keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Päivä velhokoulussa


Tiistaina aloitimme jo velhokouluun valmistautumisen leipomalla velhomaista välipalaa. Oppilaat lukivat tarkasti Shane Broxin Noitien keittiössä-kirjan ohjetta ja mittasivat aineksia. Noitien keittiössä raaka-aineet eivät olleetkaan ihan mitä tahansa. Vaan itkusilmämuffinsseihin tarvittiin liskonaivojauhoja, rupikonnajauhetta, salatun metsän vaniljasuolaa, lohikäärmen muna, ihmissuden maitoa, pikkulasten itkusuolaa, kattivoita sekä hämähäkin jalkoja.



Kollegani oli mennyt astetta pidemmälle raaka-aineiden
etikettien kanssa kuin minä. Hienoja olivat!
Valmiit itkusilmä-muffinssit jätettiin odottamaan seuraavaa päivää ja velhomaista välipalaa.


Vain seitsemän pikkunoitaa ja velhoa mahtui samaan aikaan leipomaan, joten leipomista odotellessaan oppilaat selvittivät taikasauvan ja salakielikellon avulla Tylypahkavalan. Salakielikello toimi siten, että taikasauvan pää asetettiin merkityn kirjaimen kohdalle, oikea kirjan löyty taikasauvan toisesta päästä.



--------------------------------------------------------------------




Keskiviikkona kouluun saapui joukko velhoja ja noitia. Jokaisella oli itse tehty taikasauva ja osa oli innostunut myös pukeutumaan teeman mukaisesti. 40 ekaluokkalaista ja eskaria oli jaettu neljään ryhmään, joiden mukana oppilaat kulkivat "oppitunnilta" toiselle. Oppitunnin kestivät kukin n. 25 minuuttia.

Opettajat keräävät oman tupansa oppilaat oikeille oppitunneille ala-aulassa.
Tylypahkan lukujärjestykseen oli tälle päivälle merkitty neljä oppiaineitta:

  • Numerologia
  • Taikajuomat
  • Loitsut 
  • Taikaeläimet

Numerologia

Numerologian oppitunnilla pikkuvelhot opettelivat lukemaan toistensa ajatuksia. Tähdenmuotoisille taikakorteille kirjoitettiin ylös salaiset numerot professori Vektorin sanelun mukaan. 


Taikakorttien valmistuttua noidat ja velhot aloittivat ajatusten lukemisen. Vapaaehtoinen henkilö valitsi velhon antamasta kortista yhden luvun, jonka painoi mieleensä. Sen jälkeen hän kertoi noidalle, mistä kaikista korteista löytyi sama luku. Näiden korttien avulla noita pystyi lukemaan ajatuksia ja kertomaan mikä luku oli valittu. Temppu löytyy Lasten taikatemppuja-kirjasta. Psst.. salaisuus oli tiettyjen lukujen yhteenlasku. 


Numerologian tunnilla harjoiteltavat taidot olivat numeroiden kirjoittaminen sanelusta ja yhteenlasku.


Taikajuomat

Taikajuoma-tunnilla oppilaat tekivät taikoja, joiden seurauksena syntyi erilaisia taikaliemiä. Ohjeita tarkasti lukien ja huolellisesti tilavuuksia mitaten oppilaat sekoittivat juomat. Juomista tuli eri värisiä ja samalla pohdittiin, miksi mistäkin juomasta tuli tietyn väristä. Juomien sekoittamista harjoiteltiin ensin vesivärien avulla. 

Lopuksi oppilaat sekoittivat myös elintarvikeväreillä värjätyn juotavan taikajuoman.

Jokaiseen luokkaan saatiin oppituntien päätteeksi tarjottimellinen
taikajuomia tutkimista varten.
Opeteltavat asiat päävärit ja välivärit sekä niiden sekoittaminen.


Loitsut

Professori Pöllönpää (mieluummin etu- kuin takapää) opetti oppilaille loitsuja. Loitsut kirjoitettiin näkymättömällä musteella lunttaamisen estämiseksi ;-) Kun sanelu oli päättynyt käytti professori Pöllönpää supertaikasauvaansa (hiustenkuivaaja) taikojen paperit kuiviksi. Sen jälkeen luokka siirtyi uunin luokse, kaikki pergamentit laitettiin uuniin ja lausuttiin salaiset taikasanat. Muutaman toiston jälkeen taikasanat tehosivat ja uunista ulos otettavista pergamenteistä saattoi lukea pikkuveljojen kirjoittamat sanat.


Opeteltavat asiat loitsu-tunnilla olivat sanojen oikeinkirjoitus ja kirjainmuodot. Eskarit kirjoittivat sanojen alkukirjaimia.


Taikaeläimet

Taikaeläinten kuvat olivat kollegani käsialaa.

