Joulutarina alkaa.. Untu ja sydäntalven salaisuus osa 1

Vaikka tänään onkin vasta viimeinen päivä marraskuuta, alkoi joulutarina luokassamme tänään. Aamulla käsien pesun jälkeen hipsuttelimme hiljaa hämärään, jouluvalojen valaisemaan luokkaan ja luin oppilaille ensimmäisen luvun Nora Surojegin ja Pirkko-Liisa Surojegin kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus. 

Luemme joka päivä kirjaa eteenpäin ja tarinahetken jälkeen teemme jonkin enemmän tai vähemmän kirjaan liittyvän tehtävän. 

Tämän vuoden joulutarinaa ideoimme yhdessä Tanja Törnin kanssa, joka lukee jouluna samaa kirjaa omille oppilailleen.

Tänään Untu tapasi merenrannalla lokkiystävänsä Kuunarin. Untu oli löytänyt rantavedestä postikortin, jossa toivotettiin talven valoa ja valmistauduttiin jouluun. Untu ei tiennyt mikä on joulu ja talven valot kiinnostivat Untua niin kovasti, että hän päätti lähteä seikkailulle kohti pohjoista selvittämään mitä ne talven valot oikein ovat.

Ensimmäisen luvun lukemisen jälkeen juttelimme oppilaiden kanssa siitä mikä joulu oikein on. Mitä sinä kertoisit Untulle joulusta?

Keskustelun jälkeen oppilaat saivat kartastot, mikä onkin aina ekaluokalla riemastuttava hetki. Luokka oli hetken aikaa täynnä melkoista pulinaa, kun karttoja tutkittiin innokaasti. 

Lopulta sai opettajakin äänensä kuuluville. Etsimme kartasta ensin Rovaniemen, jossa itse asumme. Sen jälkeen etsimme Untun kotipaikan, jonka sijoitin Turun saaristoon. Pohdimme mihin Untu oikein on lähdössä, jos se on menossa pohjoiseen. Jännityksellä odotamme tuleeko Untu Rovaniemelle vai meneekö se Rovaniemeäkin pohjoisemmaksi.

Seuraavaksi oppilaat saivat tehtäväkseen hakea luokan eteen viritetyltä pyykkinarulta parin kanssa yhden kortin. Kortti ja siihen kirjoitettu osoite luettiin huolellisesti. Sen jälkeen oppilaat etsivät korttiin kirjoitetun paikkakunnan kartalta ja piirsivät pallon heille jaettuun monistettuun blankkoon Suomen karttaan oikealle kohdalle. 

Ja sen jälkeen ei muuta kuin etsimään uusi postikortti luettavaksi. Hyvin tuli ekaluokkalaisille lukutreeniä tässä harjoituksessa, vaikkei korttien tekstit pitkiä olleetkaan. Lisäksi korteista löytyi tuttuja: oli kortti Einolle ja Aapelille Turkuun, Sauli Niinistölle Helsinkiin, Toripolliisille Ouluun ja niin edelleen.

Näin tuli Suomen kartta vähitellen tutuksi oppilaille. Karttojen tutkimista jatkettiin vielä myöhemmin ympäristöopin tunnilla. 

 

Tarina jatkuu huomenna..

Madam Weirdin jalokiviryöstö (Matikkakerho Kipinä)

Lokakuussa starttasi Rovaniemellä ja Lohjalla matikkakerho Kipinä 1.-2. luokkalaisille. Kipinäkerho on minun ja Tanja Törnin käsialaa. Olemme suunnitelleet kokonaisuuden yhdessä. Minä olen ohjannut kerhoa Rovaniemelle ja Tanja Lohjalla.

.................................

Lokakuun alussa sai Matikkakerho Kipinä avunpyynnön. Outolan kaupungin aatelistoon kuuluva Madam Weird oli kohdannut elämänsä järkytyksen, kun madamen rakkaat jalokivet oli katala pitkäkyntinen kähveltänyt. Asiasta kirjoitettiin Outolan sanomissa ja se järkytti kaikki outolalaisia.

1. kerhokerta

Kipinäkerholaiset saivat Madame Weirdiltä kirjeen, jossa Madame pyysi kerholaisilta apua, sillä poliisilla olivat menneet johtolangat pahasti solmuun, eikä tapaus näyttänyt ratkeavan virkavallan avulla. 

