tiistai 28. tammikuuta 2020

Hahmottamista ja peilaamista ekaluokassa

Tänään pidimme matikantunnin, jolla ei laskettu ollenkaan. Onhan matematiikka niin paljon kaikkea muutakin kuin laskutaitoa. Harjoittelimme hahmottamisen taitoja ja peilaamista. Käytössä meillä oli Varga-Neményi ry:n vuoden 2020 jäsenmateriaaliin kuuluvat loogisten palojen rakentelukortit, Nikitin-palikkarakennelmat, geometriset palat, peilit sekä Quatro Color-peli. Näillä välineillä muodostimme neljä pistettä, joilla oppilaat työskentelivät.

1. piste / loogiset palat


VaNe-yhdistyksen jäsenmateriaaleista löytyvät loogisten palojen raketelukortit innostivat oppilaita rakentelemaan mallin mukaan. Korttien kuvat olivat juuri sopivan haasteellisia mallista rakentamiseen. Lisäksi kuvat olivat oppilaista innostavia.


Jos palojen hahmottaminen oli oppilaalle vaikeaa, oli hänellä mahdollisuus rakentaa myös mallikuvan päälle.


2. piste / Quadro color

Quadro color-peli on ollut hyllyssäni vuosia, mutta se on jäänyt käyttämättä. Kollegani Lauran kehuttua peliä Educassa päätin ottaa pelin testiin. Tässä riitti haastetta kaikille oppilaille, kun paloille pitää löytää pelilaudalta oikeat paikat. Pitänee ottaa peli toisenkin kerran pistetyöskentelyyn mukaan, koska mikään ryhmä ei ehtinyt saada kaikkia palikoita laudalle.



3. piste / Nikitin Material

Nikitin-rakentelumateriaalit sisältävät 16 kuutiota, jotka pitää käännellä oikeaan asentoon, jotta kuutioista muodostuu ohjevihkon kuvio. Vihkoista löytyy runsaasti eri tasoisia tehtäviä.




4. piste / geometriset palat ja peilaaminen

Oppilaat työskentelivät pisteellä joko parettain tai yksin. Viivotin toimi symmetria-akselina ja oppilaat rakensivat viivottimen molemmin puolin symmetristä kuviota. Joko siten, että oppilaat parin kanssa vuorotellen jatkoivat rakennelmaa ja toinen parista täydensi oman puolensa vastaamaan kaverin rakentamaa. Tai toisena vaihtoehtona oli itse rakentaa kahdella kädellä symmetristä rakennelmaa viivottimen molemmin puolin. Peilien avulla tarkistelimme säännöllisin väliajoin, että rakennelma on symmetrinen.


Tarkistus sujui helposti peilin avulla. Näkyykö peilissä
sama kuva kuin peilin taakse on rakennettu?


Oho, ovatko nämä ukkelit toistensa peilikuvat?

Symmetrinen rakentaminen kahdella kädellä onnistuu myös
helposti viivottimen molemmin puolin.


Luokassa kävi innostunut kuhina koko pistetyöskentelyn ajan. Tehtävät olivat oppilaiden mielestä motivoivia ja sopivan haastavia. 




Ei kommentteja: