Tänään joulutarina eteni seuraavasti...
Nikolas oli onnistunut pääsemään yli elämänsä kauheimmista muistoista ja uskalsi taas elää omaa elämäänsä ja olla iloinen. Nikolas oli kylän lasten hyvä ystävä, hän auttoi miehiä kalastustöissä ja oli myös kylän naisten suosikki, sillä hän jaksoi aina huolehtia ja hauskuttaa pienimpiä lapsia. Vuodet kuluivat ja aina jouluna oli Nikolaksen aika vaihtaa uuteen taloon. Jokaisessa talossa hänestä huolehdittiin kuin omasta lapsesta. Nikolas oli kiitollinen koko kylälle, josta vuosien mittaan tuli hänen uusi, iso perheensä. Joka joulu Nikolas antoi niiden talojen lapsille lahjat, joissa hän oli asunut. Nikolas halusi näin osoittaa kiitollisuuttaan siitä kaikesta, mitä hän oli kylältä saanut kodin, perheen, ruokaa, lämpimät vaatteet, ystäviä. Lahjojen määrä kasvoi vuosi vuodelta, eikä Nikolas enää ehtinyt jakaa lahjoja päivällä. Niimpä hän teki lahjakierroksensa yön pimeydessä, eikä ollut tietääkseenkään lahjoista kun vanhemmat lapset kävivät häntä kiittämässä. Joka vuosi lahjakierros päättyi meren jäälle. Siellä Nikolas kairasi avannon, jutteli vuoden kuulumiset ja lopulta heitti avantoon Aadalle veistämänsä lahjan toivottaen samalla Aadalla, omalle merenneitosiskolleen, hyvää joulua ja mukavaa syntymäpäivää.
Kun Nikolas oli 13-vuotias ja kiertänyt kaikki kylän kahdeksan taloa oli huono vuosi. Kesä oli tullut todella myöhään, eikä pelloilta oltu juuri satoa saatu. Myöskään kalaa ei ollut noussut tavalliseen tapaan. Koko kylä oli huolissaan, kuinka talvesta selviydyttäisiin. Kuinka ruoka riittäisi? Kenelläkään ei olisi rahaa ruokkia ylimääräistä suuta. Mitä Nikolakselle nyt tehtäisiin?
Tarinan jälkeen pohdimme yhdessä mitä tarkoittaa kiitollisuus. Se ei ollutkaan ihan helppo sana selittää. Pohdimme myös, että kiitollisuuden löytäminen vaatii taitoa katsoa maailmaa siten, ettei keskity vain vaikeuksiin vaan löytää huononakin aikana hyvät asiat. Ehkäpä kiitollisuus on siis asia, jonka voi oppia?
Oppilaat olivat aiemmin toivoneet, että voisimme tehdä jotain pieniä joululahjoja. Niimpä tänään oppilaat saivat taiteilla taikataikinasta oveen ripustettavat koristeet. Kehotin miettimään kuka oppilaalle tärkeä henkilö olisi sellainen, jota haluaa ilahduttaa. Kenen läsnäolosta omassa elämässään oppilas on kiitollinen? Äideille ja isillehän näitä leivottiin. Pohdimme myös kenelle koulun aikuisista olemme kiitollisia ja ketkä huolehtivat meistä. Oppilailta nousi heti ajatus siitä, että ihanaa Ulla-siivoojaamme ja ruokalan tädit ovat sellaisia, joita olisi hyvä muistaa ja kiittää kaikesta mitä he ovat meidän eteemme tehneet. Ehkäpä siis tällainen koriste kiitosten kera myös heille ojennetaan.
Taikataikina sydämet jäivät kuivumaan. Niitä vielä kuivumisen jälkeen hieman koristellaan lisää.
