tiistai 10. syyskuuta 2013

Koulumaraton

Liikkuva Koulu-hankkeen myötä olen ollut mukana pohtimassa koulupäivän liikunnallistamista ja välituntiliikuntaa. Tänään, Ivalon ala-asteen ideasta innostuneena, käynnistyi koulullamme syyskuun ajan juostava koulumaraton.

Koulun pihalle merkityn koulumaraton radan 42 kertaa juosseet oppilaat palkitaan makeasti. Oppilaat voivat osallistua koulumaratoniin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ruokavälitunneilla. Virallinen numeroliivillä varustettu maratonvalvoja merkitsee oppilaiden juoksemat kierrokset tukkimiehen kirjanpidolla valmiiksi kopioituihin oppilaslistoihin.

Tänään liikunnallisessa päivän avauksessa kävimme läpi koulumaratonin säännöt ja alkuverryttelynä jumppasimme Fröbeleiden Jumppalaulun.


Ja alkuverryttelyn jälkeen koko koulu lähti ensimmäiselle koulumaraton kierrokselle. Kärki juoksi kovaa edellä ja hitaammat pitivät perä. Pienimmät eskaritkin kiersivät radan käsikädessä aikuisen kanssa :)


Koulun aulassa on maraton taulukko, johon merkitään kunkin luokan maratonit yhteensä (aina kun luokalla on yhteensä 42 kierrosta saa pylvääseen merkin). Henkilökohtaiset maratonit palkitaan makeasti, luokkien väliseen kisaan emme ole sopineet mitään palkintoa. Mutta palkintonahan voisi olla esimerkiksi liikuntatunti oppilaiden itse valitsemaa lajia harrastaen.



Ei kommentteja: