Samaa pää kesät talvet... ajatuksia taiteen hyödyntämisestä opetuksessa

 Lomalla ollaan, mutta open pää on sama kesät talvet... Siispä innostua voi lomallakin ja ideoita työhön tulee vastaan lomallakin halusi tai ei... Päätin kirjoittaa auki ajatuksiani, josko ne kesän aikana jatkojalostuisivat tai voit sinäkin kommentoida ja vinkata kommentteihin, miten sinä olet taidekasvatusta toteuttanut. 

Olen halunnut jo pidempään hyödyntää taidetta opetuksessa. Kaipaisin sitä, että lapset tunnistavat vähintäänkin suomalaistaitelijoiden klassikkoteoksia ihan jo yleissivistyksen vuoksi. Miksen sitä sitten ole tehnyt? Hyvä kysymys... Aika? Resurssit? Työkalut? Tekosyitä voi keksiä vaikka kuinka, mutta ajattelin ryhdistäytyä tässä asiassa tulevana lukuvuonna. 

Keväällä tilasin Opettajan tietopalvelun tarjouksesta Taidehetkiä lapsille-korttipakan. En ehtinyt sitä vielä keväällä käyttää, mutta selattuani korttipakkaa ja tutustuttuani toimintavinkkeihin, joita jokaisen taideteoksen takaa löytyi, olin tyytyväinen ostokseeni. Tälle korttisetille ja toimintavinkeille löytyy varmasti käyttöä, kunhan vain muistan pitää sen käytössä. (Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan omalla rahalla olen materiaalin ostanut). 

Tällä viikolla Varga-Neményi ry:n kesäseminaarissa tutustuin VTS eli visual thinking strategies-menetelmään, joka on kehitetty taidekuvien katseluun, mutta jolla on myös yhteisiä piirteitä Varga-Neményi-menetelmän kanssa.

VTS-menetelmä perustuu ryhmän osallistamiseen. Taidetta / kuvia käytetään ajattelun, vuorovaikutustaitojen, kulttuurisen kompetenssin, kielitaidon ja kuvanlukutaidon oppimisen välineenä. Menetelmän avainsanat ovat oppijalähtöisyys, avoimien kysymysten käyttö sekä näköhavainnon sanallistaminen. Menetelmä luottaa yksilön näkemiseen, yhdessä näkemiseen ja yhdessä oppimiseen eikä edellytä ennakkotietoja. Ohjaaja ei jaa tietämystään tai etsi oikeita vastauksia vaan pysyy neutraalina. (Lähde: VTS Suomi)

VTS-työpaja herätti minut jälleen pohtimaan tätä jo keväällä syntynyttä ajatusta siitä, kuinka taidetta pitäisi käyttää enemmän opetuksessa. Toki haluan, että kuvataidetunteja käytetään itse tekemiseen, mutta esimerkiksi VTS-mallinen keskustelua osana kuvataidetunnin rutiineja voisi toimia erinomaisesti eli jokaisen tunnin alussa voitaisiin tutkia opettajan valitsemaa taideteosta ennen kuin aloitetaan itse työskentely. 

VTS-menetelmään liittyy opettajan tai ohjaajan vetämä keskustelu, jossa osallistujat saavat kertoa mitä he kuvassa näkevät ja mistä niin päättelevät. Menetelmässä ei ole oikeita ja vääriä vastauksia, vaan "tieto" koostuu osallistujien itse tuottamista ajatuksista. VTS-keskustelu koostuu kolmesta kysymyksestä:

- Mitä kuvassa on meneillään?

- Mitä näet kuvassa, mikä saa sinut sanomaan niin?

- Mitä vielä voimme löytää?

Vaikka menetelmä on kehitetty taiteen kokemiseen ja tulkitsemiseen, koen vastaavan työskentelyn olevan hedelmällisistä esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden tunneilla. Jos virikekuvaa tutkitaan yhdessä yllä lueteltujen kysymysten avulla, pitäisi oppilaiden pystyä tuottamaan tarinaa. Jos ei omia ideoita ole, niin oppilas voi valita luokkakavereiden ideoista oman tarinansa pohjaksi. 

Jos miettii VTS-menetelmää opetussuunnitelman kautta, tukee se vahvasti laaja-alaisen osaamisen taitojen kehittämistä. Yhteisessä keskustelussa, jossa ohjataan oppilaita kuuntelemaan toistensa puheenvuoroja ja keskittymään teoksen tarkkailuun, opitaan vuorovaikutustaitoja. Kuvantarkkailu ja sen sanoittaminen mistä päätteli kertomiaan asioita (mitä kuvassa on meneillään ja mistä sen päättelit) kehittävät oppilaan ajatteluntaitoja. 

Edelfelt-näyttelystä mukaan lähti muistipeli, joka varmasti
päätyy opetusmateriaaliksi. Olen kuitenkin innokas muisti-
pelien pelaaja, joten sitä tulee varmasti pelattua ihan itsekin. 

Loman alkajaisiksi vierailin Ateneumissa Albert Edelfelt-näyttelyssä. Näyttely kiinnosti siksi, että olen lukenut ja kuunnellut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan romaanit useampaan kertaan. Edelfelt on vahvasti mukana sarjassa sivuhenkilönä ja oli mielenkiintoista teokset, joista osaa kirjasarjassa maalataan. Taisinkin näin aloittaa jo itsekseni päässäni kehittyneen idean kuukauden kulttuuriperjantaista. Luokkani on perjantaisin aina metsässä, kirjastossa, museossa tai muussa paikassa, perjantaisin emme lukuvuoden aikana opiskele koululla muuten kuin ihan yksittäisiä kertoja. 

Mietinkin, että kerran kuussa voisi tosiaan viettää kuukauden kulttuuriperjantaita. Silloin luokan kanssa voisi suunnata museoon tai näyttelyyn. Eihän sitä taidenäyttelyssä tarvitsisi olla tuntitolkulla vaan luokan kanssa voisi pistäytyä tarkastelemassa etukäteen valittuja 2-3 teosta esimerkiksi VTS-menetelmän avulla (Rovaniemellä koululaisryhmillä on vapaapääsy Korundiin ja Arktikumiin). Vaihtoehtoisesti koululla voisi työstää taideaihetta esimerkiksi Taidehetkiä lapsille-korttisarjan avulla ja tuottaa itse taidetta valittuja teoksia jäljitellen tai niistä herääviä ajatuksia. 

Eläviä taideteoksien toteuttaminen on kutkuttanut mielikuvitustani pitkään. Niin Gilmoren tytöissä ja Modern Familyssä on järjestetty elävien kuvien-tapahtumia, jossa on lavastettu tunnettuja taideteoksia. Tällaisten toteutus olisi hauskaa, mutta vaatinee myös huoltajien panostusta ja apua toteutukseen. Oletko sinä lavastanut oppilaiden kanssa klassikko taideteoksia? Miten se onnistui?

Nämä Ankallisgallerian taideaarteet ovat myös innostavia, 
mutta en heti keksinyt kuinka niitä voisi hyödyntää opetuksessa.

Hyllystäni löytyy 10 vuotta sitten hankkimani lastenkirjat, jotka kertovat tarinaa VanGoghin auringonkukista ja Claude Monetin puutarhasta. Ostettuani kirjat käytin niitä jonkun ekaluokan kanssa. Vaikka kirjat ovat englanniksi, on teksti sen verran helppoa, että kirjan voi kertoa suomeksi vilkuilemalla tekstejä, mikäli kirjan on etukäteen lukenut. Silloin teimme oppilaiden kanssa omat versiomme Monetin lummelammesta ja VanGoghin auringonkukista. Nämä täytynee ottaa tulevana lukuvuonna jälleen käyttöön. 

Yleisesti kuvataiteen opetukseen liittyen olen pohtinut keväällä lukukauden lopussa oppilaiden kanssa näyttelyn kokoamista oppilaiden töistä. Eräässä koulussa, jossa urani alussa työskentelin, koottiin paikalliseen kulttuurikeskukseen aina keväällä oppilaiden kuvataidetöistä näyttely. Jokaiselta oppilaalta esille laitettiin 3-4 työtä (olimme pieni koulu). Näyttelyssä vierailtiin oman luokan kanssa ja oppilaat kävivät siellä myös vapaa-ajalla vanhempiensa kanssa. Tämä oli mielestäni hieno perinne. 

Jos nyt ei ihan tuonkaltaista näyttelyä, niin kevätjuhlaviikolla voisi luokkaan yhdessä oppilaiden kanssa rakentaa näyttelyn valituista kuvataidetöistä. Kevätjuhlailtana näyttely voisi olla avoinna vanhemmille ja kukin lapsi voisi esitellä näyttelyn teoksia omille vanhemmilleen. Tämäkin idea olisi vain toteutusta vaille valmis...

Miten sinä olet hyödyntänyt taidetta opetuksessa? 

Kolmivelhoturnajaiset

 Kesäloma alkoi pitkän koronatauon jälkeen taas perinteisellä Varga-Neményi ry:n kesäseminaarilla. Etätyöparini Tanja Törnin kanssa olimme valmistelleet kesäseminaariin Harry Potter-pajan. Koska emme jakseneet tehdä mitään vanhaa, piti keksiä uutta. Siispä etenimme neljänteen Harry Potter-kirjaan eli liekehtivään pikariin ja kolmivelhoturnajaisiin.

Turnajaisten alkajaisiksi jokainen osallistuja nosti liekehtivästä pikarista kortin, jonka avulla osallistujat jaettiin neljään ryhmään, jotka kilpailivat keskenään. Jokaisessa ryhmässä oli 4-5 jäsentä. Etenimme kirjalle uskollisesti kolmivelhoturnajaisten koetuksissa. Harmittavasti velhoministeriö hylkäsi anomuksemme tuoda Korsoon lohikäärmeitä. Olisivat kuulema jästit huomanneet lohikäärmeet harhautusloitsuista huolimatta, siispä siirryimme suoraan ratkaisemaan lohikäärmeen munien arvoitusta. 

Saadakseen lohikäärmeen munan auki, kunkin joukkueen oli löydettävä koordinaatistosta viisi omiin lohikäärmeen muniin (jokaisella joukkueella oli kaksi "lohikäärmeen munaa" eli aukaistavaa geometrista kappaletta). VaNe-neliömetrille rakennettuun koordinaatistoon oli sijoitettu tekstipuoli alaspäin lappuja, joissa oli kappaleiden ominaisuuksia: esimerkiksi kappaleen pinta muodostuu monikulmioista, kappaleessa on 12 tahkoa tai kappaleessa on vain yksi kärki. 

Joukkue kertoi aina valitsemansa lapun koordinaatit saadakseen lapun. Mikäli lapun ominaisuus toteutui omassa lohikäärmeen munassa sai lapun pitää, jos ei, lappu palautettiin. 

Ensimmäisenä viisi lohikäärmeen munaan liittyvää ominaisuutta löytänyt joukkue voitti koetuksen ja sai avata lohikäärmeen munansa. Koska kirjassakin Harry saa apua arvoituksen ratkaisemiseen, saivat muutkin joukkueet avata omat lohikäärmeen munansa, kunhan olivat keksineet puuttuvat ominaisuudet omille lohikäärmeen munilleen. Eli jos joukkue oli löytänyt kolme ominaisuutta, piti heidän itse tuottaa vielä kaksi päästäkseen avaamaan omat lohikäärmeen munat. 

Lohikäärmeen munan sisältä löytyi kirjainlappuja, joista piti muodostaa jonkin taikamaailmaan kuuluvan henkilön nimi. Tämä henkilö oli se, joka joukkueen piti seuraavassa koetuksessa pelastaa järven pohjasta. 

Kirjassa järvenpohjassa on uneen vaivutettuina vangittuna jokaiselle kilpailijalle läheinen henkilö, joka pitää tunnin aikarajan sisällä pelastaa. Meidän turnajaisissamme aikarajaksi määrättiin 10 minuuttia. Jokainen joukkue aloitti oman pelastusoperaationsa. Joukkueilla oli hiekkalaatikkoämpäri, jonka pohjalla makasi legohahmo (Malfoy, Hermione, Neville tai Harry), lisäksi joukkueilla oli ämpärillinen vettä, mitta-astioita sekä mukissa kaboom-tikut. Pelasimme Kaboom-pelin sääntöjä soveltaen: Joukkueet nostivat aina samanaikaisesti purkeistaan tikut ja mittasivat omaan ämpäriinsä tikkuun kirjoitetun määrämn vettä. Tavoitteena joukkueilla oli saada ämpäriin litra vettä (litra merkitty ämpäriin viivalla). Tähän tapaan jatkettiin, mutta kävipä niinkin, että purkeista nousi tikkuja, joissa luki kirskuristaja eli ilkeä vedessä asuva taikaeläin. Kirskuristajan nostaessaan piti joukkueen kaataa kaikki vedet pois, laittaa tikut takaisin mukiin ja aloittaa alusta. 

Mikäli mikään joukkue ei saanut 10 minuutissa litraa täyteen, vertailtiin ämpäreitä ja voittaja oli se joukkue, jonka ämpärissä oli eniten vettä.

Jälleen kirjauskollisesti viimeinen koitos oli tietenkin labyrintti. Labyrintti oli rakennettu neljästä VaNe-neliömetristä ja keskelle oli asetettu kolmivelhoturnajaispokaali. Labyrintissä lymyili sisuliskoja, mörkö ja hämähäkki. Sieltä löytyi myös umpikujia ja keltaista usvaa hämäämässä kulkijoita.

Jokainen joukkue sai neljä paperista taiteltua ja teipattua kuutiota sekä sakset. Joukkueen tehtävänä oli leikata kuutio auki ja muodostaa aukileikatuista kuutioista polku labyrintin nurkasta pokaalin luokse. Luonnollisestikaan aiemmin lueteltuihin taikaolentoihin ei saanut törmätä. Ainoastaan kuutiosta leikatulla reitillä sai kävellä. Mikäli joku joukkue olisi epähuomiossa leikannut kuutionsa vahingossa kahteen osaa, olisivat he saaneet käyttää kuution vaipasta vain pienemmän irtileikatuista palasista. Leikattujen vaippojen paikkoja sai vaihdella halutessaan, kunhan ne muodostivat yhteinäisen polun kulmasta labyrintin keskelle. 

Ensimmäisenä keskelle polun raivannut joukkue oli voittaja!

Tämä kokonaisuus sopii toteutettavaksi 4. luokalla toukokuussa tai 5.-6. luokilla. Aiemmista Harry Potter-kirjoista kehittelemämme seikkailut ovat olleet enemmän larppityyppisiä ja sisältäneet draamaa. Kokemuksemme mukaan 3. luokkalaiset vielä uskaltavat heittäytyä ja kulkea koulun käytävillä näkymättömyysviitan kanssa, mutta 4. luokkalaiset eivät enää uskalla. Sen vuoksi teimme Kolmivelhoturnajaisista "asiallisemman" kilpailun, joka kertaa luetun kirjan juonta ja jossa itse tehden koetaan kirjan tapahtumia, mutta se ei enää vaadi siinä määrin heittäytymistä rooliin kuin aiemmat vastaavat. 

Tehtävät on valittu siten, että ne tukevat ja syventävät oppilaan oppimaa. Neljännellä luokalla geometriassa kappaleiden ominaisuudet ovat keskiössä. Kaappaleita luokitellaan ja kuvaillaan. Oppilaan pitää osata tuottaa kappaleista useampia ominaisuuksia käyttäen termejä tahko, särmä, kärki jne. Näitä harjoiteltiin ensimmäisessä lohikäärmeen munatehtävässä. Samassa tehtävässä harjoiteltiin myös koordinaatiston käyttöä. VaNessa 4. luokalla tutustutaan koordinaatiston ensimmäiseen neljännekseen ja oppilaiden kanssa harjoitellaan eri pisteiden koordinaattien kertomista. Tehtävä kertasi siis myös tätä lukuvuoden lopussa opeteltavaa taitoa. 

Mittaamista ei koskaan voi tehdä liikaa ja sitä kannattaakin sisällyttää aina mukaan, jos vain voi. Vedenläträystehtävässä mitattavat vesimäärät oli valittu siten, että oppilaat monipuolisesti käyttivät eri mittayksiköitä (millilitra, senttilitra ja desilitra). Mitattavat määrät olivat esimerkiksi 180 millilitraa, jonka saattoi toki mitata laskemalla millilitran mitalla 180 kertaa, mutta huomattavasti helpommalla pääsi, jos kaatoi astiaan ensin yhden desilitran ja sen jälkeen kahdeksan senttilitraa. Joukossa oli myös desimaalilukuja kuten 0.1 dl. Neljännellä luokalla desimaalilukuihin on tutustuttu ja niitä on lähestytty nimenomaan kymmenesosien kautta. Niinpä jokaisella vane-oppilaalla pitäisi olla selkärangassa, että kymmenesosa desilitrasta on tietenkin senttilitra. 

Viimeinen labyrinttitehtävä jatkoi 4. luokan geometrian teemoja. 4. luokalla on tutkittu suorakulmaisia särmiöitä. Paperin ja teipin avulla oppilaat ovat rakentaneet itse suorakulmaisia särmiöitä. He ovat myös tutkineet erilaisia kappaleiden vaippoja ja selvitettäneet voiko vaipoista rakentaa suorakulmaisen särmiön vai ei. Labyrinttitehtävä aukileikattavine kuutioineen siis jatkoi tätä teemaa, mutta keikautti tilanteen nurinpäin. Jos tähän asti oli rakennettu suorakulmaisia särmiöitä tai kuutioita, pitikin nyt leikata kuutio auki tietyn muotoiseksi vaipaksi. 

Aikuisilla toteutettuna turnajaiset toimivat erinomaisesti, enkä näe syytä miksei sama toimisi 4.-6. luokkalaisilla. Aikuisten kanssa aikaa kului noin 55 minuuttia, lasten kanssa varaisin aikaa toteutukseen 75 minuuttia.