Fedja-setä, kissa ja koira - Ihan pihalla-tarinallinen seikkailu

 Syksyllä 2023 lanseerattiin kolmas Ihan pihalla-koulutuskokonaisuus. Nyt alkaa kuitenkin olla Ihan pihalla-kirja hyvin pitkälle koulutuksissa läpi koluttu ja hieman pitikin kehittää jo uutta sisältöä koulutukseen. Olimme Merenvainion Lauran (toinen Ihan pihalla kirjoittajista) kanssa suunnitelleet, että Ihan pihalla III-koulutus sisältää tarinallisen matikkaseikkailun. Näitä tarinallisia matikkaseikkailuja löytyy kirjasta muutamia: jouluinen tonttuseikkailu sekä Viisikon innoittamana kehitetty aarreseikkailu. Tiedät kuitenkin varmasti sen tunteen, kun haluaa luoda jotain uutta? Jos olen pitkään tehnyt jo aiemmin toteuttamiani ja hyväksi kokemiani kokonaisuuksia oppilaiden kanssa, alkaa kyteä palo luoda jotain uutta... Lapsillehan kaikki on uutta, mutta ei opelle...  Siispä pohdimme Lauran kanssa minkä kirjan pohjalta seuraava seikkailu syntyisi. Valinta osui vanhaan klassikkoon, Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira -lastenromaaniin, joka uppoaa nykylapsillekin erinomaisesti. Tämä seikkailu voisi sopia tällaisenaan toteutettavaksi 2.-3. luokkalaisten kanssa. 

Tarina alkaa siitä, että Fedja-setä karkaa kotoa. Äiti ja isä eivät anna hänen ottaa lemmikkiä, niinpä hän päättää muuttaa omilleen asumaan. Kotoa lähdettyään Fedja-setä tapaa Musti-koiran ja Matroskin-kissan. Yhdessä kolmikko alkaa etsiä sopivaa taloa. 

Taloa lähdetään etsimään vastaan tulevasta kylästä. Kukin kolmikosta etsii taloa tahollaan ja kullakin on omat vaatimuksensa talon suhteen. 

Seikkailijat oli jaettu kolmeen ryhmään, jotka tutkailivat kylän ruutukaavaa. Toteutimme isommassa koossa Ihan pihalla-kirjasta tutun Montako jää?-pelin (sivu 88). Pelissä on tavoite tyhjentää pelilauta pelimerkeistä. Tyhjentäminen tapahtuu siten, että pelimerkillä hypätään toisen yli vapaaseen ruutuun (pystyyn tai vakaan). Ylihypätty pelimerkki poistetaan pelilaudalta. Pelilauta on mahdollista tyhjentää oikealla strategialla yhtä pelimerkkiä lukuunottamatta. Tarkemmat ohjeet peliin löydät Ihan pihalla-kirjasta.

Pelilauta oli piirretty maahan niin isona, että ruutuihin mahtuivat merkkikartiot. Merkkikartioiden alle olin teipannut Varga-Neményi ry:n jäsensivuilta löytyvien Loogisten talojen ominaisuuskortteja (jokaisessa pelissä ominaisuuskortteja oli kaksi tai kolme). Jokainen ryhmä pelasi omalla pelilaudallaan Montako jää-peliä ja löysi merkkikartioista omat vaatimuksensa talon suhteen. 

Kylien pohjapiirrokset olivat Montako jää-pelin pelilaudan muotoisia.
Ne piirrettiin isossa koossa hiekalle (yksi ruutu sen kokoinen, että siihen
mahtui merkkikartio). Ne ruudut, joissa on kuva peitettiin merkkikartioilla.
Tästä tehtävästä ei valitettavasti ollut kellään osallistujalla kuvia. 

Joku ryhmistä joutui pelaamaan pelin kahdesti, koska jokin ominaisuuskortti jäi vielä pelilaudalle eikä sitä saatu ensimmäisellä peliyrityksellä paljastettua.

Kartioiden alle oli teipattu ominaisuuskortteja,
jotka kertoivat ryhmän vaatimukset talon suhteen.

Kun ryhmät olivat saaneet selville vaatimuksensa talon suhteen, hakivat he lähelle viritetyltä pyykkinarulta kaikki sellaiset talot, jotka heidän mielestään olivat hyviä. Tässä kohtaa tarvittiin hieman nopeaa pelisilmää seikkailun ohjaajalta vilkuilemaan millä ryhmällä olisi se kaikille kelpaava talo. Jokainen ryhmä esitteli vuorollaan talon, joka heidän mielestään olisi hyvä. Muiden ryhmien tehtävänä oli kertoa kelpaako talo ja jos se ei kelpaa: miksi? Meillä menikin erinomaisesti, sillä kymmenkunta taloa tuli esiteltyä ennen kuin kaikille sopiva talo löytyi. Eräät kun vaativat taloon savupiippua, toisten mielestä talo ei saanut olla keltainen eikä sininen ja kolmansilla oli mielipiteitä ikkunoista sekä ikkunalautojen kukkaistutuksista. 

Elämä on kuitenkin haastavaa ilman rahaa. Siispä rahaa piti hankkia. Kuinka muutenkaan kuin etsimällä aarretta? Aarteen etsintä toteutettiin samoissa kolmen ryhmissä kuin aiempikin tehtävä. Jokainen ryhmä rajasi itselleen oman pesän merkkikartioilla, minkä jälkeen lähdettiin etsimään aarretta.

Leikkialueelle oli ripoteltu runsain mitoin kultarahoja sekä kultakimpaleita (kultasprayllä maalattuja kiviä). Sääntönä oli, että vain yhtä rahaa tai kultakimpaletta sai kuljettaa kädessään kerralla. Kaikki leikkijät siis säntäsivät keräämään aarretta omaan pesäänsä. Kultaa sai myös hakea muiden ryhmien pesistä, samoja sääntöjä noudattaen. Peliä pelattiin muutamia minuutteja pidempään kuin pelialueelta löytyi kultarahoja, jotta myös toisten pesiltä ehdittiin jonkin verran hakea kultaa. 

