tiistai 20. joulukuuta 2022

Joulutarina (13-14/17)


Tänään Joulutarina eteni lukujen 20-21 verran (s. 233-249)
Lukujen aikana Aada kasvaa aikuiseksi. Hänen roolinsa Nikolaksen apulaisena kasvaa vuosi vuodelta. Nikolaksen ja Aadan välille muodostuu vahva side. Heillä on yhteisiä salaisuuksia: Aada tietää Nikolaksen lahjoista ja Aada on joka joulu Nikolaksen mukana jäällä viemässä lahjaa Aada-merenneitosiskolle. 
Aada auttaa Nikolasta erityisesti lahjojen paketoinnissa. Luvun 21 lopussa Aada on saanut lapsen, joka saa nimekseen Nikolas.

Vaikka kirjassa olikin unohdettu mainita tärkeä yksityiskohta, osasi ope sen onneksi kertoa. Eräänä noista jouluista, jolloin Aada Nikolasta auttoi, oli Nikolas valmistanut lapsille dominopelejä. Sellainen oli myös meidän luokan seinälle ilmestynyt.
Kaikki kortit olivat aluksi väärinpäin ja yksi kerrallaan oppilaiden valitsema kortti käännettiin. Oppilailleni loogiset kokoelmat ovat entuudestaan tuttuja, mutta tämä oli ensimmäinen, joka oli tehty dominopalamallilla ja jokaisessa kortissa oli kaksi kuvaa. Aiemmat kokemukset auttoivat kuitenkin oppilaita ja kovin montaa korttia ei ehditty kääntää ennen kuin oppilaat alkoivat pomppia paikallaan "Ope, ope tossa on taas sellanen juju!" 

Kun yhteistä dominokokoelmaa seinällä oli tutkittu ja sen rakentumisesta keskusteltu, saivat oppilaat tehtäväkseen laatia oman dominopelin. Kuinka monta erilaista dominopalaa voi kuudella kuvalla valmistaa? Jotta työ etenisi suhteellisen reippaasti, otimme käyttöömme leimasimet, jolla kokoelman saattoi rakentaa. Lopuksi innokkaimmat ehtivät vielä pelaamaan valmistamillaan dominokorteilla. 


Osa oppilaista työskenteli kanssani vielä yhden ylimääräisen tunnin muiden ollessa juhlaharjoituksissa. Jatkoimme vielä kombinatoriikan parissa ja väritimme Aadan paketoimia lahjoja annettujen sääntöjen mukaan. Paketti saattoi olla kääritty yhteen kolmesta paperivaihtoehdosta, lahjanaruja oli tarjolla kaksi erilaista ja pakettikortteja kolmea väriä. Parit pähkäilivät yhdessä kuinka monta erilaista pakettia Aada saattaisi näillä välineillä valmistaa. 


Jos haluat hyödyntää valmistamaani loogista kokoelmaa tai lahjapaketti-monistetta, voit tulostaa ne täältä. Itse suurensin loogisen kokoelman A3-kokoon ja kopioin värilliselle askartelupaperille. Näin kuvat olivat riittävän isoja taulun edessä puolikaaressa istuville oppilaille. Värillinen, paksumpi askartelupaperi esti kuvien näkymisen läpi, mikä on kopiopaperin kanssa aina ongelmallista. 

Huomenna en päivitä joulutarinaa, sillä olemme joulujuhlissa. Luemme ainoastaan luvun 22 satusiestalla. Torstaina päivttyy tarinan viimeinen osa. 






 

Ei kommentteja: