Näytetään tekstit, joissa on tunniste pistetyöskentely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pistetyöskentely. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. lokakuuta 2022

Halloween-pistetyöskentely (2 tuntia) 3. lk



Syksy on mennyt ihan hirveää vauhtia jälleen kerran ja blogijuttuja odottelee päivittämistään. Tämän nopean Halloween-perjantain pistetyöskentelyn jaan kuitenkin nyt...

Koulussa oli pientä halloween-hässäkkää ja päätin, että omassa luokassakin voisimme pitää halloween aiheisen teemapäivän. Siihen oli aikaa kaksi oppituntia. Aloitimme aamun kuuntelemalla kertomuksen Kurpitsa-Jackista ja siitä mistä kurpitsalyhty Halloweenina oikein juontaa juurensa. Kertomus löytyy täältä http://saga.ad-astra.fi/fi/halloween .
 
Sen jälkeen alkoi pistetyöskentely. Koska tunnilla oli poikkeuksellisesti vain 16 oppilasta, päädyin toteuttamaan pitkästä aikaa pistetyöskentelyn vapaalla kierrolla. Eli jokainen valitsi itse missä järjestyksessä ja kenen kanssa pisteillä kulki. Ohjeena oli, että yhdelle pisteelle mahtuu kerrallaan neljä oppilasta, kiirettä ei ole eikä hosua ei saa ja jos alkaa riitelemään, niin vapaus päättyy ja ope kertoo mitä tekee missäkin järjestyksessä. Pisteitä oli yhteensä viisi eli oppilaalla oli aina kaksi vaihtoehtoa.

Halloween-sanat

Netistä tulostamillani Halloween-flashcardseilla oppilaat kertasivat halloween-sanastoa. Näillä pelattiin murmur-peliä, eli yksi oppilaista sulki silmänsä ja muut valitsivat murmurin. Silmänsä sulkenut oppilas alkoi kerätä pöydältä kortteja ja muut sanovat korttien kuvat ääneen, kunnes osutaan valittuun korttiin, jolloin sanotaan murmur ja kierros alkaa uudelleen. 
Murmurin lisäksi oppilaat pelasivat kim-leikkiä korteilla. 


Halloween sanojen etsimistä

Lisää halloween sanastoa treenattiin wordsearch-tehtävässä. Laadin monisteen itse wordsearch-generaattorilla  ja laitoin tehtävään murmur-pelin sanat sekä muutaman lisäsanan. 


Trick or treat - candy count

Karkki ja keppostelun jälkeen pitää tietenkin laskea karkit. Eri puolille luokkaa olin sijoittanut karkkikuvia, joista oppilaat laskivat karkkien lukumääriä. Tämä tuki hyvin matikassa meneillään olevaa kertotaulujaksoa, sillä karkit oli ryhmitelty pääasiassa siten, että ne voi eri lukujen monikerroilla laskea. Yhdessä kuvassa karkkeja oli sekaisin niin, että ne oli laskettava yksitellen. 
Tämä materiaali löytyy tulostettavaksi täältä. 


Go fish-peli

Netistä löytyi Go fish-halloween peli, jonka otimme käyttöön. Tulostin kortit kuvisvarastosta löytyneelle hieman paksummalle paperille, joten pelikortit toimivat hyvin ilman laminointia. Pelissä tuli harjoiteltua Do you have.. - kysymystä. Linkkiä näihin kortteihin en vain onnistunut enää löytämään.


Lepakkoaskartelu

Viidennellä pisteellä oli vessapaperirulla askartelua. Laitoin iPadilla repeatina pyörimään linkin, jossa oli askarreltiin vessapaperihylsystä lepakko. 




Aiemmin viikolla kuvataiteen tunnilla teimme kummitustaloja harjoitellen eri sinisen sävyjä sekoitellen (tarjolla oli myös violettia ja vihreää, mutta konservatiiviset oppilaani eivät niitä halunneet). Talot toteutettiin paperista leikaten ja liimaten.

Näihin kummitustaloihin liittyen kirjoitimme kauhutarinoita. Tutustuimme kauhatarina-genreen Sanastajan tarinamatkaoppaan avulla. Kauhutarinat innostivat oppilaita ja moni tekikin tarinassa uuden pituusennätyksensä. 



Happy Halloween!


 

perjantai 23. elokuuta 2019

A-kirjainta oppimassa

Tällä viikolla aloitimme työskentelyn kirjainten parissa. Ensimmäinen viikko on rutiinien opettelua, tulevilla viikolla samat tehtävätyypit toistuvat jokaisen kirjaimen kohdalla. Toki vaihtelu virkistää ja pientä variaatiota tehtävissä on viikottain ja taitojen karttuessa tehtäviä tulee lisää.

Aloitimme maanantaina harjoittelemalla kirjainlaulua. Koska koulutonttu on keskeinen henkilö luokassamme, on aakkoslaulumme "Tonttu löytää pussista, monen monta kirjainta..." (Pikkumetsän aapisen Jäniksen aakkoset-laulu, mutta jänis on korvattu tontulla).
Laulun jälkeen kerroin oppilaille tarinan koulutontun aamusta.



Oli aikainen aamu. Koulutonttu oli nukkunut makeasti koko yön. Aamun ensimmäiset auringonsäteet tunkeutuivat sisään verhojen välistä ja kutittelivat koulutontun silmäluomia. Ulkoa kuului myös ankkojen vaakkumista. Oliko se ankan ääni, joka koulutontun lopulta herätti? Tonttu hieroi silmiään, venytteli käsiään ja sen suusta purkautui haukotuksen sekainen "aaa" äännähdys. Sitten tonttu nousi vuoteestaan ja asteli ikkunan luokse. Se tarttui verhoihin ja veti ne ikkunan edestä. Ikkunan takana loisti kirkkaana keltainen aurinko, jonka säteet leikkivät edessä avautuvan järven aalloilla. Näkymä oli niin kaunis, että jälleen koulutontun suusta purkautui ihastunut äännähdys "aaa". 
Järven rannassa uiskenteli kokonainen ankkaperhe vaakkuen ja aamiaista etsiskellen. Ankoista tontun mieleen johtui yksi sen lempisaduista. Niinpä tonttu päätti vielä kiivetä takaisin vuoteeseen, yöpöydältä se nappasi satukirjan ja selasi sitä, kunnes löysi tarinan Rumasta ankanpoikasesta. 
Tonttu syventyi lukemaan tarinaa: Olipa kerran ankkaemo... (lapset kuulivat samalla tarinan rumasta ankanpoikasesta)



Tarinan jälkeen piirsimme kirjainvihkoomme vahaliiduilla kuvan koulutontusta, joka avaa verhoja. 

Tiistaina kerroin tunnin aluksi jälleen tarinan koulutontun aamusta ja rumasta ankanpoikasesta. Harjoittelimme yhdessä kuinka koulutonttu avaa verhot. Piirsin taululle koulutontun verhot ja "kädet" avaamassa verhoja, hupsan sehän on iso A-kirjain!
Tutustuimme myös pieneen A-kirjaimeen ja siihen, miten se kirjoitetaan. Harjoittelimme koko luokan voimin lukemaan a- ja aa-tavuja. Sen jälkeen olikin vuorossa pistetyöskentelyä.

1. piste / valkotaulu
Minulla on luokassa A4-kokoisia valkotauluja, joille oppilaat voivat harjoitella kirjainmuotoa tusseilla.



2. piste / älytaulu
Luokan ViviTek-älytaululle voi useampi lapsi piirtää kirjaimia samaan aikaan. Taululle tulikin oppitunnin aikana satoja a-kirjaimia.

3. piste / Molla abc
iPadin Molla abc-sovelluksella oppilaat harjoittelivat ison ja pienen a-kirjaimen muotoa. Molla abc:n etuna kahteen edelliseen on se, että se ei hyväksy väärään suuntaan piirrettyä kirjainta.

Jokaiselle löytyy sopivan tasoista luettavaa.
Kotona tavutason lukijoille vanhempi voi lukea
taustatarinan tontusta ja vanhemmat tietävät
myös mitä tarinaa kirjaimen kohdalla on käsitelty.


4. piste / lukeminen
Luetutin jokaista oppilasta sopivassa välissä lyhyesti. Jokainen oppilas sai vihkoon liimattavaksi monisteen, jossa oli lukemista tavutasolla, sanatasolla sekä lyhyempi teksti tavutettuna ja ilman tavuja pidempi teksti, joka kertoi koulutontun aamusta. Jokainen luki sen osan monisteesta, joka vastasi omaa lukutaitoa.



5. piste / värityskuva
Viidentenä pisteenä tiistaina oli värityskuva A-kirjaimesta, joka oli tulostettu Värinauttien sivulta.

Keskiviikkona pistetyöskentely jatkui uusilla pisteillä. Toki, jos tiistain pisteistä jokin oli tekemättä, saivat oppilaat tehdä puuttuvat pisteet.

 


6. piste / tietokone
Oppilaat kirjoittivat pareittain tietokoneella a-kirjaimella alkavia sanoja. Osa pareista pärjäsi itsenäisesti, mutta tämä piste sitoo aina yhden aikuisen niiden oppilaiden kohdalla, joiden luku- ja kirjoitustaito ei ole vielä päässyt vauhtiin. 
Oppilaiden keksitty sopivan sanan kuulostelimme yhdessä sanassa kuuluvia äänteitä ja minä äänsin sanaa oppilaalle hitaasti ja selkeästi. Hyvin saivat oppilaat oikeat äänteet ja kirjaimet keksimistään sanoista poimittua.
Olen käyttänyt Tragetonin kirjoittamalla lukemaan oppimista hyväkseni sovelletusti jo usean ekaluokan kanssa. Kirjoittaminen on niin paljon helpompaa kuin lukeminen.



7. piste / sanojen piirtäminen ja liimaaminen
Tietokoneella kirjoitettujen sanojen kuvat piirrettiin vihkoon ja tulostetut sanat liimattiin kunkin kuvan viereen. Leikkaamisen jälkeen piti tutkia ja lukea sanoja uudelleen, jotta jokainen sana löysi oikean kuvan viereen.



8. piste / muistipeli
Jo lukeville oppilaille muistipeli toimii ihan perusmuistipelinä. Ei-lukevien oppilaiden kanssa tutkin aluksi muistipelikortteja yhdessä yhden tai kahden lapsen kanssa kerrallaan. Valitsemme yhden kuvan, nimeämme kuvassa olevan asian ja kuulostelemme sanan alku- ja loppuäänteitä. Alku- ja loppuäänteen tunnistamalla pystyy siirtämään ainakin jonkin sanakorteista yleensä syrjään. Näistä a-sanoista oppilaat kuulivat helposti myös sanan toisen kirjaimen, joka auttoi jälleen siirtämään jonkin kortin syrjään. Auto- ja aurinko-sanojen ero löytyi viimein, kun kuulimme r-äänteen aurinko sanasta. Poissulkemisen tekniikalla sellainenkin lapsi, joka ei vielä oikeasti lue, pystyy "lukemaan" näitä kortteja. Aiempina vuosina pari-kolme kirjainta käsiteltyämme kaikki oppilaat pystyvät parittamaan muistipelikortit poissulkemisen strategialla, kun he ovat kortit parittaneet ja minä olen tarkistanut, pääsevät he pelaamaan muistipeliä.

9. piste / lukeminen
Myös keskiviikkona piti jossain välissä lukea hetki aikuiselle, jotta lukemisharjoitusta tulee päivittäin.

10. piste / oma kirjastokassi
Jos kaikki tehtävät oli tehty, sai oppilas ottaa oman kirjastokassinsa ja lueskella siellä olevia kirjoja. Ensimmäisellä kouluviikolla opimme Daily 5-menetelmästä tutut kolme tapaa lukea kirjaa (kuvien lukeminen, tekstin lukeminen ja tarinan jälleenkertominen).


