sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Suomi-teeman lopputyöt ja arviointi

Suomi-teema on jatkunut luokassamme pitkään ja työskentely on ollut oppilaille mieluista. Palautetta olen antanut oppilaille suullisesti heidän työskentelystään jatkuvasti tunneilla. Päätin kuitenkin teettää oppilailla lopputyön teemasta, jotta näkisin miten paljon he pystyvät soveltamaan oppimaansa.

Lopputyöksi valikoitui e-kirjan tekeminen. Olemme Suomi-teeman aikana lukeneet luokassa Suomi-aiheisia kirjoja. Kirjat eivät ole olleet jaksossa niin suuressa roolissa kuin toivoin, yksinkertaisesti sen vuoksi, että vaikka Etelä-Suomesta löytyi paljon lastenkirjoja, ei muista Suomen alueista Lappia lukuunottamatta löytynyt kirjoja riittävästi 25 oppilaalle. Kirjoja kuitenkin luettiin säännöllisen epäsäännöllisesti jakson aikana. Alla on lista luokkaan kokoamistani kirjoita.

-       Pääkaupunkiseutu: Tatu ja Patu Helsingissä, Leevi ja Suomen lipun salaisuus, Roope Setä / Saarroksissa
-       Etelä-Suomi: Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Porvoo), Myllymäen Katri ja Mikko (Hämeenlinna), Miina ja Manu kaupungin kesässä (Tampere)
-       Saaristo-Suomi: Turun linnan tonttu tarinoi, Aku Ankka / Levottomien sielujen majakka,
-       Järvi-Suomi: Roope Setä / Kalakukkokalabaliikki,
-       Pohjanmaa: Kivikkosaaren kummitus, Aku Ankka / Lakeuden laki, Roope Setä / Teknologian terävin kärki
-       Vaara-Suomi: Roope Setä / Ota oppia oravasta, Otso ja karhunkierros
-       Lappi: Priitu Rovaniemen markkinoilla, Sampo Lappalainen, Roope Setä / Lapin Lumot, Hopeasarvinen poro
-       Koko Suomi: Koiramäen lapset kaupungissa, Miina ja Manu Seikkailu Suomessa, Katti Matikainen ja mau-ahtava Suomi, Roope Setä / Kadonnut Sinfonia, Tatun ja Patun Suomi

Lähdimme siis joko parin kanssa tai yksin suunnittelemaan kuvakirjaa, jossa päähenkilö seikkailee jossain päin Suomea. Työskentely aloitettiin keksimällä tarinaan päähenkilö ja miettimällä mille paikkakunnalle tarina sijoittuu. Näiden alkupohdintojen jälkeen oppilaat kirjoittivat satukaavan (Myllyntausta & Routarinne, Sanahanat auki-kirjasta) avulla ensimmäisen version tarinastaan. Satukaava on mielestäni erinomainen työkalu, joka ohjaa etenkin aloittelevia kirjoittajia keksimään satuunsa juonen.


Alkutyöt tehtyään jatkoivat oppilaat työskentelyä iPadeilla Book Creator-ohjelmalla. Book Creator on erittäin helppo käyttöinen sovellus, oppilaat tarvitsivat vain lyhyen esittelyn ohjelman mahdollisuuksista ja sen jälkeen työskentely sujui hyvin ja he keksivät itse lisää ominaisuuksia sovelluksesta. Book Creatorista löytyy sekä ilmainen että maksullinen versio. Ilmaisversiossa voi olla työstettävänä vain yksi kirja kerrallaan, eli koulu käytössä täytyy sopia, ettei muut käytä sovellusta ja tuhoa keskeneräisiä töitä.


Työskentely sujui rattoisasti, oppilaat työskentelivät iPadeilla ahkerasti, selvästi laite motivoi osaa oppilaista. Tekstin lisäksi kirjoihin tuli tietenkin kuvia. Päähenkilöinä toimivat oppilaiden omat pehmolelut, joita kuvattiin koulussa kirjaa varten.


Harjoittelimme myös hieman kuvanmuokkausta GreenScreenInk-sovelluksen avulla. Harmikseni GreenScreenInk-sovellus oli maksullinen ja se oli vain minun iPadissani. Mutta pyrimme siihen, että jokaiseen kirjaan muokattaisiin GreenScreenillä ainakin yksi kuva. GreenScreen on erinomainen ja helppokäyttöinen sovellus, jos koulun iPadeihin on mahdollista hankkia maksullisia appeja!



BookCreator-sovelluksella kirjaan voi liittää myös ääntä ja oppilaat lukivatkin lopuksi kirjansa ääneen. Kun kirjat vielä jaettiin AirDropin avulla minun iPadiini, on minulla oppilaiden tämän hetkisestä ääneen lukemisesta "mustaa valkoisella". Huomasin myös oppilaiden kirjoja kuunnellessani, että moni sellainen oppilas, joka ei normaalisti osaa vielä eläytyä lukemiseensa oli omaa e-kirjaa lukiessaan eläytynyt lukemiseensa hienosti!


Kaikkia kuvia kirjaa varten emme pystyneet ottamaan itse, joten opettelimme käyttämään googlen kuvahakua ja CC-merkintää. Netistä otettujen kuvien linkit koottiin kirjan loppuun yhdelle sivulle. Näin tuli samalla käsiteltyä tekijänoikeuksia oppilaiden kanssa.

Kirjan loppuun kerättiin kirjassa käytettyjen kuvien linkit.
Lisäksi kirjoihin liitettiin päähenkilöiden lähettämiä postikortteja.




Kun kirjat olivat valmistuneet pidimme oman luokan kesken kirjamessut. Kirjamessuja varten jokaisesta kirjasta tehtiin esittely/mainos. 


Esittelyt ladattiin Kidblogiin Kirjamessut-keskusteluun ja sen jälkeen jaettiin e-kirjat luokassa. Jokainen luki kaksi kirjaa, joista tehtiin kirja-arvostelut ja samalla harjoiteltiin palautteen antamista kaverille.

Kirja-arvostelujen kirjoittaminen ei ollut oppilaille ihan helppoa. Paljon pähkäilimme sitä, millaisia asioita kirjassa voi kehua ja mitä voisi toivoa enemmän. Ihan kiva-palautteet kielsin :) Jokainen oppilas sai ainakin kahdelta luokkatovereilta palautetta kirjastaan ja jokainen antoi palautetta kahdesta kirjasta. Ilolla luin itsekin kirjoja ja annoin niistä oppilaille palautetta.
Pakko on todeta, että sain luettavakseni erittäin hyviä tarinoita ja moni oppilaspari yllätti minut laadukkaalla tekstillään täysin!

Kirja-arvosteluiden laatimista harjoiteltiin vielä siten, että jokainen oppilas valitsi yhden tämän blogitekstin alussa mainituista kirjoista, luki kirjan ja teki siitä arvostelun.

Toisten oppilaiden tekemien kirjojen lukeminen oli oppilaille mieluista.

Muutaman oppilaan kohdalla kuitenkin toivoin, että he olisivat e-kirjansa kanssa työskennelleen paremmin ja alisuoriutuivat tehtävässä. Toiveenani on, että hekin osoittaisivat parhaan osaamisensa päätin tavoistani poiketen pitää kokeen Suomi-teemasta. Tosin näytin oppilaille kokeen kertoessani kokeesta, jotta he osaavat valmistautua siihen. Kokeen tavoitteeksi asetin, että saisin selville muutamien oppilaiden osalta mitä he todella ovat ymmärtäneet tästä teemasta. Kokeessa pyydettiin nimeämään maisema-alueet karttaan sekä kirjoittamaan essee-tyyppinen vastaus, jossa oppilas kuvailee itse valitsemaansa maisema-aluetta. 




Vaikka yleensä en pidä kokeita, mutta tämä koe oli mielestäni onnistunut. Oppilaat olivat tosissaan opiskelleet kotona asioita valitsemastaan maisema-alueesta ja 3. luokkalaisten S2-oppilaiden kirjoittamiksi esseet olivat loistavia! Lisäksi rehtorimme kertoi kuinka hän oli kuunnellut kuinka oppilaat olivat koepäivän aamulla väitelleet mikä asia kuuluu mihinkin maisema-alueeseen ja opettaneet vielä aamulla toinen toisiaan. Ihan parasta! :)




Jakson arviointi koostui tuntityöskentelyn, vihkotyön, e-kirjan ja kokeen arvioinnista. Kävin oppilaiden kanssa lyhyet palautekeskustelut jakson päätteeksi muiden katsoessa samaan aikaan Metsän tarina-elokuvaa. Palautekeskustelussa oppilas arvioi ensin itse omaa työskentelyään jakson aikana ja sen jälkeen minä annoin oman palautteeni. Kirjallinen palaute liimattiin vielä oppilaan vihkoon ja se käytettiin kotona näytillä.




Ei kommentteja: