sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sukellus Sibeliuksen maailmaan (osa 1)


Marraskuun teema luokassamme on Sibelius, teeman parissa työskennellessämme pääpaino on musiikin ja äidinkielen opetussuunnitelmien sisällöissä, mutta myös muita oppiaineita on sisällytetty teemaan.

Kipinä Production IhmeSibelius-hanke
Ihme Sibelius-konsertti Sello-salissa aloitti teeman parissa työskentelyn. Eeva-Leena Pokelan ja Sibelius-akatemian lastenmusiikkikurssin opiskelijoiden toteuttama konsertti johdatti meidät retkelle Sibeliuksen lapsuuden maisemiin. Valtaosa konsertti vieraista oli eskari - 1. luokkalaisia ja hieman minua jännitti, olenko tuonut 3. luokkalaiseni liian lapselliseen konserttiin, mutta siitä ei ollut huolta. Konsertti oli aivan loistava ja imaisi myös 3. luokkalaiset mukaansa!

Kipinä Productionin IhmeSibelius-hankkeeseen kuuluivat kouluille tarjottavat
työpajat konsertin jälkeen.

Konsertin jälkeen tuli kaksi IhmeSibelius-konsertin esiintyjistä pitämään meille tunnin mittaisen työpajan. Tunnin työpajassa teimme metsän ääniä, sävelsimme oman "metsäsinfonian", harjoittelimme rytmiikkaa ja tutustuimme soittimiin. Työpaja oli yhtä loistava kuin itse konserttikin, vilkas 25 oppilaan luokkani keskittyi koko tunnin ajan loistavasti musisointiin!

Konsertti ja sen jälkeen pidetty työpaja toimivat erinomaisena lähtölaukauksena koko marraskuun kestävään Sibelius-teemaan, parempaa motivointi teemalle en voisi keksiä! Omassa luokassamme lähdimme syventämään aihetta Tapani Baggen Hämeenlinnan Janne-kirjan avulla, joka on sekoitus satu- ja tietokirjaa. Kirjan alussa kerrotaan kuinka Janne lapsena istui raidallisella räsymatolla äidin taffelipianon alla ja kuinka hän näki musiikin väreinä. 

Mekin lähdimme tutkimaan musiikkia väreinä raidallista räsymattoa tutkien. Olemme soittaneet jo kuukauden verran luokassa nokkahuilua, tähän asti olemme soittaneet ulkomuistista ja opettajan soittoa matkien. Nyt annoin ensimmäistä kertaa sävelille nimet tai siis värit. Kävimme yhdessä läpi mikä on vihreä (H), keltainen (A), musta (G) ja ruskea (D) (värit vastaavat kuvionuottien väristystä). Kun nämä oli käyty läpi tutkimme kuvassa ylhäällä olevaa räsymattoa ja pohdimme miten sen voisi soittaa. Räsymattoon kätkeytyi oppilaille jo hyvin tuttu "Koko vuosi on kuin piiri"-laulu, jonka osaamme jos soittaa erittäin hyvin ulkomuistista. Olin myös tehnyt oppilaille kaksi muuta mattoa, joita tutkimme yhdessä. Näissä matoissa oli paljon sellaisia värejä, joita emme olleet vielä huilulla opetelleet, joten kokeilimme luokkaan tuomillani ksylofoneilla miten nämä matot soivat. Soittimiin olin kiinnittänyt kuvionuotti-tarrat. Ja kappas vain, räsymatoista paljastui tuttu "Tuiki tuiki tähtönen"-laulu!

Ylemmästä matosta paljastui oppilaille jo hyvin tuttu Koko vuosi on kuin piiri-laulu ja
alemmista muodostui Tuiki tuiki tähtönen.

Tässä vaiheessa oppilailla oli tietenkin jo kova halu oppia miten punainen, sininen ja harmaa raita soitetaan huilulla. Siispä väritimme jokaiselle oppilaalle vihkoon huilun sävelten otteet kuvionuottien värein. Alla oli perinteisellä nuottikirjoituksella vastaavat sävelet.
Läksyksi oppilaat saivat sävellystehtävän, jokainen väritti kuvionuottien väreillä oman mattonsa. Aika moni oli kokeillut kotona myös mattonsa soittamista.


