Samaa pää kesät talvet... ajatuksia taiteen hyödyntämisestä opetuksessa

 Lomalla ollaan, mutta open pää on sama kesät talvet... Siispä innostua voi lomallakin ja ideoita työhön tulee vastaan lomallakin halusi tai ei... Päätin kirjoittaa auki ajatuksiani, josko ne kesän aikana jatkojalostuisivat tai voit sinäkin kommentoida ja vinkata kommentteihin, miten sinä olet taidekasvatusta toteuttanut. 

Olen halunnut jo pidempään hyödyntää taidetta opetuksessa. Kaipaisin sitä, että lapset tunnistavat vähintäänkin suomalaistaitelijoiden klassikkoteoksia ihan jo yleissivistyksen vuoksi. Miksen sitä sitten ole tehnyt? Hyvä kysymys... Aika? Resurssit? Työkalut? Tekosyitä voi keksiä vaikka kuinka, mutta ajattelin ryhdistäytyä tässä asiassa tulevana lukuvuonna. 

Keväällä tilasin Opettajan tietopalvelun tarjouksesta Taidehetkiä lapsille-korttipakan. En ehtinyt sitä vielä keväällä käyttää, mutta selattuani korttipakkaa ja tutustuttuani toimintavinkkeihin, joita jokaisen taideteoksen takaa löytyi, olin tyytyväinen ostokseeni. Tälle korttisetille ja toimintavinkeille löytyy varmasti käyttöä, kunhan vain muistan pitää sen käytössä. (Tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan omalla rahalla olen materiaalin ostanut). 

Tällä viikolla Varga-Neményi ry:n kesäseminaarissa tutustuin VTS eli visual thinking strategies-menetelmään, joka on kehitetty taidekuvien katseluun, mutta jolla on myös yhteisiä piirteitä Varga-Neményi-menetelmän kanssa.

VTS-menetelmä perustuu ryhmän osallistamiseen. Taidetta / kuvia käytetään ajattelun, vuorovaikutustaitojen, kulttuurisen kompetenssin, kielitaidon ja kuvanlukutaidon oppimisen välineenä. Menetelmän avainsanat ovat oppijalähtöisyys, avoimien kysymysten käyttö sekä näköhavainnon sanallistaminen. Menetelmä luottaa yksilön näkemiseen, yhdessä näkemiseen ja yhdessä oppimiseen eikä edellytä ennakkotietoja. Ohjaaja ei jaa tietämystään tai etsi oikeita vastauksia vaan pysyy neutraalina. (Lähde: VTS Suomi)

VTS-työpaja herätti minut jälleen pohtimaan tätä jo keväällä syntynyttä ajatusta siitä, kuinka taidetta pitäisi käyttää enemmän opetuksessa. Toki haluan, että kuvataidetunteja käytetään itse tekemiseen, mutta esimerkiksi VTS-mallinen keskustelua osana kuvataidetunnin rutiineja voisi toimia erinomaisesti eli jokaisen tunnin alussa voitaisiin tutkia opettajan valitsemaa taideteosta ennen kuin aloitetaan itse työskentely. 

VTS-menetelmään liittyy opettajan tai ohjaajan vetämä keskustelu, jossa osallistujat saavat kertoa mitä he kuvassa näkevät ja mistä niin päättelevät. Menetelmässä ei ole oikeita ja vääriä vastauksia, vaan "tieto" koostuu osallistujien itse tuottamista ajatuksista. VTS-keskustelu koostuu kolmesta kysymyksestä:

- Mitä kuvassa on meneillään?

- Mitä näet kuvassa, mikä saa sinut sanomaan niin?

- Mitä vielä voimme löytää?

Vaikka menetelmä on kehitetty taiteen kokemiseen ja tulkitsemiseen, koen vastaavan työskentelyn olevan hedelmällisistä esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden tunneilla. Jos virikekuvaa tutkitaan yhdessä yllä lueteltujen kysymysten avulla, pitäisi oppilaiden pystyä tuottamaan tarinaa. Jos ei omia ideoita ole, niin oppilas voi valita luokkakavereiden ideoista oman tarinansa pohjaksi. 

Jos miettii VTS-menetelmää opetussuunnitelman kautta, tukee se vahvasti laaja-alaisen osaamisen taitojen kehittämistä. Yhteisessä keskustelussa, jossa ohjataan oppilaita kuuntelemaan toistensa puheenvuoroja ja keskittymään teoksen tarkkailuun, opitaan vuorovaikutustaitoja. Kuvantarkkailu ja sen sanoittaminen mistä päätteli kertomiaan asioita (mitä kuvassa on meneillään ja mistä sen päättelit) kehittävät oppilaan ajatteluntaitoja. 

Edelfelt-näyttelystä mukaan lähti muistipeli, joka varmasti
päätyy opetusmateriaaliksi. Olen kuitenkin innokas muisti-
pelien pelaaja, joten sitä tulee varmasti pelattua ihan itsekin. 

Loman alkajaisiksi vierailin Ateneumissa Albert Edelfelt-näyttelyssä. Näyttely kiinnosti siksi, että olen lukenut ja kuunnellut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan romaanit useampaan kertaan. Edelfelt on vahvasti mukana sarjassa sivuhenkilönä ja oli mielenkiintoista teokset, joista osaa kirjasarjassa maalataan. Taisinkin näin aloittaa jo itsekseni päässäni kehittyneen idean kuukauden kulttuuriperjantaista. Luokkani on perjantaisin aina metsässä, kirjastossa, museossa tai muussa paikassa, perjantaisin emme lukuvuoden aikana opiskele koululla muuten kuin ihan yksittäisiä kertoja. 

Mietinkin, että kerran kuussa voisi tosiaan viettää kuukauden kulttuuriperjantaita. Silloin luokan kanssa voisi suunnata museoon tai näyttelyyn. Eihän sitä taidenäyttelyssä tarvitsisi olla tuntitolkulla vaan luokan kanssa voisi pistäytyä tarkastelemassa etukäteen valittuja 2-3 teosta esimerkiksi VTS-menetelmän avulla (Rovaniemellä koululaisryhmillä on vapaapääsy Korundiin ja Arktikumiin). Vaihtoehtoisesti koululla voisi työstää taideaihetta esimerkiksi Taidehetkiä lapsille-korttisarjan avulla ja tuottaa itse taidetta valittuja teoksia jäljitellen tai niistä herääviä ajatuksia. 

Eläviä taideteoksien toteuttaminen on kutkuttanut mielikuvitustani pitkään. Niin Gilmoren tytöissä ja Modern Familyssä on järjestetty elävien kuvien-tapahtumia, jossa on lavastettu tunnettuja taideteoksia. Tällaisten toteutus olisi hauskaa, mutta vaatinee myös huoltajien panostusta ja apua toteutukseen. Oletko sinä lavastanut oppilaiden kanssa klassikko taideteoksia? Miten se onnistui?

Nämä Ankallisgallerian taideaarteet ovat myös innostavia, 
mutta en heti keksinyt kuinka niitä voisi hyödyntää opetuksessa.

Hyllystäni löytyy 10 vuotta sitten hankkimani lastenkirjat, jotka kertovat tarinaa VanGoghin auringonkukista ja Claude Monetin puutarhasta. Ostettuani kirjat käytin niitä jonkun ekaluokan kanssa. Vaikka kirjat ovat englanniksi, on teksti sen verran helppoa, että kirjan voi kertoa suomeksi vilkuilemalla tekstejä, mikäli kirjan on etukäteen lukenut. Silloin teimme oppilaiden kanssa omat versiomme Monetin lummelammesta ja VanGoghin auringonkukista. Nämä täytynee ottaa tulevana lukuvuonna jälleen käyttöön. 

Yleisesti kuvataiteen opetukseen liittyen olen pohtinut keväällä lukukauden lopussa oppilaiden kanssa näyttelyn kokoamista oppilaiden töistä. Eräässä koulussa, jossa urani alussa työskentelin, koottiin paikalliseen kulttuurikeskukseen aina keväällä oppilaiden kuvataidetöistä näyttely. Jokaiselta oppilaalta esille laitettiin 3-4 työtä (olimme pieni koulu). Näyttelyssä vierailtiin oman luokan kanssa ja oppilaat kävivät siellä myös vapaa-ajalla vanhempiensa kanssa. Tämä oli mielestäni hieno perinne. 

Jos nyt ei ihan tuonkaltaista näyttelyä, niin kevätjuhlaviikolla voisi luokkaan yhdessä oppilaiden kanssa rakentaa näyttelyn valituista kuvataidetöistä. Kevätjuhlailtana näyttely voisi olla avoinna vanhemmille ja kukin lapsi voisi esitellä näyttelyn teoksia omille vanhemmilleen. Tämäkin idea olisi vain toteutusta vaille valmis...

Miten sinä olet hyödyntänyt taidetta opetuksessa? 

Kolmivelhoturnajaiset

 Kesäloma alkoi pitkän koronatauon jälkeen taas perinteisellä Varga-Neményi ry:n kesäseminaarilla. Etätyöparini Tanja Törnin kanssa olimme valmistelleet kesäseminaariin Harry Potter-pajan. Koska emme jakseneet tehdä mitään vanhaa, piti keksiä uutta. Siispä etenimme neljänteen Harry Potter-kirjaan eli liekehtivään pikariin ja kolmivelhoturnajaisiin.

Turnajaisten alkajaisiksi jokainen osallistuja nosti liekehtivästä pikarista kortin, jonka avulla osallistujat jaettiin neljään ryhmään, jotka kilpailivat keskenään. Jokaisessa ryhmässä oli 4-5 jäsentä. Etenimme kirjalle uskollisesti kolmivelhoturnajaisten koetuksissa. Harmittavasti velhoministeriö hylkäsi anomuksemme tuoda Korsoon lohikäärmeitä. Olisivat kuulema jästit huomanneet lohikäärmeet harhautusloitsuista huolimatta, siispä siirryimme suoraan ratkaisemaan lohikäärmeen munien arvoitusta. 

Saadakseen lohikäärmeen munan auki, kunkin joukkueen oli löydettävä koordinaatistosta viisi omiin lohikäärmeen muniin (jokaisella joukkueella oli kaksi "lohikäärmeen munaa" eli aukaistavaa geometrista kappaletta). VaNe-neliömetrille rakennettuun koordinaatistoon oli sijoitettu tekstipuoli alaspäin lappuja, joissa oli kappaleiden ominaisuuksia: esimerkiksi kappaleen pinta muodostuu monikulmioista, kappaleessa on 12 tahkoa tai kappaleessa on vain yksi kärki. 

Joukkue kertoi aina valitsemansa lapun koordinaatit saadakseen lapun. Mikäli lapun ominaisuus toteutui omassa lohikäärmeen munassa sai lapun pitää, jos ei, lappu palautettiin. 

Ensimmäisenä viisi lohikäärmeen munaan liittyvää ominaisuutta löytänyt joukkue voitti koetuksen ja sai avata lohikäärmeen munansa. Koska kirjassakin Harry saa apua arvoituksen ratkaisemiseen, saivat muutkin joukkueet avata omat lohikäärmeen munansa, kunhan olivat keksineet puuttuvat ominaisuudet omille lohikäärmeen munilleen. Eli jos joukkue oli löytänyt kolme ominaisuutta, piti heidän itse tuottaa vielä kaksi päästäkseen avaamaan omat lohikäärmeen munat. 

Lohikäärmeen munan sisältä löytyi kirjainlappuja, joista piti muodostaa jonkin taikamaailmaan kuuluvan henkilön nimi. Tämä henkilö oli se, joka joukkueen piti seuraavassa koetuksessa pelastaa järven pohjasta. 

Kirjassa järvenpohjassa on uneen vaivutettuina vangittuna jokaiselle kilpailijalle läheinen henkilö, joka pitää tunnin aikarajan sisällä pelastaa. Meidän turnajaisissamme aikarajaksi määrättiin 10 minuuttia. Jokainen joukkue aloitti oman pelastusoperaationsa. Joukkueilla oli hiekkalaatikkoämpäri, jonka pohjalla makasi legohahmo (Malfoy, Hermione, Neville tai Harry), lisäksi joukkueilla oli ämpärillinen vettä, mitta-astioita sekä mukissa kaboom-tikut. Pelasimme Kaboom-pelin sääntöjä soveltaen: Joukkueet nostivat aina samanaikaisesti purkeistaan tikut ja mittasivat omaan ämpäriinsä tikkuun kirjoitetun määrämn vettä. Tavoitteena joukkueilla oli saada ämpäriin litra vettä (litra merkitty ämpäriin viivalla). Tähän tapaan jatkettiin, mutta kävipä niinkin, että purkeista nousi tikkuja, joissa luki kirskuristaja eli ilkeä vedessä asuva taikaeläin. Kirskuristajan nostaessaan piti joukkueen kaataa kaikki vedet pois, laittaa tikut takaisin mukiin ja aloittaa alusta. 

Mikäli mikään joukkue ei saanut 10 minuutissa litraa täyteen, vertailtiin ämpäreitä ja voittaja oli se joukkue, jonka ämpärissä oli eniten vettä.

Jälleen kirjauskollisesti viimeinen koitos oli tietenkin labyrintti. Labyrintti oli rakennettu neljästä VaNe-neliömetristä ja keskelle oli asetettu kolmivelhoturnajaispokaali. Labyrintissä lymyili sisuliskoja, mörkö ja hämähäkki. Sieltä löytyi myös umpikujia ja keltaista usvaa hämäämässä kulkijoita.

Jokainen joukkue sai neljä paperista taiteltua ja teipattua kuutiota sekä sakset. Joukkueen tehtävänä oli leikata kuutio auki ja muodostaa aukileikatuista kuutioista polku labyrintin nurkasta pokaalin luokse. Luonnollisestikaan aiemmin lueteltuihin taikaolentoihin ei saanut törmätä. Ainoastaan kuutiosta leikatulla reitillä sai kävellä. Mikäli joku joukkue olisi epähuomiossa leikannut kuutionsa vahingossa kahteen osaa, olisivat he saaneet käyttää kuution vaipasta vain pienemmän irtileikatuista palasista. Leikattujen vaippojen paikkoja sai vaihdella halutessaan, kunhan ne muodostivat yhteinäisen polun kulmasta labyrintin keskelle. 

Ensimmäisenä keskelle polun raivannut joukkue oli voittaja!

Tämä kokonaisuus sopii toteutettavaksi 4. luokalla toukokuussa tai 5.-6. luokilla. Aiemmista Harry Potter-kirjoista kehittelemämme seikkailut ovat olleet enemmän larppityyppisiä ja sisältäneet draamaa. Kokemuksemme mukaan 3. luokkalaiset vielä uskaltavat heittäytyä ja kulkea koulun käytävillä näkymättömyysviitan kanssa, mutta 4. luokkalaiset eivät enää uskalla. Sen vuoksi teimme Kolmivelhoturnajaisista "asiallisemman" kilpailun, joka kertaa luetun kirjan juonta ja jossa itse tehden koetaan kirjan tapahtumia, mutta se ei enää vaadi siinä määrin heittäytymistä rooliin kuin aiemmat vastaavat. 

Tehtävät on valittu siten, että ne tukevat ja syventävät oppilaan oppimaa. Neljännellä luokalla geometriassa kappaleiden ominaisuudet ovat keskiössä. Kaappaleita luokitellaan ja kuvaillaan. Oppilaan pitää osata tuottaa kappaleista useampia ominaisuuksia käyttäen termejä tahko, särmä, kärki jne. Näitä harjoiteltiin ensimmäisessä lohikäärmeen munatehtävässä. Samassa tehtävässä harjoiteltiin myös koordinaatiston käyttöä. VaNessa 4. luokalla tutustutaan koordinaatiston ensimmäiseen neljännekseen ja oppilaiden kanssa harjoitellaan eri pisteiden koordinaattien kertomista. Tehtävä kertasi siis myös tätä lukuvuoden lopussa opeteltavaa taitoa. 

Mittaamista ei koskaan voi tehdä liikaa ja sitä kannattaakin sisällyttää aina mukaan, jos vain voi. Vedenläträystehtävässä mitattavat vesimäärät oli valittu siten, että oppilaat monipuolisesti käyttivät eri mittayksiköitä (millilitra, senttilitra ja desilitra). Mitattavat määrät olivat esimerkiksi 180 millilitraa, jonka saattoi toki mitata laskemalla millilitran mitalla 180 kertaa, mutta huomattavasti helpommalla pääsi, jos kaatoi astiaan ensin yhden desilitran ja sen jälkeen kahdeksan senttilitraa. Joukossa oli myös desimaalilukuja kuten 0.1 dl. Neljännellä luokalla desimaalilukuihin on tutustuttu ja niitä on lähestytty nimenomaan kymmenesosien kautta. Niinpä jokaisella vane-oppilaalla pitäisi olla selkärangassa, että kymmenesosa desilitrasta on tietenkin senttilitra. 

Viimeinen labyrinttitehtävä jatkoi 4. luokan geometrian teemoja. 4. luokalla on tutkittu suorakulmaisia särmiöitä. Paperin ja teipin avulla oppilaat ovat rakentaneet itse suorakulmaisia särmiöitä. He ovat myös tutkineet erilaisia kappaleiden vaippoja ja selvitettäneet voiko vaipoista rakentaa suorakulmaisen särmiön vai ei. Labyrinttitehtävä aukileikattavine kuutioineen siis jatkoi tätä teemaa, mutta keikautti tilanteen nurinpäin. Jos tähän asti oli rakennettu suorakulmaisia särmiöitä tai kuutioita, pitikin nyt leikata kuutio auki tietyn muotoiseksi vaipaksi. 

Aikuisilla toteutettuna turnajaiset toimivat erinomaisesti, enkä näe syytä miksei sama toimisi 4.-6. luokkalaisilla. Aikuisten kanssa aikaa kului noin 55 minuuttia, lasten kanssa varaisin aikaa toteutukseen 75 minuuttia. 

Amazing Race Suomi

 

Viime viikolla olimme 3. luokkalaisten kanssa metsäyökoulussa. Koska kyseessä on yökoulu, sisältävät minun yökouluni aina jonkin "kouluosuuden". Tällä kertaa se oli Amazing Race Suomi-kisailu. Suomi-teemaa on käsitelty jokaisena lukuvuonna (1-3) vähän, mutta kaipasin vielä jotain yhteenvetoa teemasta. Lisäksi ensi vuotta varten oppilaiden olisi hyvä oppia lukemaan ympäristöopin kappaleita itsenäisemmin ja tekemään muistiinpanoja. Tätä silmällä pitäen varasin yökoulua edeltäviltä viikoilta kolme ympäristöopin tuntia, joiden aikana oppilaat neljän hengen ryhmissä opiskelivat Suomi-kappaleita oppikirjasta. Ryhmillä oli erilaisia tyylejä ja niitä jonkin verran nostin esiin työskentelyn ohessa, jotta ryhmät huomaavat miten opittavaa aluetta voi työstää. Toiset ryhmät tekivät työnjaon siten, että jakoivat kappaleet jokaiselle ryhmänjäsenelle ja kukin oli vastuussa omastaan kertoen aina tunnin lopuksi omat muistiinpanonsa muille. Toiset ryhmät etenivät taas kappale kerrallaan yhdessä lukien ja pohtien. Lisäksi löytyi näiden hybridimalli, jossa neljän hengen ryhmä jakaantui kahdeksi pariksi, joka työsti omia kappaleitaan kirjasta. Oppilaat tiesivät opiskelevansa Amazing Race-kisailua varten.       

