Millaisia taitoja tulevan ekaluokkalaisen olisi siis harjoiteltava ja osattava, jotta koulunkäynti syksyllä alkaisi mukavasti ja edellytykset niin hänen kuin koko ryhmän oppimiselle olisivat olemassa?
1.-luokkalainen lapsi on yleensä luonnostaan utelias ja innostunut, hän haluaa oppia. Vanhempana voit ruokkia tätä innostusta ja uteliaisuutta havainnoimalla lapsen kanssa yhdessä ympäristöä ja arkisia tekemisiä, ihmettelemällä, tutkimalla ja keskustelemalla asioista lapsen kanssa yhdessä. Ole kiinnostunut lapsen ajatuksista, huomioista ja oppimista asioista.
Opettajina pyrimme tekemään oppimisesta vaihtelevaa, mielenkiintoista ja motivoivaa. Työskentelemme erilaisten teemojen parissa, tarjoamme lapsille ongelmanratkaisua vaativia tehtäviä ja annamme mahdollisuuden oppia itse tekemällä ja kokeilemalla.
Koulussa tärkeä taito lapselle on rauhoittuminen ja paikallaan oleminen, hetkittäin jopa tylsyyden sietäminen. Kaikki tehtävät eivät aina motivoi kaikkia. Koko ajan ei voi olla äänessä, touhuta ja liikkua. Lapsi ei voi oppia, jos hän ei pysty tai jaksa kuunnella ohjeita tai hänen huomionsa on muualla kuin opetuksessa. Jatkuva liikehdintä ja äänimaailma myös vaikeuttavat muiden ryhmän lasten mahdollisuutta oppia ja kuormittavat kaikkien jaksamista. Tylsyyden sietäminen on tärkeä taito elämässä muutenkin. Kevätjuhlassa ekaluokkalaisen pitää jaksaa kuunnella rehtorin puhe, josta hän ei kovin paljoa ymmärrä, eikä sukulaisten häissäkään voi alkaa puuhata omiaan, vaikka kuinka tylsää olisikin.
Rauhoittumista ja paikallaan olemista voi harjoitella kotona ihan arjessa. Yksi parhaimmista tavoista monessakin mielessä on se, että pysähdytään yhdessä lukemaan kirjaa lapsen kanssa. Harjoitellaan sitä, että jaksetaan lukea kirja yhdessä loppuun asti ilman, että kuvakirjan aikana pitää käydä vessassa tai touhuta jatkuvasti jotakin muuta. Keskitytään ja rauhoitutaan yhteiseen lukuhetkeen. Keskustellaan kirjan kuvista ja tarinasta ja kirjan herättämistä ajatuksista.
Tai kun kokoonnutaan perheen kanssa yhteiseen ruokailuhetkeen, vaaditaan lasta istumaan pöydässä yhdessä muiden kanssa myös sen jälkeen, kun hän itse on syönyt loppuun. Keskustellaan yhdessä päivän kuulumisista.
Keskittymisen ja kuuntelemisen taidot liittyvät vahvasti edelliseen rauhoittumisen taitoon. Lisättäköön edelliseen, että kun katsoo sitä henkilöä, joka puhuu, on kuunteleminen ja ohjeiden ymmärtäminen huomattavasti helpompaa. Opetellaan keskittymään yhteen, juuri ajankohtaisena olevaan, asiaan kerrallaan.
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten ja aikuisten suhdeluku on erilainen kuin koulussa. Jos esiopetuksessa n. 20 lapsen ryhmässä työskentelee neljä aikuista, on koulussa oppitunneilla vain opettaja ja lisäksi joillakin tunneilla myös koulunkäynninohjaaja. Koulussa on siis kyse joukkojenhallinnasta.
Jos oppitunti jaetaan luokassa olevien lasten kesken tasan, on jokaiselle oppilaalle aikaa 2-3 minuuttia. Muun muassa siksi ohjeiden noudattamisen taito on erityisen tärkeä. Jos opettajan pitää antaa ohje jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisesti ja valvoa, että ohjetta noudatetaan, ei oppitunnilla juuri muuta ehditä tekemäänkään kuin antamaan ja noudattamaan tätä yhtä ohjetta eli saamaan vaikkapa tarvittavat opiskeluvälineet esille.
Koulussa jotkin asiat ovat helppoja ja toiset vaikeita. Samat asiat eivät ole kaikille helppoja ja toiset kaikille vaikeita. Luonnollisesti jokaisella lapsella on omat vahvuutensa. Jotkin asiat vaativat useampia toistoja ennen kuin ne onnistuvat. Koulussa rohkaisemme lapsia yrittämään, sillä oppia ei voi, jos ei uskalla edes yrittää. Kannustamme lapsia yrittämään uudestaan ja uudestaan, jotta lopulta sinnikkyys palkitaan ja lapsi oppii uuden taidon. Tällainen turhauttava kokemus on lapsen koettava ja opittava: jos tahtoo jotain saada, sen eteen joutuu ponnistelemaan. Jos haluan marjapiirakkaa, minun on sinnikkäästi oltava apuna keräämässä siihen tarvittavat marjat.
Sinnikkyyskin on taito, joten sitä voi opetella. Harjoitelkaa kotona taitoja, jotka ovat lapselle vaikeita. Kotona voi esim. tehdä yhdessä palapelejä, rakentaa legoillla tai opetella vaikka seisomaan käsillä. Vaikka taito on lapselle vaikea, älä tee asiaa hänen puolestaan. Ohjaa, neuvo ja auta. Kehu osataitoja ja edistymistä. Kun lapsi viimein onnistuu, iloitkaa onnistumisesta. Seuraavan kerran haastavan asian tullessa eteen, muistuta lasta sinnikkyydestä ja siitä, kuinka hän on aiemminkin harjoittelemalla onnistunut oppimaan uusia taitoja.
Pettymysten sietämisen oppiminen vaatii paljon niin lapselta kuin aikuisilta. Aikuisten on uskallettava laittaa rajoja ja tuotettava pettymyksiä lapselle, sen sijaan, että silottaisimme kaikki kuopat lapsen tieltä ja tekisimme aina kaiken lapsen haluamalla tavalla, antaisimme lapselle aina kaiken valmiina tai hänen aina voittaa.
Oppitunneilla pelaamme usein erilaisia pieniä pelejä, sillä niiden avulla oppilaat tekevät huomaamattaan paljon toistoja opittavaan asiaan liittyen. Luonnollisestikaan kaikki eivät voi voittaa pelissä, vaan joku myös häviää. Lapsi, joka osaa sietää pettymyksiä ja kestää häviön pelissä, ehtii oppia ja harjoitella montaa muutakin asiaa tunnin aikana, toisin kuin se oppilas, joka istuu lopputunnin ajan pöydän alla sulattelemassa häviötään.
Pettymysten sietämistä voi harjoitella kesällä pelaamalla yhdessä esim. lautapelejä tai pihapelejä. Välillä lapsi häviää, välillä voittaa. Kehu yrittämisestä, älä pelkästään lopputuloksesta. Uskalla laittaa rajat ja kieltää lapselta asioita: kaupasta ei osteta tällä kertaa lapselle mitään erityistä. Selkeät, perustellut säännöt ja rajat ja niistä kiinni pitäminen luovat lapselle turvallisuutta. Näin lapsi saa tilaisuuden harjoitella kielteisten tunteiden sietämistä ja käsittelemistä rakentavin keinoin turvallisten aikuisten avulla.
Koulussa opettajina olemme kiinnostuneita lasten asioista ja olisi ihana antaa kaikkien kertoa omia kokemuksiaan asiasta kuin asiasta. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Meidän on rajattava aihepiiriä ja käytettävää aikaa. Omaa vuoroaan joutuu odottamaan, ja koska todella monella muullakin on yhtä tärkeää asiaa sanottavana, ei lapsi välttämättä pääse lainkaan kertomaan omaa kokemustaan jokaisesta käsiteltävästä asiasta (luonnollisesti opettaja pyrkii ottamaan kaikki mukaan keskusteluun, jotta jokainen oppilas pääsee ääneen jossakin kohtaa tunnin kulkua).
Samoin omaa vuoroa odotetaan avun saamiseen, ruokailussa ruoan saamiseen jne. Kun ihmisiä on paljon, niin odotustakin on valitettavasti aika monessa käänteessä edessä.
