Isänpäivään valmistautumista

Viikonloppuna vietetään jälleen isänpäivää, mietin pitkään mitä oppilaideni kanssa tekisin. Oppilaat toivoivat, että tekisimme jotain muuta kuin pelkät kortit, joten päädyimme lopulta leipomaan isille pikkuleipiä. Ne saattaisi hyvin antaa äidille, jos ei isänpäivänä isää, jonka kanssa niillä herkuttelisi.

Sopiva ohje löytyi Kakku Katrilta.

Jotta leipomispäivään sisältyisi opittavaakin asiaa, tutkimme tietenkin ensin ohjetta. Ohjeen luettuamme tutkimme mitä dl, tl ja g tarkoittavat. Yhdestä ohjeen mukaan tehdystä taikinasta tulee n. 16 pikkuleipää. 18 oppilasta varten teimme kaksi kaksinkertaista taikinaa sekä gluteenittomille yhden puolikkaan, siispä harjoittelimme ennen leipomista tuplia ja puolittamista.

VaNesta tuttu tuplaleikkihän toimii seuraavasti:

Yksi plus yksi on kaksi (näytä molemmista käsistä peukut ja pistä ne lopuksi vierekkäin).

Kaksi plus kaksi on neljä (näytä molemmista käsistä kahta sormea ja tuo ne lopuksi vierekkäin).

Kolme plus kolme on kuusi.

Neljä plus neljä on kahdeksan.

Viisi plus viisi on kymmenen.

Puolittaminen hoitui samalla idealla.

Kymmenestä puolet on viisi (näytä kymmenen sormea ja vie sitten toinen käsi selän taakse).

Kahdeksasta puolet on neljä (näytä molemmista käsistä 4 sormea ja vie toinen käsi selän taakse).

Kuudesta puolet on kolme.

Neljästä puolet on kaksi.

Kahdesta puolet on yksi.

Kun tuplaukset ja puolittamiset olivat hallussa aloimme mitata aineksia taikinaan, kahden aikuisen avustuksella saivat 18 lasta tehtyä kaksi tuplataikinaa ja yhden puolikkaan, taikina määrä oli kokonaisuudessaan juuri sopiva. Kaikki saivat sopivan määrän taikinaa leivottovaksi.

Kun taikina oli valmis sai jokainen oman osansa taikinasta. Jokainen sai tehtyä, pikkuleipien koosta riippuen, 3-8 keksiä.

Paistetut pikkuleivät oppilaat koristelivat sokerimassalla.

Lopuksi pikkuleivät pakattiin paperilautaselle ja kiedottiin sellofaaniin odottelemaan sunnuntaita ja isänpäivää.

Hyvää isänpäivää ihan jokaiselle isälle!

Meidän isi on suuri,

suurempi kuin punajuuri.

Meidän isä on kaunis,

kauniimpi kuin nauris.

Meidän isi on kiltti,

lämpimämpi kuin viltti.

Runo löytyi täältä.

Talven tulo

Kuusi vanhus vakava, 

naavaparta suojaava.

Tuulen viestit korkealla,

kuiskaa korvaa ystävän.

Lintu pieni oksain alla,

silmin suurin kuuntelee.

Varvukossa metsämaalla,

vanhan viisaan kertomaa.

(Anja Riska)

---------------------

Eräänä päivänä, kauan kauan sitten, sää oli kylmän kirpeä; talvi oli tulossa. Linnut kerääntyivät suuriksi parviksi ja lähtivät etelän lämpöön odottamaan kevättä. Eräs pieni lintu ei kuitenkaan lähtenyt muiden lintujen mukaan, sillä se oli loukannut siipensä eikä se voinut lentää. Se ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Se katseli ympärilleen löytääkseen jonkin paikasn, jossa se voisi lämmitellä. Silloin se huomasi lähellä olevan metsän suuret puut.

"Ehkä puut lämmittävät minua talvella", lintu pohti hyppiessään ja loukkaantuneella siivellään räpistellessään kohti metsän laitaa.  Ensimmäinen puu metsän reunassa oli siro, aamuauringossa lähes hopeisena hehkuva koivu. 

"Kaunis koivu-puu," se sanoi, "saisinko asua lämpien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Miten voit kysyäkään tuollaista? Minun on pidettävä huolta omista lehdistäni läpi talven, siinä on minulle ihan riittämiin työtä. Mene pois!" vastasi koivu ja heilutteli oksiaan häätääkseen pienen linnun tiehensä.

Pieni lintu hyppeli seuraavan puun luokse. Se oli pihlaja, jonka oksat notkuivat punaisten marjojen painosta. 

"Oi kaunis pihlaja", sanoi pieni lintu, "saisinko asua lämpimien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Miten voit kysyäkään tuollaista?  Jos asut oksieni suojassa koko talven, sinähän syöt kaikki marjani. Mene pois!" vastasi pihlaja.

Seuraavaksi pieni lintu hyppeli loukkaantuneella siivellän räpistellen puron laidalla kasvavan pajun luokse. 

"Voi pajupuu," sanoi pieni lintu, "voisinko asua sinun lämpimien oksiesi suojassa kunnes kevät tulee?"

"Et todellakaan", vastasi paju, "Minä en koskaan puhu muukalaisille. Mene pois!"

Pieni lintu ei enää tiennyt minne se menisi, mutta silti se hyppi eteenpäin ja räpisteli loukkaantuneella siivellään minkä pystyi. Silloin suuri kuusipuu näki sen ja kysyi: "Minne olet matkalla pieni lintu?"

"En minä tiedä", sanoi pieni lintu surullisena, "puut eivät anna minun asua oksillaan ja olen loukannut siipeni niin etten voi lentää muiden lintujen mukana etelään talveksi."

"Sinä voi asua minun oksallani", sanoi kuusi, "tämä oksa tässä on kaikista lämpimin."

"Mutta voinko viipyä koko talven?", kysyi pieni lintu arasti.

"Kyllä, toivon sinun jäävän koko talveksi", vastasi kuusi.

Kuusen vieressä seisova mänty oli kuullut mitä pieni lintu ja kuusi olivat jutelleet, sekin halusi auttaa. "Minun oksani eivät ole kovin lämpimiä, mutta minä voin suojata sinua tuulelta, sillä minä olen iso ja vahva", sanoi mänty.

Niin pieni lintu räpisteli lentoon sen verran, että se pääsi kuusen lämpimälle oksalle, jolle se teki pesänsä. Mänty piti lupauksensa ja suojasi linnun pesää tuulelta.

Myös lähistöllä kasvava kataja oli nähnyt miten suojaa etsivät pieni lintu oli räpistellyt kuusen oksalle vaivalloisesti loukkaantuneella siivellään, vaikka linnulla olikin nyt lämpöinen ja tuulen suojassa oleva pesä talveksi ei se selviäisi ilman ruokaa. Kataja lupasi, että pieni lintu saisi koko pitkän talven ruokailla sen pienillä oksilla. Sillä katajanmarjat ovat todella maukasta ruokaa pikkulinnuille.

Metsän muut puut seisoivat lähistöllä korkeina ja ylpeinä, sivu silmällä ne olivat seuranneet pienen linnun asettumista kuusen oksille ja keskenään ne keskustelivat kutakuinkin tähän tapaan:

"Minä en huolehtisi vieraasta linnusta", sanoi koivu.

"Minä en vaarantaisi marjojani", sanoi pihlaja.

"Minä en puhu muukalaisille", sanoi paju. 

Seuraavana yönä pohjoistuuli tuli metsään leikkimään. Se puhalteli puiden lehtiin jäätäviä henkäyksiään ja jokainen lehti, jota se kosketti, putosi maahan. Se halusi koskettaa kaikkia lehtiä metsässä, sen mielestä lehdettömät, alastomat puut olivat kauneimpia.

"Saanko koskettaa jokaista metsän lehteä?", pohjoistuuli kysyi isältään pakkaskuninkaalta.

"Ei", sanoi pakkaskuningas, "ne puut, jotka auttoivat pientä siipensä loukannut lintua, saavat pitää neulasensa."

Pohjoistuuli jätti ne rauhaan ja kuusi, mänty ja kataja saivat pitää neulasensa koko talven. Ja siitä lähtien ne ovat olleet metsän ainoat vihreät puut talvisin.

Satu on oma suomennokseni Sara Cone Bryantin sadusta kirjassa How to Tell Stories to Children, and Some Stories to Tell. Tarinaa on muokattu, sillä napapiirin tuntumassa ei tammia kasva, joten tammen tilalla tarinassani on pihlaja.

Tarina on käyttökelpoinen niin yltin kuin uskonnon tunnilla, sillä keskustelua tarinan pohjalta voi johdattaa kumpaankin suuntaan.

Tonttu löytää pussista - M

Oli tullut ilta, aurinko oli jo laskenut taivaanrannan taa ja metsä alkoi hämärtyä. Puiden lehdettömät oksat näyttivät hämärässä illassa kuin mörön käsiltä, onneksi koulutonttu ei uskonut mörköihin ja hirviöihin ja se saattoi rauhallisin mielin kuljeskella pimeässäkin metsässä. Pohjoistuuli oli edellisenä yönä leikkinyt metsässä niin raisusti, ettei enää yhdessäkään puussa ollut lehtiä lukuunottamatta suuria kuusia, voimakkaita mäntyjä ja pienen pieniä piskuisia katajia. Niillä oli vihreät neulasensa tallella ja ne saisivat ne myös talven ajan pitää, antoihan kuusi suojan lämpien oksiensa suojassa monelle pienelle eläimelle, kataja tarjosi metsän eläimille makoisia marjojaan koko talven ja mahtavat männyt suojasivat muita tuulelta.

Pimenevässä illassa koulutonttu näki puiden välistä pilkottavaa valoa. Mitähän se mahtoi olla? Ei metsän keskellä pitänyt olla taloa.. ei sinne mennyt tietäkään. Ei siellä ainakaan kukaan ihminen asunut. Mutta kenen valo pilkotti puiden lomasta?

Koulutonttu päätti ottaa asiasta selvää ja se lähti astelemaan rauhallisesti kohti valoa, joka suureni vähitellen. Metsässä oli aivan hiljaista, mutta pian koulutonttu alkoi erottaa myös ääniä samalta suunnalta, josta valo pilkotti. Tonttu pysähtyi kuuntelemaan..

"Meil on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi.

Kipunat kohti tähtä kiirii, lähipuutkin punervoi.

Ja me muistain sankariaikaa,

sadun tenhon tunnemme taikaa,

ja kun laulumme yön yli kiirii ja kun hongat huminoi."

(Puolalainen nuotiolaulu)

Koulutonttu höristeli korviaan, joku tai jotkut lauloivat nuotiosta ja saduista. Ja jos nuotiolla laulettiin ja kerrottiin satuja, oli varmasti tarjolla myös jotakin makeaa ja maukasta. Koulutontun maha murahti nälkäisenä, kun tonttu vain  ajattelikin evästaukoa nuotiolla satuja kuunnellen. Niinpä koulutonttu asteli varovasti lähemmäs ja pian se näkikin kuusten takaa häämöttävän nuotion, joka oli sytytetty merkillisen näköisen majan keskelle. Maja oli kuin lappalaisten kota, tai oikeastaan kaksi kotaa, sillä majassa oli kaksi kärkeä. Nuotion ääressä istui kaksi pientä menninkäistä, hiippalakit pystyssä huopiinsa kääriytyneinä. Toinen hörppäsi suuresta mukista lämmintä marjamehua ja toisen kädessä oli makkaratikku, jossa tirisi herkullisen tuoksuinen makkara.

Koulutonttu asteli puiden lomasta esiin, rykäisi kuuluvasti niin että menninkäiset huomasivat vieraan. Menninkäiset katsahtivat yllättyneinä metsän pimennosta tupsahtanutta muukalaista, joka esiteltyään itsensä pyysi päästä mukaan illanviettoon. Tottahan menninkäiset hyväksyivät tontun seuraansa ja niin he viettivät mukavan illan makkaroita paistellen, mehua maistellen, lauluja laulelle ja satuja kertoen. Menninkäiset ovat ehkä maailman parhaita sadun kertojia (ainakin jos tonttuja ei lasketa mukaan), mutta se millaisen sadun menninkäiset koulutontulle kertoivat onkin ihan toinen juttu ja selviää teillekin ihan pian.

---------------------------

Nuotiolaulun lisäksi lauloimme M-kirjainta opiskellessamme myös Mennikäis-laulua, jota säestimme rytmillä (nuoteissa löytyvä rytmi menee tömps, tapu, tömps, tömps), mutta me otimme helpomman rytmin tömps, tömps, tapu, tapu. 

Nousi kaksi menninkäistä,

harjastukka suuri päistä.

Kuusen oksaan kukkumahan,

oksille sen nukkumahan.

Eipä olleet äänet heikot,

konsa kuorsasivat veikot.

Hätkähtivät pauhuun suureen,

kapsahtivat kuusen juureen.

M-kirjaimen kirjainmuotoa harjoittelimme maalaamalla sitä vedellä liitutaululle, muotoilemalla mehiläisvahasta, piirtämällä kirjaimia liiduilla liitutauluille ja sormella ryyneihin sekä paperille sateenkaarikirjaimia.

Menninkäisillä on tapana säilyttää kaikki löytämänsä esineet ja usein niiden majat ovat pullollaan monenlaista tavaraa. Menninkäisten majassa on mukeja. Mitä muuta menninkäisten majassa on? Hernepussi kiersi ringissä ja oppilaat ehdottivat mitä menninkäisten majassa voisi olla. Mikäli ehdotettu sana alkoi M-kirjaimella myönsin sellaisen olevan menninkäisten majassa, jos ei totesin ettei menninkäisillä vielä ole sellaista. Nopeasti oppilaat keksivät, millaisia esineitä menninkäisillä on ja ne, joiden esine ei ensimmäisellä kerralla ollut kelvannut menninkäisten majaan, saivat kierroksen päätyttyä ehdottaa uusia esineitä ja kyllähän niitä löytyi.

Mitä kaikkea menninkäisten majasta löytyikään?

Metsäretkelläkin innostuivat oppilaat leikkimään menninkäistä,
ensin rakennettiin maja ja sitten paistettiin
"nuotiossa" lumimakkaraa tikun päässä.

Kolmantena ja viimeisenä päivinä M-kirjainta käsitellessämme kirjoitimme vihkoihin, mitä kaikkea menninkäisten majasta löytyy.

Lause- ja tekstitasolla toimivat oppilaat pohtivat myös arvoituksia, jotka lopuksi esittivät muulle luokalle.

- Se on valkoinen.

- Se on soikea.

- Sen voi paistaa tai keittää.

(Muna)

- Sillä on häntä.

- Se on valkoinen.

- Se nukkuu talviunta.

- Se asuu laakson keskellä korkeassa sinisessä talossa.

(Muumi)

- Se asuu vedessä.

- Sillä on pyrstö, mutta se ei ole kala.

- Erään sellaisen nimi on Ariel.

(Merenneito)

- Se on tahmeaa.

- Se on makeaa.

- Sitä voi levittää keksin päälle.

(Marmeladi)

- Se on lemmikkieläin.

- Se on jyrsijä.

- Se asuu häkissä.

- Usein sillä on kaverina kani.

(Marsu)

- Se on kova.

- Jos sen löytää, saa toivoa.

- Puuron lisäksi niitä voi olla myös glögissä.

(Manteli)

Kaupungin pelimanneja ja huiluja

Grimmin sadussa Bremenin pelimannit päättävät aasi, koira, kissa ja kukko lähteä Bremeniin kaupungin pelimanneiksi, kun niiden isännät ja emännät eivät enää tarvitse vanhoja eläimiään ja aikovat korvata ne uusilla ja nuorilla eläimillä. Sadussa eivät eläimet kuitenkaan koskaan pääse Bremeniin asti, sillä matkallaan ne löytävät rosvojoukon mökin. Eläimet ajavat rosvot mökistään ja jäävät tyytyväisinä asumaan mökkiin. Bremen jäi kuitenkin ilman soittoniekkoja ja kun soittimiakin oli heitä varten hankittu...

Jotta soittoniekoille tarkoitetut huilut eivät jäisi käyttämättä ja jotta Bremen saisi kaupungin pelimanninsa päättivät ensimmäisen luokan oppilaat olla avuksi.  Tänään sai jokainen ekaluokkalainen oman pentatonisen huilunsa, johon tänään tutustuimme.

Koulussamme ei käytetä muovisia huiluja vaan oppilaat saivat puiset huilut, joista huolehditaan hyvin. Huilun hoito rutiineihin kuuluu esimerkiksi huilun lämmittäminen. Parhaiten huilu lämpeää laittamalla sen kainaloonsa, mutta meillä on myös huilun lämmitysruno, jonka lausumme yhdessä ennen soittamista.

Humisevan huilun huulille nostin,

sormet ne soutaen säveltä toisti,

henkäys lauluksi suli, vilisi sävelten tulva,

ihana aurinko sieluuni loisti:

soi, seli, soi, seli, sieluuni loisti,

ja huiluni ilosta soi.