Kun aarteen etsintä päättyi, laski jokainen ryhmä oman aarteensa arvon. Kultarahojen arvo oli yksi ja kultakimpaleiden arvo kaksi. Kunkin ryhmän aarre oli 90-130 kultarahan arvoinen. 

Tämä leikki löytyy Ihan pihalla-kirjasta nimellä Muurahaispesä sivulta 51.

Aarteen turvin lähdimme toteuttamaan Fedja-sedän, kissan ja koiran unelmia. Aloitimme Fedja-sedän haaveesta ostaa traktori. Sopiva punainen traktori nimeltä Tr-tr-Mitja löytyikin, mutta Tr-tr-Mitjan tankki oli tyhjä. Tr-tr-Mitja kulki keitolla, joten meidän ei auttanut kuin alkaa mitata keittoa traktorin tankkiin.

Ensimmäisenä päivänä Tr-tr-Mitjalle riitti 1 dl keittoa, mutta kun se pääsi keiton makuun halusi se joka päivä 1 desilitran enemmän keittoa. Osallistujilla oli käytössään joko 2 dl ja 5 dl mitat tai 4 dl ja 9 dl mitat. Näiden mitta-astioiden avulla heidän piti mitata traktorille ensin yksi, sitten kaksi ja kolme desilitraa keittoa ja jatkaa desilitra kerrallaan kunnes traktorin viisilitrainen tankki oli täynnä. 

Jokainen ryhmä mittasi omaan tahtiinsa ja yhteisenä tavoitteena oli täyttää tankki. 

Matroskin-kissa puolestaan halusi käyttää osuutensa aarteesta lehmään. Lehmä ostettiinkin ja maitoa saatiin, mutta lehmä söi kaiken. Myös talon verhot!

Meillä oli jäljellä palasia lehmän mutustamista verhoista. Ennen kuin verhokaupoille voisi lähteä hankkimaan uusia, piti selvittää minkä kokoisia verhot olivat alunperin olleet. 

Jokainen ryhmä sai verhonkappaleen, josta lehmä oli syönyt puolet. Ryhmät piirsivät maahan alkuperäisen verhon ääriviivat, kaksinkertaistaen verhon pinta-alan. 

Onneksi verhokaupoille ei lähdetty samantien, sillä muistin, että lehmähän oli syönyt jo edeltävänä päivänä puolet verhoista. Siispä tuo äsken piirretty verho piti kaksinkertaistaa vielä uudelleen. 

Ennen verhokaupoille lähtöä tarkastimme kaikkien ryhmien ratkaisut. Verhon kappaleet laitettiin piiloon ja muiden ryhmien tehtävä oli piirretystä verhosta päätellä minkä kokoinen lehmän kahdesti puoliksi syömä verho oli. Ratkaisuja tähän tuli erilaisia ja niistä sai hyvin aikaan keskustelua 

Musti-koirasta ei tullut metsästäjää, sillä silloin olisi pitänyt ampua saalista. Sen sijaan Musti-koira hankki kameran ja jahtasi kameran kanssa metsässä kohteitaan. Harmi vain, että koiran käpälät ovat hieman kömpelöt kameraa säädettäessä. Niinpä Mustin kuvissa olikin vain puolet kohteesta. Ihailimme kuitenkin Mustin valokuvanäyttelyä ja täydensimme Mustin iloksi valokuvat kokonaisiksi. 

Mustin valokuvat olivat laminoituja A3-kokoisia yksinkertaisia symmetrisiä kuvioita, jotka piirrettiin kokonaisiksi maahan tikkua käyttäen. Kuvat olisi voinut rakentaa symmetrisiksi myös pienten kivien, keppien tms. avulla. 

Kirjassa esiintyy tiuhaan myös Posteljooni Petskin, joka yrittää hieman liiankin ahkerasti työntää nenäänsä Fedja-sedän ja eläinten elämään. Hän käy usein ovella koputtamassa "Täällä posteljooni Petskin, toin teille Pörriäisen". Posteljooni Petskinin ärsytykseksi taloon asettautunut Naakka Pitkäkoipi vastaa Petskinille oven takaa matkien Petskiniä.

Meidän seikkailussammekin Petskin vieraili ovella useita kertoja. Askelsimme aukealla alueella samaan rytmiin "Tääl-lä pos-tel-joo-ni Pets-kin. Tääl-lä pos-tel-joo-ni Pets-kin." Kun kaksi kertaa oli askellettu tuo kahdeksan askeleen sarja, oli jokaisen pitänyt löytää itselleen pari (ja katseilla sopia kumpi aloittaa). Seikkailun ohjaaja jatkoi laskemalla kahdesti kahdeksaan sinä aikana parista se, joka aloitti, taputti rytmin, joka kesti korkeintaan kahdeksaan. Ja toinen vastasi toistamalla saman rytmin. Sen jälkeen lähdettiin taas askeltamaan yhdessä "Tääl-lä pos-tel-joo-ni Pets-kin. Tääl-lä pos-tel-joo-ni Pets-kin." Ja etsimään uutta paria. Tässä tehtävässä kannattaa ohjata osallistujia levittäytymään, etteivät ole ihan kasassa, sillä ihan vierekkäin ollessa ulkonakin on haastavaa kuulla juuri se kaverin taputtama rytmi. 

Talven tullen tuli Fedja-sedälle, kissalle ja koiralle kylmä. He päättivätkin tilata kotiauringon, jonka Posteljooni Petskin heille toimitti. Toimitus oli jätetty talon portaille, mutta se oli numerolukolla lukittu. Petskin oli jo poistunut paikalta jättämättä paketin noutokoodia. 

Ilmeisesti Petskinin laukussa oli ollut reikä, sillä pihamaalle oli pudonnut isompi kasa erilaisia noutokoodeja (Ihan pihalla käpy-kortteja). Jakauduimme jälleen kerran kolmeen ryhmään ja jokaisesta ryhmästä lähti vuorollaan yksi osallistuja hakemaan kasasta noutokoodi-korttia. Tavoitteena oli saada muodostettua noutokoodi 12345678910. Harjoitus tunnetaan VaNessa nimellä pikalukuviesti. 

Harmittavasti vain yksi joukkue tässä onnistui. Tosin ilo oli lyhytaikainen, sillä lukkoon tarvittiin vain kolminumeroinen koodi. Toisella joukkueella oli koodina 1234567910 ja kolmannella 234568910. Eipä näistäkään ollut apua! Onneksi nopeasti hoksaavat osallistujat keksivät, että heiltä puuttuivat koodeista luvut 1, 7 ja 8. Ehkäpä koodi muodostuisi noista kolmesta numerosta! Siispä pyörittämään eri vaihtoehtoja, joita noilla kolmella numerolla saattoi muodostaa.

Lopulta oikea numeroyhdistelmä löytyi ja aurinkofysiikanlaitoksen paketti saatiin avattua. Koottava kotiaurinkohan sieltä löytyi. 

Yhteistyöllä kokosimme kotiauringon, joka selvästi on toiminut hyvin, sillä ainakin Rovaniemellä on ollut upeat kelit ulkona oppimiseen ja samanlaiset kelit näyttävät jatkuvan. 

Fedja-setä seikkailuun liittyvät tulostettavat materiaalit:

- Traktori, Mustin valokuvat ja kotiaurinko löytyvät täältä. 

- Loogiset talot löytyvät VaNe-jäsensivuilta täältä (vain kirjautuneille jäsenille). 

- Käpykortit ja kuinka monta jää-pelilaudan mallit löydät täältä.

Lisäksi tarvitset:

- Merkkikartioita

- Kultarahoja ja kultakimpaleita (voit halutessasi korvata merkkikartioilla, joille annat eri arvot)

- 4-6 kpl erilaisia verhon kappaleita (esim. erilaisia nelikulmioita ja kolmioita)

- Lukittava laatikko sekä numerolukko

- Muutama isompi ämpäri, pieni hiekkalaatikkoämpäri jokaiselle ryhmälle sekä 2 ja 5 (tai 4 ja 9) desilitran mitta-astiat (ne voit leikata esimerkiksi tyhjistä maitopurkeista).

- Narua ja pyykkipoikia

Koska tämä seikkailu on luotu Ihan pihalla III-koulutusta varten ja itse työskentelen tänä syksynä uusien ekaluokkalaisten kanssa, ei seikkailua ole kokeiltu vielä lapsilla. Aikuisten kanssa toteutettu seikkailu kuitenkin osoitti setin toimivaksi, enkä epäile, etteikö tämä onnistuisi myös lasten kanssa. 

Kiitos Laura yhteistyöstä!

Ruma ankanpoikanen (A)

Tällä viikolla alkoi koulunkäynti "ihan oikeasti", kun aloitimme lukemaan oppimisen. Viikon tarinana oli H.C. Anderssenin klassikkosatu Ruma ankanpoikanen. Viikko alkoi siis uuden sadun esittelyllä, se toki oli monelle tuttu. Olin lainannut useampia Ruma ankanpoikanen-kirjoja luokkaan, koska tästä sadustahan on monta versiota. Ajatuksena oli ehtiä lukea oppilaille useita eri versioita, mutta tämä idea jäi toteutumatta.

Luin oppilaille kuvakirjan ääneen. Lukiessa harjoittelimme ennakointia, kuvalukemista sekä pohdimme tarinan hahmojen tunnetiloja. 

S2-oppilaita ajatellen oli Tanja tehnyt kuvasanaston, jota hyödynnettiin monella tapaa. S2-oppilaalle kuvasanasto oli viikon sanastoläksynä, eli nämä sanat tuli heidän opetella viikon aikana. 

Kuvasanaston voit tulostaa täältä. 

Kuvasanasto oli kuitenkin käytössä ihan jokaisella luokan oppilaalla. Ensimmäisellä kerralla kuvasanaston kanssa työskenneltiin parin kanssa. Ensin parit lukivat sanat (kuvien avulla aloittelevatkin lukijat osasivat "lukea" sanat ja ope tietenkin auttoi vaikeimpien kanssa). Kun sanat oli luettu, oppilaat sanoivat vuorotellen sanoja kuvasanastosta ja kaverin piti mahdollisimman nopeasti osoittaa oikeaa sanaa kuvasanastossa. 

Kuvasanasto toimi pareille myös tavutusharjoituksena. Oppilaspari luki sanan, taputti sanan ja sen jälkeen asetti kuvan alle yhtä monta nappia tai helmeä kuin sanassa oli tavuja. Tämä harjoitus on toiminut erinomaisesti, parit olen valinnut siten, että toinen osaa lukea ja toinen aloittelee lukutaidon parissa. Kaikki oppilaat ovat jaksaneet keskittyä harjoitukseen erittäin hyvin.

Myöhemmin sama tavutusharjoitus tehtiin yksilötehtävänä ja nyt taputtamisen jälkeen oppilas piirsi sanan alla olevaan ruutuu yhtä monta palloa kuin sanassa on tavuja. 

Meillä ei ole käytössä aapista, vaan oppilaat lukevat alusta asti oikeaa tekstiä. Tällä viikolla siis Ruma ankanpoikanen-satua. Lukuteksteissä olemme Tanjan kanssa ottaneet mallia Ateljee-menetelmän käytänteistä, joilla oppilas saadaan heti lukemaan oikeaa tekstiä. Ruma ankanpoikanen satuun on korostusvärillä merkitty ne tavut, jotka oppilas lukee. Aloittelevat oppilaat lukivat Ruma ankanpoikanen-tarinasta keltaisella a- ja aa-tavut sekä yksittäiset tavuina olevat vokaalit, koska ne he pitkälti osaavat eskarista. Lisäksi tarinaan oli merkitty sinisellä kaksikirjaimisia sanoja, joita moni aloitteleva oppilas osasi lukea ja tunnisti. 

