Joulutarina (3/17)

Kolmantena päivänä tarina eteni seuraavasti (tiivistelmä sivuilta 31-40 kertojan pienillä lisäyksillä)

Isän, äidin ja Aadan lähdettyä Nikolas katseli etääntyvää myrskylyhtyä, joka katosi jäälle ja pieneni ja pieneni, kunnes sitä ei voinut enää silmin erottaa. Silloin Nikolas hätkähti ajatuksistaan ja huomasi tulen melkein hiipuneen. Nikolas lisäsi takkaan puita ja istuutui lattialle vuolemaan Aadan joululahjaa. Mökin ympärillä myrsky riehui ja tuuli ulisi nurkissa. Nikolasta väsytti, mutta hän ravisteli itsensä hereille. Hän ei saisi nukahtaa, isä oli antanut hänelle tärkeän tehtävän. Lopulta Nikolas ei kuitenkaan voinut mitään painaville silmäluomilleen vaan nukahti tuvan lattialle. Aamun sarastaessa Nikolas hätkähti hereille, häntä paleli, silloin hän muisti sairastuneen Aadan ja saamansa tehtävän. Nikolaksen kauhuksi tuli oli sammunut kokonaan, tuhkan seassa loisti haaleasti vain muutama pieni hiilen kekäle. Nikolas kasasi veistämisestä tullutta roskaa takkaan, mutta mitään ei tapahtunut. Puhalleltuaan pitkään hiillokseen Nikolasta viimein onnisti ja hän sai tulen syttymään. Kohta hän uskalsi lisätä takkaan lisää puita, mutta halkolaatikko oli tyhjä, kaikki isän tuomat halot oli poltettu. Lisää oli Nikolaksen haettava halkovajasta. Ulko-ovella Nikolasta odotti kuitenkin toinen haaste. Lunta oli tupruttanut yöllä saaren täydeltä ja Nikolaksella oli edessään lapio hommia, jotta hän sai luoduksi polun halkovajalle, ulkohuoneelle ja rantaan laiturille. Raskas työ onneksi sai Nikolaksen ajatukset toisaalle  yhä vain kasvavasta huolesta. Vähän väliä Nikolas tähyili manteretta kohti, näkyisikö jäällä liikettä, mutta vaikka Nikolas kuinka tarkasti tähyili ei hän nähnyt muuta kuin metsää ja vain lisää metsää kaukana horisontissa. Vaikka Nikolas ei osannut kelloa, olivat viisarit jo aikaa sitten ylittäneet kellotaulun korkeimman kohdan. Vanhempien olisi pitänyt tulla jo takaisin.  Illan alkaessa pimetä, vei Nikolas laiturille myrskylyhdyn näyttämään suuntaa vanhemmille, jotka jo varmasti pian tulisivat Aadan kanssa takaisin. Pimenevässä illassa Nikolas istui tuvan pöydän ääressä, eikä enää voinut karistaa tunnetta, että jotakin oli sattunut. Kyynel, joka oli jo pitkään pakottanut Nikolaksen silmäkulmassa vieri vihdoin poskelle. Ilta oli jo kulunut pitkälle, kun Nikolas yhtäkkiä kuuli ulkoa askeleita, jotka narisivat pakkaslumessa sekä matalaa miehen puhetta. Nikolas syöksähti jaloilleen ja ovelle kädet levällään valmiina halaamaan vanhempiaan, mutta kun ovi aukesi pysähtyi Nikolas niille sijoilleen. Sisään astunut mies ei ollutkaan isä, hän oli joku ventovieras.

Tänään joulukertomusta työstettiin kahdella tapaa. Kuten tarinassa kävi ilmi, ei Nikolas osannut kelloa. Vanhempiaan odottaessaan hän kyllä päätti, että isä saisi opettaa häntä lukemaan kelloa, kunhan palaisi. Mekin harjoittelimme tänään kelloa. Oppilaat saivat 3. luokan VaNen Opettelen digitaalisia kellonaikoja-vihkoset, joista he tekivät 2. luokalla opittua kertaavat tehtävät. 

Kellonaikojen lisäksi lähdimme tutkimaan tessellaatioita. Mantereelle tähytessään Nikolas näki horisontissa vain metsää, puita ja taas puita. Mekin lähdimme piirtämään tuota maisemaa. 

Muotin tessellaatioon löydin Pinterestistä https://frugalfun4boys.com/christmas-tree-tessellations/

Frugal fun-sivustolta saa tulostettua kuusen muotin. Oppilaat liimasivat kuusenmuotin hieman paksummalle kartongille, jotta muotilla olisi helpompi piirtää kuusia. Jokainen täytti A4-paperin kuusilla. Työn jatkotyöstö tapahtuu huomenna, joten kannattaa kurkata silloin blogiin ja katsoa millaiset valmiista töistä tuli.

Sama teema jatkui hyvin vielä ympäristöopin tunnilla, sillä olemme työstäneet nyt maantiedon teemoja ja tänään opeteltiin rannan muotoihin liittyvää sanastoa. Nikolas asui saarella. Saaren merkityksen oppilaat saivatkin selitettyä, mutta sitten lähdimme pohtimaan mitä tarkoittavat luoto, lahti, niemi, kannas, salmi ja saaristo. 

Tällaista tänään ja huomenna hommat taas jatkuu...

Joulutarina (2/17)

 

Tänään tarina jatkui... (tiivistelmä sivuilta 14-31)

Tutustuimme Pukin kalastajaperheeseen: Einari ja Alexandra Pukkiin ja heidän viisivuotiaaseen poikaansa Nikolakseen ja pian vuoden täyttävään Aadaan. Pukin perhe asui pienessä saaressa, joka ei ollut juuri luotoa suurempi, parin kilometrin päässä mantereesta. Mantereella oli Korvajoen suulla pieni Korvajoen kalastajakylä.  Einari ja Alexandra olivat köyhiä, mutta onnellisia: heillä oli toisensa ja lapsensa. Einari ja Alexandra kalastivat ja hankkivat siten perheelle elantoa. Nikolas, vaikka oli vasta viisivuotias, huolehti tunnollisesti pikkusiskostaan. Myrsky oli nousemassa, sen saattoi aistia horisontissa häilyvistä uhkaavista pilvistä. Talvea olikin odoteltu tänä vuonna pitkään. Jouluun oli vain kaksi päivää, eikä vielä ollut satanut kunnolla edes lunta. Illalla perhe huomasi pikku-Aadalla nousseen kuumeen. Kuume ei ottanut laskeakseen ja aamuyöllä Einari ja Alexandra tekivät päätöksen lähteä jäätä pitkin Korvajoelle lääkäriä etsimään. Nikolas jätettiin kotiin pitämään tulta yllä, sillä eihän sairasta pikkusiskoa voisi tuoda takaisin kylmään mökkiin. Nikolas sai isän taskunauriin, vaikka ei kelloa vielä osannutkaan. Mutta kun kellon viisarit osoittaisivat molemmat suoraan ylöspäin, olisivat vanhemmat varmasti jo palanneet takaisin. Iso mieshän Nikolas jo oli, nii isä sanoi. Mutta oven painuttua kiinni vanhempien takana, oli Nikolas ensimmäisen kerran elämässään ihan yksin. (s. 14-31)

Alunperin ajattelin, että tänään olisi tarina edennyt vain tarinan verran, mutta sopivasti sain sidottua tarinan matikan tuntiin, joten joulutarinan parissa jatkettiin. Matikassa aiheena meillä oli yhdeksän kertotaulu.