Jotta minulla on selvillä mitä kukin lapsi on tehnyt, on oppilailla kulunseurantalomake värityskuvan takana. Pikkuoppilaita motivoi erittäin hyvin se, että jokaisen tehtävän jälkeen saa leiman. Jokaisen tunnin alussa olen merkinnyt taululle, mitä pisteitä ko. tunnilla on tarjolla. Kaikkien ei ole välttämätöntä ehtiä tehdä kaikkia pisteitä, mutta osa pisteistä on pakollisia. Tehtäviä, joita oppilas ei voi jättää väliin ovat lukeminen, tietokoneella kirjoittaminen ja sanojen liimaaminen ja piirtäminen. 


Lisäksi tällä viikolla askarreltiin A-kirjaimeen liittyen vielä auringonkukkia, mutta kerron niistä tarkemmin omassa blogijutussa.

Torstaina olin muissa tehtävissä ja sijaisen kanssa luokassa askarreltiin käsityötunnilla ja urheiltiin liikuntatunneilla. Perjantaina viimeistelimme A-kirjaimen työstämisen metsässä.



Metsäretkellä lounaan jälkeen tutkimme kuvakortteja, joissa oli a-kirjaimella alkavia asioita ja myös muutamia verbejä (kuvat tulostin papunetistä). Ensin tunnistimme kaikki kuvissa olevat asiat, sillä etenkin s2-oppilaille sanavaraston kasvattaminen on tärkeää. Tällä kertaa ihan uusi sana monelle oppilaalle oli avanto, mutta senkin he oppivat nopeasti, sillä hetken kuluttua oppilaat osasivat selittää sanan lapselle, joka oli hetken aikaa poissa ryhmästä ja palatessaan kysyi "mikä on avanto".
Kuvakorteilla leikille perinteistä myrkkysieni-leikkiä, jossa toisella puolikkaalla pienryhmästä oli silmät kiinni ja toiset valitsivat myrkkysieneksi yhden kortin. Sitten alettiin vuorotellen nostaa kortteja alustalta ja nimetä niitä, kunnes osuttiin myrkkysieneen ja peli alkoi uudestaan.
Kun kortit olivat jo tuttuja leikimme myös kärpäslätkä-leikkiä, jossa opettaja sanoi jonkin korteissa olevan asian ja oppilaiden piti mahdollisimman nopeasti laittaa käsi ko. kortin päälle.
Kortit sopivat myös lajitteluun ja teimme erilaisia ryhmiä, joista oppilaat yrittivät keksiä ryhmää yhdistävän asian.
Lopuksi arvuuttelimme vielä korteilla kuvailemalla kortissa olevaa asiaa, kunnes muut keksivät mistä kortista on kyse. Helpompana versiona tästä leikimme arvaa mitä ajattelet leikkiä, jolloin kortin valinnut sai vastata vain kyllä/ei-muiden kysymyksiin.

Tänään emme ehtineet, koska metsäretkemme jäi lyhyeksi ekaluokkalaisten koulualoituskonsertin Hösmärpluusin takia, mutta tarkoituksena on perjantaisin sadututtaa oppilailla viikon satu. Eli oppilaat jälleenkertovat saman sadun, jonka he ovat minulta viikon aikana useamman kerran kuulleet.

......................

Aapisia emme ehtineet vielä tällä viikolla ottaa käyttöön, toki ne toimivat meillä lähinnä lukuläksykirjoina. Ensi viikolla sitten! Kirjaimia harjoiteltiin ylläolevien tehtävien lisäksi harjoituskirjaan, josta saatiin tällä viikolla myös ensimmäiset läksyt!



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sanaluokat: adjektiivit ja sijamuotoja

Tule hiljaa ja vastaan hiivi:
Väripilvenä adjektiivi
monitunnot toi, monituoksut toi,
sysisynkkää on ja jo loistaa soi!
Kevättuore ja vehreä, kitsas ja kuiva,
jalo, antelias, kade, ahne ja nuiva.
Kova, hento ja herkkä, hilpeä, hurja,
luja, vahva ja lempeä, heikkö ja kurja
ja onneton, tumma ja surullinen,
ilonheleä, valoisa, loisteinen.
Paras sentään makuun ihmisen
on sillä välillä, kohtuullinen.
Ei kylmä, ei kuuma, vaan lauhkea on,
ei veltto, ei kiihkeä -uupumaton.
Ei arkamielinen, hurjapäinen,
Jalo, rohkea on olo ihmismäinen.

Kaikki adjektiiveja käsitelleet kielioppitunnit aloitimme adjektiivi-runolla. Pelasimme ulkona muutamia adjektiivileikkejä, kuten adjektiivi-tervapataa. Siinä rinkiä kiertävä oppilas koskettaa ringissä seisovaa oppilasta olkapäälle ja sanoo jonkin adjektiivin, jos hän sanoo jonkin muun sanan kuin adjektiivin on se merkkinä lähteä juoksemaan. 

Adjektiivien vertailumuotoja kertasimme kyykäten. Menimme kaikki kyykkyyn ja sanoimme esim. "iso", nousimme puoleen väliin ylös ja sanoimme "isompi" ja nousimme ylös nostaen kädet ylös ja sanoimme "isoin" ja laskeuduimme jälleen kyykkyyn kaikki vertailumuodot sanoen.

Leikimme myös maa-meri-laiva-leikkiä siten, että alueen päädyssä oli positiivi, keskellä komparatiivi ja toisessa päädyssä superlatiivi. Huusin adjektiiveja eri vertailumuodoissa ja oppilaat juoksivat oikealle viivalle. 

Luokassa leikimme arvaa ketä ajattelen-leikkiä, jossa yksi ringissä seisovista ajatteli jotakuta leikkijää. Muut esittivät kysymyksiä, joihin sai vastata vain kyllä/ei, esim. onko hän pitkä? Kysymysten esittämiseen tuli haastetta, kun sai käyttää vain adjektiiveja. Jos väittämä ei sopinut itseen, oppilas meni istumaan. Kaikki saivat esittää kysymyksiä, kunnes vain ajateltu oppilas seisoi. 

Leikimme myös salaisuuspussilla, jonka sisällä oli erilaisia esineitä. Oppilas laittoi kätensä salaisuuspussin sisään ja valitsi käsiinsä yhden esineen. Oppilas kuvaili kädessään ollutta esinettä mahdollisimman monella adjektiivilla. Jos oppilas tarvitsi apua adjektiivien keksimiseen, saattoivat kaverit myös esittää kysymyksiä esim. "onko se pehmeä?" Samaa peliä leikittiin myöhemmin myös pysäkkityöskentelyssä.

Adjektiivi-bingossa oppilailla oli bingo-kortit ja opettaja huuteli bingokorteissa olevien adjektiivien vastakohtia. Näin saimme hyvää sanastotreeniä, kun oppilaiden piti keksiä mikä kunkin adjektiivin vastakohta on. Myfreebingocards.com-sivustolla voi laatia itsellesi ja luokallesi sopivat bingokortit ilmaiseksi.




Yhteisten leikkien ja harjoitusten jälkeen oppilaat jakaantuivat adjektiivi-pysäkeille työskentelmään itsenäisemmin. Jos haluat tulostaa adjektiivi-pysäkit, löydät ne täältä.




Wordsearch-ristikot tuntuvat olevan aina oppilaille
mieleisiä ja he työskentelevät niiden parissa ahkerasti,
eivätkä meinaa suostua lopettamaan ennen kuin ovat
löytäneet kaikki sanat.