Kipinäkerholaisten ei auttanut kuin käydä tuumasta toimeen ja alkaa etsiä johtolankoja, joita tarkkaavaiset pikkuetsivät alkoivat pian huomata joka puolella. Kipinäkerholaiset jakaantuivat neljän lapsen etsivätiimeihin (punaiset, siniset, keltaiset ja vihreät) ja kukin tiimi etsiä omia johtolankojaan. 

Hyvän aikaa saatiinkin johtolankoja pähkäillä ennen kuin joku keksi niiden johdattavan meidät varkaan jäljille. Järjestimme johtolangat järjestykseen ja lähdimme seuraamaan niitä.

Ulos luokan ovesta, ulkovaatteet päälle, ulos jälleen kerran ovesta.. tässä vaiheessa meinasimme ensin jäädä jumiin tuulikaappiin, josta ei mitään jalokiviä tietenkään löytäneet, mutta sitten ymmärsimme, että meidän on mentävä kaksi kertaa ulos, jotta pääsemme koulun portille, josta käännyttiin oikealle ja talon kulmalta jälleen oikealle. Hieman johtolankojen seuraamista hämäsivät kahta näyttävä kello sekä nopat, joiden silmäluvut olivat kaksi ja viisi.

Johtolankojen kuvat on otettu Papunetistä.

Selitys noille kummallisille johtolangoillekin selvisi, kun löysimme johtolankoja seurattuamme salkun. Salkun sisällä jokin selvästi helisi, ehkäpä jalokivet?

Mutta salkkupa ei niin vain auennutkaan! Siinä oli koodilukko! Tähänkö luvut kaksi, kolme ja viisi viittasivat?

Koska ulkona oli kylmä palasimme sisälle tutkimaan lisää salkun lukkoa. Oli ilmiselvää, että salkun koodin avain olivat luvut kaksi, kolma ja viisi. Mutta salkku ei siltikään auennut, luvut piti siis järjestää johonkin muuhun järjestykseen. Pikkuetsivät alkoivat kiihkeästi selvittää koodia, jolla salkku aukeaisi. Uusia koodeja kirjattiin ylös sitä mukaa kun niitä keksittiin ja etsivät saivat vuorollaan käydä kokeilemassa yhtä koodia kerrallaan. 

Lopulta salkku aukesi ja sieltä paljastui Swarowskin pussi täynnä jalokiviä! Näiden täytyi kuulua Madame Weirdille. Onneksi madame oli lähettänyt kipinäkerholaisille vakuutusasiakirjat, joiden avulla kerholaiset saattoivat tarkistaa, että kaikki jalokivet olivat varmasti tallella.

Jalokivet taulukoitiin muodon, koon, reiällisyyden ja värin mukaan. Melkein kaikki jalokivet olivat tallella, mutta muutamia jalokiviä puuttui! Arvoitus ei siis ollut kokonaan rakennut!

2. kerhokerta

Jälleen oli Outolan sanomat raportoinut koko kaupunkia kuohuttaneesta jalokiviryöstöstä. Vaikka osa jalokivistä oli saatu takaisin, oli edelleen osa hukkateillä. Kaiken kukkuraksi oli Outolan kellossa ja kullassa nähty epäilyttävä asiakas. 

Viikon lööpissä Outolan kello ja kulta mainosti myös uusia, ainutlaatuisia jalokivikoruja. Se haiskahti omituiselta!

Niinpä kipinäkerholaiset päättivät lähteä Outolaan, matka Outolaan oli sananmukaisesti outo. Käytävässä kiivettiin kaiteiden yli ja ali, peruutettiin ja pyörittiin, kunnes pääsimme Outolan kellon ja kullan ovelle, jossa omistajatar Hely Rolex (opettaja roolissa, hattu päässä) toivotti kipinäkerholaiset tervetulleiksi.

Hely Rolex esitteli innoissaan kerholaisille uusia jalokivikoruja, joita hän oli saanut myytäväkseen. Kipinäkerholaiset tutkivat koruja kiinnostuneina, sattuipa nimittäin sellainen kummallisuus, että uusista koruista löytyi juuri niitä jalokiviä, joita Madame Weirdiltä ryöstetyistä jalokivistä puuttui! 

Outolan kellossa ja kullassa oli jalokivikoruja paljon, mutta nämä 
korut kipinäkerholaiset tunnistivat sellaisiksi, joissa Madame Weirdiltä
kadonneita jalokiviä oli, joten ne oli välittömästi vedettävä myynnistä.