Koulussa toimimme ryhmässä. Harjoittelemme läpi peruskoulun yhdessä olemisen taitoja. Teemme asioita pareittain, pienessä ryhmässä tai koko luokan kesken. Harjoittelemme työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Aina ei parikseen voi valita parasta kaveria, itse asiassa usein työskentely onnistuu heikoimmin juuri se parhaan kaverin kanssa, koska jutut usein kääntyvät ihan muuhun kuin opiskeltavaan asiaan. Kaikkien kanssa ei luokassa tarvitse olla paras kaveri, mutta kaikkien kanssa opetellaan tulemaan toimeen ja työskentelemään yhdessä. Yleensä opettaja valitsee pedagogisin perustein parit tai ryhmät, joissa työskennellään.
Koulussa opettelemme vuorovaikutustaitoja ja empatiaa. Miltä mahtaa luokkakaverista tuntua, jos kovaäänisesti protestoin ja kommentoin minulle valittua paria?
Ryhmä- ja parityöskentelyssä tulee myös usein ristiriitoja, kun näkemykset eivät ihan kohtaakaan. Ne kuuluvat elämään, joten niitä opetellaan koulussa selvittämään ja tekemään kompromisseja.
Lapsen hyvän itsetunnon rakentaminen ja sen vaaliminen sekä hyvät tunnetaidot auttavat koulukiusaamisen ehkäisemisessä. Kun lapsi itse saa paljon ystävällistä ja lempeää huomiota, hänen on helppoa ja luontevaa antaa sitä myös muille. Jos lapsella itsellä on kurja olo, kynnys aiheuttaa toisellekin pahaa mieltä laskee. Itsensä hyväksi ja arvokkaaksi tuntevalla lapsella ei ole tarvetta helpottaa omaa oloaan ja nostaa itseään esiin piikittelemällä toisia Kirsi Kunnaksen tunteellisen siilin tavoin.
Uskalla rajata lapsen ruutuaikaa!
Pelit ja videot tarjoavat lapselle kirkkaita värejä, liikettä ja kovia ääniä. Ne voittavat jännittävyydellään arkielämän ja niistä voi olla vaikea irtaantua. Ruudun ääressä lapsen aivoissa välittyy dopamiinia, mielihyvähormonia. Ruudusta irtautuessa dopamiinitasot laskevat, mikä välittyy negatiivisina tunteina, jos lapsella ei ole vielä riittäviä taitoja tunteiden hallintaan. Peli myös palkitsee lasta nopealla tempolla, johon tahtiin oppimisesta saatavat palkinnot eli uudet taidot eivät yllä.
Passiivisesta digitaalisten sisältöjen kuluttamisesta (kuuntelu, katselu, lukeminen) ja rutiininomaisesta, samoja toimintamalleja toistavan pelaamisen liiallisesta määrästä, on tutkitusti haittaa. THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) suosittelema ruutuaika kouluikäisille on alle kaksi tuntia päivässä. Liiallinen ruutuaika on usein pois jostain muusta elintärkeästä kehitystehtävästä, kuten kasvokkaisista vuorovaikutushetkistä, leikistä ja liikunnasta, joissa lapsi voi harjoittaa kielen kehityksen lisäksi tunne- ja vuorovaikutustaitojaan ja motorisia taitojaan.
Myös ikärajoista on tärkeää pitää kiinni. Liiallinen ruutuaika ja vääränlaisen mediasisällön näkeminen näkyy koulussa lapsen tarkkaavuuden ja keskittymisen vaikeuksina, yleisenä levottomuutena, innottomuutena ja välillä jopa aggressiivisuutena.
Kotona kannattaa sopia yhdessä ja järjestää mediavapaita hetkiä, jolloin kaikki laitteet laitetaan pois ja keskitytään yhteiseen läsnäoloon ja tekemiseen arkisten askareiden parissa.
Kun lapsella on yllä kuvatut oppimaan oppimisen edellytykset kunnossa, on hänellä erinomaiset eväät koulutielle! Lapsesi voi keskittyä koulussa oppimiseen ja nauttia oppimistaan uusista taidoista. Hän antaa myös muille ryhmän lapsille mahdollisuuden oppia ja voi iloita yhteisistä onnistumisista. Yhdessä olemme enemmän.
Aurinkoista kesää! Syksyllä tavataan!
T. Tulevat ekaluokanopettajat
Anniina ja Tanja
Rovaniemeltä ja Lohjalta