(Runo on muokattu Larin-Kyöstin

runosta Itkevä huilu)

Koulussamme huilua soitetaan ensimmäiseltä luokalta 9. luokalle. Kolmannella luokalla oppilaat saavat sopraano-nokkahuilut. Huiluja soitetaan paitsi musiikin tunneilla, myös aamurytmeissä (eli päivittäin luokassa toistuvassa aamunavauksessa). Alkuopetuksessa huilunsoitto tapahtuu puhtaasti kuuntelemalla ja toistamalla opettajan soittoa, nuotteja emme siis käytä lainkaan. 

Omassa luokassani tavoitteenani on musiikin tunneilla opetella huilulla jotakin uutta ja parina aamuna viikossa aamurytmeissä soitamme jo opittua yhdessä. Soittamisella on koulussamme teknisen osaamisen lisäksi myös muita tavoitteita, harjoittelemme soittamisen ohessa kuuntelemista ja muiden oppilaiden huomioimista. Kaikki 18 oppilastani eivät siis soita juurikaan samanaikaisesti näin alussa vaan ryhmä kerrallaan, jotta sekä opettajan että oppilaiden kuulo ei ole vaarassa.

Tänään musiikin tunnilla opimme jo kaksi otetta ja saimme soitettua ensimmäisen kappaleemme Kukkuu käkönen! Huilun soitto on minulle taas askel tuntemattomaan, peruskoulussa soitimme nokkahuilua vain Ostakaa makkaraa-kappaleen verran ja se oli siinä. Kesällä ja syksyllä olen harjoitellut huilun soittoa ja nyt sitten oppilaiden kanssa yhdessä opetellaan. Ehkäpä jonain päivänä pääsemme huiluinemme Bremeniin asti, luokkaretkelle? ;-)

Tonttu löytää pussista - S

Tonttu löytää pussista

monen monta kirjainta

ABCDEFG näitä tonttu tarvitsee

ABCDEFG näitä tonttu tarvitsee...

-----------------------

Sisilisko oppilaan vihosta

Syksy oli jo pitkällä, monesta puusta olivat jo lehdet pudonneet. Koulun lähellä oleva metsä näytti synkältä ja hieman pelottavalta syysiltoina, kun kuu kumotti taivaalla ja valaisi puiden alastomat oksat. Koulutonttu nautti sinisistä syysilloista, silloin saattoi sytyttää kynttilän lyhtyyn ja kuunnella sateen ropinaa ikkunalautaan. Erään sateisen illan jälkeen, koitti kuulas ja kirpeä syysaamu. Koulutonttu nappasi korin käsivarrelleen ja veti siniset saappaat jalkaansa. Sateen jälkeen metsän sammalmättäille oli ilmestynyt sadoittain sieniä. Koulutonttu saapasteli sienikori käsivarrellaan metsässä ja keräsi koriinsa kaikki tutut sienet. Äiti oli jo varhain opettanut koulutontulle, että vain ne sienet, jotka varmasti tunnisti syötäviksi sai kerätä koriin. Se oli sääli, sillä punainen kärpässieni valkoisine pilkkuineen oli koulutontun mielestä metsän kaunein sieni. Sitä ei kuitenkaan saanut syödä, toisaalta kun kauneimmat sienet jäivät metsään saivat niitä ihastella kaikki syysretkeilijät. Kulkiessaan syvemmälle metsään koulutonttu saapui suolle. Suolla ei sieniä kasvanut, mutta sinne tonttu kuitenkin suuntasi. Syksyn tullen suolla kasvaa karpaloita, punaisia kirpeitä marjoja. Syksyn sato näytti lupaavalta. Olisi vain odotettava pakkasyötä, joka kypsyttäisi karpalot.

Koulutonttu ei ollut suolla yksin. Suoheinän seassa sipsuttivat nimittäin sisilisko-siskokset, jotka mennessän sipisivät ja supattivat. Niillä taisi näin syksyn tullen olla paljon salaisuuksia supatettavaksi ennen talvea, jonka ne viettäisivät horroksessa syvällä maan sisässä. Sisilisko siskokset hieman säikähtivät koulutonttua, ne kuitenkin vaihtoivat kohteliaasti syystervehdyksen tontun kanssa ennen kuin sipsuttivat sievästi sinisissä saappaaissaan suoheinän sekaan.

