torstai 22. elokuuta 2013

Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen

Ekaluokan syksy menee äidinkielen osalta kirjainten ja niitä vastaavien äänteiden opiskelussa. Etenemistahti luokassani on ollut yleensä kirjain per viikko. Lukemaan ja kirjoittaman oppiminen koostuu sekä itsenäisistä että parin kanssa tai ryhmässä tehtävistä tehtävistä. 

Maanantai

Viikko alkaa uuteen kirjaimeen tutustumisella. Oppilaat kokoontuvat lukunurkkaukseen, jossa luokassani ekaluokan aikana valtaosa ns. opettajajohtoisesta opetuksesta tapahtuu. Oppilaat kuulevat ensimmäisen kerran kertomuksen uudesta kirjaimesta. Tarina voidaan toteuttaa perinteisenä kerrontana, kerronnan edetessä rakentuvana lattiakuvana tai nukketeatterina. Tarinan jälkeen keskustelemme yhdessä tarinasta. Sen jälkeen harjoittelemme kirjaimen ääntämistä, sekä tutustumme kirjaimen kirjoitusmuotoon. Kirjainta harjoitellaan kirjoittamaan isosti ilmaan ja kaverin selkään  ja kämmeneen sormella. Samalla tehdään äidinkielen opettajanoppaassa olevia riimittely ym. tehtäviä yhdessä. Tavoitteena on herättää oppilaan kiinnostus uutta kirjainta kohtaan ja jättää asia hautumaan seuraavaan päivään asti.

Opetellaan opeteltavaan kirjaimeen liittyvä laulu tai leikki. A:ta opiskellessa lauloimme koko viikon Aarne Alligaattorista. Katso lisää aakkosaskartelua käsittelevästä jutusta :)

Tiistai

Lukunurkkauksessa oppilaat kuulevat kirjaimeen liittyvän kertomuksen uudelleen. Samalla kerrataan kirjaimeen liittyvä äänne ja yhdistetään kirjain aiemmin opittuihin kirjaimiin, harjoitellaan tavujen lukemista yhdessä koko luokan kanssa.

Pistetyöskentely opittavan kirjaimen parissa alkaa. Oppilaat saavat suorittaa kirjaimeen liittyvät pisteet valitsemassaan järjestyksessä, toki opettaja voi johdatella vapaana olevalle pisteelle :) Tavoitteena on opettaa oppilaita heti alusta asti ottamaan vastuuta omasta opiskelustaan, valitsemalla itse missä järjestyksessä tehtävät tekee. Toki pistetyöskentely-menetelmää opetellessa kannattaa keskustella oppilaiden kanssa siitä: kannattaako oppilaiden tehdä ensin kaikki helpot ja mukavat tehtävät, vai kannaattako tehdä helppo ja työläitä pisteitä vuorotellen.

Suoritettuaan pisteeseen liittyvän tehtävän oppilaat hakevat opettajalta leiman kulunvalvontalomakkeeseensa. Samalla opettajan on helppo seurata oppilaiden edistymistä. Aluksi pistetyöskentelyn läpi vieminen vie 4-5 oppituntia, ennen joulua ei aikaa useinkaan mene kuin 2-3 tuntia. Välttämättä kaikki oppilaat eivät ehdi tehdä kaikkia pisteitä, sen takia oppilaat tietävät ns. pakolliset pisteet, jotka on suoritettava, "vapaaehtoisista" joku voi jäädä suorittamattakin.



Pisteet:

  • Tietokone-pisteellä oppilas pari keksii 5-10 sanaa, jotka alkavat opiskeltavalla kirjaimella.  Oppilaiden tehtävänä on kirjoittaa keksimänsä sanat. Alkusyksystä tämä piste vaatii opettajan läsnäoloa. Opettaja ääntää sanoja hyvin hitaasti, eskarin jäljiltä oppilaat tuntevat kirjaimia vastaavat äänteet niin hyvin, ettei kirjoittaminen tuota juuri ongelmia. Muutaman kirjaimen opiskeltuamme oppilaat kykenevät jo itsenäisesti kirjoittamaan sanojen alkutavun. Kirjoittaminen on monelle lapselle helpompaa kuin lukeminen (dekoodaus vs. koodaus). Kirjoittamalla lukemaan opettamisesta voi lukea lisää Arne Tragetonin kirjoittamasta kirjasta.