Kisassa oli seitsemän rastia, joukkueita oli viisi. Näin ollen kaksi rastia oli aina vapaana. Joukkueilla oli tunti aikaa kiertää rasteja ja voittaja olisi se joukkue, joka keräisi tunnin aikana eniten pisteitä. Muistutin kuitenkin, että tehdään hommat huolella eikä hosuta! Meillä osallistui tälläkin kertaa metsäyökoulun iltaosuuteen niin paljon vanhempia, että saatoin nakittaa vanhemmat rastien pitäjiksi ja itse kierrellä, ohjata ja seurata lasten työskentelyä. Kiitos luokkani ihanille ja aktiivisille vanhemmille! 

1. rasti - Kaupungit ja nähtävyydet kartalle

Oppilailla oli iso voimapaperille piirretty Suomen kartta. Karttaan oli merkitty palluroita kaupunkien ja paikkakuntien merkiksi. Joukkueiden tehtävänä oli sijoittaa kaupunki-kortit oikeille paikoilleen. Kaikille kaupungeille (Rovaniemi ja Helsinki) ei ollut merkitty paikkaa, vaan ne piti löytää paikoilleen itse. Kartalle oli merkitty Turku, Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Vaasa, Nuorgam, Espoo, Vantaa ja Oulu. 

Paikkakuntien lisäksi tarjolla oli kortteja, jotka sisälsivät nähtävyyksiä ja vierailukohteita merkityiltä paikkakunnilta (Nuorgamista, Espoosta, Joensuusta ja Jyväskylästä en keksinyt mitään yleisesti lasten tuntemia paikkoja, joten ne jäivät ilman nähtävyyttä). Särkänniemi ja Toripolliisi löysivät helposti paikkansa, Heurekassakin joku oli käynyt. Eniten pulmaa taisivat aiheuttaa Puijon torni ja Ateneum. 

                                

2. rasti - Suomi lukuina

Tällä rastilla joukkueet saivat kasan kortteja. Toisissa korteissa oli lukuja ja toisissa niille selityksiä.

Suomen asukasluku, matka Rovaniemeltä Helsinkiin, kansanedustajien määrä eduskunnassa, Kemijoen pituus, Haltin korkeus ja niin edelleen. Luvut ja niiden selitykset piti tietenkin parittaa. Vaikka tehtävä aluksi näyttikin mahdottomalta, lähti se ratkeamaan luku kerrallaan. Suomen asukasluvun muisti moni ja Haltin korkeuskin tiedettiin. Kun oli selvinnyt Haltin korkeus, oli helppo päätellä, että Ounasvaara ei voi olla 550 000 m vaan sen täytyy olla 204 m, koska se ei kovin korkea vaara ole.

Tämän tehtävän kävimme luokassa vielä läpi aamupiirissä seuraavalla viikolla ja hyvin oppilaat löysivät oikeat luvut päättelemällä. 

3. rasti - Suomi lukuina osa 2

Toisellakin rastilla pähkäiltiin lukujen parissa, nyt tosin olivat kyseessä kilometrit Suomea ristiin rastiin. Hieman heikosti ehdimme luokassa tehdä sanallisia tehtäviä, joten kätevänä hyödynsin Matematiikkaa 3b-kirjan sanallisista Suomi-tehtävistä ne, joita emme luokassa laskeneet. Oppilaat siis pähkäilivät sanallisten tehtävien parissa laskien esimerkiksi kuinka pitkä matka olisi jalkaisin Närpiöstä Ilomantsiin ja takaisin, kun yhdensuuntainen matka on 542 kilometriä. 

4. rasti - Raippaluodon silta

Luettuaan lyhyen tekstin Raippaluodon sillasta alkoivat oppilaat rakentaa tuota Suomen pisintä siltaa. Kaksi joukkueen jäsenistä sai liinan silmilleen ja kaksi sai puhua, mutta ei koskea. Sillan palaset piti ensin hakea lähimaastosta ja sen jälkeen silta rakennettiin. Sokeat toimivat rakentajina, näkevät rakennusmestareina. 

5. rasti - Kansallissymbolit

Tällä rastilla maastoon oli rakennettu merkkikartioista 4x4 ruudukko. Jokaisessa merkkikartiossa oli kuva ja selitys, esimerkiksi kuva suomenhevosesta ja alla luku suomenhevonen. Jokainen ryhmä sai tyhjän "kartan", johon piti numeroida reitti läpi kansallissymbolien. 

Eli ensimmäiseksi ryhmät etsivät kartioista Suomen kansalliseläimen ja merkitsivät numeron 1 oikeaan paikkaan kartalleen. Seuraavaksi etsittiin Suomen kansalliskivi ja taas se merkittiin kartalle. 

Tämän rastin bonustehtävänä Maamme-laulun sanoista sai lisäpisteitä. Taitavimmat ryhmät olivatkin laulaneet koko Maamme-laulun alusta loppuun rastin pitäjälle. 

6. rasti - Suomi on kaksikielinen maa

Kaksikielisyydellekin piti antaa tilaa kisailussa. Tällä rastilla oppilaat ensin lukivat lyhyen tekstin, joiden aukot heidän piti suullisesti täydentää rastin pitäjälle. 

