Joulutarina alkaa.. (1/17)

Joulukuun alku on yksi minun suosikkiajoista niin koulussa kuin kotona. Minulla ei luokassa ole joulukalenteria oppilaille, vaan meidän luokan perinteisiin kuuluu joulutarina. Jatkokertomus joka etenee päivä päivältä joulukuun ajan. Opettaja kertoo tarinaa omin sanoin, eikä lue sitä kirjasta. Joka päivä joulutarinaa hiljennytään kuuntelemaan lyhtyjen valossa hämärässä. 

Tällaiseen joulutarinan kertomisperinteeseen tutustuin työskennellessäni yhden vuoden steinerkoulussa ja tämä perine oli minusta aivan ihana. Tarinan kerronnan lisäksi etenkin alkuopetuksessa joulukuussa meillä oli joka päivä yksi kokonainen oppitunti varattu joulutarinalle ja tarinan kertomisen jälkeen työstimme juuri kuultua tarinan pätkää draaman, kuvataiteen, matikan tai kirjoitustehtävien avulla. Nyt 3. luokalla en enää pysty rakentamaan koko joulukuuta joulutarinan ympärille, mutta 2-3 päivänä viikolla joulutarinaan liittyy myös tehtäviä. 

Joulutarina kirjassa lukuja on yhteensä 24 ja koulupäiviä
on jäljellä vain 17, joten osana päivistä pitää kertoa kahden
luvun verran tarinaa eteenpäin. Itse kertoen mutkia voi sopi-
vasti tarvittavissa kohdissa oikoa.

                                   

Tänä vuonna 3. luokkalaisten joulutarinaksi valitsin Joulutarinan, joka varmasti on monelle tuttu elokuvana. Tarina alkoi tänään ja kerroin kirjan ensimmäisen luvun tapahtumat (alla lyhyesti).

Kuumana kesäpäivänä Perämeren rannalla Ossi ja Tommi kilpailivat siitä kumpi sukeltaisi nopeammin meren pohjasta hakemaan heidän sinne pudottamansa leikkipaloauton. Silmät kiinni sulketanut Ossi saikin käsiinsä jotain muuta, joka paljastui kauniiksi käsinveistetyksi rasiaksi. Isoisä onnistui rautalangalla tiirikoimaan rasian sulkevan lukon auki. Poikien pettymykseksi sisältä ei löytynyt kultaa eikä edes aarrekarttaa, vaan vanha taskunauris ja sen sisältä löytyi lappunen, jossa luku "Hyvää joulua Pikku-Aada! Toivoo veljesi Nikolas". Isoisä unohtui mietteisiinsä, voiko vanha tarina olla sittenkin totta? Kerro, kerro vaativat Ossi ja Tommi, mutta isoisä (ja opettaja) vastasi: "Kyllä, mutta vasta huomenna."

 Jätin kertomuksen kuulema todella ärsyttävään kohtaan ja oppilaat otaksuivat, että ope varmasti jättää tarinan joka päivä tuollaiseen ärsyttävän kutkuttavaan kohtaan, niin kuin se aina tekee joulutarinan kanssa.. Niimpä...

Jatkoimme aiheen parissa tutkimalla muutamia kouluun tuomiani esineitä. Nimesimme esineet ja yhdessä juttelimme keneltä nämä esineet olisivat voineet kadota. Entä mistä voisi löytää hopealusikan? Mistä voisi löytyä kulkunen?

Hyvin alkoi oppilailla taas mielikuvitus laukata: hopealusikka saattaisi löytyä harakan pesästä, kulkunen oli varmaan pudonnut lumella tontulle, muistikirja oli varmaankin joulupukin ja epäiltiinpä villasukkien löytyneet Ikeasta. 

Yhteisen ideoinnin jälkeen jokainen lähti kirjoittamaan kadonneen esineen tarinaa. Tarinoita syntyikin hyvin erilaisia, osa oli virittäytynyt jo joulutunnelmaan, toisilla ajatus lähti juoksemaan kauhutarinan suuntaan. Tyyli oli vapaa, mutta tarinan piti kiertyä tuon kadonneen tai löydetyn esineen ympärille. 

Aloitteleville kirjoittajille kirjasin taululle kysymykset, joihin he vastasivat kokonaisilla virkkeillä. 

• Kuka esineen löysi?
• Mistä esine löytyi?
• Kuka esineen oli kadottanut?
• Miten esine oli kadonnut?
• Milloin esine oli kadonnut?
• Milloin esine löytyi?

Tällaisilla tehtävillä lähdimme liikkeelle joulutarinassa...