  • Piirtäminen-pisteellä oppilaiden tehtävänä on piirtää kuvat tietokoneella kirjoittamilleen sanoille. Oppilaat voivat myös ensin keksiä sanoja ja piirtää ne ennen siirtymistään tietokoneelle. Myöhemmin sanat tulostetaan ja oppilaat liimaavat sanat kuvien viereen, näin oppilaille muodostuu lukuvuoden aikana oma sanakirja, joka sidotaan vuoden päätteeksi.

  • Kirjoitus-pisteellä oppilaat harjoittelevat tekstausta ja opeteltavan kirjaimen kirjoittamista.

  • Lukeminen-pisteellä oppilaat lukevat pareittain aapisen tavurivejä, sanalistoja tai tekstiä lukutaidostaan riippuen.
  • Parisanelu-pisteellä oppilaat työskentelevät pareittain. Toinen parista sanelee tavuja tai sanoja aapisesta ja pari kirjoittaa sanelun mukaan, tarkistaminen hoituu aapisesta. Kirjoittaminen voidaan toteuttaa liitu-/tussitaululle, hiekkaan (tarjotin, jolle on levitetty ohut kerros hiekkaa) tai perinteisesti paperille.
  • Muistipeli-pisteelle opettaja valitsee sopivat opeteltavalla kirjaimella alkavat kortit (myöhemmin voi myös olla muitakin sanoja). Korttiparista toisessa on kuva ja toisessa kuvaa vastaava sana. Ensin oppilaat tutkivat kortteja ja parittavat kortit niiden ollessa oikeinpäin. Kun opettaja on tarkistanut parituksen, käännetään kortit väärinpäin ja sekoitetaan... muistipeli voi alkaa!

  • Leikkaaminen-pisteellä oppilaat leikkaavat opettajan valmistaman kaavat avulla askarteluhuovasta opeteltavan kirjaimen. Kirjaimet liimataan alkusyksystä aapisen päälle askarteluhuovasta valmistettaviin päällisiin.
  • Käsityö-pisteellä tavoitteena on valmistaa kirjainkortti, jossa oppilaat tuntevat kirjaimen muodon. Oppilaat pistelevät pahville reiät ja ompelevat etupistoilla itselleen kirjainkortin. Samalla tulee harjoiteltua solmun tekoa ja langan pujottamista neulaan. Vaihtoehtoisesti oppilaat voivat kaavan avulla leikata hiekkapaperista kirjaimen ja liimata sen tausta kartongille. (Hox! Uusi hiekkapaperi on raskasta työstää ja sakset eivät tykkää... pyydä teknisen työn opettajalta vanhoja roskiin meneviä hiekkapaperipalasia, jotka eivät enää hio, mutta joissa on vielä "tuntumaa".)

  • Väritys-pisteellä oppilaat värittävät opeteltavaan kirjaimeen liittyvän värityskuvan. Värityskuvia löytyy googlen kuvahaulla (esim. coloring a) tai täältä. Sivut ovat englannin kielisiä, kaikki kuvat eivät siis sovellu suomenkieliseen opetukseen, mutta esim. H niinkuin hevonen, T niin kuin tiikeri ja D niinkuin delfiini, sopivat hyvin suomenkieliseen opetukseen.

  • Satuhetki-piste on yksi vapaaehtoisista pisteistä ja se on käytössä silloin kuin opettaja on muistanut käydä kirjastossa :) Pisteellä oppilas saa hetkeksi sulkea silmänsä ja kuunnella lyhyen sadun. Kirjaston satukasetit (vai puhutaanko nykyään satu cd:eistä?!) soveltuvat tälle pisteelle hyvin. Keskittyvän kuuntelemisen ohella oppilaat harjoittelevat rauhoittumista muiden touhutessa omia tehtäviään ympärillä. Olisi ihana, jos tälle pisteelle saisi nojatuoli tai vaikkapa säkkituolin...
Keskiviikko

Pistetyöskentely jatkuu.

Torstai

Kummivartti: Oppilaat tapaavat oppitunnin aluksi koulukumminsa. Ekaluokkalaiset lukevat sen viikon lukuläksynsä 5. luokkalaiselle koulukummilleen ja kummit lukevat ekaluokkalaiselle aapisen kertomuksien selkoversion.

Pistetyöskentely jatkuu, jos se on vielä kesken. Tulostetut sanalistat liimataan niitä vastaavien kuvien kohdalle.

Kuvaamataidon tunnilla piirrämme, maalamme tai askartelemme kirjaimeen liittyvän kuvan. Esim. A-kirjaimen kohdalla askarreltiin Aarne Alligaattori, josta oli koko viikko laulettu.


Olen niin onnellisessa asemassa, että 13 oppilaan luokallani on viikottain yksi jakotunti. Jakotunnin käytän erilaisiin äänteen erotusharjoituksiin jne. Pienessä ryhmässä oppilaat saavat vähän väliä vastata eikä omaa vuoroa odotellessa ehdi tulla tylsää..


Perjantai

Oppilaat kertovat aapisen opeteltavaan kirjaimeen liittyvän kertomuksen opettajalle. Oppilaat ovat kuulleet kertomuksen viikon aikana 3-4 kertaa, joten se on tuttu ja kertominen opettajan johdattelemien kysymysten avulla onnistuu yleensä hyvin. Joskus on mukava kirjoittaa oppilaiden kertoma tarina ylös, esim. tietokoneella niin että oppilaat seuraavat kirjoitusta videotykin kautta. 
Oppilaat lukevat itse kirjoittamansa sanat muille ja esittelevät niihin liittyvät kuvat toisilleen.
Perjantaina tehdään myös usein sanelu tai moponkatsastus-testi, jolla opittua kerrataan ja testataan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pistetyöskentely on alkuopetuksessa toimiva työskentelymenetelmä. Osa pisteistä vaatii opettajan apua, mutta toisilla pisteillä oppilaat suoriutuvat tehtävästä hyvin myös itsenäisesti. Näin opettajalla on enemmän aikaa avustaa apua tarvitsevia, kun osa lapsista voi samanaikaisesti työskennellä itsenäisesti. Ja koettu autonomia toimii loistavasti, oppilaat saavat itse valita missä järjestyksessä tehtävät tekevät, vaikka loppujen lopuksi tekevät sen mitä opettaja on suunnitellutkin :)

Koulussamme on ekaluokalla yhteensä 3 viikkotuntia käsitöitä ja kuvista. Äidinkielen pistetyöskentelyyn on sisällytetty yksi näistä tunneista.

Ossi-vihkoa käytän lähinnä läksykirjana, en näe käytännölliseksi käyttää kovin montaa oppituntia viikossa siihen, että oppilaat istuvat hiljaa omilla paikoillaan tekemässä kirjaimia. Oppilaat tottakai harjoittelevat kirjainmuodon ja mistä kirjain aloitetaan koulussa, mutta käsialatreeni on sitten kotiläksyinä. Oppitunnit käytämme mieluummin toiminnallisiin tehtäviin.

11 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Ihan kylmät väreet ja kyyneleet silmissä täällä tutkailen mitä luokassasi tapahtuu!

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa työt teet! Itse tykkään myös paljon tämäntyyppisestä työskentelystä, ja ns. normiluokalla käyttänytkin jonkin verran (tosin tästä sain taas uusia ideoita laajentamaan omiani), mutta nykyinen 0.-2.lk (20 oppilasta) asettaa omat haasteensa. Pitäisi olla kolmet tekemiset/pisteet pyörimässä koko ajan. Mutta ihanaa, että jaat näitä ideoitasi, aina löytää uutta omaankin työhön, vaikka on muka kokeillut sitä ja tätä :)
t. Minna

Anonyymi kirjoitti...

Suuret kiitokset jälleen teksteistäsi. Et varmasti arvaakaan, kuinka suureksi avuksi ja ihailun kohteeksi olet muodostunut tälle uudelle opelle. :) Välillä tosin tunnen itseni jotenkin ihan roistoksi, kun käyn lukemassa näitä jakamiasi ideoita ilmaiseksi / ilman vastapalvelun mahdollisuutta... Sinun pitäisi ihan ehdottomasti kirjoittaa näistä jonkinlainen opas. Lupaan ostaa sen ja mainostaa sitä kaikille tilaisuuden tullen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Osaatko antaa vinkkejä 1-2 yhdysluokan musiikintuntien viettoon? :)

Anniina-ope kirjoitti...

