perjantai 19. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu-karkelot


Käy tanssihin, huilut ja rummut jo soivat.
On kohta jo syys, ne vaieta voivat.

Käy laulamaan ystävä joukossa muiden.
On hiljaisuus suuri syksyisten puiden.

Kun puitu on vilja ja juhlaan siis käy.
On juhlaa tää sadon, ei murhetta näy..



1. luokka vietti kasvispainotteisen viikon päätteeksi sadonkorjuu-karkeloita yhdessä 5. luokkalaisten koulukummiensa kanssa. Viikon aikana oppilaat olivat tuoneet kouluun erilaisia vihanneksia yhteiseen sadonkorjuupöytään ja niitä oli viikon aikana tutkittu niin yhdessä oppitunneilla kuin vapaahetkinä omatoimisestikin.

Sadonkorjuu-karkelot alkoivat ulkona pihaleikkien merkeissä. 
- Porkkanat ja punajuuret-leikissä (tunnetaan myös nimellä rotat ja revot) leikkialue jaettiin kolmeen osaan tötsillä. Kahteen joukkueeseen jaetut leikkijät seisovat keskiviivan molemmin puolin jonossa, toinen joukkue on porkkanat ja toinen punajuuret. Jos leikinjohtaja huutaa porkkanat, yrittävät porkkanat ottaa punajuuret kiinni ennen kuin he ehtivät juosta omaan leikkialueen päätyynsä. Kiinnijääneistä tulee porkkanoita. Huudettaessa punajuuret, ottavat punajuuret porkkanoita kiinni. Aina palataan keskiviivan molemmin puolin jonoihin ennen uutta huutoa. Leikki loppuu viimeistään silloin kun toiselta puolelta loppuu leikkijät.
- Juures, hedelmä, marja-leikki toimi kuten maa-meri-laiva-leikki, tosin leikin johtoja huusi esim. omena, punajuuri tai mansikka ja leikkijöiden piti miettiä mihin ryhmään huudettu kasvis kuuluu ennen kuin juoksevat oikealle viivalle.

Pihaleikkien jälkeen jakaannuttiin kolmeen ryhmään ja aloitettiin pistetyöskentely. Sadonkorjuu-karkeloita toteuttamassa oli kaksi luokanopettajaa sekä koulunkäynninohjaaja, joten toimintapisteitäkin oli kolme. Yhdelle toimintapisteelle varattu aika oli noin 20min, joka oli oikein toimiva aika.

1. Maista, maista mansikkaa...

Oppilaat maistelivat erilaisia kasviksia ja yrittivät maun perusteella tunnistaa ne. Vihannekset oli pyritty pilkkomaan siten, ettei heti ulkonäöstä pysty päättelemään, mistä vihanneksesta on kyse. Raaka peruna osoittautui jälleen kerran haastavimmaksi tunnistettavaksi!

Lopuksi leikittiin pareittain arvaa mitä ajattelen leikkiä, jossa toinen parista valitsi vihanneksen ja parin piti kyllä/ei-kysymyksillä selvittää mistä vihanneksesta on kyse.


2. Kukkuu, kukkuu pikkulanttu nukkuu...

Vihanneksiin liittyviä lauluja päästiin laulamaan toisella toimintapisteellä, ohjelmistoon kuuluivat:
- Kukkuu, kukkuu pikkulanttu nukkuu (Vihanneslaulu)
- Äidin kasvimaalla, raparperin alla
- Popsi, popsi porkkanaa


3. Kasvistaidetta



Virikkeenä kuvataidepisteellä oli Giuseppe Arcimboldon teos Keisari Rudolf II:sta. Ensimmäisen luokan oppilaat taiteilivat yhdessä kummiensa kanssa omat muotokuvansa kasviksia käyttäen.


Käytössä oli pullopeitevärit sekä sekalainen kokoelma vihanneksia, esim. parsakaalia, porkkanaa, perunaa, sipulia, omenaa, raparperia, kaalia, herkkusieniä yms. Ei muuta kuin hommiin.

Parsakaali soveltui hyvin töpöttämiseen.
Yhdessä onnistuu!
 Lopputulokset olivat hyvinkin erilaisia, mutta jokainen työ samalla myöskin tekijänsä näköinen. Osa käytti vihanneksia nimenomaan leimasimina, kuten olin etukäteen ajatellut.

  

Mutta luovat lapset käyttivät kätevästi vihanneksia myös siveltimen korvikkeina. Porkkanalla sai piirrettyä tarkempaa jälkeä ja parsakaalilla oli helppo maalata pitkiä vetoja.




Oppilaiden kierrettyä kaikki toimintapisteet kokoonnuimme vielä yhteen hieman kokoamaan mitä aamun aikana oli tehty ja laulamaan oppimamme laulut koko porukan voimin. Aikaa kaksoistunnin loppuun olisi vielä jäänyt sadun verran, eli loppurauhoittumisena ensi kerralla otan vielä jonkin teemaan sopivan kertomuksen, mutta tänään ei opettajan mielikuvituslaukannut niin vauhdilla, että olisin osannut tuosta vain kertoa teemaan sopivan sadun.

Ei kommentteja: