaansa. Illan suussa heidän eteensä kohosi linna. Kuninkaanpojat astuivat sisään linnan talleihin, siellä oli hiiren hiljaista. Karsinoissa seisoi ylväitä ratsuja, mutta kaikki hevoset olivat kiveä. Ainuttakaan ihmistä ei näkynyt eikä ääntä kuulunut mistään kuninkaanpoikien kiertäessä linnan saleissa. Viimein kuninkaanpojat saapuivat ovelle, joka oli lukittu kolmella lukolla. Ovessa oli pieni luukku, josta saattoi kurkistaa sisään. Huoneessa istui pieni harmaapartainen mies pöydän ääressä. Kuninkaanpojat koputtivat oveen, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavalla kerralla he ryskyttivät ovea ja huusivat, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. He valmistautuivat vielä kolmannen kerran ryskyttämään ovea ja kolmannella kerralla ukko nousi ja tuli avaamaan oven. Vanhus ei sanonut sanaakaan, vaan johdatti kuninkaanpojat ruokasaliin, jossa he saivat syödäkseen ja juodakseen niin paljon kuin jaksoivat. Aterian jälkeen ukko vei heidät kunkin omaan kamariinsa nukkumaan.

Seuraavana aamuna ukko tuli herättämään kuninkaanpojat ja viittoili heidät sanaakaan sanomatta suuren kivitaulun luokse. Tauluun oli kirjoitettu kolme tehtävää, jotka suorittamalla linnan voisi pelastaa lumouksesta. Ensimmäinen tehtävä oli kerätä kuninkaan tyttären tuhat helmeä metsästä. Jos yksikin helmi auringon laskiessa puuttuisi jähmettyisi lumouksen purkamista yrittänytkin kiveksi.

Vanhin veli lähti ensimmäisenä etsimään helmiä. Hän kaiveli metsän sammalia ja löysikin helmiä, mutta auringon laskiessa oli koossa vain satakunta helmeä. Ja niin vanhin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi. Seuraavana aamuna lähti toiseksi vanhin kuninkaanpoika yrittämään lumouksen purkamista, mutta ei häneltä etsiminen paljoa paremmin sujunut. Illan tullen oli koossa kaksi sataa helmeä. Toinenkin kuninkaanpoika jähmettyi kiveksi.

Seuraavana aamuna oli kolmannen kuninkaanpojan vuoro. Nuorin kuninkaan poika etsi metsässä aikansa, mutta vaipui lopulta kannon päälle itkemään, ei hän onnistuisi löytämään helmiä auringon laskuun mennessä niin kuin eivät hänen veljensäkään olleet. Siinä hänen istuessaan ja itkiessään tuli paikalle muurahaiskuningatar, jonka hengen nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut. Muurahaiskuningatar ja kaikki pesän muurahaiset alkoivat etsiä ja pian sammalten kätköistä oli kaikki tuhat helmeä kannettu kuninkaanpojan jalkojen juureen.

Toinen tehtävä oli noutaa kuninkaantyttären makuukamarin avain järven pohjasta. Kun nuorin kuninkaanpoika tuli järven rantaan lehahti paikalle ankkaparvi. Kiitoksena siitä, että nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut ankkojen hengen sukelsivat ankat järven pohjaan ja toivat avaimen nuorimmalle kuninkaanpojalle.

Kolmas ja viimeinen tehtävä oli kaikista vaikein. Kolmesta nukkuvasta kuninkaantyttärestä piti löytää kaikkein nuorin ja kaunein. Neidot näyttivät hyvin samanlaisilta, eikä heissä ollut muuta eroa kuin että he olivat ennen nukahtamistaan syöneet eri makeisia: vanhin oli syönyt palan sokeria, toiseksi vanhin hiukan siirappia ja nuorin lusikallisen hunajaa. Silloin apuun lensi mehiläiskuningatar, jonka mehiläiset nuorin kuninkaanpoika oli pelastanut tulelta. Se maistoi jokaisen neidon huulia ja asettui sen kuninkaantyttären suulle, joka oli syönyt hunajaa. Niin nuorin kuninkaanpoika tunnisti nuorimman tyttären.

Niin oli lumous murrettu ja linna heräsi eloon: kaikki havahtuivat unesta ja kiveksi jähmettyneet muuttuivat jälleen eläviksi. Nuorin kuninkaanpoika sai vaimokseen nuorimman kuninkaantyttären ja kuninkaan kuoltua hänestä tuli uusi kuningas. Nuorimman kuninkaanpojan kaksi veljeä saivat vaimoikseen vanhemmat kuninkaantyttäret ja elivät onnellisina linnassa elämänsä loppuun asti.

Vihkoihin piirsimme kuvan kuninkaan kruunajaisissa maalatun muotokuvan, jossa uljas kuningas on miekka ojossa valmiina puollustamaan kansaansa.

K-kirjaimen äänteen löysimme kuuntelemalla ääntä, jonka kuninkaanpojan kultaiset kengät saivat aikaan niiden osuessa kuninkaan kartanon hiekkatiehen. K-k-k-k sanoivat kultaiset kengät kuninkaanpojan juostessa kartanon edessä kulkevaa kujaa.

 Kirjaimen salaisuuden selvitettyämme harjoittelimme k-kirjainta toiminnallisesti:

- Kuninkaan kartanossa on... -leikillä (vrt. laiva on lastattu)

- Rakentamalla K-kirjain palikoista

- Maalaamalla vedellä kirjaimia taululle

- Kirjoittamalla k-kirjaimia isolle voimapaperille

- Pelaamalla aliasta k-sanoilla

Laskennonmaan kuningas ja ahne kettu

Laskennon maan kuningas

Nyt kerron teille kuinka laskennon maan kuninkaasta tuli kuningas... Olipa kerran köyhä mylläri, jolla oli kolme poikaa. He jauhoivat myllyssä jauhoja, jotka kuljetettiin aasilla kaupunkiin myytäviksi ja myllärin kissa pyydysti hiiriä. Myllärin kuollessa pojat jakoivat perinnön: vanhin poika sai myllyn, toiseksi vanhin poika sai aasin ja nuorin poika sai kissan, muuta jaettavaa ei ollutkaan.

Nuorin poika mietti surullisena mitä oikein tekisi. Vanhin poika saattoi jauhaa myllyssä jauhoja ja toiseksi vanhin poikaa saattoi ratsastaa aasilla. Mutta mitä nuorin poika kissalla tekisi? 

Kissa oli kuitenkin ymmärtänyt nuorimman pojan pohdinnot ja se aukaisi suunsa: "Teetä minulle komeat punaiset saappaat, niin korvaan anteliaisuutesi sinulle moninkertaisesti." Kun suutari sattui juuri silloin kulkemaan ohi, kutsui poika tämän sisään ja suutari alkoi heti ottaa mittoja. 

Saatuaan kiiltävät punaiset saappaansa, kissa nappasi mukaansa säkin, jonka täytti jyvillä ja marssi ulos ovesta komeissa saappaissaan kahdella jalalla kävellen kuten ihminen.

Kissa oli kuullut kuninkaan pitävän erityisen paljon peltopyistä ja niitä se lähti metsään pyytämään. Kissa asetti jyväsäkin maahan, säkin suuaukkoon se oli sitonut narun, jolla säkin saattoi sulkea. Pian paikalle tuli parvi peltopyitä nokkimaan jyviä ja kun kun jyvät säkin suulta loppuivat marssivat peltopyyt yksi kerrallaan säkkiin sisään. Kun säkki oli täysi, veti kissa säkin suun kiinni ja heitti säkin olalleen. 

Kissa marssi oikopäätä kuninkaan linnaan ja pyysi päästä kuninkaan puheille. Vartijat hieman estelivät, mutta päästivät viimein kissan sisään, sillä he ajattelivat kissan huvittavan pitkästynyttä kuningasta. 

Kissa kumarsi syvään ja kertoi tuovansa isäntänsä kreivin tervehdyksen ja päästi kaikki peltopyyt säkistään kuninkaan jalkoihin. Kuningas ilahtui lahjastaan niin, että kehotti kissaa ottamaan mukaansa niin paljon kultaa kuin jaksaisi. Niinpä kissa täytti säkkinsä ja lähti kotiin. Kotona myllyllä nuorin poika katseli masentuneena ikkunasta ulos, hän oli tuhlannut viimeiset rahansa kissan saappaisiin ja nyt kissakin oli kadonnut. Mutta silloin astui kissa sisään ja kaatoi kaiken kullan säkistään pojan eteen. Poika katseli ällistyneenä kultarahoja ja kissa selitti mistä oli ne saanut.

