Joulutarina (15-17/17)

Eilen vietettiin syyslukukauden päättäjäisiä. Meillä oli puuron syönnin ja muun yhteisen touhun lisäksi luokassa aikaa yksi tunti, jonka aikana saimme joulutarinan päätökseen.

Viimeisellä kerralla kerroin oppilaille lukujen 23-24 tapahtumat:

Nikolas on luvannut Aadalle, että tämä on viimeinen joulu. Aada jännittää jaksaako Nikolas todella tehdä kierroksen. Aamuhämärissä Aada odottelee Nikolasta, jotta he voivat viedä yhdessä Nikolaksen merenneitosisko-Aadalle lahjan jäälle. Pororeki saapuu paikalle ilman Nikolasta. Ja kun Aada ajaa reellä Nikolaksen mökille, on siellä kylmää ja tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt, eikä kukaan olisi ollut mökissä viikkokausiin. Silloin Aada tiesi, ettei Nikolas enää palaisi. Nikolas on kuitenkin jättänyt Aadalle tehtävän, puisen koristellun rasian, joka hänen pitää seuraavana jouluna viedä jäälle merenneito-Aadalle. 

Tarina päättyi siihen, kun Aada pienen Nikolas-vauvansa kanssa vie lahjan jäälle. 

Tarinan päätyttyä juttelimme oppilaiden kanssa tarinan opetuksesta eli antamisen ilosta. 3. luokkalaiset olivat jo riittävän isoja ymmärtämään antamisen ilon ja moni kertoikin omia kokemuksiaan siitä, miten on iloinnut saadessaan tehdä toiselle lahjaa.

Eräs oppilaani oli halunnut ilahduttaa kaikki luokkakavereita ja aloittaessamme aamua luokassa hän hiipparoi käytävässä tonttuhommissa ja piilotti jokaisen naulakkoon joulukortin pienellä jouluyllätyksellä.

Luokassa paketoimme oppilaiden aiemmin joulukuussa taikataikinasta askartelemat joulukuusen koristeet. Eli jokainen sai viedä kotiin pienen jouluyllätyksen perheelleen. 

Sitten olikin aika laula muutama joululaulu. Perinteisesti lopetamme aina open suosikkiin eli joulumaa-lauluun :) Tällainen joulutarina tänä vuonna, ensi vuonna taas jotain muuta. 

Iloista joulua kaikille blogini lukijoille! Rentouttavaa joululomaa ja palataan taas tammikuussa uusien juttujen parissa! Meillä alkaakin oppilaiden koko syksyn odottama Potter-teema. Eli tammikuussa aloitamme lukemaan Harry  Potter ja Azkabanin vanki-kirjaa ja eiköhän siinä mene tammi- ja helmikuu velhokoulun merkeissä.

 

Joulutarina (13-14/17)

Tänään Joulutarina eteni lukujen 20-21 verran (s. 233-249)

Lukujen aikana Aada kasvaa aikuiseksi. Hänen roolinsa Nikolaksen apulaisena kasvaa vuosi vuodelta. Nikolaksen ja Aadan välille muodostuu vahva side. Heillä on yhteisiä salaisuuksia: Aada tietää Nikolaksen lahjoista ja Aada on joka joulu Nikolaksen mukana jäällä viemässä lahjaa Aada-merenneitosiskolle. 

Aada auttaa Nikolasta erityisesti lahjojen paketoinnissa. Luvun 21 lopussa Aada on saanut lapsen, joka saa nimekseen Nikolas.

Vaikka kirjassa olikin unohdettu mainita tärkeä yksityiskohta, osasi ope sen onneksi kertoa. Eräänä noista jouluista, jolloin Aada Nikolasta auttoi, oli Nikolas valmistanut lapsille dominopelejä. Sellainen oli myös meidän luokan seinälle ilmestynyt.

Kaikki kortit olivat aluksi väärinpäin ja yksi kerrallaan oppilaiden valitsema kortti käännettiin. Oppilailleni loogiset kokoelmat ovat entuudestaan tuttuja, mutta tämä oli ensimmäinen, joka oli tehty dominopalamallilla ja jokaisessa kortissa oli kaksi kuvaa. Aiemmat kokemukset auttoivat kuitenkin oppilaita ja kovin montaa korttia ei ehditty kääntää ennen kuin oppilaat alkoivat pomppia paikallaan "Ope, ope tossa on taas sellanen juju!" 

Kun yhteistä dominokokoelmaa seinällä oli tutkittu ja sen rakentumisesta keskusteltu, saivat oppilaat tehtäväkseen laatia oman dominopelin. Kuinka monta erilaista dominopalaa voi kuudella kuvalla valmistaa? Jotta työ etenisi suhteellisen reippaasti, otimme käyttöömme leimasimet, jolla kokoelman saattoi rakentaa. Lopuksi innokkaimmat ehtivät vielä pelaamaan valmistamillaan dominokorteilla. 

Osa oppilaista työskenteli kanssani vielä yhden ylimääräisen tunnin muiden ollessa juhlaharjoituksissa. Jatkoimme vielä kombinatoriikan parissa ja väritimme Aadan paketoimia lahjoja annettujen sääntöjen mukaan. Paketti saattoi olla kääritty yhteen kolmesta paperivaihtoehdosta, lahjanaruja oli tarjolla kaksi erilaista ja pakettikortteja kolmea väriä. Parit pähkäilivät yhdessä kuinka monta erilaista pakettia Aada saattaisi näillä välineillä valmistaa. 

Jos haluat hyödyntää valmistamaani loogista kokoelmaa tai lahjapaketti-monistetta, voit tulostaa ne täältä. Itse suurensin loogisen kokoelman A3-kokoon ja kopioin värilliselle askartelupaperille. Näin kuvat olivat riittävän isoja taulun edessä puolikaaressa istuville oppilaille. Värillinen, paksumpi askartelupaperi esti kuvien näkymisen läpi, mikä on kopiopaperin kanssa aina ongelmallista. 

Huomenna en päivitä joulutarinaa, sillä olemme joulujuhlissa. Luemme ainoastaan luvun 22 satusiestalla. Torstaina päivttyy tarinan viimeinen osa. 

 

Joulutarina (12/17)

 

Tänään joulutarina eteni lukujen 16-19 verran (s. 192-232). 

Nikolas ja Eemeli joutuvat riitoihin, kun Nikolas ei suostu myöntämään salaisuuttaa lahjojen tuojana Eemelin Aada-tyttärelle. Jouluna Aada päättää ottaa asioista selvän ja viedä itse Nikolakselle lahjan. Jouluna on kauhea myrsky ja kyläläiset etsivät Aadaa lumimyrskystä, kunnes luopuvat toivosta.

Nikolaksen palatessa surun murtamana mökilleen löytyykin Aada mökiltä. Nikolas jakaa salaisuutensa Aadan kanssa. 

Työskentelimme tänään kombinatoriikan parissa. Varga-Neményi-menetelmän mukaisista Matematiikkaa 3a-kirjoista löytyikin täydellisesti tarinaamme sopivat tehtävät. 

Ensin pohdimme kuinka montaa eri reittiä Aada on voinut Nikolaksen mökille päästä. Piirsin isolle paperille Korvajoen kylän, Korvajoen ylittävän sillan ja tunturin kupeeseen Nikolaksen mökin. Kylältä sillalle vei kolme erilaista reittiä (merkitty eri värein) ja sillalta Nikolaksen mökille meni kolme reittiä. Lähdimme tutkimaan eri vaihtoehtoja. Sitä mukaa, kun vaihtoehtoja löytyi kirjasimme reittien värien avulla eri ratkaisut paperin laitaan (ks. paperin vasen ylälaita). 

Saimme selville, että Aada on voinut kulkea Nikolaksen mökille yhdeksää erilaista reittiä. 

Seuraavaksi oppilaat pääsivät työskentelemään pareittain ja selvittämään millaisia etsintäpareja viidestä kyläläisestä voi muodostaa. Oppilaspari sai tulostetut kuvat Nikolaksesta, Eemelistä, Eemelin vaimosta, Eemelin isästä sekä Mikosta. 

Keskustelua syntyi, kun pohdimme onko Nikolas-Mikko ja Mikko-Nikolas sama asia, kun on kyse etsintäpareista. Olihan se, ei piti katsoa, ettei kukaan ole saman parin kanssa kahdesti, koska järjestyksellä ei ollut väliä.

Tunnin lopuksi oppilaat saivat vielä haparoida lumimyrskyssä, jossa lunta tuli vaakatasossa eikä eteensä nähnyt. Oppilaat hakivat pipot päähän. Toinen parista laittoi pipon silmille ja pari ohjasi sanallisesti kaverin helpohkon sokkelon läpi käyttäen sanoja eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle. Yllättävän hyvin labyrintti ratkaistiin. Koska meitä oli parillinen määrä, pääsin myös itse kokeilemaan tehtävää. 

Joulutarina (osa 11/17)

 

Meinasi mennä meidän luokan joulutarina ihan pieleen... Influenssa kaatoi open tiistaina sairaspetiin. Joulutarina perinne on mun oma joulukalenteri ja kaikkein eniten tuon ihan kammottavan olon keskellä minua harmitti, että joulutarina ei nyt toteudu. Mutta ei se auttanut kuin kärsiä ja perjantaina päästiin jatkamaan joulutarinaa, jota hieman pitää oikoa, jotta torstaina maaliin päästään. Siispä osia tähän tarinaan tulee vain 15... 

Kerroin Joulutarinan aikana oppilaille lukujen 12-14 tapahtuman (s. 143-181)

Nikolas elää onnellisia vuosia Iisakin luona, eikä edes huomaa vuosien vierimistä ennen kuin on jollain tapaa liian myöhäistä. Iisakki on hauras vanhus eikä jaksa enää työskennellä. Lopulta myös Iisakin loppu tulee eteen. Nikolas, joka on jo kerran menettänyt elämässään kaiken, kokee taas tuon täydellisen menetyksen. Hän erakoituu mökkiinsä ja kieltäytyy tapaamasta ihmisiä.

Iisakki jätti kuitenkin Nikolakselle perinnöksi arkun, joka mahdollistaa hyvän mielen tuomisen monelle ihmisille. Nikolas ajattelee olleensa itsekäs, koska on antanut lahjoja vain niille, jotka ovat häntä auttaneet. Nyt hän haluaa ilahduttaa myös lähikylien lapsia jouluna.

Nikolas laajentaa verstastaan, joka näyttää lelutehtaalta. Mutta ei mikään hevonen jaksa vetää rekeä, jonka Nikolas on valmistanut lahjakierrosta varten. Miten reki saadaan liikkeelle?

Me työskentelimme tunnilla noiden Iisakin lahjapakkausten avulla. Jotta muistaisi mikä lahja on kenellekin, Nikolas oli päättänyt kääriä lahjat paperiin ja kirjoittaa päälle saajan nimen.

Nikolaksen lahjat olivat eri muotoisia, mutta kaikki saman kokoisia. Kuinka monta erilaista viiden ruudun suuruista lahjapakettia voi tehdä?

Oppilaat lähtivät ensin vihkoihinsa piirtämään pentaminoja eli viiden ruudun suuruisia aloja. Sääntönä oli, että ruutujen tuli olla vähintään yhdeltä sivulta kiinni muissa ruuduissa. 

Pakettien suunnittelun jälkeen oli aika pakata paketit Nikolaksen suureen rekeen. Se olikin tarkkaa työtä, jotta kaikki mahtuisivat. 

Samat pentaminot olivat nytkin käytössä. Hyödynsin netistä löytynyttä valmista monistetta, jossa tietyt pentaminot piti asetella tiettyyn tilaan. Tehtävä oli yllättävän vaikea. Saimme ratkaistua kuudesta "lahjareestä" kaksi. Tehtävä oli hyvää pähkäilyä ja toisaalta vaati myös kärsivällisyyttä. 

Jos haluat hyödyntää samaa monistetta kuin minä, löydät sen täältä.

Jos meillä koulussa olisi ollut puisia pentamino-pelejä, olisivat ne olleet erinomaisia tälle oppitunnille. 

Satusiestalla luin oppilaille luvun 15, jossa Nikolas kouluttaa ostamiaan poroja. Tähän liittyen emme tehneet nyt tehtäviä, koska tosiaan aikataulu vaatii kirimistä. Maanantaina jatkamme siis luvusta 16.