Adjektiivien perusharjoitusten jälkeen tutkimme vielä tarkemmin, miten adjektiivit taipuvat sijamuodoissa. Täydensimme substantiivien yhteydessä tehdyn talon, väritimme talon keltaiseksi ja taivutimme keltaista taloa eri sijamuodoissa.





lauantai 18. helmikuuta 2017

Sanaluokat: substantiiveja ja sijamuotoja

Substantiivi kulkee tässä 
sormellansa näyttämässä:
talo, kivi, tie ja puu, 
niitty, järvi, pilvi, kuu, 
seinä, tuoli, lautanen, 
silmä, käsi ihmisen. 

Joskus sentään tähytään 
aivan näkymättömään, 
ajatuksin sormin saa 
substantiivi osoittaa: 
ilo, suru, kantaminen, 
kitsaus ja antaminen, 
hyvyys, lämpö, rakkaus, 
kunto, mieli, kauneus. 

Sanaluokkien parissa siirryimme seuraavaksi työskentelemään substantiivien kanssa. Koska luokkani on yhdysluokka ja 5. luokkalaisten opetussuunnitelmaan kuuluvat sijamuodot, otin koko porukalla sijamuodot työn alle. 5. luokkalaisilta vaadin sijamuotojen nimeämisen, 4. luokkalaisille riittää, että he osaavat käyttää sijamuotoja oikein ja osaavat yhdistää kysymyssanan ja oikean muodon sanasta.

Kaikki substantiiveja käsittelevät kielioppitunnit aloitimme substantiivirunolla, jonka aika moni oppilaista osaa jo ulkoa. Runo on myös puhuttanut paljon. Oppilaat muistavat helposti, että substantiiveja voi osoittaa. "Ajatuksen sormin osoittamisesta" olemme puhuneet paljon ja pohtineet mitä se tarkoittaa ja samalla abstraktien asioiden nimeäminen myös substantiiveiksi on avautunut monelle oppilaalle.

Substantiivien kanssa meillä oli käytössä pysäkkityöskentely, kuten verbien kanssa. Pysäkkityöskentelyn aikana en puhunut vielä sijamuodoista, vaikka oppilailta nousikin huomioita sanijen eri muodoista. Jos haluat tulostaa substantiivi-pysäkit, löydät ne täältä.



Kysymys-vastauskortit voit tulostaa täältä.









Pysäkkityöskentelyn jälkeen tutkimme vielä erikseen kahdella oppitunnilla sijamuotoja ja substantiiveja. Teimme kaikille vihkoon muistiinpanot talosta, johon kirjattiin mallit sijamuodoista. 



Leikimme koko luokan voimin sijamuotosalaattia. Oppilaat nostivat salaisuuspussista lapun, johon oli kirjattu sijamuoto ja kysymyssana (kortit sanaluokkasalaattiin löydät täältä). Aluksi pelasimme niin, että sanoin sijamuodon ja kaikki, joiden lapuissa luki sama sijamuoto vaihtoivat paikkoja. Sitten vaihdoimme paikkoja kysymyssanan mukaan ja lopuksi taivuttamalla talo-sanaa eri sijamuodoissa. Eli jos sanoin "talossa" kaikki, joiden lapussa luki inessiivi/missä vaihtoivat paikkoja. Tässä vaiheessa pelasimme vain yhdellä sanalla, jota taivutettiin. Valtaosa oppilaistani on S2-oppijoita ja sanojen vaihtaminen oli vielä liian haastavaa ja leikki hidastui liikaa, jos sana koko ajan vaihtui.

Leikkimisen jälkeen työskentelimme vielä ihan peruskielioppiharjoitusten kanssa (oppikirja) sekä muutamien toiminnallisten pisteiden avulla.

Teimme lattiamuodoista ruutuhyppely-ruudukon. Jokaiseen lattimuotoon oli maalarinteipillä merkitty kysymyssana (mikä? mitä? minkä? kenen? mihin? missä? jne.). Oppilaat aloittivat ensin hyppimällä ruudukon omalla nimellään, sen jälkeen he valitsivat jonkun substantiivin, jota taivuttaen he hyppivät ruudukon. Ruutuhyppely oli kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin toimiva ja oppilaita motivoiva tapa treenata taivutusmuotoja.