Taikaeläinten tunnilla oppilaat rauhoittuivat pareittain lukemaan monistetta taikaeläimistä: yksisarvisesta, peikosta, kentaurista ja feenix-linnusta. Monisteessa olevat kuvat kyseisistä eläimistä väritettiin ja täydennettiin ohjeiden mukaisesti. 


Ekaluokkalaiset harjoittelivat luetun ymmärtämistä ja eskarit kuullun ymmärtämistä.

---------------------------------------------------------------------------------



Neljän oppitunnin jälkeen oppilaat kokoontuivat omiin tupiinsa syömään velhomaista välipalaa. Eli edellisenä päivänä leivotut silmämunamuffinssit sekä juomaan taikajuomaa.


Velhon vieruskaveri kutistui heti lientä
maistettuaan, eikä enää näy kuin viitan
lieve.

Iltapäivällä minun tupani velhot ja noidat syvensivät vielä taikajuomissa saamaansa oppia. Kertasimme pää- ja välivärit ja teimme harjoittelimme vielä värien sekoittamista vesivärityön avulla. 


Pinterestistä löytämäni noidan jalka työn avulla harjoittelimme sekä värien sekoittamista että symmetriaa, joka osoittautui monelle hyvinkin haastavaksi. Piirsimme ensin noidan hameen ja yhden jalan sekä kengän. Sen jälkeen osoitin oppilaille symmetria-akselin ja kehotin piirtämään toisen puolen peilikuvaksi. Kenkien kärkien sijoittaminen oikeaan suuntaan oli ehkä se haastavin tehtävä. Alkuperäinen idea löytyy täältä.

Väriä ainakin näissä töissä riittää ja oppilaat innoissaan värejä sekoittiavt. Sukista pitäisi löytyä päävärien välistä niistä sekoitettu väliväri. Taustat ovat melko kirjavia, ohjeena oli tehdä tausta, josta noidan jalat hyvin erottuisivat. Mutta taiteessa näkemyksiä on toki monia :)







Eskareiden ja ekaluokkalaisten yhteinen velhopäivä kesti 3 tuntia, klo 9-12. Minun luokkani kanssa jatkoimme päivää vielä klo 12-14, jolloin teimme kuvaamataidon työt ja lopuksi ulkoilimme kauniissa kevätauringossa 30min. Pihallakin tosin velho- ja noitaleikit olivat täydessä käynnissä, joten teema jatkui sielläkin vaikka oli vapaata ulkoilua.
Päivä tuntui olevan oppilaille erittäin mieluinen, moni kysyikin saisiko tulla huomennakin velhovaatteissa kouluun. Lupasin, että saa, jos leikit pysyvät välitunnilla eivätkä häiritse jästikoulua :)
Jokaisella velhotunnilla opiskeltiin ihan jästiopsin mukaisia asioita, joten oppiminenkin eteni tämän päivän aikana monella taholla. 
Kiitos jälleen kerran meidän mahtavalle tiimille, huippu päivä! Kiitokset myös Janakkalan kollegalle, jolta sain ennen teemaa hänen velhoilumateriaalejaan, joita muokkasin omaan tarkoitukseemme sopiviksi. Verkostoituminen on aika hienoa, eri puolilla Suomea toimitaan ja silti tehdään yhteistyötä! Kiitos Heidi! :)















6 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!Tahtoo kouluun!

Anonyymi kirjoitti...

Sun blogi on aivan uskomattoman idearikas! Olet käyttänyt paljon vaivaa teemojen suunnitteluun, mutta ne kantavat varmasti pitkälle ja oppiminen on mieluista! Ei voi kuin ihailla. Ihana, kun jaat tämän kaiken meidän kesken. Nim. opettajaksi opiskelija, joka palaa halusta päästä kentälle sinun blogisi inspiroivana!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavia juttuja. Kyllä tässä tuntee itsensä huonoksi opettajaksi. Toki paljon riippuu myös työyhteisöstä, teillä tuntuu homma toimivan!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana idea, oppilailla on ollut huikaiseva päivä! Mitä ainetta tuo taikamuste on? Mitä siihen on yhdistetty? Entä missä lämpötilassa paperi pitää laittaa uuniin?

Anniina-ope kirjoitti...

Ruokasooda ja vettä sekaisin 50/50 niin tulee näkymätöntä mustetta. Uunissa oli varmaan asteita pari sataa.

Heisi kirjoitti...

Löysin vasta blogiisi ja nyt pakko kommentoida sulle. Aivan mahtavia ideoita sulla ja ihanaa, että lapset saavat kokea näin koulussa/eskarissa. Olisi aika mahtavaa, jos omakin lapsi pääsisi näin ihanan opettajan kanssa oppimaan! :)