Koulutonttua nauratti sisilisko-siskosten sipsuttaminen suolla, siihen ei moni kyennyt. Koulutontun oma saapastelu oli kaukana sirosta sipsuttamisesta..

1. päivän vihkokuva sisiliskosta

Syksyn sää on sateinen,

syysilta sininen.

Sateen jälkeen kuulakkaalla säällä,

kasvaa sieniä sammalmättään päällä.

Kaislikossa suhisee ja kahisee,

sisilisko siskot siellä supattaa,

sievissä sinisissä saappaissaan sipsuttaa.

-----------------------------

• S-kirjaimen äännettä harjoittelimme eläytymällä sipsuttaviksi sisiliskoiksi, jotka sipsuttivat ympäri luokkaa pitäen supatusääntä: s-s-s-s-s-s.
• Lisäksi leikimme Salaisuuksien metsä-leikkiä, jossa oppilaat asettuivat ympäri luokkatilaa tasaisesti. Yhtä lukuun ottamatta metsän puut (lapset) suhisevat s-äännettä, yksi yhdessä valittu metsän puu kuiskaa eri salaisuutta kuin muut esim. a-äännettä. Silmät sidottuina (pipo silmillä) tulee 1-2 oppilasta luokan ulkopuolelta sisään kerrallaan. Heidän tehtävänään on löytää salaisuuksien metsästä se puu, jolla on eri salaisuus kuin muilla.
• Kirjainmuotoa sekä äänteitä harjoittelimme myös kolmen lapsen jonoissa. Jonojen takimmaiset kävivät tunnustelemassa salaisuuspussissa olevaa kirjainta, tunnistettuaan sen he kuiskasivat kirjainta vastaavan äänteen edessä olevan oppilaan korvaan. Tämä oppilas piirsi saman kirjaimen edessään olevan lapsen selkään, joka piirsi saman kirjaimen pieneen liitutauluun edessään ja tarkisti jonon viimeiseltä, oliko viesti kulkenut perille oikein. Paikat vaihtuivat niin, että jokainen sai tehdä jokaista tehtävää leikissä.

-----------------------------

S-kirjaimen kirjainmuotoa harjoittelimme eri tavoin:

1. Oppilaat maalasivat S-kirjaimia taululle siveltimellä ja vedellä.

2. Ryynilautaselle syntyi myös kauniita S-kirjaimia.

3. Pienille liitutauluille mahtui tekemään useampia kirjaimia ja niistä aina pohdittiin mikä kirjaimista oli kaunein.

4. Koululta löytyneistä puupalikoita syntyi myös S-kirjaimia, vaikka osa oppilaista oli sitä mieltä ettei suorista puukappaleista saa kaarevaa ässää rakennettua.

5. Sateenkaarikirjaimiin käytettiin kaikki tarjolla olevia liituja.

Kun S-kirjaimen muotoa oli monin harjoiteltu ylläkuvatuilla toiminnallisilla harjoitteilla piirsimme lopuksi vihkoihin ison S-kirjaimen sisiliskon viereen.

1. ja 2. päivän vihkotyö

3. päivänä, jolloin käsittelimme s-kirjainta, keskityimme s-kirjaimella alkaviin sanoihin. Läksynä oppilaat olivat jo valmiiksi miettineet s-sanoja, jotka toimivat ulkona leikityssä hippaleikissä salasanoina ja niiden avulla pääsi kiinni jäätyään takaisin leikkiin.

Luokassa leikimme myös perinteistä laiva on lastattu-leikkiä s-sanoilla. Lopuksi kirjoitimme vihkoihin sisilisko tarinaan liittyviä s-sanoja. 

Käsittelemme aina kirjainta koko porukalla, vaikka luokassani on monen tasoisia lukijoita aloittelevista aina tekstitasolla toimiviin. Kaksi ensimmäistä päivää työskentelemme koko ajan samojen harjoitteiden parissa, mutta kolmantena päivänä eriytän, vaikkei ymmärtääkseni yleensä muissa vastaavissa kouluissa juurikaan eriytetä vaan kaikki tekevät samaa. Koulussamme ei oppilaiden tarvitse ensimmäisellä luokalla oppia lukemaan ja puhutaan paljon omassa rytmissä etenemisestä, minun mielestäni omassa rytmissä eteneminen tarkoittaa paitsi sitä, että hitaammilla on aikaa mutta myös sitä, että jo edistyneemmätkin saavat edetä omassa rytmissään ja tehdä omalla tasollaan asioita.