Yksin tekstiä lukiessaan aloitteleva lukija siis luki keltaisia tavuja ja mahdollisesti sinisiä sanoja. Sanatason lukijat lukivat etsivät tekstistä korostettujen tavujen ja sanojen lisäksi muita sanoja, jotka he osasivat lukea. Tekstitason lukijat lukivat tietenkin koko tekstin. 

Ruma ankanpoikainen tarinaa harjoiteltiin koulussa lukemaan monella tavalla. Aluksi siten, että opettaja luki mustalla olevat tekstit ja oppilaat kuorossa keltaiset ja siniset kohdat. Myöhemmin tekstitason lukijat osasivat samaan tapaan luetuttaa aloittelevia lukijoita. 

Meillä lukuläksy tehdään kotona aina aikuisen kanssa, joten kotona aikuinen luki mustat tekstit ja lapsi lukutaitoansa vastaavan osan tarinasta. 

Kiitokset Ateljee-menetelmän kehittäjille tästä loistavasta ja toimivasta ideasta lukea tekstiä aloittelevien lukijoiden kanssa!

Ruma ankanpoikanen-sadun lisäksi lukuläksykansiosta löytyi toki myös tavuja sekä sanoja, jotka saattoi kuvien avulla lukea ja seuraavaksi lukea sanahahmon tunnistaen muiden väripalkkien sanat. 

Ruma ankanpoikainen tarinan voit tulostaa täältä ja tavu-sana-monisteen täältä. 

A ja aa-tavuja tutkimme Liitupölyttäjän kokoamien kuvakorttien avulla. Aluksi oppilaspari luokitteli kortit sen mukaan alkaako sana a-kirjaimella vai ei. Toisella kierroksella lähdimme kuulostelemaan lyhyttä ja pitkää vokaalia. Oppilaat luokittelivat sanat sen mukaan oliko sanassa a vai aa. Kaikissa sanoissa a/aa-äänne ei ollut sanan alussa vaan se piti löytää myös sanan keskeltä. Tehtävä oli helppo sujuvasti lukeville. Sanatason lukijat lähes kaikki tehtävästä suoriutuivat. Tavutason lukijat eivät tätä harjoitusta vielä tehneet.

Liitupölyttäjän materiaalit löytyvät facebookin Liitupölyttäjä ryhmästä tai suoraan tällä linkillä (jos linkki ei toimi, etsi tiedosto fb-ryhmästä).  Kiitokset Liitupölyttäjälle laadukkaista materiaaleista!

Lisäksi suomen kielen tunneilla pelattiin Mörkö-peliä. Pelissä pöydällä on tekstipuoli pöytää vasten sanalappuja. Omalla vuorollaan oppilas nostaa lapun. Lukutaidostaan riippuen hän lukee lapussa olevasta sanasta pinkillä korostetut tavut tai koko sanan. Luettuaan tavun tai sanan oppilas saa pitää lapun ja vuoro siirtyy seuraavalle. Jos pelaaja nostaa lapun, jossa lukee MÖRKÖ, pitää pelaajan palauttaa MÖRKÖ-lappu sekä mahdollisesti aiemmilta kierroksilta keräämänsä laput pöydälle. Peli on siis lukemisversio tutusta Kaboom-pelistä. Mörkö-kortit voit tulostaa täältä.

Nyt kirjain viikoilla oppilaillani on aina maanantaisin läksynä keksiä kotona viisi viikon kirjaimella alkavaa asiaa ja piirtää niistä kuvat lukuläksykansioon. Tiistaina jakotunnilla meillä on käytössä tietokoneet ja jokainen oppilas kirjoittaa keksimänsä sanat. Näihin kuviin tuli tavu- ja sanatason lukijoiden piirrustuksia. Tekstitason lukijat kirjoittivat jo ensimmäisellä viikolla keksimistään sanoista virkkeitä. Tulostamisen jälkeen oppilas liimaa kirjoittamansa sanat kuvien viereen. 

Ylläolevan monisteen askartelin oppilaille iSpy-tehtävien tyyliin. Samalla opittiin tunnistamaan erilaisilla fonteilla tehtyjä A-kirjaimia, laskemaan lukumääriä sekä harjoiteltiin yksi-yhteen vastavuutta, kun torneihin piti värittää yhtä monta kuutiota kuin kutakin A-kirjainmallia kuvasta löytyi. Lisäksi tietenkin vertailua: millaisia a-kirjaimia oli eniten? Entä vähiten?

Tämän tehtävän voit tulostaa täältä. 

Matikkaan ankka-teema yhdistyi hyvin mittaamisen avulla. Lähdimme hakemaan kokemuksia mittayksikön ja mittaluvun suhteesta. Samalla tuli toki hyvää treeniä lukumäärien laskemiseen. 

Matikassa minulla oli kahdella oppitunnilla luokassa toinen aikuinen ja seuraavat tehtävät toteutettiin pistetyöskentelynä kuuden oppilaan ryhmissä sellaisilla tunneilla. 

Operaatio ankan pelastus

Jokainen oppilas sai hiekkalaatikkoämpärin, jonka pohjalla oli pulaan joutunut ankka. Lisäksi jokaisella oppilaalla oli jokin mittaväline (pullonkorkki, kapea mittalasi, pieni pakasterasia, kuksa jne. epästandardeja mittayksiköitä). Ankka piti saada veden avulla nostettua pois ämpäristä. Vuorollaan kukin oppilas heitti noppaa ja kaikki oppilaat mittasivat nopan osoittaman määrän vettä omalla mitta-astiallaan. Samalla kävimme keskustelua ja ope pöljänä ihmetteli, oliko joku huijannut tai oliko joku unohtanut mitata kun toiset ankat olivat nousseet jo korkealle, mutta jonkun ankka ei vielä ollut irronnut pohjasta. Aika nopeasti oppilaat alkoivat selittää minulle sitä, että mitta-astian koolla on väliä. Ja sehän oli tietenkin juuri tavoitteena harjoituksessa. Sen verran nopeasti isoimmilla astioilla ämpäri täyttyi, että ehdimme pelastaa ankat kahdesti jokaisen ryhmän kanssa. Uuden pelastuskierroksen alkaessa vaihdoimme tietenkin mitta-astioita, joten jokainen pääsi mittaamaan sekä isolla että pienellä astialla. 

Ankkojen matka lammelle

Isolle voimapaperille oli liimattu sinisestä paperista lampi ja paperin reunoista lähdi erilaisia liiduilla piirrettyjä polkuja lammelle. Aluksi keskusteltiin siitä mikä reitti lammelle olisi lyhin, entä pisin. Miksi? Sen jälkeen oli aika alkaa mittaamaan. Jokainen polku mitattiin ensin pikkuankan askelin, eli oppilas mittasi omilla askelillaan askeltaen laittamalla kantapään aina varpaiden eteen ihan kiinni. Sama polku mitattiin myös ankkaemon askelin. Tähän olin tuonut kotoa uimaräpyläni, jotka joku oppilaista nappasi jalkaansa ja mittasi matkan samaan tyyliin kuin pikkuankat. 

Pisteellä ollut resurssiopettaja kirjasi oppilaiden mittaustulokset ylös ja ihmetteli kävelivätkö pikkuankat pidemmän matkan kuin ankkaemo. Pienen pähkäilyn jälkeen oppilaat olivat hoksanneet, että matka on ihan sama, mutta askeleen pituus vaikuttaa. 

Tanja toteutti omassa luokassaan saman tehtävän siten, että hän oli leikannut keltaisesta paperista isoja ja pieni ankan räpylöitä ja mittaaminen toteutettiin laittamalla räpylöitä jonoon.

Ankan massa

Tasapainovaa´at olivat oppilaille tuttuja jo kevään tutustumispäivästä. Nyt niillä päästiin mittaamaan lisää. Punnuksina minulla oli 15 vuotta sitten äidiltäni saamia pienen pieniä booliankkoja (muovisia ankkoja, joissa on hieman vettä sisällä. Ne voisi jäädyttää ja laittaa booliin uiskentelemaan) ja perinteisiä linkkikuutioita. 

Parit saivat oman tasapainovaa´an ja ankan. Ankka punnittiin ensin pikkuankoilla ja sen jälkeen sama ankka linkkikuutioilla. Linkkikuutioita tarvittiin aina noin kolme kertaa enemmän. Ope sai siis jälleen kerran ällistellä kasvoivatko ankat niin paljon mittaushetken aikana?? No ei tietenkään, mutta kun pikkuankat olivat painavampia kuin linkkikuutiot ja linkkikuutiot kevyempiä kuin pikkuankat!

Jokainen pari ehti punnita kolme ankkaa. 

Lumpeet lammessa

Pinta-alaa lähdettiin tutkimaan lampien ja lumpeiden avulla. Mikä lampi on kaikkein pienin? Mikä lampi on kaikkein suurin? Kuinka monta isoa lumpeenlehteä lampeen mahtuu? Kuinka monta pientä lumpeenlehteä lampeen mahtuu? Kasvoivatko tai kutistuivatko lammet, kun mittayksikkö vaihtui? 

Tässä kohtaa viikkoa mittayksikön ja mittaluvun suhde alkoi olla jo hyvin selvää kauraa. Samalla kuitenkin oppilaat saivat kokemuksia pinta-alan mittaamisesta sekä lukumäärien laskemisesta. 

Kuinka monta ankkaa on pussissa?

Omatoimisella pisteellä oli kuusi pussia, joissa oli aiemmassa tehtävässä mainittuja booliankkoja 3-10 kappaletta. Oppilaan tehtävänä oli laittaa käsi pussiin ja laskea ankkojen määrä. Jos oli pakko, sai pussiin myös kurkistaa. Mukana oli muutama jekkupussi, jossa oli ankkojen seassa muutamia linkkikuutioita (nämä olivat sellaisia pusseja, joissa ankkoja oli 3-5). 

Monisteelle oppilas piirsi yhtä monta palloa kuin pussissa oli ankkoja. Ja tietenkin vain yhtä monta kuin oli ankkoja, eli niitä jekkupussien linkkikuutioita ei piirretty.

Viikon lastenlauluna lauloimme tietenkin tuttua laululeikkiä Viisi pientä. Laulua laulettiin open säestyksellä suomeksi ja YouTuben säestyksellä englanniksi. Vaikka kyseessä on sama laulu, on sanoitus laulun lopussa hieman erilainen. Tämän oppilaat itse nostivat esiin ja keskustelimme sekä kyseisestä laulusta että ruma ankanpoikanen sadusta ja siitä kuinka ne tunnetaan ympäri maailmaa ja kuinka niistä on ajan saatossa syntynyt hieman erilaisia versioita.

Kuvataiteen tunnilla ankka-teema jatkui enkuksi, sillä askartelimme ohjevideon avulla äitiankan ja pikkuankan. Ohjeen mukaan oli helppo piirtää. Työ vaati paljon saksien käyttöä, mikä olikin erinomaista harjoitusta ekaluokkalaisille.

Näin sujui ekaluokkalaisten ankkaviikko Anniina- ja Tanja-opettajien luokissa. Kysymys varmaan kuuluu mistä kaikki nuo ankat. Viikkotiedotteessa pyysin oppilaita tuomaan kotoa kylpyankkoja, mikäli sellaisia löytyy, lisäksi sain setin lainaan kollegani lapselta. 

T. Anniina- opettaja ja Tanja-opettaja

#yhteisopettajuuttaylikuntarajojen

 

Kasan nenä (Emilia Erfving)

Ekaluokkalaisten ensimmäinen kokonainen kouluviikko pyörähti käyntiin Emilia Erfvingin Kasan nenä-kirjalla. Tämän Kasan nenä-kirjan ympärille rakennettu teema on tehty yhdessä Tanja-opettajan kanssa. Tanjan kanssa teemme yhteisopettajuutta yli kuntarajojen: minä opetan Rovaniemellä, Tanja Lohjalla. Suunnittelemme ja valmistamme materiaaleja yhdessä.

