perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lumottu linna



Tällä viikolla viikon kertomuksena oli Grimmin satu Lumottu linna. Oppilaat kuulivat kertomuksen viikon aikana kolmesti. Keskustelimme satutuokioissa kertomukseen liittyvistä henkilöistä ja oli yllättävää, miten lapsilla oli sellaisia mielipiteitä eri henkilöiden oikein tai väärin tekemisestä, mitkä minulle itselleni eivät olleet tulleet mieleenkään
Värien sekoitus harjoituksena maalasimme keskellä viikkoa märkää märälle tekniikalla paperin ensin siniseksi ja sen jälkeen maalasimme päälle keltaisella. Lopputuloksena oli tietenkin vihreä paperi. 
Ennen maalaamista oli paperille hahmoteltu himmeästi lyijykynällä linna. 
Perjantai oppilaat kuulivat sadun vielä kerran ja sen jälkeen pullopeiteväreistä harjoiteltiin sekoittamaan harmaata. Superloni-tuputtimen avulla töpöttelimme paperille lumotun linnan. Linnan ovet askarreltiin ruskeasta paperista (paperin loputtua eräs oppilas käytti aaltopahvia, joka oli mielestäni itse asiassa paljon kivempi materiaali, harmi etten hoksannut ajoissa).
Lopuksi oppilaat piirsivät tussilla linnan ympärille eläimet, jotka liittyivät satuun. Eli muurahaisia, mehiläisiä ja sorsia ilmeistyi linnan muureille ja ulkopuolelle.





Äidinkielen tunnilla ryhmä satuili koko kertomuksen ja minä kirjasin tietokoneella kertomuksen ylös. Oppilaiden oli helppo seurata satuilemaansa tekstiä videotykin avulla taululta. Harjoitus toimi hyvin kokonaisten lauseiden harjoitteluun. Moni oppilas yritti omalla vuorollaan jatkaa satua vajailla lauseilla, mutta hoksasivat äkkiä että ei kuullosta hyvältä jos kirjoitetaan vain sit ne mehiläiset tms. Ja korjasivat näppärästi sanelunsa kokonaisiksi lauseiksi.


Kertomuksessa on kolme kuninkaan poikaa, joista kaksi vanhinta lähtee etsimään seikkailuja. Heitä ei ala kuulua takaisin, joten nuorin kuninkaanpoika lähtee etsimään veljiään. Löytäessään heidät nuorin poika saa vain pilkkaa osakseen "kuinka hän muka voisi pärjätä maailmalla paremmin kuin vanhemmat ja viisaammat veljensä?" Kuninkaanpojat jatkavat matkaa yhdessä. Matkan varrella kaksi vanhinta veljeä tahtoisi rikkoa muurahaispesän, tappaa sorsat paistiksi ja savustaa mehiläiset pesästään saadakseen hunajaa. Nuorin kuninkaanpoika estää veljiään ja pelastaa eläimet. Lopulta kuninkaanpojat saapuvat lumotulle linnalle. Linnassa ei ole ketään elävää ihmistä, kaikki on kivettynyttä. Linnan voi vapauttaa lumouksesta suorittamalla kolme tehtävää. Vanhin veli yrittää, epäonnistuu ja muuttuu kiveksi. Toiseksi vanhin veli yrittää seuraavaksi, epäonnistuu ja muuttuu kiveksi. Viimeisenä nuorin kuninkaanpoika yrittää tehtävää, hänen epätoivoisena itkiessään tulevat paikalle muurahaiset, sorsat ja mehiläiset, jotka auttavat häntä selviytymään tehtävistä. Nuorin kuninkaanpoika rikkoo lumouksen ja saa nuorimman prinsessan vaimokseen ja hänestä tulee seuraava kuningas. Kaksi vanhinta kuninkaanpoikaa saavat hekin puolisoikseen prinsessat.


1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Nautittava juutu taas. Komeita linnoja, melkein tekisi mieli pujahtaa ovesta sisään.