Seuraavinakin päivinä kissa lähti säkki selässään metsälle ja palasi illalla säkillinen kultarahoja mukanaan.

Eräänä päivänä linnasta lähtiessään kuuli kissa kuninkaan ja prinsessan olevan lähdössä huviajelulle hevoskärryillä. Kiireen vilkkaan juoksi kissa kotiin ja käski pojan mennä läheiseen lampeen uimaan. Pojan päästyä lampeen kissa otti pojan vaatteet ja piilotti ne. Pian ratisivat kuninkaan kärryjen pyörät tiellä ja kissa kiiruhti pysäyttämään rattaita.

"Herrani kreivi on uimassa, mutta joku kavala rosvo varasti hänen vaatteensa", kertoi kissa. Kuningas lähetti kiireen vilkkaa palvelijansa hakemaan linnasta vaatteita ja pian oli poika puettu hienompiin vaatteisiin kuin mitä hän oli ikinä edes nähnyt. 

Kuningas ja prinsessa pitivät suuresti pojasta ja pyysivät hänet mukaansa ajelulle. Kissa kiiruhti nopeasti kärryjen edelle ja pian se saapui suuren pellon laitaan. Siellä oli paljon väkeä korjaamassa satoa. "Kun kuningas kohta ajaa ohi, kertokaa tämän pellon kuuluvan herrallenne kreiville, muuten teidät paha perii", sanoi kissa ihmisille ja nämä tekivät työtä käskettyä. Kun kuninkaan vaunut saapuivat ja kuningas kysyi "Kenelle tämä pelto kuuluu?". Vastasivat ihmiset: "Herrallemme kreiville". 

Sama toistui myös seuraavan, suuremman pellon kohdalla. Ihmiset kertoivat kissan ohjeen mukaan pellon kuuluvat heidän herralleen kreiville. Kolmas pelto tien varressa oli vielä edellisiäkin isompi ja kun kuningas kuuli senkin kuuluvan kreiville, totesi hän rattaissa istuvalle pojalle "Taidatte olla todella tärkeä mies, kreivi." 

Tällä välin kissa oli päässyt tien päässä olevalle linnalle, jossa asusti velho. Kissa marssi sisään linnaan ja tapasi velhon. "Olen kuullut, että olet taitava velho ja osaat muuttua elefantiksi. Tulin itse katsomaan, pitääkö se todella paikkansa", sanoi kissa. Velho halusi todistaa kissalle kuinka taitava se oli ja muuttui elefantiksi. "No, osaatkos muuttua leijonaksi? kysyi kissa ja pian sen edessä karjui leijona. "Isoksi eläimeksi osaat kyllä muuttua, mutta lyön vaikka vetoa, ettet pysty muuttumaan pienen pieneksi hiireksi", epäili kissa.  Velho muuttui hiireksi, mutta sitä sen ei olisi pitänyt tehdä sillä sillä hetkellä kun se muuttui hiireksi hyökkäsi kissa ja söi sen suihinsa. 

Sen jälkeen kissa kiiruhti linnan pihalle, jonne juuri kääntyivät kuninkaan rattaat. "Tervetuloa, tervetuloa kotiin herrani kreivi!", toivotti kissa linnan portilla. Kuningas katseli linnaa ihaillen, se oli paljon suurempi kuin kuninkaan oma linna. Niinpä kuningas päätti antaa tyttärensä prinsessan puolisoksi kreiville. Vanhan kuninkaan kuoltua, tuli kreivistä laskennon maan kuningas. Uusi kuningas päätti, että laskennon maassa jatkossa kaikki saisivat rahaa ja tavaroita tasapuolisesti, yhtä monta eikä kukaan saisi kokea vääryyttä. Niin nuorimmasta myllärin pojasta tuli laskennon maan kuningas. (Grimmin satua Saapasjalkakissa mukaillen)

---------------------------------------------

Vaikka kuningas laskennon maata tasapuolisesti hallitsikin, saattoi varsinkin syksyisin sadonkorjuun aikaan käydä niin, että jollain pellolla oli enemmän satoa kuin toisella. Silloin livahti ahne kettu laskennon maan rajojen sisäpuolelle, ahne kettu oli aina suuremman sadon kimpussa.

Ahne kettu on oppilaille tuttu hahmo pihaleikeistä, joissa portinvartijaleikki jatkuu sillä, että lasketaan kuinka monta lasta kummallakin puolella on ja ahne kettu avaa suunsa (eli lapsi avaa kätensä kuin suureksi suuksi eteensä) ja yrittää ottaa kiinni leikkijöitä, jotka olivat sillä puolella, jossa oli enemmän. Oppilailla oli ennen asian käsittelyä useita kokemuksia ahneesta ketusta ja selvä mielikuva siitä mitä kettu tekee.

Laskennon maan kuningas tunnettiin reiluudestaan ja siitä kuinka hän antoi kaikille yhtä monta. Eräänkin kerran oli kuninkaan luokse tullut kaksi lasta, joiden piti molempien saada yhtä monta omenaa. Jaettuaan molemmille kolme omenaa, lapset kuitenkin kerta toisensa jälkeen alkoivat riitelemään, sillä heidän mielestään toisella oli aina enemmän tai parempia omenoita.

Viisas kuningas kuitenkin levitti kädet sivuilleen ja pyysi molempia lapsia valitsemaan omena korista ne kaikkein kauneimmat kolme omenaa, jotka he itse haluaisivat saada. Valittuaan omenat katselivat lapset toisiaan ja kuninkaan kädessä olevia omenia, molemmat olivat sitä mieltä, että edelleenkin toinen oli saamassa paremman osan. Niinpä, kuningas laittoi kätensä päällekkäin, ojentaen molemmille lapsille toisen valitsemat "paremmat" omenat. 

Lapset olivat tyytyväisiä ja sen jälkeen laskennon maan kuninkaan tunnuksena käytettiin kahta päällekkäin vaakatasossa olevaa viivaa, merkkinä kuninkaan tasapuolisuudesta, aina tuli molempien osapuolten saada yhtä monta.

Harjoittelimme ahneen ketun ja kuninkaan merkkien käyttöä toiminnallisesti. Opettaja näytti laskennonmaan pelloilta nostettua satoa esim. kolme porkkanaa ja neljä punajuurta ja oppilaat näyttivät käsillään ahneen ketun merkkiä tai kuninkaan merkkiä tilanteesta riippuen.

Harjoittelu jatkui pelaamalla. Parilla oli käytössään kaksi noppaa, jäätelötikut ja pähkinöitä pisteiksi. Molemmat heittivät noppaa ja vuorotelleen oppilaat tekivät ahneen ketun suun tai kuninkaan merkin jäätelötikuista. Se, jolla oli suurempi luku, sai pähkinän pisteen merkiksi.

Lopuksi tietenkin vertailtiin myös, kummalla pelaajalla
oli enemmän pähkinöitä.

Seuraavaksi oppilaat piirsivät vihkossa olevaan ruudukkoon opettajan ohjeen mukaan:

- muutaman tomaatin

- enemmän porkkanoita kuin kurkkuja

- yhtä monta omenaa kuin yhdessä kädessä sormia

- vähemmän kurkkuja kuin tomaatteja

- mustikoita yhtä monta kuin perheessä on jäseniä

- nauriita enemmän kuin kurkkua, mutta vähemmän kuin omenoita

Piirtämisen jälkeen merkittiin ruudukkoon ahneen ketun ja kuninkaan merkit tarpeen mukaan.

Kokonaisuudessaan vihkotyöskentely näytti tältä.

----------------------

Ahne kettu ei ole omaa keksintöäni, vaan tuttu Varga-Nemenyi-menetelmästä. Kuningas on omaa keksintöni. Steinerkoulun matematiikka alkuopetuksessa on monesti "kuninkaallista", eli opettajan kehittämä kehyskertomus tapahtuu laskennonmaassa, jota hallitsee kuningas jne. 

Tonttu löytää pussista - U

Tonttu löytää pussista,

monen monta kirjainta...

U-kirjainta lähdimme opettelemaan Grimmin Huuhtaja-sadun myötä. Ennen varsinaista U-kirjaimen opettelua oppilaat kuulivat kaksi kertaa kertomukseni "u-huu" huhuilevasta huuhkajasta, joka joutui kiipeliin..

Ilta alkoi jo hämärtyä ja tontun touhutessa ullakolla asunnossaan kuului avonaisesta ikkunasta huhuilua ”u-huu, u-huu”. Tonttu siirtyi ikkunan ääreen tarkkailemaan hämärää pihamaata. Pian lehahti suuri tumma varjo pihan yli huhuillen samalla ”u-huu, u-huu”. Vanha huuhkaja oli lähtenyt yölliselle saalistusretkelleen metsään. Onneksi olen täällä sisällä, tuumasi pieni tonttu ikkunasta suurta lintua katsellessaan. Ulkona pimeässä saattaisin huhuilua ja suurta tummaa varjoa pääni päällä pelästyä pahemman kerran. Samassa tonttu muisti vanhan tarinan huuhkajasta, joka oli pelottanut niin isoja kuin pieniäkin.

Kaikki tapahtui muutama sata vuotta sitten, kun ihmiset eivät vielä olleet niin viisaita ja neuvokkaita kuin nykyään. Suuri huuhkaja eksyi yöllisellä lennollaan kaupungin laidalla sijaitsevaan latoon.  Aamun koitteessa huuhkaja ei uskaltanut tulla ulos ladosta, sillä se pelkäsi muita lintuja, jotka sen nähdessään nostavat hirveän metelin.

Aamulla renki tuli hakemaan ladosta olkia ja nähdessään huuhkajan istuvan ladon nurkassa säikähti renki ja juoksi kertomaan isännälleen, että ladossa oli hirviö, jonka kaltaista hän ei ollut eläissään nähnyt. Siellä se pyöritteli suuria silmiään ja voisi oikopäätä syödä hänet suihinsa.

”Kyllä minä sinut tunnen”, sanoi isäntä. ”Rastasta uskallat jahdata, mutta kanaa et uskalla käsin ottaa kiinni vaan tarvitset kepin turvaksesi. Kai minun on itse mentävä katsomaan, millainen hirviö ladossa on.” Mutta kun isäntä omin silmin näki kummallisen ja kauhean eläimen, hän pelästyi yhtä paljon kuin renkinsäkin. Parilla loikalla pakeni hän ladosta ja juoksi pyytämään apua naapureiltaan, olisihan koko kaupunki vaarassa, jos hirviö murtautuisi ulos ladosta.

Kaupungin kaduilla vallitsi huuto ja hälinä. Kaupunkilaiset varustautuivat seipäin, heinähangoin, viikattein ja kirvein kuin taistellakseen suurta vihollista vastaan. Kaupunkilaiset piirittivät ladon aseistautuneina ja ensimmäinen rohkea mies astui sisään. Mutta pian mies pakeni ladosta kiljuen, kalman kalpeana eikä hän saanut sanaa suustaan. Kaksi muutakin miestä uskaltautui latoon, mutta samoin kuin ensimmäinen hekin juoksivat saman tien ulos pakokauhun vallassa.

Lopulta esiin astui iso vahva mies, sankaritöistään tunnettu sotilas. ”Ette te hirviötä saa ladosta ajettua vain sitä katsomalla. Nyt on tartuttava härkää sarvista”, sanoi sotilas ja pyysi, että hänelle tuotaisiin haarniska, miekka  ja keihäs. Sotilaan rohkeutta ylistettiin, vaikka samalla katselijat pelkäsivät miehen hengen puolesta.

Ladon ovi avattiin jälleen ja sotilas astui sisään. Huuhkaja oli sotilaan aseistautuessa lentänyt ladon orrelle istumaan ja sotilaalle tuotiin kiireen vilkkaa tikapuut, jotta hän voisi kiivetä hirviön luokse. ”Iske jo, iske jo”,  huusi väkijoukko sotilaalle. Väkijoukon melusta hämmentynyt huuhkaja alkoi pyöritellä silmiään, naksutella nokkaansa ja pöyhistellä sulkiaan pelottavasti.

”Jos olisitte täällä minun sijassani, ette huutaisi iske jo”, vastasi sotilas väkijoukolle. Hän nosti jalkansa vielä seuraavalle tikapuiden askelmalle, mutta alkoi sitten vapista ja lähti puolipökerryksissä laskeutumaan tikkaita alas.

Nyt ei ollut enää ketään, joka olisi halunnut antautua vaaraan. ”Pelkällä nokan nakutuksella, silmien pyörittelyllä ja höyhenten pörhistelyllä hirviö on myrkyttänyt vahvimman miehen, mitä keskuudestamme löytyy. Mitä me nyt teemme, ettei koko kaupunki joudu tuhon omaksi?” pohtivat kaupunkilaiset.

Lopulta pormestari keksi keinon: ”Poltetaan lato ja sen mukana hirviö, siten pääsemme eroon hirviöstä”. Hirviön karkotus oli vienyt koko päivän ja oli tullut pimeä. Kaupunkilaisten sytyttäessä latoa tuleen, kuului yöilmassa vaimea siipien suhahdus ja pian metsän siimeksestä kantautui vaimea huhuilu: ”U-huu, u-huu”.

Kaupunkilaiset polttivat ladon ja elivät sen jälkeen tyytyväisinä elämänsä loppuun asti, olivathan he viimein voittaneet hirviön. (Grimmin satua mukaillen)

U-huu, huhuilee huuhkaja.

Kuultuaan sadun kahdesti oppilaat piirsivät vihkoihinsa mallin mukaan huuhkajan. Huuhkajan vartalo piirrettiin kaarella, pää saatiin aikaan toisesta kaaresta. Yllä olevassa opettajan työssä olen erikseen korostanut U:n muotoisia kaaria, vaikka en oppilaille ole huuhkajaa piirtäessämme puhunut mitään vielä U-kirjaimesta. Siivet jätimme oppilaiden töistä pois, nekin olisi kyllä voinut piirtää, kun niistäkin olisi saanut U:n kaarta.

Kolmantena päivänä tontun pussista löytyi U-kirjain ja piirsimme vihkoihin isot U-kirjaimet. Kolmantena päivänä työstimme myös Huuhkaja-satua uudella tavalla. Seisoimme piirissä, opettajan kertoessa satua teimme itse liikkeillämme ja eleillämme sadun. Liitelimme kuin huuhkaja, nokimme ladossa jyviä. Avasimme ladon oven, säihkähdimme ja pakenimme ladosta useita kertoja. Oppilaiden keskittyminen tällaiseen sadun tekemiseen oli aivan uskomaton. Hiiren hiljaa oppilaat kuuntelivat ja tekivät satua mallini mukaan! Pitänee kokeilla toistekkin! :)

Neljäs U-päivä alkoi unikeon metsästyksellä ulkona, pelasimme hirvenmetsästys-leikkiä, jossa laidoilla olevat (jo palaneet) oppilaat yrittävät polttaa leikki alueella ohi juoksevia leikkijöitä. Juosta saa vain U-alkuisilla sanoilla. Samalla oppilaille muistui mieleen kotona läksynä keksityt U-sanat.

Luokassa oppilaat kertoivat minulle kertomuksen huuhkajasta, eli kertoivat minun kertomani tarinan takaisin. Oppilaiden kertoessa tarinaa, nappasin tämän kertomuksen "avainsanat" lasten kerronnasta ja kirjoitin ne taululle. Luimme jälleen yhdessä sanat U-HUU, ULOS, USKALTAA:

Myös oppilaiden keksimiä U-sanoja kirjattiin taululle näkemiin, paljon niitä oli jälleen kerran keksittykin. Lopputunnin oppilaat työskentelivät omien vihkojensa parissa, kirjoittaen niihin yhteiset U-sanat sekä omavalintaiset muut sanat, kukin oman tasonsa mukaan.

Tämän vihkotyön ohessa syntyi uusi tarina, johon kaikki sanat liittyivät.
Taitoa kirjoittaa kaikkea ylös ei vielä ollut, mutta kuvitus on hieno.

Nyt osaamme jo A-, I- ja U-kirjaimet. Vielä aiomme opetella O:n ennen kuin siirrymme matematiikan jaksolle!