Maanantai

Maanantaina luimme Kasan nenä-kirjan yhdessä. Kirjassa toistuu isoin kirjaimin sana EI, joten oppilaat pääsivät mukaan lukemiseen ja heidän tehtävänsä oli aina lukea tuo EI-sana. Kun kirja oli luettu, kertasimme jo eskarissa opittua mikä on sana, tavu ja kirjain. 

Aloitimme lukemalla lapulle kirjoittamani sanan KASA monta kertaa. Seuraavaksi taputimme sanan ja leikkasin KASA-sanan kahtia tavurajan kohdalta, huomasimme että sanassa on kaksi tavua. Hassuttelimme lukemalla kasa-sanaa ja vaihtamalla tavut väärinpäin. Huomasimme, että järjestyksellä on merkitystä. 

Lopuksi silppusimme vielä KASA-sanan kirjaimiksi ja huomasimme siinä olevan neljä kirjainta. Nimesimme kirjaimet ja kuulostelimme jokaisen kirjaimen äännettä.

Opetustuokion päätteeksi oppilaat liimasivat vihkoon kasa-kirjaan liittyvän tukisanalistan ja lukivat parin kanssa kuvasanaston läpi. Kun kuvasanasto oli luettu, sanoivat parit vuorotellen jonkin kuvasanaston sanan ja toisen tehtävä oli mahdollisimman nopeasti sormella osoittaa kyseistä sanaa. 

Tämä tukisanalista toimii s2-oppilaan läksynä, eli hänen tavoitteenaan on oppia listan sanat tällä viikolla. 

Tiistai

Tiistaina aloitimme muistitehtävällä, joka on vanettajille tuttu. Taululla oli kasa-teemaan liittyviä kuvakortteja. Nimesimme jokaisen kuvan yhdessä ja oppilaat toistivat sanat vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle kuorossa opettajan osoittaessa kuvaa.

Seuraavaksi käännettiin yksi korteistä väärin päin. Mikä kuva meni piiloon? Jälleen kerran lueteltiin kuvat vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Ja kyllä, piti osata sanoa myös se väärinpäin olevan kortin kuva. 

Tehtävä jatkui ja taas käännettiin yksi kuva väärinpäin. Nyt siis kaksi kuvaa oli jo väärinpäin ja silti piti osata luetella kuvat. Kuten arvata saattaa homma jatkui, kunnes kaikki kuvat oli käännetty väärinpäin. Edelleen ekaluokkalaiset pystyivät muistamaan rivin. 

Jotta oppilaat eivät pääsisi helpolla, vaihdettiin vielä kahden nurinpäin olevan kortin paikkaa. Yhdessä nimesimme mitkä kuvat ovat korteissa, joiden paikka vaihtui. Ja taas lueteltiin vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Vielä teimme toisen muutoksen. Edelleen onnistui ekaluokkalaisilta kuvien luetteleminen! 

                            

Muistitehtävän jälkeen kertasimme Kasan nenä-kirjan kertomuksen tukikuvien avulla. Jokaisen kasalle ehdotetun nenä kohdalla harjoittelimme ominaisuuksia ja oppilaiden piti kertoa miksi levä, sammal tai keppi ei ole hyvä nenä. Kun tarina oli kerrattu pyysin oppilaita taputtamaan jokaisen tukikuvien sanan ja näyttämään aina kuinka monta tavua kussakin sanassa oli. Epäilin jo, että oppilaani eivät osaa näyttää sormilla mitään muuta kuin kahta 😅 Mutta he onneksi osasivat selittää, että suurimmassa osassa sanoja oli kaksi tavua. Onneksi mukaan mahtui myös suo, rupikonna, kuusimetsä ja majava, joten vaihteluakin tuli!

                               

Yhteisen taputtelun ja tavuttelun jälkeen oppilaat siirtyivät työskentelemään pareina. Parit saivat samankaltaisen monisteen kuin edellisen päivän tukisanalista, mutta tästä monisteesta puuttuivat tavuviivat. Parit olin jakanut siten, että toinen parista ainakin osaa lukea. Parien tehtävänä oli lukea sana, taputtaa se ja asettaa kuvan viereen yhtä monta nappia kuin sanassa on tavuja. 

Tämä tehtävä toimi todella hyvin ja parit työskentelivät keskittyneesti. 

Tiistaihin kuuluivat myös jakotunnit. Jakotunneilla työskentelimme tunnin aluksi salaisuuspussin parissa. Salaisuuspussista löytyi kasa-teemaan sopivia luonnonmateriaaleja, jotka nimesimme. Opimme myös uusia sanoja. Kaarna ja tuohi tunnistettiin muun kuoreksi, mutta nimet niille eivät olleet kaikille tuttuja. 

Kun salaisuuspussin esineet oli nimetty, laitettiin ne takaisin pussiin. Pelasimme salaisuuspussilla kolme kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella oppilas etsi pussista käteensä asian, jonka osasi nimetä. Nimettyään asian, oppilas nosti sen näkyville, jotta muut voivat tarkistaa tehtävän menneen oikein. Toisella kierroksella luokkakaverivat nimesivät etsittävän asian, esimerkiksi "etsi käpy" ja sitten pussista piti tuntoaistin avulla löytää käpy. Kolmannella kierroksella etenimme ominaisuuksilla, etupäässä opettaja keksi millainen asia salaisuuspussista pitäisi löytää: etsi jotain kovaa, etsi jotain sileää, etsi jotain ohutta...

Maanantaina oli tutkittu sanaa, joka oli hajotettu tavuiksi ja kirjaimiksi. Nyt oli aika tutkia virkettä. Malli virkkeenä oli "Kasan nenä on kadonnut." Luimme virkkeen useita kertoja, minkä jälkeen pohdimme kuinka monta sanaa virkkeessä on. Tämäkin virke oli kirjoitettu paperisuikaleelle, joten leikkasimme oppilaiden kanssa virkkeen sanoiksi. Luokan eteen pääsi neljä oppilasta seisomaan sanalaput käsissään. Luimme vielä uudelleen virkkeen yhdessä. Sitten kokeilimme vaihdella oppilaiden eli sanojen paikkoja ja luimme uuden virkkeen. Hieman runollisia vaihtoehtoja tuli...

