perjantai 21. marraskuuta 2014

Tonttu löytää pussista - T ja L

Tonttu löytää pussista
monen monta kirjainta
ABCDEFG 
tonttu tahtoo enemmän..
-------



T-kirjaimeen meidät johdatti Grimmin satu Tähkäpäästä. Sen verran oli Disney-versiosta lapsilla vahva mielikuva, että jouduimme keskustelemaan siitä voiko Tähkäpäälle tehdä sinisen mekon, niin kuin ope piirsi taulu kuvaan. Itsehän en olen elokuvaa nähnyt, joten en edes tiennyt millaiset vaatteet Tähkäpäällä elokuvassa on.

Tähkäpää piirrettiin tietenkin tiilistä muurattuun torniin, joilloin tornista muodostui T-kirjaimen muoto. Tiilien piirtäminen oli oppilaille yllättävän haastavaa, kuten kuvista huomaa ovat oppilaat piirtäneet suoran ruudukon, vaikka yritin heitä ohjata piirtämään tiilet siten kuin ne oikeasti ovat.

Motorisena harjoituksena teimme langasta ja/tai matonkuteesta Tähkäpään letit. Jotka lopuksi kiinnitettiin vihkoihin liimalla Tähkäpään hiuksiksi.






--------------



L-kirjaimeen meidät vuorostaan johdatteli Grimmin satu Kolme kehrääjää. Mikäli satu ei ole tuttu, niin lyhykäisyydessään tarinan juoni etenee seuraavasti: Äiti komentaa laiskaa tytärtään, joka ei hoida töitään ja kehrää. Kärryillään ohi ajava kuningatar kuulee tielle, kuinka äiti komentaa tytärtä ja tytär itkee. Kuningatar menee ottamaan selvää mistä on kyse. Nainen ei kehtaa sanoa kuningattarelle tyttärensä olevan laiska, vaan valehtelee että hänen on pakko komentaa tyttöä ettei tämä kehräisi niin paljon, koska hänellä ei ole tälle pellavia kehrättäväksi niin paljoa.
Kuningatar rakastaa kehruun ääntä ja ottaa tytön linnaansa. Linnassa on kolme huonetta täynnä pellavia. Laiska tyttö ei kuitenkaan saa pellavan kehruuta edes aloitettua. Ohi kulkee kolme outoa naista, yhdellä on lättäjalka, toisella lerppuva alahuuli ja kolmannella paksuksi kovettunut peukalo. He auttavat tyttöä kehräämään, yksi polkee rukkia, toinen nuolaisee lankaa ja kolmas pyörittää sitä peukalonsa ympärille. Kun työ on tehty, kehottavat naiset tyttö kutsumaan heidät häihinsä, sillä kuningatar on luvannut tytölle prinssin puoliksi, kun kaikki pellavat on kehrätty.
Häitä vietetään ja oudot naisetkin saapuvat paikalle. Prinssi ihmettelee miksi yhdellä naisista on lättäjalka? "Koska olen polkenut rukkia koko ikäni." Miksi toisella on sitten lerppahuuli? "Koska olen nuollut lankaa kehrätessäni koko elämäni." Miksi kolmannella on paksu peukalo? "Koska olen koko elämäni pyörittänyt lankaa sormeni ympärille."
Kauhistunut prinssi vilkaisee kaunista vaimoaan ja ilmoittaa, ettei hänen vaimonsa saa koskaan enää tehdä töitä.



Linnan kuvan piirtäminen yhdessä oppilaiden kanssa oli mukavaa, saatuamme peruskuvan valmiiksi ehdottelivat oppilaat monia asioita mitä linnan pihaan voisi piirtää. Niinpä opettajan alunperin suunnittelemaan yksinkertaiseen kuvaan tuli lampi lumpeen kukkineen, oveen lukko, linnan pihalle lintuja ja linnan muurissa kasvavaan ruusupensaaseen lehtiä.


L-kirjaimen ja sen äänteen opittuamme oli kolmantena päivänä vuorossa L-kirjaimen käyttö sanoissa. Oppilas pari sai korttipakan (2x8 kortttia), joista piti etsiä parit. Parin muodostivat sana ja kuva. Niin pitkälle ovat myös aloittelevat lukijat luokallamme edenneet, että kaikki löysivät parit. Aloittelevia lukijoita ohjasin alku- ja loppuäänteiden kuulosteluun ja siten poissulkemismenetelmällä etsimään oikea pari kullekin kortille. 


Kun parit oli löydetty pelasivat parit vielä muistipeliä korteilla. Tämäkään ei ollut liian vaikea, aloittelevat lukijat pohtivat jälleen sanan nostaessaan voiko siinä lukea nostettua kuvaa vastaava sana. Ja tietenkin opettajalta sai apua, jos ei ollut ihan varma.



Sana-kuva-kortit toimivat myös hyvänä apuna sanoja kirjoittaessamme. Aloittelevat lukijat lukivat sanan kortista useita kertoja, käänsivät sitten väärinpäin ja kirjoittivat itse lopuksi kortista tarkistaen. 

Oppilaiden iloksi piirsin taululle L-kirjainta opiskellessamme koulutontun,
joka lukee lyhdyn valossa laikukkaaseen tyynyyn nojaillen.
Vasta saatuani piirustuksen valmiiksi hoksasin, että L-kirjaimen muodon olisi
löytänyt myös tuosta kuvasta, jos olisin piirtänyt koulutontun toisin päin.
Ehkäpä seuraavalla ekaluokalla koulutonttu lukee lyhdyn valossa linnoista... :)






Ei kommentteja: