Napapiirin pikajuna osa 6

Kun Joulupukki oli julistanut joulun ensimmäisen lahjan annetuksi puhkesivat kaikki tontut ympärillämme hurraamaan. Minä laitoin huolellisesti kulkusen aamutakkini taskuun. 

Sen jälkeen konduktööri johdatti kaikki meidät, jotka olimme matkustaneet junassa napapiirille, porojen luokse. Saimme silittää poroja, kunhan varoimme koskettamasta porojen sarvia, sillä siitä ne eivät pidä. Saimme myös syöttää poroille jäkälää, jota ne ahneesti hamusivat käsistämme. Jäkälä tuntui olevan poroille samanlaista herkkua kuin suklaa ja muut karkit meille ihmisille. Kun poronhoitajatontun kori, josta hän jäkälää meille antoi oli viimeistä nurkkaa myöten typötyhjä, taputimme poroja vielä kerran ja palasimme jälleen piirin reunalle. 

Silloin tonttukuoro viritti tutun joululaulun, johon me yhdyimme täysin rinnoin: "Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee, talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan, lumi alla jalasten se laulaa lauluaan..."

Laulun säestämänä Joulupukki nousi rekeensä ja keräsi ohjat käsiinsä. Juuri kun Joulupukki oli kannustamaisillaan porot liikkeelle, parahti poronhoitajatonttu ja heilutti säikähtäneenä käsiään saadakseen joulupukin huomion. 

Porojen liikehtiessä rauhattomasti ja odottaessa lähtöä, oli yksi poroista, Lumiturpa nimeltään, kolauttanut sarviaan vieressä seisovan Pyryn sarviin sillä seuraauksella, että nyt toinen Lumiturvan sarvista roikkui sen korvan vieressä ikävän näköisesti ja hieman verta tihkui sarven tyvestä, josta se oli katkennut. 

Me kaikki henkäisimme säikähdyksestä. Mitä Lumiturvalle oli tapahtunut? Voisiko Joulupukki lähteä lainkaan kierrokselleen kaikkien lasten luokse? 

Tänään tutustuimme oppilaiden kanssa poroihin tarkemmin. Eilen selitettävänä sanana oli poro ja silloin sain jo hieman tietää oppilaiden pohjatietoja poroista.

Aloitimme tutkimalla Mirva Slungan (instagramissa Temmellys) laatimaa suljettua loogista poro-kokoelmaa. Kaikki kortit olivat taululla kuvapuoli taulua vasten. Oppilaiden ohjeiden mukaan käänsimme yhden kortin kerrallaan ja tutkimme mitä kortissa oli. Oppilaat joutuivat käyttämään paljon käsitteitä oikea, vasen, ylhäältä, alhaalta sekä järjestyslukuja kertoessaan mikä kortti käännetään. 

Kun koko kokoelma oli käännetty jatkoimme poroilla leikkimistä. Jokainen sai valita yhden porokortin ja leikimme portinvartijaa. Oppilaat asettuivat jonoon ja minä jaoin heidät jonkin porojen ominaisuuden perusteella kahteen ryhmään. Oppilaiden tehtävänä oli keksiä minkä ominaisuuden perusteella jako oli tehty.

Seuraavaksi pistimme käyntiin porokilpailut. Jokainen sai valita itselleen poron, joka asetettiin pelilaudan ensimmäiseen ruutuun. Minä esitin väittämiä, mikäli väittämä oli totta oman poron kohdalla sai poroa siirtää pelilaudalla yhden askeleen eteenpäin.

Väittämät olivat esimerkiksi:

- Porolla on punainen kaulaliina.

- Poro istuu.

- Porolla ei ole punainen nenä.

- Porolla on kaulaliina. 

Toisen kierroksen porokisoissa teimme käyttämällä ominaisuuskortteja, joita oppilaat kukin vuorollaan vetivät pakasta ja kertoivat muille millä ominaisuudella pääsee eteenpäin.

Poro-kokoelma ei siis ole oma tekemäni, vaan Mirva Slungan. Porokokoelman voi tulostaa Temmellyksen instagram-sivun linkin avulta tai Varga-Neményi ry:n facebook-ryhmästä.

Temmellyksen instagram-tili kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan.

Suomen kielen tunneilla porojen parissa työskentely jatkui. Tutustuimme tarkemmin poroihin, sitä paitsi oppilailla oli kova huoli tuosta tarinassa katkenneesta poronsarvesta. Katselimme ensin yhdessä pp-esitystä, johon olin koonnut kuvia porosta ja kerroin oppilaille perustietoja poroista kuvien avulla. 

Olin tehnyt lyhyen tietotekstin poroista. Tekstiin liittyviä kysymyksiä oli kahta vaikeustasoa: monivalintatehtäviä ja avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset annoin vain muutamalla luokkani taitavimmalle lukijalle. Luokkani lukijat työskentelivät tekstin parissa. Ne, jotka eivät vielä lue tekstiä, tekivät tehtävän koulunkäynninohjaajan kanssa kuullunymmärtämisen tehtävänä eli he kuulivat tekstin ja sen jälkeen he vastasivat monivalintakysymyksiin.
Tällainen tehtävä oli ekaluokkalaisille vielä haastava, mutta harjoittelimme yhdessä kuinka kannattaa lukea yksi kappale kerrallaan ja sen jälkeen vastata kysymykseen ja jälleen lukea seuraava kappale. Käytetty teksti löytyy täältä.

Lukutehtävän jälkeen kokosimme taululle käsitekarttaan kaikki asiat, joita nyt tiesimme poroista. Olimme oppineet paljon asioita verrattuna siihen, mitä vielä eilen tiesimme poroista. Käsitekartta oli oppilaille uusi asia, joten hieman tutustuimme sen rakenteeseen ja mihin käsitekarttaa voidaan käyttää.

Tonttu löytää pussista - V

Tonttu löytää pussista,

vielä monta kirjainta.

V, X, Y, Z, Å, Ä, Ö.

Siinä kaikki töttöröö!

---

Pääsiäisen alla koulutonttu kuunteli hymyssä suin, kun koululaiset kilvan harjoittelivat virpomisloruja ja heiluttivat virpomavitsojaan. "Virvon varvon.." kaikui niin käytävillä kuin luokissa. Kevät oli jo pitkällä, kun oli jo pääsiäisen aika. Kevät meni vuosi vuodelta nopeammin ja nopeammin, tuumi koulutonttu. Seuraava juhla pääsiäisen jälkeen olisi vappu...

"Vappuna vasa hangella", totesi koulutonttu itsekseen. Niinhän sitä poromiehet tapasivat sanoa, kun vappuna alkoi porojen vasomiskausi. Siitä muistuikin koulutontun mieleen tapaus muutamien vuosien takaa. Vapun tienoilla, kevätauringon jo lämmittäessä niin, että metsään oli muodostunut avoinaisille paikoille sinne tänne pälviä retkeili koulutonttu lähimetsässä. Koulutontulla oli kevätaamuisin tapana tehdä retkiä lähimetsään ja tarkkailla kevään etenemistä. Vaikka varikset vaakkuivat ja varpuset visersivät lähimetsässä ympäri vuoden, odotti koulutonttu joka vuosi viherpeippojen ja västävärkkien paluuta etelästä. 

Mutta sinä aamuna, josta tämä tarina kertoo, näki koulutonttu metsässä jotain erityistä, jotain josta se tiesi kevään todellakin tulleen. Pienelle metsäaukiolle saapuessaan koulutonttu pysähtyi ja hieraisi silmiään hämmästyneenä, mutta toden totta tuolle pienelle pälvelle, joka oli lumen alta paljastunut oli poroäiti, vaadin, synnyttänyt yöllä pienen vasansa. 

Pieni vasa syntyi vapun aikaan pälvelle, joka oli paljastunut
lumen alta.

Koulutonttu istahti maahan metsäaukion laidalle suuren kuusen runkoon nojaamaan, siinä se istui pitkään ihan hiljaa ja hievahtamatta, jottei pelästyttäisi vasaa.

Vasa oli pienen pieni, pienempi kuin useimmat koirat. Silti se oli jo noussut pitkille ja honteloille jaloilleen ja kipitti äitinsä perässä sinne tänne. Kun vaadin pysähtyi, oli vasa heti haluamassa ruokaa ja työnsi päänsä äitinsä vatsan alle saadakseen maitoa. Maito on pienen poron vasan tärkeintä ravintoa ja maidon voimin se kasvaa jo kuukaudessa kaksi kertaa niin isoksi kuin se oli syntyessään.

Koulutontusta oli mielenkiintoista seurata pienen vasan kehittymistä ja seuraavina päivinä koulutonttu palasi samalle metsäaukiolle katselemaan vaatimen ja sen pienen vasan touhuja. Vähitellen pikku vasa tottui kuusen nojaavaan tonttuun ja muutaman päivän kuluttua se kaiken rohkeutensa keräten tuli haistelemaan koulutonttua.

Eräänä aamuna, kun koulutonttu tuli jälleen metsään, huomasi se heti, että jotakin oli tapahtunut. Tutulla aukiolla seisoi pieni vasa, väristen ja pelästyneen näköisenä. Vaadinta, poro äitiä, ei näkynyt missään. Koulutonttu katseli ympärilleen ja yritti tulkita pälveä ympäröivässä lumessa olevia jälkiä, mitä metsässä oli tapahtunut. 

Väsynyt ja nälkäinen vasa värisi vilusta
koulutontun tullessa metsään.

Oliko vaara uhannut ja vaadin lähtenyt juoksemaan pakoon eikä pikkuvasa ollut ehtinyt mukaan? Ja missä vaadin nyt oli? Pieni vasa ei pärjäisi yksin pitkää aikaa, nyt jo se näytti nälkäiseltä ja väsyneeltä. Koulutonttu ojensi kättään vasaa kohti ja kutsui sitä. Pieni vasa vilkuili sivuilleen, kun se ei saanut turvaa emältään, asteli se varovasti koulutontun luokse. Tonttu rapsutteli pientä vasaa ja jutteli sille. Vähitellen  se alkoi rentoutua eikä näyttänyt enää niin säikähtäneelle. Tonttu odotteli tutulla metsäaukiolla kuusen juuressa pitkän päivän, pikkuvasa alkoi olla jo kovin nälkäinen ja koulutonttu pohti mitä sen olisi tehtävä. Nälkäinen pikkuvasa ei selviäisi metsässä yksin yön yli. Voisiko koulutonttu antaa repussaan olevista eväistä jotain syötävää? Pienet vasat eivät syö muuta kuin maitoa, tulisiko vasan vatsa kipeäksi lehmänmaidosta, jota koulutontulla oli repussaan pullossa? Tällaisia asioita koulutonttu pohdiskeli huolestuneena. Jos vaatimelle on sattunut jotain, pitäisi jonkun huolehtia vasasta. Mutta voisiko vasa asua koulutontun kanssa koulun vintillä? Vai pitäisikö sille tehdä koulun pihalle ulkovälinevarastoon nukkumapaikka?

Juuri kun koulutonttu oli tehnyt päätöksensä viedä vasan koululle, kuului hämärtyvästä metsästä naksetta. Vasa katseli hätääntyneenä ympärilleen, se ei ollut vielä oppinut mitä tuo naksahtelu tarkoitti. Mutta koulutonttu, jolle tuo naksahtelu oli tuttu, kääntyi katsomaan metsään ja näki tyytyväisenä, kuinka tuo naksahtelu tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. 

Viimein naksahtelun pysähtyessä aukion laitaan ymmärsi pikkuvasakin mistä ääni kuului ja se kirmasi honteloilla jaloillaan äitinsä luokse, vaadin oli palannut! Nälkäinen ja väsynyt vasa työnsi turpansa heti emänsä vatsan alle ja alkoi kiihkeästi imeä maitoa. 

Loppu hyvin kaikki hyvin, tuumasi koulutonttu ja lähti kohti koulua, sillä se saattoi turvallisin mielin jättää pienen vasan äitinsä huomaan. Varmasti pikkuvasa jatkossa muistaisi mitä naksunta tarkoittaa ja löytäisi kauempana olevan äitinsäkin. Poron kulkiessa kuuluu sen koparoista kuuluu naksahtelua, josta toiset porot kuulevat, että tulossa on toinen poro eikä mitään vaarallista.

"Vappuna vasa hangella, niinpä niin.. saapa nähdä onko tänä vuonna jo vappuna vasoja.." pohti koulutonttu ja päätti tehdä vappuna pidemmän vaelluksen metsässä niin, että voisi rauhassa tarkkailla variksi, västäräkkejä, viherpeippoja, vaatimia, vasoja, vihertäviä versoja ja vallattomia varpusia.

Pienen vasan päästä ja sarvista muodostui tietenkin V-kirjain, jonka ekaluokkalaiset helposti keksivät.  Harjoittelimme v-kirjaimen muotoa piirtämällä sitä isosti taikaliidulla, maalaamalla kirjaimia liitutaululle vedellä ja kirjoittamalla isolle voimapaperi suikaleelle sateenkaarikirjaimia liiduilla.

Vihkoon V-kirjain oli helppo piirtää
harjoittelun jälkeen.

V-kirjaimella alkavia sanoja teimme tällä kertaa siten, että oppilaat keksivät sanoja ja piirsivät ensin niitä vastaavat pienet kuvat. Vähitellen kuvat saivat viereensä tekstin. Valtaosa oppilaista pystyy jo kirjoittamaan sanoja itse ja kun kaikki sanat myös piirrettiin, riitti kaikille työtä ja minä saatoin keskittyä apua tarvitsevien ohjaamiseen ilman jatkuvia keskeytyksiä.