Joulutarina (osa 9-10/17)

Sivuilla 122-135 tapahtunutta:

Niin Nikolas muutti Iisakin luokse asumaan. Pieneen likaiseen, pimeään mökkiin kauas Korvajoen kylästä. Iisakki ei Nikolasta suostunut tämän nimellä kutsumaan, vaan Iisakille Nikolas oli vain Julli. Iisakkia Nikolaksen piti kutsua mestariksi. Iisakin luona Nikolas oppi puusepän taitoja, se olikin juuri se ammatti, josta Nikolas oli salaa haaveillut. Nikolas kuunteli tarkasti ja teki kaiken Iisakin ohjeiden mukaan. Yhdessä he uurastivat aamusta iltaan päivästä toiseen. Vaikkei Iisakki Nikolakselle ystävällinen ollut, vaan oma tyly itsensä, oli Nikolas kiitollinen Iisakille siitä kaikesta mitä Iisakki hänelle opetti. Yhtä asiaa Nikolas kuitenkin kaipasi, nimittäin sitä, että Iisakki huomaisi hänen työnsä, sanoisi kiitos ja sanoisi hänen oikean nimensä. Sen lisäksi, että Nikolas ahersi Iisakin työpajassa siivosi ja järjesti hän vähitellen myös verstaan yläpuolella olevan mökin yhtä putipuhtaaksi kuin verstaan. Mutta Iisakki ei sitä tuntunut huomaavan. 

Vuosi alkoi kulua kohti loppuaan ja Nikolas mietti, mitä joulun jälkeen tapahtuisi. Hän oli jo oppinut melko taitavaksi puusepäksi, ehkä hän nyt selviäisi omillaan, jos hän maailmalle lähtisi. Korvajoen kylässäkään asiat eivät olleet viime vuotta paremmin, eikä kukaan varmaankaan voisi ottaa häntä elätettäväkseen.

Viimeisen kerran, nyt Nikolas oli varma, että tämä olisi todella viimeinen kerta, hän alkoi valmistaa lahjoja Korvajoen lapsille. Työ oli tehtävä salassa, sillä Iisakki ei tuollaista sallinut. Yöllä, kun Iisakki oli nukahtanut livahti Nikolas verstaaseen, jossa hän uurasti lasten lahjojen parissa. Nyt niitä piti tehdä jo 41, sillä kylään oli taas syntynyt uusia lapsia. 

Yöt ja päivät uurastava Nikolas oli väsynyt ja päivällä nukahteli työnsä ääreen ja se ei jäänyt Iisakilta huomaamatta. Eräänä yönä Nikolas jäikin kiinni, hän oli veistämässä rekeen ohjastaja nukkea, kun hänen yläpuolelleen laskeutui varjo ja Iisakki jyrähti: "Mitä himskattia se Julli täällä puuhaa? Varastatko sinä minulta puuta?" Nikolas säikähti, nukke putosi lattialle ja sen kolahtaessa lattiaan katkesi nuken pää. Nikolas peitti käsillään silmänsä, mitä nyt tapahtuisi, Iisakin täytyi olla todella vihainen...

Tarinan jälkeen keskustelimme oppilaiden kanssa oman nimen merkityksestä ja siitä, että huomaamme ihan todella toisemme. Otimme kaksi leikkiä, jossa keskeistä oli oma nimi ja kontaktin ottaminen toiseen. 

Hernepussiralli: Ensin heittelimme yhden hernepussin piirissä ristiin rastiin niin, että pussi kävi kaikilla oppilailla. Ennen heittämistä piti oppilaan aina sanoa sen oppilaan nimi, jolle oli heittämässä ja odottaa, että toinen katsoi ja oli valmiina ottamaan kopin. Tällä ensimmäisellä kierroksella jokainen painoi mieleensä kenelle pussin heitti, sillä järjestys leikissä pysyisi koko ajan samana. Kun ensimmäinen kierros oli heitelty, lähti pussi samassa järjestyksessä uudelle kierrokselle. Hetken päästä heitin leikkiin mukaan toisenkin hernepussin, joka taas eteni samassa järjestyksessä oppilaalta toiselle. Parhaimmillaan saimme viisi hernepussia kulkemaan ristiin rastiin piirissä. 

Paikan vaihto: Seisoimme piirissä. Aluksi harjoittelimme vain hiljaa katsekontaktin ottamista toiseen oppilaaseen, kun katsoi kaveria silmiin, niin hymyllä vaihdettiin paikkaa. Puhua ei saanut. Hetken aikaa harjoiteltuamme yksi oppilas jäi keskelle ja yritti viedä paikan vaihtajilta paikan.

