torstai 8. elokuuta 2019

Tästä se arki alkaa!

Tänä vuonna työskentelen jälleen, pitkän odotuksen jälkeen, ekaluokalla. Koulumme on työskennellyt viimeiset neljä vuotta siirtoparakissa ja uusi koulumme valmistui koulun alkuun. Ensimmäiset vesopäivät kuluivatkin paikkojen järjestelyssä, kun uudessa koulussa kaikki oli vielä muuttolaatikoissa. Paljon on vielä tekemistä, mutta luokat saatiin siihen kuntoon, että oli mukava ottaa vastaan uudet ekaluokkalaiset!


Pohdin pitkään luokan sisustusta. Yhtä jos toista kuvamateriaalia minulta löytyi kyllä ennestään, mutta mikään niistä ei oikein houkutellut. TeacherPayTeachers on aina oiva apu ja sieltä löytyikin kiva luokan sisustussetti retkeilyteemalla. Teema sopii hyvin meille, olemmehan ulkoluokka ja yhden päivän viikossa metsässä ensi viikosta alkaen. Kaikki paketin materiaalit olivat muokattavissa, joten yhden illan sain värkätä PowerPointin kanssa vaihtaakseni tekstit suomeksi. 


Luokassani on opetusnurkka, jossa on pitkät penkit sekä lattialla jumppamatto istumista varten. Tässä nurkkauksessa aloitamme ja lopetamme koulupäivät. Lisäksi kaikki "luennointi" tapahtuu tässä nurkkauksessa, jossa oppilaat ovat aina ihan lähellä. 



Opetusnurkkauksesta löytyy myös kalenteriseinä, jota tutkimme joka aamu. Lisäksi päivän ohjelma on merkitty taululle korteilla. Kalenteriseinän lisäksi tärkeä elementti luokassa on puu, joka sai tänään oppilaiden toimesta ensimmäiset lehtensä. Jokainen oppilas leikkasi puuhun lehden ja lehteen kirjoitettiin asia, jossa oppilas on taitava. Kauhean taitava ekaluokka mulla on 😍
Puussa on myös linnunpesä, jonne laitamme joka päivä yhden munan uuden koulupäivän merkiksi. Jokaiseen pesään mahtuu kymmenen munaa ja kymmenen munan merkiksi laitamme pesän reunalle linnun. Kun puussa on sata linnun munaa, olemme olleet koulussa 100 päivää! Ehkäpä linnunpoikaset silloin kuoriutuvat 100-juhlien kunniaksi!


Luokan pulpetit on järjestetty luokan takaosaan ryhmiksi. Lisäksi takana on yksi ryhmä korkeampia pulpetteja ilman tuoleja. Tämän ylimäääräisen ryhmän ajattelin jättää oppilaille seisomatyöpisteeksi. Olemme siis uudessa koulussa, eikä meillä ole kalustevarastoa, jokaisen pitää siis pitää luokassaan kaikki siellä olevat kalusteet.



Kynät, kumit, terottimet, sakset jne. olen järjestänyt luokan sivupöydälle. Pidämme yhteisesti huolta yhteisistä tavaroista. Henkilökohtaiset värikynät ja vahaliidut jaan todennäköisesti oppilaille ensi viikolla. Muiden välineiden kanssa jatkan yhteiskäyttölinjalla kuten aiempinakin vuosina.


Luokasta tuli ihan mukavan tuntuinen. Kokolattiamatto syö ääntä luokasta kivasti. Ihanaa olla ihan uudessa, puhtaassa rakennuksessa! Tästä se arki alkaa! Pyrin päivittämään blogia viikottain, joten piipahdahan blogissa heti ensi viikolla selvittämässä kenen jalanjäljet näkyvät alla olevassa kuvassa valkotaulun kulmassa!



1 kommentti:

Jossu kirjoitti...

Hei!
Mukavalta ja viihtyisältä näyttää luokkasi!Montako oppilasta sinulla on ekaluokallasi, näyttää niin tilavalta!