Hely Rolex kauhistui kuullessaan, että hän saattaisi syyllistyä varastetun tavaran myyntiin. Kaupan ovi lukittiin kiireesti ja pohdittiin mitä tulisi tehdä. Avuliaat kipinäkerholaiset auttoivat Hely Rolexia poistamaan näyteikkunasta ne korut, joissa mahdollisesti varastettuja jalokiviä oli mukana. Lisäksi päätettiin koota näyteikkunaan uusia jalokivikoruja myynnistä vedettyjen tilalle, sillä Hely Rolexia huolettivat seuraavana päivänä saapuvat asiakkaat, jotka olisivat tulossa ostamaan ei-oota, jos uusia koruja ei olisikaan myynnissä.

 

Kipinäkerholaisten käsissä syntyi mallikuvien avulla upeita ja uniikkeja jalokivikoruja myyntiin ja Hely Rolex oli haltioissaan saamastaan avusta. Nyt ei kukaan asiakas voisi pettyä!

Korumallit ovat Varga-Neményi ry:n tulostettavaa jäsenmateriaalia. 

Hely Rolex pyysi kipinäkerholaisten apua vielä yhteen pulmaan. Outolan kaupunginjohtaja oli nimittäin tilannut häneltä ainutlaatuisen rintakorun, jonka valmistuksessa apu olisi tarpeen. Kaupunginjohtaja oli ilmoittanut, että jalokivien pitäisi olla korussa melkein samanlaisia, vain yksi ominaisuus saisi vierekkäisten jalokivien välillä muuttua. 

Kipinäkerholaisten yhteistyöllä syntyi kaupunkinjohtajalle uniikki rintakoru, jonka nuoret korutaiteilijat nimesivät YK:ksi eli yhdistyneiksi kulmakarvoiksi. 

Sääntönä korussa oli, että vierekkäisten jalokivien
välillä sai muuttua vain yksi ominaisuus.

3. kerhokerta

Kolmannen kerran alkuksi palasimme vielä Outolan kelloon ja kultaan, sillä Hely Rolex halusi palkita kipinäkerholaiset saamastaan avusta. Hän lahjoittikin jokaiselle kipinäkerholaiselle kruunun, johon hän omakätisesti kiinnitti jalokiven. Pahaksi onneksi kaikki jalokiviliikkeen peilit oli juuri viety puhdistettaviksi eikä kipinäkerholaisten auttanut muu kuin kysellä toisiltaan millainen jalokivi heidän kruunussaan oli. Kysymyksiin sai vastata vain kyllä tai ei. Kun kaikki olivat saaneet jalokivensä selville, oli aika päivitellä viikon uutislööppiä.

Epäiltyjen listan saimme käyttöömme Camilla Paasilta, joka oli jakanut
listan Alakoulun aarreaitassa ja lupasi sen käyttöömme tähän projektiin.

                         

Samalla kun kipinäkerholaiset olivat avustaneet Hely Rolexia Outolan kellossa ja kullassa oli poliisikin päässyt eteenpäin tutkimuksissaan. Jalokiviryöstöstä epäillyt henkilöt olivat rajautuneet 12 henkilöön, joiden kuvat oli julkaistu Outolan sanomissa. 

Niin Hely Rolexilla kuin jokaisella kipinäkerholaisella oli tietenkin omat epäilyksensä syyllisestä, joten leikimme epäiltyjen listalla arvaa ketä epäilen-leikkiä, jossa epäilijä sai vastata vain kyllä tai ei parin esittämiin kysymyksiin. 

Lähdimme kuitenkin hakemaan epäilyksillemme vahvistusta outolalaisilta, joilla epäilemättä oli silminnäkijä havaintoja. Outolan yrittäjiä olikin kokoontunut taivastelemaan epäiltyjen listaa sankoin joukoin. 

Outolan yrittäjien vastaukset kipinäkerholaisten kysymyksiin olivat yhtä outoja kuin kaupungin nimi. Supermarketin myyjä vastasi uteluihin vain "D1". 

Onneksi kipinäkerholaisilla oli omat OutoMobilensa ja niillä saatettiin  näppärästi kurvailla kaupungin kortteleita ympäri ratkomassa annettuja vihjeitä.

Kun OutoMobilen ajoi myyjän vihjaamaan D1-ruutuun, kertoi myyjä vihjeensä syyllisestä sekä kehotti kysymään seuraavaksi palomieheltä. Jälleen kipinäkerholaiset riensivät etsimään palomiestä ja ajoivat OutoMobilensa palomiehen osoittamaan ruutuun, josta he saivat jälleen uuden vihjeen. 

Kipinäkerholaiset haastattelivat outolalaisia, kunnes syyllinen oli selvillä. Syyllisen selvittyä lähettivät kipinäkerholaiset Outolan poliisivoimille kirjeen, jossa he kertoivat epäilyistään.

  

Kipinäkerholaisilla oli vahvat epäilykset syyllisistä. Kruunut pysyivät päässä 

koko kerhokerran ajan.

4. kerhokerta

Outolalaiset saivat viimein huokaista helpotuksesta, Hipsu Hiiri, tuo viattomalta näyttävä kukkahattu oli paljastunut katalaksi jalokivivarkaaksi! Kiitos nokkelien kipinäkerholaisten oli varas nyt telkien takana ja kaikki outolalaiset puhuivat kenestäpä muustakaan kuin kipinäkerholaisista!

Kaupunginjohtaja oli päättänyt kutsua kipinäkerholaiset herrasväenrouvien hyväntekeväisyysgaalaan juhlimaan rikoksen ratkeamista. 

Kuten yleisesti tiedetään on hyvän palvelusväen saaminen nykyisin erittäin vaikeaa. Samojen haasteiden parissa eletään myös Outolassakin, eikä kaupunginjohtajan palvelusväki ollut muistanut ennen juhlaa mitata riittäisikö juhlajuomaa jokaiselle kipinäkerholaiselle.

Olisihan ikävää, jos kaikilla olisi jo lasit kädessä ja yksi kipinäkerholainen jäisi ilman! Eikä näin korona-aikana voi lasista toiseenkaan juomaa kaadella. 

Hmm.. miten ongelma ratkeaisi...

Kipinäkerholaisilla ei mennyt sormi suuhun. Jokaiselle ryhmälle löydettiin vesipullo, joka oli samankokoinen kuin juhlajuoman pullo, lisäksi ryhmät saivat desilitramitan. Pullon sisältö mitattiin tarkasti desilitramitalla ja saimme selville, että yhdestä pullosta voi kaataa desilitran 15 kipinäkerholaiselle. Kuinkas sattuikaan, meitä oli kerhossa paikalla 15 kerholaista!

Näin ongelma oli ratkaistu ja jokainen sai lasillisen juhlajuomaa, jota kaupunginjohtajan puheen jälkeen kippisteltiin vieruskavereiden kanssa tyytyväisiä jalokiviryöstön ratkeamisesta. 

Hyväntekeväisyysgaalassa toki kuuluu pelata seurapelejä. Aloitimme perinteisellä juhlaleikillä, eli pullon pyörityksellä. Se, jota pullo osoitti, sanoi 10, hänen vieressään oleva 11, seuraava 12 ja niin edelleen kunnes joku sanoi 20. Se leikkijä, joka sanoi 20 sai pyörittää pulloa uudelleen. 

Sähköisen onnenpyörän löydät täältä. Voit
halutessasi myös muokata sen omiin tarpeisiin
sopivaksi.

Pullonpyörityksen jälkeen pelasimme roskis-peliä. Jokainen pelaaja piirsi itselleen pelialustan (viisi ruutua rinnakkain) ja onnenpyörällä arvottiin luku, joka piti sijoittaa ruudukkoon valitulle paikalle. Tavoitteena oli saada sijoitettua arvotut luvut pienimmästä suurimpaan. Se pelaaja, joka ensimmäisenä sai ruudukon täyteen. oli voittaja. 

Muuta ei tällä kerralla hyväntekeväisyysgaalassa ehdittykään pelailla. Pelit jatkuivat viidennellä pelikerralla, jolloin pelailimme matikkapelejä ilman sen kummempaa tarinaa taustalla. Näin saimme vetää viikon henkeä ennen kuin seuraava tarinallinen kokonaisuus alkaisi. Tonttuhommia on luvassa blogissa lähiaikoina ;-)

P.S. Kaikki kerhoa varten tehty tulostettava materiaali löytyy täältä. Lisäksi tarvitset kokonaisuuden toteuttamiseen unkarilaiset loogiset palat sekä Varga-Neményi ry:n jäsenmateriaaleista loogisten palojen rakentelukuvat.