perjantai 28. helmikuuta 2014

Kalevalan päivä 28.2.




Olemme luokassa tammi-helmikuun ajan järjestelmällisesti kuunnelleet ja opetelleet erilaisia runoja, ihan Kalevalan päivää ajatellen. Tähän asti runot ovat olleet opettajan valitsemia, mutta nyt pääsivät myös oppilaat runokirjoihin käsiksi. Oppilaat lueskelivat luokassa esillä olleita runokirjoja ja jokainen valitsi itselleen mieluisan runon. Sen ääneen lukemista harjoiteltiin yhdessä opettajan kanssa ja etsittiin riimipareja runoista. Sen jälkeen oppilaat kirjoittivat kirjoitusharjoituksena runon ylös ja värittivät Pikkumetsän kalevala-aiheisen kehyksen. 


                                            


Kalevalan kertomuksista tänä vuonna käsittelimme suohon laulantaa ja sammon takomista. Suohon laulannan toteutimme yhdessä kollegani kanssa draaman, laulun ja kisailun merkeissä.



Koulusta löytämiimme varusteisiin sonnustautuneena esittäydyimme Väinämöiseksi ja Joukahaiseksi. Joukahaisen roolissa haastoi Väinämöisen kilpalaulantaan ja tässä vaiheessa oppilaamme tulivat leikkiin mukaan. Kilpalaulannan teemana oli eläimet ja lähes puolen tunnin ajan keksimme vuorotellen eläinaiheisia lauluja. 

"Porsaita äidin ootte kaikki" laululla aloitimme Väinämöisen joukkueen
noitumisen.
En uskaltanut oma kätisesti Kalevalaa uudelleen kirjoittaa, joten jouduin lopulta luovuttamaan voiton kilpalaulannasta kollegalleni. Joka lopulta minut suosta lauloi ylös luvattuani hänelle sisareni Ainon vaimoksi.

Matematiikan tunnin aluksi luin oppilaille koirien kalevalasta kuinka Väinämöinen Ainon sijaan haluaakin vaimokseen Louhen tyttären ja kuinka lopulta Seppo Ilmarinen takoo Louhelle kirjokantisen sammon tuottamaan jauhoja, suolaa, rahaa ja helppoa elämää.


Sitten olikin aika alkaa rakentaa sampoja. Luokassa oli valmiiksi eri puolille luokkaa asetettu valokuvia  loogisista paloista rakentamistani sammoista kuvapuoli seinää vasten. Oppilaiden tehtävänä oli käydä valitsemaansa kuvaa katsomassa ja rakentaa kuvassa oleva sampo loogisista paloista pöydälleen. Kuvaa sai käydä katsomassa niin monesti kuin tarvitsisi.


Luulin tehneeni vaikeita sampoja, mutta nopeasti oppilaat mallin mukaisia helppoa elämää tuottavia ihme koneita rakensivat. Alla malleja, joita oppilaat käyttivät sampoa rakentaessaan.




Seuraavaksi oppilaat harjoittelivat suhdekäsitteitä ja kuvailua. Oppilaiden sanallisten ohjeiden avulla rakensin dokumenttikameran alle sampoa. 
"Punainen, iso, reiätön ympyrä tulee ison sinisen reiättömän kolmion alapuolelle" jne.

Oppilaiden opastamana rakentamani sampo.
Lopuksi kaikkien piti tietenkin saada rakentaa vielä oma sampo ja pohtia mitä se tuottaa.

Karkkisampo

Ihmissampo, joka tuottaa uusi ihmisiä.
Suunnitteilla oli vielä pohdintapähkinänä miettiä mitä sampo tuottaa VaNe-kirjan konetehtävien tapaan, mutta koska avustajani ei alkuperäisen suunnitelman mukaan ollutkaan mukana tunnilla jouduin jättämään tämän tehtävätyypin väliin ja lähettämään oppilaani hiihtoloman viettoon.

Matematiikkaa 1a
(Varga-Nemenyi-menetelmän)




Rinnakkaisen ekaluokan käsityön kaksoistunnillakin käsittelimme Kalevalaa. Aluksi luin myös heille sammon taonnasta. Sen jälkeen sukelsimme puutyöluokan jätepuulaariin etsimään osia sampoon. 


Muuta ohjetta en sammon rakentamiseen oppilaille antanut kuin että jokaisen pitää tunnin aikana sahata, naulata ja hioa, eli harjoitella perustyötapoja. Hetki kului aikaa pähkäilyyn…

Ja viimein alkoi kalkutus. Seppo Ilmarinen takoi ja takoi. --- ja takoi entistä kovemmin. Tuli tuiski ikkunoista, kipinät lensivät ovesta ja savu tuprusi taivaalle. Ja lopulta syntyi Sampo: rahamylly, jauhomylly, suolamylly. Kaiken hyvän tuoja. (Mauri Kunnas, Koirien Kalevala)


Itsenäisen suunnittelun tuloksena syntyi hyvin erilaisia sampoja. Tyytyväiset sammon omistajat kertoivat sampojensa tuottavan mm. karkkia, jääkiekkomailoja ja moottorikelkkoja. Nämäkin ylpeät sammon omistajat sai hyvillä mielin lähettä kotimatkalle. Oppilaiden keskittyminen työhön oli ihan omaa luokkaansa, kun he itse suunnittelivat työnsä alusta alkaen ja toteuttivat. Opettaja olisi varmasti teettänyt ihan erilaisen sampon, jos mallista oltaisiin tehty. Mutta nyt jokainen teki itse ja koko ajan kuului vasaran kilke, sahan suhina ja hiekkapaperin hankaus. Taidanpa teettää sampoja joskus toistekin!



Hyvää Kalevalan päivää!
Ja hiihtolomaa!

2 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Vai että ihmissampo :)



Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Aivan mahtavia ideoita täällä! Pää on täynnä suunnitelmia, että mitä kaikkea voin tehdä eri tunneille. :) Kiitos, kun jaat ideoitasi muillekin.
t. Outi