Heh, musiikki on minun heikoin lenkkini :)
En ole opettanut ikinä yhtään musiikin tuntia.. nyt tosin olen ilmoittautunut Lapin Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen musiikin kursseille, josko voisi tulevaisuudessa opettaa alkuopetuksen musiikkia :)

Anonyymi kirjoitti...

Tekstiäsi lukiessani mietin että montako oppilasta luokallasi on kun pystyt toteuttamaan suurimman osan opetuksesta lukunurkassa tai pistetyöskentelynä. Eteenpäin lukiessani huomasin, että kerroit oppilaita olevan 13.
Olisi mukava toteuttaa itsekin opetusta näin, mutta tällä hetkellä minulla on 23 oppilaan vilkas eka luokka ja vain 1 jakotunti äidinkielessä, joten se tuntuu lähes mahdottomalta.
Onko sinulla kokemusta vastaavasta työskentelystä näin ison luokan kanssa?
Kouluavustajaa ei ole käytössä kuin 4 h viikossa ja tästä osa menee matikan ja käsityön tunteihin.

- Tiia

Anniina-ope kirjoitti...

En ole pyörittänyt tätä pistetyöskentelyä kovin isolla porukalla.
Riippuu varmaan aika paljon oppilaiden lähtötasosta ja siitä kuinka eloisa ryhmä on kyseessä. Edellinen oppilasryhmäni oli luki-valmiuksiltaan todella hyvällä mallilla ja 3 oppilasta luki ja kirjoitti kouluun tullessaan. Silloin pistetyöskentely lähti heti rullaamaan freeFlow-periaatteella siten, että oppilaat itse miettivät mille pisteelle kannattaa milloinkin mennä. Jo lukevat oppilaat avustivat pisteillä kätevästi heikompia.
Nykyisellä ryhmälläni on selvästi heikompi lähtötaso, joten mennään vähän ohjatummin pari ensimmäistä viikkoa ja avustaja on kyllä tarpeen. Aikomuksenani on nyt myös toteuttaa samanaikaisopetusta erityisopettajan kanssa pistetyöskentelyn merkeissä.

Onko sinulla Tiia mahdollisuutta kokeilla samanaikaisopetusta?

Anonyymi kirjoitti...

Teet hienoa työtä! Meillä tuntuu olevan paljon yhteisiä ajatuksia opetuksesta! Itse olen tänä vuonna tokalla luokalla. Minkälaista pistetyöskentelyä sinulla oli viime vuonna äikässä?

Tiia: Pistetyöskentelyn voi saada toimimaan myös isomman porukan kanssa. Minulla oli viime vuonna 26 eppuluokkalaista ja avustajatunteja tasan 0. Alku aina hankalaa, mutta lapset tottuvat yllättävän nopeasti tiettyihin toimintamuotoihin. Meillä toimi hienosti myös lukuryhmät, jolloin rinnakkaisluokkien opettajien kanssa jaoimme kaikki 1. luokkalaiset osaamisen mukaan ryhmiin.

Anniina-ope kirjoitti...

2. luokalla en viime vuonna äikässä pistetyöskentelyä tehnyt, matikassa pyöri pisteet silloin tällöin.
Mutta minulla oli viime vuonna aivan luksusryhmä: 10 oppilasta! Joten teimme jos jonkinlaista projektia: luimme kirjoja pareittain (7lk, koulukummien kanssa), teimme nukketeatteri esityksiä, pidimme esitelmiä harrastuksista ja eläimistä yms. Niin ja kirjoitimme 2lk:n kanssa omaa blogiakin syksyllä... Niistä projekteista löytyy aika moni täältä OpenIdeoista.

... Pitäis keksiä miten saan sellasen asiasanat palkin tuohon alkuun, niin että vois hakea teemoittain juttuja...

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Mahdollisuus samanaikaisopetukseen on olemassa.
Kiitos vinkeistä myös muille!
-Tiia

Anonyymi kirjoitti...

Todella upeaa! Kiitos. Vielä ehdin muuttaa kurssia ykkösteni kanssa. :) t. Johanna