Tunnin päätteeksi kävimme vielä hyvänmielen kierroksen. Jokainen kertoi jonkun mukavan asian oikealla puolellaan istuvalle oppilaalle katsoen silmiin ja sanoen myös hänen nimensä. 

Viikonloppu läksyksi oppilaat saivat selvittää mistä he ovat saaneet oman nimensä tai mitä heidän nimensä tarkoittaa.

Maanantaina nimiteeman parissa jatkettiin. Keskustelimme ensin nimien taustoista, sitten jokainen kirjoitti lyhyen tekstin vihkoon omasta nimestään. Luokassa minulla oli äidiltäni joku vuosi sitten lahjaksi saamani vuoden merkkipäivät-kirja, josta löytyy suomalaisten nimien nimipäivät ja kerrotaan nimien taustasta. Tämä kirja olikin ahkerassa käytössä tuolla tunnilla.

Oman nimen selvittämisen lisäksi jokainen harjoitteli kirjoittamaan oman nimensä kaunolla. Tätä varten ope olikin viikonloppuna harjoitellut kaunokirjoitusoppaan avulla ja kirjoittanut mallit jokaisen oppilaan nimestä. 

Aiemmin joulutarinan yhteydessä tekemämme tessellaatiot
ovat myös alkaneet valmistua. Ne olivat jälleen kerran
melko pitkä projekti, koska värittäminen vaatii kärsivällisyyttä.

Sivuilla 134-135 tapahtunutta...

Iisakki ei Nikolaksen ennakko-odotuksista huolimatta suuttunut, vaan lupasi, että Nikolas voisi lahjoja valmistaa iltaisin ja lupasi Iisakki jopa auttaakin Nikolasta. Jouluyönä Nikolas ja Iisakki tekivät lahjakierroksen yhdessä, viimeisenä he suuntasivat jäälle viemään Aadan lahjan. Nikolaksen laskiessa Aadan lahjaa avantoon pyysi Iisakki saada katsoa pientä nukketaloa, jonka Nikolas oli veistänyt. Silloin Iisakin silmiin nousivat kyyneleet ja vähä vähältä Iisakki kertoi Nikolakselle tarinansa siitä, kuinka hän oli menettänyt ensin vaimonsa ja sitten poikansa. Nikolas ymmärsi Iisakin surua, sillä hänkin oli menettänyt koko perheensä. Tuosta yhteisestä hetkestä jäällä alkaen, Nikolaksen ja Iisakin suhde muuttui. Iisakki ei enää kutsunut Nikolasta Julliksi, vaan hänen oikealla nimellään. Nuo kaksi eivät enää olleet kuin mestari ja oppipoika, vaan kuin isä ja poika. He työskentelivät yhdessä, tekivät kauppareissut yhdessä. Vanhasta pelottavasta Iisakista kiersi vain jotain tarinoita, mutta niitä eivät nuoret osanneet yhdistää näihin kahteen puuseppään, joiden vierailuja kylissä ilolla aina odotettiin. Sillä he jutustelivat, kertoivat kaskuja ja leikkivät kylän lasten kanssa. Niin kuluivat vuodet, vaikka Nikolas ei niitä huomannut. Vuodenajat seurasivat toisiaan, mutta Nikolas ei enää laskenut aikaa joulusta jouluun, sillä hän oli saanut Iisakin luota kodin, josta hänen ei tarvitsisi koskaan lähteä. 

Iisakki ja Nikolas tekivät saumatonta yhteistyötä ja yhteistyötä mekin harjoittelimme. Oppilaat istuivat piirissä. Jokainen oli teipannut oikealle puolelleen lattiaan paperin kiinni ja jokainen sai oikeaan käteensä kynän. Vasemmalla kädellä oppilas otti kiinni vasemmalla puolellaan olevan oppilaan kynästä. Yhdessä ohjeen mukaan piirsimme tontun.

1. Piirrä ensin tontulle kolmion muotoinen lakki.
2. Piirrä lakin alle puoliympyrä tontun kasvoiksi.
3. Piirrä kasvoihin silmät ja suu.
4. Piirrä tontulle kolmion muotoinen nuttu.
5. Piirrä tontulle kädet ja käsiin viisi sormea
6.  ja niin edelleen...

Ihan tunnistettavia tonttuja saimme aikaan, vaikka samaan aikaan molemmilla puolilla olevien oppilaiden kanssa yhdessä tekeminen haastoikin meitä keskittymään. 

Joulutarina (8/17)

Tänään joulutarinassa tapahtunutta... (s. 105-119)

Koko kylän väki oli tyrmistynyt, kun kyläkokoukseen ilmestynyt Iisakki oli ilmoittanut ottavansa Nikolaksen seuraavaksi vuodeksi huolehdittavakseen. Iisakkihan vihasi lapsia. Iisakki aikoi kuitenkin tehdä Nikolaksesta miehen. Hän oli myös huomannut Nikolaksen orastavat puusepän taidot ja aikoi kouluttaa pojasta puusepän. 

Sinä jouluna Nikolaksen lahjakierros kesti tavallista pidempään. Yleensä hän oli edennyt pulkkansa kanssa juoksujalkaa, mutta nyt hän eteni rauhassa talo talolta. Muisteli samalla yhteisiä hetkiä kunkin talon asukkaan kanssa. Nikolas oli kiitollinen saamastaan huolenpidosta ja muisteli lämmöllä jokaista perhettä. Tämä olisi varmastikin viimeinen lahjakierros Korvajoen kylässä.

Iisakin tullessa Nikolasta hakemaan oli koko kylän väki koolla hyvästelemässä Nikolasta. Lisäksi kylän pojilla oli Nikolakselle yllätys. He antoivat Nikolakselle jalaskelkan. Nikolaksen nähdessä tuon kallisarvoisen lahjan purskahtivat hänen silmistään kyyneleet. Mutta ne eivät olleet surun kyyneliä, joita Nikolas oli elämässään itkenyt paljon, ei ne olivat onnen kyyneleitä. Nikolas tunsi jotain lämmintä sisällään, näin paljon kyläläiset hänestä välittivät. 

Sellaista lämpöä ja rakkautta ei ollut Iisakin luona tarjolla. Äksy Iisakki vaati Nikolasta kutsumaan itseään mestariksi ja Nikolasta hän kutsui Julliksi. Iisakin karu mökki kaukana kylästä oli sotkuinen ja ankea. Siellä olisi Nikolaksen asuttava seuraava vuosi. Leikille ja hauskan pidolle ei olisi aikaa, niin oli Iisakki sanonut. Täällä tehtäisiin töitä. 

Samaan tapaan kuin Nikolas muisteli kaikkea sitä ystävällisyyttä mitä hän oli kokenut Korvajoen kylässä mekin pohdimme mitä kaikkia ystävällisiä tekoja me olimme saaneet luokkakavereidemme taholta kokea tänä syksynä. Oppilaat kirjoittivat kokemiaan ystävällisiä tekoja valopalloihin, jotka kiinnitettiin luokan oveen teipattuu lankaan. Valoketjun pituudesta päätellen luokassamme on todella ystävällisiä oppilaita.

Jouluvalot oli tehty Canvalla ja tulostettu eri värisille väripapereille. Jos haluat hyödyntää tekemääni monistepohjaa, löydät sen täältä.  

Joulutarina (6/17)

 

Tänään joulutarina eteni seuraavasti... 

Nikolas oli onnistunut pääsemään yli elämänsä kauheimmista muistoista ja uskalsi taas elää omaa elämäänsä ja olla iloinen. Nikolas oli kylän lasten hyvä ystävä, hän auttoi miehiä kalastustöissä ja oli myös kylän naisten suosikki, sillä hän jaksoi aina huolehtia ja hauskuttaa pienimpiä lapsia. Vuodet kuluivat ja aina jouluna oli Nikolaksen aika vaihtaa uuteen taloon. Jokaisessa talossa hänestä huolehdittiin kuin omasta lapsesta. Nikolas oli kiitollinen koko kylälle, josta vuosien mittaan tuli hänen uusi, iso perheensä. Joka joulu Nikolas antoi niiden talojen lapsille lahjat, joissa hän oli asunut. Nikolas halusi näin osoittaa kiitollisuuttaan siitä kaikesta, mitä hän oli kylältä saanut kodin, perheen, ruokaa, lämpimät vaatteet, ystäviä. Lahjojen määrä kasvoi vuosi vuodelta, eikä Nikolas enää ehtinyt jakaa lahjoja päivällä. Niimpä hän teki lahjakierroksensa yön pimeydessä, eikä ollut tietääkseenkään lahjoista kun vanhemmat lapset kävivät häntä kiittämässä. Joka vuosi lahjakierros päättyi meren jäälle. Siellä Nikolas kairasi avannon, jutteli vuoden kuulumiset ja lopulta heitti avantoon Aadalle veistämänsä lahjan toivottaen samalla Aadalla, omalle merenneitosiskolleen, hyvää joulua ja mukavaa syntymäpäivää. 