Kalastuspelissä oppilaat valitsivat substantiivin, ensimmäinen ryhmä valitsi erinomaisen sanan "lohi" ja alkoi vuorotellen kalastaa. Kaloissa luki sijamuotoja ja oppilaat taivuttivat sanansa aina annetussa sijamuodossa. Jokaisella oppilaalla oli oma vihko ja siinä oleva talo-kuva auki, jotta sieltä saattoi tarkistaa mikä sijamuoto oli kyseessä. Kalastuspeli on hankittu Tigeristä. Olen myös aiemmin tehnyt vastaavan kalastuspelin Matikasta Moneksi-kirjan tulostettavista kaloista, olen laminoinut kalat ja kiinnittänyt niihin klemmarit. 



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Verbejä ja historiaa

Hei menoa ja elämää,
kun verbi mailla temmeltää:

Se vyöryy, hyörii, hyppelee
ja työntää, sulkee, aukaisee.

Se menee, juoksee, tömistää,
myös hiipii, hohtaa, kimmeltää,
tai pesee, hankaa, puhdistaa
ja höylää, hakkaa, rakentaa...

Sanaluokkien kanssa työskentely alkoi historian jakson ohessa käsitellessämme muinaista Mesopotamiaa. Aloitimme työskentelyn jakson alussa tutkimalla jaksoon liittyvää sanastoa. Oppilaat luokittelivat sanat substantiiveihin, adjektiiveihin ja verbeihin aikaisempien vuosien osaamisensa perusteella. Samalla keskustelimme sanojen merkityksestä. 



Leikimme pantomiimia jaksoon liittyvillä verbeille. Tutkimme myös oppikirjan kuvaa, jossa kuvattiin ammatteja, jotka kaksoisvirranmaassa kehittyivät. Nimesimme ammatit ja kirjoitimme lauseita, joissa oppilaat kertoivat mitä kunkin alan ammattilainen tekee. Keskityimme tässäkin sanastoon ja pohdimme yhdessä erilaisia verbejä, jotka ammattiin liittyivät.



Työskentelimme Mesopotamiasta kertovan tekstin parissa. Jaoin oppilaille alla olevat tekstit, puolet oppilaista sai ylemmän ja puolet alemman tekstin. Tehtävänä oli alleviivata tekstistä verbit punaisella ja kirjata vihkoon verbien perusmuodot. Oppilaiden välille syntyi luonnostaan keskustelua, kun he tekivät yhteistyötä ja hoksasivat, etteivät tekstit olekaan ihan samanlaisia. Mitä eroa niissä sitten on? Tämän keskustelun myötä pääsimme keskustelemaan aikamuodoista. 


Työskentelimme myös toisen Mesopotamia-tekstin kanssa. Teksti oli kirjoitettu preesensissä ja oppilaiden tehtävänä oli jälleen etsiä verbit ja sen jälkeen oppilaat kirjoittivat tekstin uudelleen imperfektissä.



Opetustuubi-kanavan Verbit-video kertasi pistetyöskentelyn alussa aikamuodoista opitut asiat.

                                         

Lisäksi työskentelimme kahden kielioppitunnin ajan pistetyöskentelyn avulla ja treenasimme verbejä. Alta löydät verbipysäkkitehtävät, jos haluat tulostaa ne, löydät ne täältä. Pistetyöskentely sujui hyvin, oppilaistani moni innostuu paiskimaan töitä urakalla silloin, kun he selkeästi näkevät kuinka monta tehtävää on tehtävänä ja siirtymät sujuvat tällaisissa urakkamuotoisissa tehtävissä, vaikka ne monesti muuten aiheuttavat osalle oppilaista haasteita. Nopeimmat ehtivät tehdä kaikki tehtävät, hitaimmille riitti, että tekivät niin monta kuin ehtivät, jos työskentelivät koko ajan eivätkä lusmuilleet.