Selvittyään tekstistä ryhmä pääsi pelaamaan muistipeliä. Muistipelissä parin muodostivat tuttu satuhahmo sekä sen ruotsinkielinen nimi. Osa hahmoista oli todella helppoja, kuten Lilla My ja Pippi Långstrump. Sen sijaan Joakim von Anka, Snusmumriken ja Snobben aiheuttivat hieman päänvaivaa. 

7. rasti Road block

Road block rastilla joukkueet lukivat ensin alla olevan melko haastavan tekstin huolellisesti. Sen jälkeen he siirtyivät kaatuneen puun päällä tasapainoillen kysymysten luo. Rastilta pääsi eteenpäin vasta, kun joukkue vastasi oikein yhdeksään kysymykseen kymmenestä. Se tarkoitti, että kaatuneen puun päällä joutui tasapainoilemaan useamman kierroksen ennen kuin matka jatkui eteenpäin. Mikäli siis ei heti aluksi lukenut tekstiä ajatuksella..

Nopeimmat joukkueet ehtivät tunnissa kiertää kaikki pisteet, muut 5-6. Monta asiaa Suomesta tuli kerrattua ja ehkäpä uuttakin opittua kisailun ohessa. Jos Amazing Race-kisailu innostaa ja haluaisit käyttää minun materiaalejani, voit tulostaa ne täältä. 

Kisailun jälkeen yökoulu jatkui makkaran ja lettujen paiston merkeissä. 

Kodin arkiset puuhat ovat hyviä keinoja harjoitella koululaisentaitoja

Syksyllä alkava koulu jännittää ihan varmasti niin tulevaa koululaista kuin vanhempaakin. Mitä taitoja lapsella pitäisi olla kouluun tullessaan? Pitääkö osata lukea tai kirjoittaa? Entä laskea? Näitä akateemisia taitoja tärkeämpinä taitoina pidämme oppimaan oppimisen ja ryhmässä toimimisen valmiuksia, joita on jo harjoiteltu niin kotona, varhaiskasvatuksessa kuin esiopetuksessa ja joita vahvistetaan ja kehitetään koulussa yhteistyössä kodin kanssa. 

Millaisia taitoja tulevan ekaluokkalaisen olisi siis harjoiteltava ja osattava, jotta koulunkäynti syksyllä alkaisi mukavasti ja edellytykset niin hänen kuin koko ryhmän oppimiselle olisivat olemassa? 

1.-luokkalainen lapsi on yleensä luonnostaan utelias ja innostunut, hän haluaa oppia.  Vanhempana voit ruokkia tätä innostusta ja uteliaisuutta havainnoimalla lapsen kanssa yhdessä ympäristöä ja arkisia tekemisiä, ihmettelemällä, tutkimalla ja keskustelemalla asioista lapsen kanssa yhdessä. Ole kiinnostunut lapsen ajatuksista, huomioista ja oppimista asioista. 

Opettajina pyrimme tekemään oppimisesta vaihtelevaa, mielenkiintoista ja motivoivaa. Työskentelemme erilaisten teemojen parissa, tarjoamme lapsille ongelmanratkaisua vaativia tehtäviä ja annamme mahdollisuuden oppia itse tekemällä ja kokeilemalla. 

Koulussa tärkeä taito lapselle on rauhoittuminen ja paikallaan oleminen, hetkittäin jopa tylsyyden sietäminen. Kaikki tehtävät eivät aina motivoi kaikkia. Koko ajan ei voi olla äänessä, touhuta ja liikkua. Lapsi ei voi oppia, jos hän ei pysty tai jaksa kuunnella ohjeita tai hänen huomionsa on muualla kuin opetuksessa. Jatkuva liikehdintä ja äänimaailma myös vaikeuttavat muiden ryhmän lasten mahdollisuutta oppia ja kuormittavat kaikkien jaksamista. Tylsyyden sietäminen on tärkeä taito elämässä muutenkin. Kevätjuhlassa ekaluokkalaisen pitää jaksaa kuunnella rehtorin puhe, josta hän ei kovin paljoa ymmärrä, eikä sukulaisten häissäkään voi alkaa puuhata omiaan, vaikka kuinka tylsää olisikin. 

Rauhoittumista ja paikallaan olemista voi harjoitella kotona ihan arjessa. Yksi parhaimmista tavoista monessakin mielessä on se, että pysähdytään yhdessä lukemaan kirjaa lapsen kanssa. Harjoitellaan sitä, että jaksetaan lukea kirja yhdessä loppuun asti ilman, että kuvakirjan aikana pitää käydä vessassa tai touhuta jatkuvasti jotakin muuta. Keskitytään ja rauhoitutaan yhteiseen lukuhetkeen. Keskustellaan kirjan kuvista ja tarinasta ja kirjan herättämistä ajatuksista. 

Tai kun kokoonnutaan perheen kanssa yhteiseen ruokailuhetkeen, vaaditaan lasta istumaan pöydässä yhdessä muiden kanssa myös sen jälkeen, kun hän itse on syönyt loppuun. Keskustellaan yhdessä päivän kuulumisista. 