Kun Nikolas oli 13-vuotias ja kiertänyt kaikki kylän kahdeksan taloa oli huono vuosi. Kesä oli tullut todella myöhään, eikä pelloilta oltu juuri satoa saatu. Myöskään kalaa ei ollut noussut tavalliseen tapaan. Koko kylä oli huolissaan, kuinka talvesta selviydyttäisiin. Kuinka ruoka riittäisi? Kenelläkään ei olisi rahaa ruokkia ylimääräistä suuta. Mitä Nikolakselle nyt tehtäisiin? 

Tarinan jälkeen pohdimme yhdessä mitä tarkoittaa kiitollisuus. Se ei ollutkaan ihan helppo sana selittää. Pohdimme myös, että kiitollisuuden löytäminen vaatii taitoa katsoa maailmaa siten, ettei keskity vain vaikeuksiin vaan löytää huononakin aikana hyvät asiat. Ehkäpä kiitollisuus on siis asia, jonka voi oppia?

Oppilaat olivat aiemmin toivoneet, että voisimme tehdä jotain pieniä joululahjoja. Niimpä tänään oppilaat saivat taiteilla taikataikinasta oveen ripustettavat koristeet. Kehotin miettimään kuka oppilaalle tärkeä henkilö olisi sellainen, jota haluaa ilahduttaa. Kenen läsnäolosta omassa elämässään oppilas on kiitollinen? Äideille ja isillehän näitä leivottiin. Pohdimme myös kenelle koulun aikuisista olemme kiitollisia ja ketkä huolehtivat meistä. Oppilailta nousi heti ajatus siitä, että ihanaa Ulla-siivoojaamme ja ruokalan tädit ovat sellaisia, joita olisi hyvä muistaa ja kiittää kaikesta mitä he ovat meidän eteemme tehneet. Ehkäpä siis tällainen koriste kiitosten kera myös heille ojennetaan. 

Taikataikina sydämet jäivät kuivumaan. Niitä vielä kuivumisen jälkeen hieman koristellaan lisää. 

Joulutarina (5/17)

 

Eilisten surullisten kohtausten jälkeen tänään Nikolaksen tarinassa löytyi taas ilon tunteita ja Nikolas saatettiin jättää viikonlopun ajaksi leikkimään kylän lasten kanssa (tiivistelmä sivuilta 63-78)

Kyläkokouksessa päätettiin, että kukin Korvajoen kylän taloista ottaisi Nikolaksen vuorollaan vuodeksi luokseen asumaan. Näin Nikolaksesta saatettaisiin pitää huolta, mutta mikään talo ei kuormittuisi liikaa. Nikolas muuttikin asumaan Hanneksen ja Kristiinan sekä heidän lastensa Eemelin ja Helenan luokse. Nikolas pyysi saada muuttaa saunakamariin ja siellä hän elikin koko pitkän talven kuin erakko. Vaikka perhe pyysi Nikolasta syömään kanssaan ja Eemeli Nikolasta leikkimään, ei Nikolas suostunut viettämään aikaa yhdessä muiden kanssa. Näin kului koko pitkä talvi. Varmasti Nikolaksen elämä olisi jatkunut samaan tapaan, ellei Eemelille, joka luvatta oli lähtenyt joen rantaan uittamaan kaarnalaivaa olisi tapahtunut onnettomuus ja hän putosi veteen. Nikolas oli kylän sankari hänen hypättyään kylmään jokeen pelastamaan Eemeliä. Nikolas sai kyllä itse kuumeen ja nukkui seuraavat kuusi päivää, mutta herättyään kuumeen helpotettua, ymmärsi Nikolas, että hänen pitäisi alkaa elää taas omaa elämäänsä. Niin Nikolas istui yhdessä ruokapöytään Hanneksen, Kristiinan, Helenan ja häntä parhaana ystävänään nykyään pitävän Eemelin kanssa. Kylän lapset ottivat myös Nikolaksen mukaan leikkeihinsä. Nikolas uskalsi vihdoin päästää irti kamalista muistoistaan ja myös iloita. 