Lopuksi kokeilimme vielä siten, että yksi edessä olevista oppilaista kääntyi vuorollaan selin lappunsa kanssa ja luimme jäljelle jääneen virkkeen: Kasan on kadonnut tai nenä on kadonnut. Huomasimme, että virkkeen merkitys muuttuu tai se ei merkitse välttämättä mitään, jos sanoja puuttuu. 

Opimmekin, että virkkeen loppuun pitää laittaa piste, joka oli omalla lapullaan ja sitä pääsi vielä viides oppilas luokan eteen pitämään. Kun virkkeen lopussa on piste, eivät sanat karkaa. 

Sitten olikin aika päästää oppilaat itse kirjoittamaan virkkeitä. Aamuryhmässä minulla oli lausetason lukijoita, jotka kirjoittivat kukin omalla tietokoneella. Iltapäivän ryhmässä oli aloittelevia lukijoita, jotka työskentelivät tietokoneilla pareittain. 

Taululla oli mallina virkkeen alku "Kasassa on..." Jokainen virke alkoi samalla tavalla, joten virkkeen alun pystyi tarvittaessa kopioida joka kerta uudelleen. Virkkeen loppuun oppilaat keksivät aina uuden sanan mitä kasassa on. Jos mielikuvitus ei laukannut, saattoi käydä selailemassa pöydällä olevia kasa-kirjoja ja niiden kuvia. Aloittelevia kirjoittajia kiersin auttamalla ääntämällä sanaa erittäin hitaasti, jotta yksittäiset äänteet kuuluvat. Jokainen osasi myös laittaa pisteen virkkeen loppuun. Isosta alkukirjaimesta tiesi muutama ja se opeteltiin lopuksi ennen tulostusta, joten jokainen pari ehti korjata virkkeiden alkuun isot kirjaimet. 

Opettajan juostessa tulostimelle piirsivät oppilaat vihkoon oman kasan, jonka viereen virkkeet liimattiin. 

Myös lyhyellä metsämatikantunnilla metsässä oltiin Kasa-teeman äärellä. Jaoin ryhmän kahtia, toisella puolikkaalla oli metsävälkkä ja toinen puolikas työskenteli minun kanssani, sitten vaihdettiin vuoroja.

Ensin jokainen oppilas kävi hakemassa kepin, kävyn ja kiven. Teimme näistä materiaaleista alustalle sarjan. Jokainen sai vuorollaan asettaa omat esineet alustalle ja yhdessä hoimme "keppi, käpy, kivi", jotta järjestys olisi oikea. 

Kun kaikki olivat saaneet asettaa alustalle omat esineensä, pyysin oppilaita näyttämään alustalta omat esineensä. Sen jälkeen siirryimme puoli kierrosta alustan ympäri ja pyysin oppilaita nyt näyttämään omalta kohdaltaan alustalta sarjan jakson "keppi, käpy, kivi".

Seuraavaksi muutimme sarjan ääniksi oppilaiden ehdotusten mukaan, tänään esimerkiksi keppi oli taputus, käpy napsutus ja kivi taputus päähän. Minä näytin tahtia alustalta ja oppilaat soittivat sarjaa yhdessä sovituilla kehorytmeillä. 

Harjoittelimme sarjan avulla myös muutoksen havaitsemista. Oppilaat laittoivat silmät kiinni ja tein sarjaan muutamia virheitä. Oppilaiden tehtävä oli löytää virhe.

Lopuksi oppilaat vielä kävivät keräämässä jokainen kolme keppiä ja kolmen oppilaan ryhmissä he järjestivät kepit lyhimmästä pisimpään. Kun järjestys oli saatu valmiiksi, leikkivät oppilaat vielä ryhmissä äskeistä löydä muutos-leikkiä laittamalla silmät kiinni ja yksi oppilaista teki keppien pituusjärjetykseen virheen, joka muiden piti löytää ja korjata. 

Keskiviikko

Laulamme joka päivä pari laulua, mutta heti ensimmäisenä koulupäivänä joku oppilaista kysyi voisimmeko joskus tehdä oman laulun. En ole todellakaan mikään musaihminen, kuvionuottikitaralla osaan säestää ja laulattaa lapsia. Joten vastaus oli sellainen venkoileva ehkä....

Mutta tapa toteuttaa tämä toive oli helpompi kuin oli ajatellutkaan. Tällä viikolla olemme laulaneet hirsilaulua, jossa on paljon toistoa. Sanoitimmekin oppilaiden kanssa hirsilauluun omat sanat ja siitä tuli Kasa-laulu. Samalla tuli keksittyä ominaisuuksia luonnon materiaaleista. 

 Metsäs oli kasa,

ja metsäs oli kasa.

Ja metsäs oli lehtikasa,

humppa humppa hei.

Kasas oli lehti,

ja kasas oli lehti.

Kasas oli märkä lehti,

humppa humppa hei.

Kasas oli oksa,

ja kasas oli oksa.

Kasas oli lyhyt oksa,

humppa humppa hei.

Kasas oli kukka,

 ja kasas oli kukka.

Kasas oli liila kukka,

humppa humppa hei.

Kukka putos maahan,

ja kukka putos maahan.

Liila kukka putos maahan,

humppa humppa hei.

Nyt on laulu loppu,

ja nyt on laulu loppu.

Nyt kasalaulu loppu,

humppa humppa hei!

(Sanat: Korkkis 1A)

Pääsimme myös aloittamaan viikon kuvataide-askartelutyötä. Tämä työ tuli puhtaasti kierrätys- ja luonnon materiaaleista, maalia ja liimaa lukuunottamatta. Kasa-töiden taustaksi teurastin kaksi oppikirjalaatikkoa. Jokainen pahvin palanen oli hiukan eri kokoinen ja ohjasinkin jokaista miettimään haluuako tehdä isoa vai pientä näperrystä. 

Taustapahvi maalattiin töpöttämällä pulloväreillä. Haastoin oppilaita kokeilemaan kuinka montaa esimerkiksi vihreän sävyä he saavat vihreää ja valkoista sekoittelemalla. 

Tunnin päätteeksi kävimme vielä keräämässä lähimetsästä aineksia kasoihin: keppejä, lehtiä, neulasia, käpyjä...

Torstai

Kuvataidetunnilla eilen maalatulle pohjalle suunniteltiin oma kasa ja sen jälkeen liimattiin erikeepperillä. Unohdin etsiä kuumaliiman, mutta onneksi näytti erikeepperikin riittävän näihin askarteluihin. 

Jokainen kasa sai tietenkin silmät, joita piirtelin tussilla kiiltävälle kartongille ja oppilaat leikkasivat niitä siitä irti (meillä ei irtosilmiä ole tilattu). Osa piirsi omat silmät ja saipa yksi kasa silmät mustikoista. Melko ilmeikkäitä ja erilaisia kasoja luokassamme syntyikin ja aika moni halusi tehdä kasalleen myös sen nenän, joka viikon kirjassa oli hukassa. 

Perjantai 

Perjantai on luontokoulupäivä ja luontokouluun lähdemme kakkosluokkalaisten kanssa. Hieman kasaan liittyvää tekemistä sain luontokouluunkin lisättyä, vaikka 2. luokkalaiset eivät kirjaa tunteneetkaan. Metsässä työskentelimme kolmessa 12 oppilaan ryhmässä pistetyöskentelynä. 

Metsässä kertasimme erilaisia ominaisuuksia ensin VaNesta tutun pupu-pelin avulla. Jokainen valitsi käteensä jonkin luonnonmateriaalin (kivi, käpy, keppi, lehti tms.). Oppilaat seivoivat rivissä ja opettaja hieman kauempana. Opettaja huuteli väitteitä, kuten "Se on pyöreä", "Se on ohut", "Se on märkä". Jos väite piti paikkansa kädessä olevan kepin tms. kohdalla sai ottaa askelen eteenpäin. Tässä leikissä sai hyvin syötettyä oppilaille myös uutta sanastoa. Peli piti jokaisen ryhmän kanssa hetkeksi keskeyttää, kun sanoin ominaisuudeksi elollinen tai eloton ja termit piti yhdessä määritellä. Pelasimme kunnes suurin osa leikkijöistä pääsi open lähelle. 

Harjoittelimme luokittelua myös vane-neliömetrin avulla. Viikon aikana luokittelua on harjoiteltu matikan tunnilla monta kertaa ja nyt luokittelu ja taulukointi tapahtuikin kahden ominaisuuden mukaan. Ensin kokoonnuimme yhden VaNe-neliömetrin ääreen ja tutkimme alustaan kiinnitettyjä ominaisuuskortteja nimeten ominaisuudet yhdessä. Sen jälkeen opettelimme, kuinka taulukko täytetään ja kuinka jokaiselle alustalle laitettavalle asialle on vaatimuksena kaksi ominaisuutta. Eli ei esimerkiksi riittnyt, että on vihreä, vaan piti olla vihreä ja pitkä. Kun oppilaat ymmärsivät, kuinka taulukko rakentuu, jakaantuivat oppilaat neljän hengen ryhmiin täyttämään omaa taulukkoaan.

Lopuksi kiersimme muiden ryhmien alustat ja tutkimme yhdessä ratkaisuja. 

Koko porukan yhteisenä loppuleikkinä toimi pikalukuhippa käpykorteilla. Jokainen oppilas sai yhden käpykortin ja lähti ottamaan muita kiinni. Pikalukuhipassa kaikki ottavat kaikkia kiinni. Jos saa kaverin kiinni, asetutaan vastakkain, lasketaan kolmeen ja paljastetaan omat kortit. Se kumpi leikkijöistä sanoo nopeammin kaverin kortissa olevien käpyjen määrän, voittaa kortin itselleen ja jatkaa peliä. Se joka häviää korttinsa hakee opettajalta uuden, ellei ole aiemmin voittanut korttia joltakulta toiselta, niin että hänellä on kädessään useampia kortteja (aina häviää vain päällimmäisen kortin). 

Päivän päätteeksi koululla vielä rauhoituttiin ja kerrattiin Kasan nenä-kirjan tapahtumat. Jokainen oppilas sai vielä vihkoonsa monisteen, jonka kuvista yhdistettiin kasa-kertomuksen juoni. Monisteessa oli hämäyksen vuoksi myös muutamia ylimääräisiä kuvia, jotta piti oikeasta miettiä: Missä kasa oli? Kuka tuli kasaa vastaan? Mitä kasalle ehdotettiin nenäksi? 

Aloita kasan kuvasta. Piirrä Kasan reitti majavan padolle
tarinan juonen mukaisesti. 

Tällainen viikko ekaluokkalaisilla oli meidän luokissamme. Kasa-kirja innosti oppilaita ja viikonlopuksi lähtivät luokkaan lainatut kasa-kirjat iltasatukirjoiksi oppilaiden koteihin. Kasa-kirjoille olisi ollut viikonloppulukijoita enemmän kuin kirjoja oli saatavilla. Lupasin, ettei niitä vielä palauteta, vaan ne on lainattavissa ensi viikonlopuksi myös.

Kasa-teemaan sai helposti yhdistettyä ekaluokkalaisille tärkeitä taitoja: sanastoharjoituksia, tavutusta, ominaisuuksien kuvailua ja esimatemaattisista taidoista luokittelua, lukumäärän hahmottamista, mittaamista ja vertailua sekä harjoittamista. 

Kaikki Kasa-kirjaa varten laaditut materiaalit löydät täältä. 

Kiitos jälleen kerran yhteistyöstä Tanja!

#yhteisopettajuuttaylikuntarajojen