Keskittymisen ja kuuntelemisen taidot liittyvät vahvasti edelliseen rauhoittumisen taitoon. Lisättäköön edelliseen, että kun katsoo sitä henkilöä, joka puhuu, on kuunteleminen ja ohjeiden ymmärtäminen huomattavasti helpompaa. Opetellaan keskittymään yhteen, juuri ajankohtaisena olevaan, asiaan kerrallaan.

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten ja aikuisten suhdeluku on erilainen kuin koulussa. Jos esiopetuksessa n. 20 lapsen ryhmässä työskentelee neljä aikuista, on koulussa oppitunneilla vain opettaja ja lisäksi joillakin tunneilla myös koulunkäynninohjaaja. Koulussa on siis kyse joukkojenhallinnasta.

Jos oppitunti jaetaan luokassa olevien lasten kesken tasan, on jokaiselle oppilaalle aikaa 2-3 minuuttia. Muun muassa siksi ohjeiden noudattamisen taito on erityisen tärkeä. Jos opettajan pitää antaa ohje jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisesti ja valvoa, että ohjetta noudatetaan, ei oppitunnilla juuri muuta ehditä tekemäänkään kuin antamaan ja noudattamaan tätä yhtä ohjetta eli saamaan vaikkapa tarvittavat opiskeluvälineet esille. 

Koulussa jotkin asiat ovat helppoja ja toiset vaikeita. Samat asiat eivät ole kaikille helppoja ja toiset kaikille vaikeita. Luonnollisesti jokaisella lapsella on omat vahvuutensa. Jotkin asiat vaativat useampia toistoja ennen kuin ne onnistuvat. Koulussa rohkaisemme lapsia yrittämään, sillä oppia ei voi, jos ei uskalla edes yrittää. Kannustamme lapsia yrittämään uudestaan ja uudestaan, jotta lopulta sinnikkyys palkitaan ja lapsi oppii uuden taidon. Tällainen turhauttava kokemus on lapsen koettava ja opittava: jos tahtoo jotain saada, sen eteen joutuu ponnistelemaan. Jos haluan marjapiirakkaa, minun on sinnikkäästi oltava apuna keräämässä siihen tarvittavat marjat. 

Sinnikkyyskin on taito, joten sitä voi opetella. Harjoitelkaa kotona taitoja, jotka ovat lapselle vaikeita. Kotona voi esim. tehdä yhdessä palapelejä, rakentaa legoillla tai opetella vaikka seisomaan käsillä. Vaikka taito on lapselle vaikea, älä tee asiaa hänen puolestaan. Ohjaa, neuvo ja auta. Kehu osataitoja ja edistymistä. Kun lapsi viimein onnistuu, iloitkaa onnistumisesta. Seuraavan kerran haastavan asian tullessa eteen, muistuta lasta sinnikkyydestä ja siitä, kuinka hän on aiemminkin harjoittelemalla onnistunut oppimaan uusia taitoja. 

Pettymysten sietämisen oppiminen vaatii paljon niin lapselta kuin aikuisilta. Aikuisten on uskallettava laittaa rajoja ja tuotettava pettymyksiä lapselle, sen sijaan, että silottaisimme kaikki kuopat lapsen tieltä ja tekisimme aina kaiken lapsen haluamalla tavalla, antaisimme lapselle aina kaiken valmiina tai hänen aina voittaa. 

Oppitunneilla pelaamme usein erilaisia pieniä pelejä, sillä niiden avulla oppilaat tekevät huomaamattaan paljon toistoja opittavaan asiaan liittyen. Luonnollisestikaan kaikki eivät voi voittaa pelissä, vaan joku myös häviää. Lapsi, joka osaa sietää pettymyksiä ja kestää häviön pelissä, ehtii oppia ja harjoitella montaa muutakin asiaa tunnin aikana, toisin kuin se oppilas, joka istuu lopputunnin ajan pöydän alla sulattelemassa häviötään. 

Pettymysten sietämistä voi harjoitella kesällä pelaamalla yhdessä esim. lautapelejä tai pihapelejä. Välillä lapsi häviää, välillä voittaa. Kehu yrittämisestä, älä pelkästään lopputuloksesta. Uskalla laittaa rajat ja kieltää lapselta asioita: kaupasta ei osteta tällä kertaa lapselle mitään erityistä. Selkeät, perustellut säännöt ja rajat ja niistä kiinni pitäminen luovat lapselle turvallisuutta. Näin lapsi saa tilaisuuden harjoitella kielteisten tunteiden sietämistä ja käsittelemistä rakentavin keinoin turvallisten aikuisten avulla.