Einarin kalaverkko muodostui tulostetusta blancosta sataruudukosta, josta taitettiin yksi rivi piiloon. Jokaisella oppilaalla oli oma kalaverkkonsa. Ryhmän keskelle asetettiin magneettiset kalat (aikoinaan Tigeristä ostettu kalapeli). Jokainen oppilas sai vuorollaan onkia yhden kalan, jonka takana oli jokin yhdeksän kertotaulun lasku. Jokainen oppilas taitteli omasta kalaverkostaan kertolaskua vastaavan ruudukon. Yhdessä ryhmä laski ysin monikerroilla, kuinka monta ruutua kalaverkossa oli. Sen jälkeen jatkettiin kalastamista.

Alexandran kalansaalista punnittiin seuraavalla pisteellä. Kalat olivat VaNe-värisauvojen sinisiä värisauvoja, jotka ovat 9 cm pitkiä ja painavat 9 g. Kukin kalansaalis oli koottu omalle lautaselleen. Oppilaat tutkivat pareittain kalansaalista ja päättelivät kuinka paljon saalis painaisi. Kun pari oli saanut pääteltyä kalansaaliinsa painon, sai sen tarkistaa luokassa lainassa olleella digitaalivaa´alla. 

Pukin perheen köydet Kalastajaperheissä köysiä tarvitaan monenlaiseen puuhaan ja kun saaressa asutaan, niin vene pitää sitoa kiinni huolellisesti. Kolmannella pisteellä mitattiin Pukin perheen köysien pituutta. Olin teipannut lattiaan kiinni köysi pareja (villalankaa, teipattu päistä kiinni sen vuoksi, ettei lanka veny väärän mittaiseksi). Oppilaat saivat mittavälineiksi VaNe-värisauvat. Parien tehtävänä oli mitata köysien pituudet senttimetreinä. Köysiparin mittaamiseen sai käyttää vain yhden värisiä värisauvoja. Tehtävän juju oli siinä, että kaikki kaikissa köysipareissa pitempi köysi oli yhdeksän kertainen suhteessa lyhyempään. Eli jos lyhyempi köysi oli 10 cm, oli pidempi 90 cm tai köysipari oli 5 cm ja 45 cm pitkät. Köysiparien pituudet kirjattiin pienille tussitauluille 10 cm ja 90 cm. Kun kyselin sauvojen lukumäärää, osa kirjasi myös sauvojen lukumäärän ja keksivät, että taitaa olla kaikissa tarvittava sauvamäärä yhdeksän. Tunnetusti mustat värisauvat oppilaita houkuttavat, joten haastavin köysipari oli 16 cm ja 144 cm. Siinä olikin oppilailla puuhaa, kun he yrittivät laskea kuudentoista monikertoja. Muutama pari siinä onnistuikin, mutta tässä kohtaa ohjailin oppilaita osittamaan kertolaskua, koska se on tuttua. Helppoja ratkaisumalleja oppilaat keksivät kaksi: 9x16 = 10x16-16 ja 9x16=10x9+6x9 

Tunnin lopuksi oppilaat naureskelivat, että ope sä huijasit. Tää oli matikan tunti. Noh, niimpä se taisi ollakin, hups 😉

Tarina jatkuu huomenna ja sitä odotetaan innolla, koska se jäi taas niin ärsyttävästi jännään paikkaan...

Joulutarina alkaa.. (1/17)

Joulukuun alku on yksi minun suosikkiajoista niin koulussa kuin kotona. Minulla ei luokassa ole joulukalenteria oppilaille, vaan meidän luokan perinteisiin kuuluu joulutarina. Jatkokertomus joka etenee päivä päivältä joulukuun ajan. Opettaja kertoo tarinaa omin sanoin, eikä lue sitä kirjasta. Joka päivä joulutarinaa hiljennytään kuuntelemaan lyhtyjen valossa hämärässä. 

Tällaiseen joulutarinan kertomisperinteeseen tutustuin työskennellessäni yhden vuoden steinerkoulussa ja tämä perine oli minusta aivan ihana. Tarinan kerronnan lisäksi etenkin alkuopetuksessa joulukuussa meillä oli joka päivä yksi kokonainen oppitunti varattu joulutarinalle ja tarinan kertomisen jälkeen työstimme juuri kuultua tarinan pätkää draaman, kuvataiteen, matikan tai kirjoitustehtävien avulla. Nyt 3. luokalla en enää pysty rakentamaan koko joulukuuta joulutarinan ympärille, mutta 2-3 päivänä viikolla joulutarinaan liittyy myös tehtäviä. 

Joulutarina kirjassa lukuja on yhteensä 24 ja koulupäiviä
on jäljellä vain 17, joten osana päivistä pitää kertoa kahden
luvun verran tarinaa eteenpäin. Itse kertoen mutkia voi sopi-
vasti tarvittavissa kohdissa oikoa.

                                   

Tänä vuonna 3. luokkalaisten joulutarinaksi valitsin Joulutarinan, joka varmasti on monelle tuttu elokuvana. Tarina alkoi tänään ja kerroin kirjan ensimmäisen luvun tapahtumat (alla lyhyesti).

Kuumana kesäpäivänä Perämeren rannalla Ossi ja Tommi kilpailivat siitä kumpi sukeltaisi nopeammin meren pohjasta hakemaan heidän sinne pudottamansa leikkipaloauton. Silmät kiinni sulketanut Ossi saikin käsiinsä jotain muuta, joka paljastui kauniiksi käsinveistetyksi rasiaksi. Isoisä onnistui rautalangalla tiirikoimaan rasian sulkevan lukon auki. Poikien pettymykseksi sisältä ei löytynyt kultaa eikä edes aarrekarttaa, vaan vanha taskunauris ja sen sisältä löytyi lappunen, jossa luku "Hyvää joulua Pikku-Aada! Toivoo veljesi Nikolas". Isoisä unohtui mietteisiinsä, voiko vanha tarina olla sittenkin totta? Kerro, kerro vaativat Ossi ja Tommi, mutta isoisä (ja opettaja) vastasi: "Kyllä, mutta vasta huomenna."

 Jätin kertomuksen kuulema todella ärsyttävään kohtaan ja oppilaat otaksuivat, että ope varmasti jättää tarinan joka päivä tuollaiseen ärsyttävän kutkuttavaan kohtaan, niin kuin se aina tekee joulutarinan kanssa.. Niimpä...

Jatkoimme aiheen parissa tutkimalla muutamia kouluun tuomiani esineitä. Nimesimme esineet ja yhdessä juttelimme keneltä nämä esineet olisivat voineet kadota. Entä mistä voisi löytää hopealusikan? Mistä voisi löytyä kulkunen?

Hyvin alkoi oppilailla taas mielikuvitus laukata: hopealusikka saattaisi löytyä harakan pesästä, kulkunen oli varmaan pudonnut lumella tontulle, muistikirja oli varmaankin joulupukin ja epäiltiinpä villasukkien löytyneet Ikeasta. 

Yhteisen ideoinnin jälkeen jokainen lähti kirjoittamaan kadonneen esineen tarinaa. Tarinoita syntyikin hyvin erilaisia, osa oli virittäytynyt jo joulutunnelmaan, toisilla ajatus lähti juoksemaan kauhutarinan suuntaan. Tyyli oli vapaa, mutta tarinan piti kiertyä tuon kadonneen tai löydetyn esineen ympärille. 

Aloitteleville kirjoittajille kirjasin taululle kysymykset, joihin he vastasivat kokonaisilla virkkeillä. 

• Kuka esineen löysi?
• Mistä esine löytyi?
• Kuka esineen oli kadottanut?
• Miten esine oli kadonnut?
• Milloin esine oli kadonnut?
• Milloin esine löytyi?

Tällaisilla tehtävillä lähdimme liikkeelle joulutarinassa...