-----------------------

Hämeenlinnan Janne- kirjassa kerrotaan kuinka Sibelius nuorena vaelteli Hämeenlinnan Hattelmalan harjulla, joka yhden tarinan mukaan on saanut nimensä Hatta-peikoin mukaan. Mielikuvitusrikas Sibeliuskin näki retkillään metsässä milloin mitäkin satuolentoja. Kirjoitimme vihkoihin pienet tarinat Hatta-peikon kohtaamisesta. 
Saman pistetyöskentelyn aikana oppilaat kokosivat Sibelius-ristikkoon jo oppimiamme asioita Sibeliuksesta, yhdellä pisteellä koulun kirjastossa oppilaat lukivat omia kirjojaan ja musapisteellä oppilaat saivat harjoitella omien sävellystensä soittamista laattasoittimilla.




Teachers Cornerissa luodun ristikon löydät pdf:nä täältä.

------------------------

Miten Jannesta tuli Jean Sibelius? Siitäkin kerrotaan Hämeenlinnan Janne-kirjassa, luimme tapahtumasta kirjasta ja lisäksi kerroin oppilaille omalla mielikuvituksellani väritetyn jännityskertomuksen siitä kuinka Janne isoäidin vintiltä löysi vanhan merimiesarkun ja sieltä sedän vanhat käyntikortit. Käyntikortti ei ollut monellekaan 3. luokkalaiselle tuttu sana, joten sekin sana piti avata.



Teimme saneluralli-harjoituksen, jotta jokaisen oppilaan vihkoon tulisi taas myös lisää tietotekstiä Sibeliuksesta. Oppilaat jakaantuivat pareihin ja he jakoivat roolit: toinen kirjoittaa ja toinen sanelee. Sanelija kävi käytävässä lukemassa sopivan pätkän toista allaolevista teksteistä, tuli luokkaan ja saneli parilleen mitä oli lukenut. Sen jälkeen hän haki taas seuraavan pätkän tekstiä. Kun koko teksti oli kirjoitettu osat vaihtuivat ja toinen parista saneli eri tekstin parilleen.
Tehtävätyyppi on erinomainen muistiharjoitus, aika monta kertaa oppilaat kääntyivät ovelta takaisin, kun jo unohtivat mitä olivat lukeneet. 


-------------------


Sibelius-teeman läksyt annoin oppilaille kerralla. Alla olevan monisteen jokainen liimasi vihkoonsa ja oppilaat valitsevat joka viikko kaksi tehtävää, jotka tekevät teemavihkoihinsa. Valinnan varaa siis on hieman, eikä kaikkien tarvitse tehdä kaikkia tehtäviä. Mutta nyt on tarjolla lisätehtäviä niille, jotka haluavat tehdä enemmän.

Sibelius-jakson läksyt löydät pdf:n täältä.

Läksytehtävänä on mm. tunnistaa allaolevalta padlet-seinältä soittimet ja etsiä niille sanakirjan avulla englannin kieliset nimet. Halutessaan oppilas voi kääntää soitinten nimet vielä kolmannellekin kielelle, tässä kaksikielisillä oppilaillani on mahdollisuus hyödyntää omaa äidinkieltään. Ja samalla sanakirjan käyttö tulee tutuksi, on se sitten perinteinen tai nettisanakirja, jota oppilaat käyttävät.



Ihanaa on ollut huomata kuinka oppilaani ovat ymmärtäneet kauniin vihkotyön merkityksen. 


4 kommenttia:

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Ihania juttuja olette taas tehneet. Tuo musiikin yhdistäminen noihin väreihin ja sen linkittäminen Janneen on loistava idea! Ekaluokassani aloitellaan tänään parin viikon mittaista Suomi/ itsenäisyyss -jaksoa, ja sen perään vietämme sitten Sibelius-viikkoa. Minä luen Tatun ja Patun Suomea, Hämeenlinnan Jannea ja musaope aikoo käyttää Soivaa metsää.

Anniina-ope kirjoitti...

Meillä Sibelius-jakso kestää vielä tämän ja ensi viikon ajan. Eli luokassa on vielä paljon tekeillä ja Soiva Metsäkin tulee käyttöön :)
Kiitos vain sinulle Kia kirjavinkistä, Hämeenlinnan Jannen löysin sinun blogisi kautta!

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Kiva kuulla, että blogistani on ollut hyötyä. :)

Hanna kirjoitti...

Meillä Sibelius viikko on vielä edessä. Kiva kuulla jo toteuttamistasi ideoista!