Keskustelimme tarinan jälkeen tunteista, joita tämän päivän tarinan pätkässä oli. Viimeisimpänä tunteena tarinassa oli ilo, kun Nikolas uskalsi jälleen elää omaa elämäänsä yhdessä muiden kanssa. Juttelimme ilon tunteesta: Missä ilo tuntuu kehossa? Minkä värinen ilo on? Mitkä asiat tuottavat iloa? Miltä iloa maistuu? Entä tuoksuu? Eilen kirjoitetut suru-runot saivat tänään jatkoa, samaan tapaan rakennetuilla ilo-runoilla.

Apuna oppilailla oli seuraava ohje:

• Missä ilo tuntuu?
• Miltä ilo maistuu?
• Miltä ilo tuoksuu?
• Miten ilo liikkuu ja elehtii?
• Sehän on ilo!
• Mikä tekee sinut iloiseksi?

Alla on kaksi oppilaideni runoilemista ilo-runoista. Tänäänkin oppilaat onnistuivat erinomaisesti ja kaikkien runot olisi voinut kirjoittaa puhtaaksi tähän. 

Nyt miniloman viettoon ja tarina jatkuu keskiviikkona itsenäisyyspäivän jälkeen!

Joulutarina (4/17)

Tänään joulutarina eteni surullisissa merkeissä (tiivistelmä sivuilta 40-61)

Ovella Nikolasta vastaan tuli kaksi vierasta miestä. Hetken sanojaan tapailtuaan he kertoivat, että Nikolaksen vanhemmat olivat aamulla löytyneet kuolleina Korvajoen kylän läheltä rantaan huuhtoutuneina. Miehet kehottivat Nikolasta pakkaamaan tavaransa: muutamat vaihtovaatteet, isän taskukello ja puukko, sekä Aadalle veistetty lahja katosivat Nikolaksen nyyttiin. Korvajoella Nikolasta odottivat hänen vanhempiensa hautajaiset, joiden jälkeen kokoonnuttiin pohtimaan kylänväen kesken Nikolaksen kohtaloa. Nikolas ei kestänyt kuunnella keskustelua, vaan säntäsi juoksuun ovesta ulos ja löysi itsensä merenrannasta, jyrkänteen reunalta, samasta paikasta, josta hänen vanhempansa olivat löytyneet. Sinne merelle Nikolas heitti valmiiksi saamansa nuken huutaen tuuleen: Hyvää joulua Aada. 

Kertoessani lihotin alkuperäistä tekstiä kuvailemalla Nikolaksen surun kokemuksia ja keinoja käsitellä surua. Kertomuksen jälkeen keskustelimme surusta:

• Missä suru omassa kehossa tuntuu?
• Mistä näkee, että ystävä on surullinen?
• Mikä helpottaa surua?
• Miten surullista voi lohduttaa?
• Mitkä tunteet ovat surun sukulaisia?

Pohdimme myös minkä värinen suru olisi, jos se olisi väri. Oppilaat olivat melko yksimielisiä siitä, että suru on sininen. Luin oppilaille myös Tunteet hukassa materiaalista löytyvän kuvauksen surusta. Tunteet hukassa-materiaalista löytyy erilaisia harjoituksia surun käsittelyyn. 

Me jatkoimme aiheen käsittelyä runojen avulla. Sanastajan runomatkaoppaan eläinrunoja mukaillen oppilaat kirjoittivat runot seuraavien ohjeiden mukaan:

Se tuntuu... (3 asiaa missä suru tuntuu kehossa)
Se maistuu... (3 asiaa miltä suru maistuu)
Se on suru.

Se helpottaa, kun... (3 asiaa, jotka helpottavat surua)

Oppilaat osasivat hienosti pohtia surua ja runoista löytyi hienoja kielikuvia.