Aloittelevat lukijat työskentelevät aluksi minun kanssani, kuulostelemme sanoissa kuuluvia äänteitä ja kasaamme sanat kirjain kirjaimelta yhdessä taululle. Tämän tuokion aikana aloittelevat lukijat saavat hyvää treeniä kirjain-äännevastaavuudesta ja he ovatkin aktiivisesti mukana, kun jo edistyneemmät eivät ole viemässä heiltä vastausvuoroja. Tänään aloittelevien lukijoiden ja kirjoittajien ryhmä kirjoittikin paljon sanoja, enemmän kuin olin suunnitellut, mutta selvästi heidän kohdallaan olemme vaiheessa, jossa kirjoittamisen idea alkaa aueta ja monella on kova tarve päästä kokeilemaan omaa osaamistaan.

Ohjatessani aloittelvien lukijoiden kirjoittamista vihkotyön alkajaisiksi, tutkivat sanatason lukijat sillä välin s-sanakortteja. Korteissa oli kuvina ja sanoina s-sanoja, jotka piti yhdistää pareiksi (yht. 8 paria). Oppilaiden löydettyä parit he pelasivat korteilla muistipeliä.

Kun aloittelevat lukijat pääsivät siihen vaiheeseen, että he jäljensivät yhdessä taululle kirjoittamamme sanat vihkoihinsa, kirjoittelimme sanatasolla toimivien oppilaiden kanssa muutamia sanoja vihkoon ja sain samalla hyvän tilaisuuden seurata heidän osaamistaan. Lisäksi oppilaat kirjoittivat itse valitsemiaan s-sanoja.

Tekstitasolla toimivat oppilaat tiivistivät kahdella lauseella sisilisko-tarinan vihkoihinsa, jonka jälkeen hekin kirjoittelivat vihkoon itse valitsemiaan s-sanoja.

Tonttu löytää pussista - E

Tonttu löytää pussista,

monen monta kirjainta.

ABCDEFG näitä tonttu tarvitsee,

ABCDEFG näiät tonttu tarvitsee...

--------------------------------------------

Koulutonttu oli syysloman jälkeen ollut kovin kiireinen. Koulu oli ollut viikon tyhjillään ja koulutonttukin oli opettajien ja oppilaiden lomaillessa pitänyt itsekin hieman lomaa, joten nyt touhua riitti. Edellisenä päivänä oli posti tuonut koulutontulle kirjeen, mutta kiireinen tonttu ei ollut ehtinyt kirjettä lukea. 

Kun kiire hellitti muisti koulutonttu eilen saamansa kirjeen. Kirje oli tullut kaukaa etelästä, sen saattoi päätellä siitä, että kirjeen päällä oli enemmän postimerkkejä kuin koulutonttu oli koskaan nähnyt.

Käsialaa jonkin aikaa tutkiskeltuaan koulutonttu arveli kirjeen olevan jokin aika sitten etelään muuttaneelta enolta. Eno oli vanhoilla päivillään kyllästynyt pohjolan kylmyyteen ja lähtenyt eläkepäivikseen etelän lampöön.

Koulutonttu etsi takkinsa taskusta lukulasit, jotka se ensin asetti nenälleen ja sen jälkeen se varovasti avasi sinetin kirjeen päältä. Koulutonttu alkoi lukea kirjettä, jossa eno kertoi elämänsä olevan etelässä erittäin erinomaista. Eno kertoi kirjeessään myös eriskummallisista asioista, joita se oli nähnyt etelässä. Erityisesti enoon olivat tehneet vaikutuksen etevät elefantit. Jopa pienet elefantti lapset osasivat jos jonkinlaisia temppuja. Ne osasivat kävellä jonoissa, pidelleen toistensa hännästä kiinni.

Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli hauska niin pyysivät he mukaan yhden toverin…

Sen lisäksi etevät elefantit osasivat istua, pyörittää kärsällään vannetta, soittaa huuliharppua ja esittää monta muutakin temppua. Mutta lukiessaan kirjettä eteenpäin koulutonttu hätkähti, hän työnsi silmälaseja paremmin nenälleen ja luki uudelleen mitä kirjeessä oikein sanottiin. Eno kertoi nähneensä etelässä myös tuttuja. Eräs opettaja, joka työskenteli samassa koulussa, jossa koulutonttu työskenteli oli ilmestynyt lomallaan etelään katsomaan elefantteja. Todisteeksi eno oli napannut vielä kuvan elefantin sylissä istuvasta opettajasta.

“No, on se vain meidän opettaja!”, totesi koulutonttu tutkittuaan kirjeen välistä löytynyttä valokuvaa tarkasti. Tuumittuaan hetken koulutonttu nappasi ensimmäisen luokan ikkunalaudalta liidun ja kirjoitti taululle runon elefantista ja enosta.

Elefanttimuori,

takamus kuin vuori,

istuu kärsä sojossa,

pieni häntä ojossa.

Jännittää se esitystä kamalasti,

mutta vanne pyörii sukkelasti.

Etelän lämmössä elefantti tahtois vain lorvia,

enon kanssa heilutella korvia.

Elefanttitarinan ohessa leikimme tietenkin Elefanttimarssia. Koska matka oli hauska niin, tuli mukaan aina 1-4 toveria tai lähti pois 1-4 toveria. Kaikki oppilaat siis marssivat leikin aluksi ympäri luokkaa ja lauletun ohjeen mukaan he kokosivat oikean kokoisia elefanttijonoja, jotka jatkoivat marssimista. Samalla tuli siis kerrattua lukujen 1-5 summa- ja erotusmuotoja.

Harjoittelimme myös eri eläimiksi/olennoiksi eläytymistä ja pohdimme miten niiden liikettä voisi esittää.
Miten elefantti liikkuu? Hitaasti ja rauhallisesti, askel tömähtää jne.
Miten etana liikkuu? Hitaasti, laahaamalla itseään jne.
Miten enkeli liikkuu? Keveästi, leijaillen, äänettömästi, varpaillaan jne.
Miten esteratsu liikkuu? Vauhdikkaasti, rytmikkäästi, laukkaamalla jne.

Piirsimme vihkoihin kuvan koulutontun runossa olevasta rengasta pyörittävästä ja istuvasta elefantista.

Seuraavana päivänä oli koulutonttu jättänyt meille jälleen salaisen pussinsa. Laulaessamme "Tonttu löytää pussista, monen monta kirjainta..." kiersi pussi oppilaalta toiselle. Jokainen sai laittaa kätensä pussiin ja tunnustella mitä siellä on, katsoa ei saanut. Ja sieltähän löytyi E-kirjain.

Ennen E-kirjaimen piirtämistä vihkoon, harjoittelimme E-kirjaimen muotoa ja suuntaa erilaisin toiminnallisin tavoin. Meidän koulussamme ei käytetä oppikirjoja alkuopetuksessa, vaan oppilaat tekevät oppikirjansa itse blanko-vihkoihin vahaliiduilla. Sen vuoksi kirjainmuodon harjoittelussa korostuvat toiminnalliset tavat, joilla on helppo tehdä useita toistoja ja saada kirjaimen muoto ja kirjoitussuunta lihasmuistiin. 

1. Taikahiekka

Oppilaat piirsivät E-kirjaimia taikahiekkaan (koristehiekka, mannaryynit, couscous toimivat hyvin taikahiekkana). 

2. Muovailu

Oppilaat muovailivat mehiläisvahasta opeteltavan kirjaimen.

3. Liitutaulu

Oppilaat harjoittelivat pienille liitutauluille aina kolme E-kirjainta ja penkkiparinsa kanssa miettivät mikä kolmesta E:stä on kaunein ja miksi. Jokainen teki 5x3 E-kirjainta.

4. Sateenkaarikirjain

Luokan yhteiselle isolle paperille jokainen oppilas teki "sateenkaarikirjaimen" eli piirsi kaikilla kymmenellä tarjolla olevalla liidulla päällekkäin opeteltavan kirjaimen.

Kolmantena päivä tutkimme oppilaiden kotona läksynä keksimiä e-alkuisia sanoja. Yhdessä kirjoitimme vihkoihin tarinan keskeisimmät e-sanat: eno, elefantti, etelä. Sen lisäksi oppilaat keksivät itse keskimiään sanoja.

Ne oppilaat, joiden lukutaito on jo tekstitasolla, tiivistivät tarinan kahteen lauseeseen, jotka he kirjoittivat vihkoihin. Eno muutti etelään. Eno näki elefanttien esityksen. Lisäksi hekin kirjoittivat omia sanoja vihkoon, mikä onkin kaikille oppilaille mieluinen tehtävä.