Koulussa opettajina olemme kiinnostuneita lasten asioista ja olisi ihana antaa kaikkien kertoa omia kokemuksiaan asiasta kuin asiasta. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Meidän on rajattava aihepiiriä ja käytettävää aikaa. Omaa vuoroaan joutuu odottamaan, ja koska todella monella muullakin on yhtä tärkeää asiaa sanottavana, ei lapsi välttämättä pääse lainkaan kertomaan omaa kokemustaan jokaisesta käsiteltävästä asiasta (luonnollisesti opettaja pyrkii ottamaan kaikki mukaan keskusteluun, jotta jokainen oppilas pääsee ääneen jossakin kohtaa tunnin kulkua). 

Samoin omaa vuoroa odotetaan avun saamiseen, ruokailussa ruoan saamiseen jne. Kun ihmisiä on paljon, niin odotustakin on valitettavasti aika monessa käänteessä edessä.

Koulussa toimimme ryhmässä. Harjoittelemme läpi peruskoulun yhdessä olemisen taitoja. Teemme asioita pareittain, pienessä ryhmässä tai koko luokan kesken. Harjoittelemme työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Aina ei parikseen voi valita parasta kaveria, itse asiassa usein työskentely onnistuu heikoimmin juuri se parhaan kaverin kanssa, koska jutut usein kääntyvät ihan muuhun kuin opiskeltavaan asiaan. Kaikkien kanssa ei luokassa tarvitse olla paras kaveri, mutta kaikkien kanssa opetellaan tulemaan toimeen ja työskentelemään yhdessä. Yleensä opettaja valitsee pedagogisin perustein parit tai ryhmät, joissa työskennellään. 

Koulussa opettelemme vuorovaikutustaitoja ja empatiaa. Miltä mahtaa luokkakaverista tuntua, jos kovaäänisesti protestoin ja kommentoin minulle valittua paria? 

Ryhmä- ja parityöskentelyssä tulee myös usein ristiriitoja, kun näkemykset eivät ihan kohtaakaan. Ne kuuluvat elämään, joten niitä opetellaan koulussa selvittämään ja tekemään kompromisseja. 

Lapsen hyvän itsetunnon rakentaminen ja sen vaaliminen sekä hyvät tunnetaidot auttavat koulukiusaamisen ehkäisemisessä. Kun lapsi itse saa paljon ystävällistä ja lempeää huomiota, hänen on helppoa ja luontevaa antaa sitä myös muille. Jos lapsella itsellä on kurja olo, kynnys aiheuttaa toisellekin pahaa mieltä laskee. Itsensä hyväksi ja arvokkaaksi tuntevalla lapsella ei ole tarvetta helpottaa omaa oloaan ja nostaa itseään esiin piikittelemällä toisia Kirsi Kunnaksen tunteellisen siilin tavoin. 

Uskalla rajata lapsen ruutuaikaa! 

Pelit ja videot tarjoavat lapselle kirkkaita värejä, liikettä ja kovia ääniä. Ne voittavat jännittävyydellään arkielämän ja niistä voi olla vaikea irtaantua. Ruudun ääressä lapsen aivoissa välittyy dopamiinia, mielihyvähormonia. Ruudusta irtautuessa dopamiinitasot laskevat, mikä välittyy negatiivisina tunteina, jos lapsella ei ole vielä riittäviä taitoja tunteiden hallintaan. Peli myös palkitsee lasta nopealla tempolla, johon tahtiin oppimisesta saatavat palkinnot eli uudet taidot eivät yllä.

Passiivisesta digitaalisten sisältöjen kuluttamisesta (kuuntelu, katselu, lukeminen) ja rutiininomaisesta, samoja toimintamalleja toistavan pelaamisen liiallisesta määrästä, on tutkitusti haittaa. THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) suosittelema ruutuaika kouluikäisille on alle kaksi tuntia päivässä. Liiallinen ruutuaika on usein pois jostain muusta elintärkeästä kehitystehtävästä, kuten kasvokkaisista vuorovaikutushetkistä, leikistä ja liikunnasta, joissa lapsi voi harjoittaa kielen kehityksen lisäksi tunne- ja vuorovaikutustaitojaan ja motorisia taitojaan. 

Myös ikärajoista on tärkeää pitää kiinni. Liiallinen ruutuaika ja vääränlaisen mediasisällön näkeminen näkyy koulussa lapsen tarkkaavuuden ja keskittymisen vaikeuksina, yleisenä levottomuutena, innottomuutena ja välillä jopa aggressiivisuutena. 

Kotona kannattaa sopia yhdessä ja järjestää mediavapaita hetkiä, jolloin kaikki laitteet laitetaan pois ja keskitytään yhteiseen läsnäoloon ja tekemiseen arkisten askareiden parissa. 

Kun lapsella on yllä kuvatut oppimaan oppimisen edellytykset kunnossa, on hänellä erinomaiset eväät koulutielle! Lapsesi voi keskittyä koulussa oppimiseen ja nauttia oppimistaan uusista taidoista. Hän antaa myös muille ryhmän lapsille mahdollisuuden oppia ja voi iloita yhteisistä onnistumisista. Yhdessä olemme enemmän.

Aurinkoista kesää! Syksyllä tavataan!

T. Tulevat ekaluokanopettajat

Anniina ja Tanja

Rovaniemeltä ja Lohjalta