perjantai 23. elokuuta 2019

A-kirjainta oppimassa

Tällä viikolla aloitimme työskentelyn kirjainten parissa. Ensimmäinen viikko on rutiinien opettelua, tulevilla viikolla samat tehtävätyypit toistuvat jokaisen kirjaimen kohdalla. Toki vaihtelu virkistää ja pientä variaatiota tehtävissä on viikottain ja taitojen karttuessa tehtäviä tulee lisää.

Aloitimme maanantaina harjoittelemalla kirjainlaulua. Koska koulutonttu on keskeinen henkilö luokassamme, on aakkoslaulumme "Tonttu löytää pussista, monen monta kirjainta..." (Pikkumetsän aapisen Jäniksen aakkoset-laulu, mutta jänis on korvattu tontulla).
Laulun jälkeen kerroin oppilaille tarinan koulutontun aamusta.



Oli aikainen aamu. Koulutonttu oli nukkunut makeasti koko yön. Aamun ensimmäiset auringonsäteet tunkeutuivat sisään verhojen välistä ja kutittelivat koulutontun silmäluomia. Ulkoa kuului myös ankkojen vaakkumista. Oliko se ankan ääni, joka koulutontun lopulta herätti? Tonttu hieroi silmiään, venytteli käsiään ja sen suusta purkautui haukotuksen sekainen "aaa" äännähdys. Sitten tonttu nousi vuoteestaan ja asteli ikkunan luokse. Se tarttui verhoihin ja veti ne ikkunan edestä. Ikkunan takana loisti kirkkaana keltainen aurinko, jonka säteet leikkivät edessä avautuvan järven aalloilla. Näkymä oli niin kaunis, että jälleen koulutontun suusta purkautui ihastunut äännähdys "aaa". 
Järven rannassa uiskenteli kokonainen ankkaperhe vaakkuen ja aamiaista etsiskellen. Ankoista tontun mieleen johtui yksi sen lempisaduista. Niinpä tonttu päätti vielä kiivetä takaisin vuoteeseen, yöpöydältä se nappasi satukirjan ja selasi sitä, kunnes löysi tarinan Rumasta ankanpoikasesta. 
Tonttu syventyi lukemaan tarinaa: Olipa kerran ankkaemo... (lapset kuulivat samalla tarinan rumasta ankanpoikasesta)



Tarinan jälkeen piirsimme kirjainvihkoomme vahaliiduilla kuvan koulutontusta, joka avaa verhoja. 

Tiistaina kerroin tunnin aluksi jälleen tarinan koulutontun aamusta ja rumasta ankanpoikasesta. Harjoittelimme yhdessä kuinka koulutonttu avaa verhot. Piirsin taululle koulutontun verhot ja "kädet" avaamassa verhoja, hupsan sehän on iso A-kirjain!
Tutustuimme myös pieneen A-kirjaimeen ja siihen, miten se kirjoitetaan. Harjoittelimme koko luokan voimin lukemaan a- ja aa-tavuja. Sen jälkeen olikin vuorossa pistetyöskentelyä.

1. piste / valkotaulu
Minulla on luokassa A4-kokoisia valkotauluja, joille oppilaat voivat harjoitella kirjainmuotoa tusseilla.



2. piste / älytaulu
Luokan ViviTek-älytaululle voi useampi lapsi piirtää kirjaimia samaan aikaan. Taululle tulikin oppitunnin aikana satoja a-kirjaimia.

3. piste / Molla abc
iPadin Molla abc-sovelluksella oppilaat harjoittelivat ison ja pienen a-kirjaimen muotoa. Molla abc:n etuna kahteen edelliseen on se, että se ei hyväksy väärään suuntaan piirrettyä kirjainta.

Jokaiselle löytyy sopivan tasoista luettavaa.
Kotona tavutason lukijoille vanhempi voi lukea
taustatarinan tontusta ja vanhemmat tietävät
myös mitä tarinaa kirjaimen kohdalla on käsitelty.


4. piste / lukeminen
Luetutin jokaista oppilasta sopivassa välissä lyhyesti. Jokainen oppilas sai vihkoon liimattavaksi monisteen, jossa oli lukemista tavutasolla, sanatasolla sekä lyhyempi teksti tavutettuna ja ilman tavuja pidempi teksti, joka kertoi koulutontun aamusta. Jokainen luki sen osan monisteesta, joka vastasi omaa lukutaitoa.



5. piste / värityskuva
Viidentenä pisteenä tiistaina oli värityskuva A-kirjaimesta, joka oli tulostettu Värinauttien sivulta.

Keskiviikkona pistetyöskentely jatkui uusilla pisteillä. Toki, jos tiistain pisteistä jokin oli tekemättä, saivat oppilaat tehdä puuttuvat pisteet.

 


6. piste / tietokone
Oppilaat kirjoittivat pareittain tietokoneella a-kirjaimella alkavia sanoja. Osa pareista pärjäsi itsenäisesti, mutta tämä piste sitoo aina yhden aikuisen niiden oppilaiden kohdalla, joiden luku- ja kirjoitustaito ei ole vielä päässyt vauhtiin. 
Oppilaiden keksitty sopivan sanan kuulostelimme yhdessä sanassa kuuluvia äänteitä ja minä äänsin sanaa oppilaalle hitaasti ja selkeästi. Hyvin saivat oppilaat oikeat äänteet ja kirjaimet keksimistään sanoista poimittua.
Olen käyttänyt Tragetonin kirjoittamalla lukemaan oppimista hyväkseni sovelletusti jo usean ekaluokan kanssa. Kirjoittaminen on niin paljon helpompaa kuin lukeminen.



7. piste / sanojen piirtäminen ja liimaaminen
Tietokoneella kirjoitettujen sanojen kuvat piirrettiin vihkoon ja tulostetut sanat liimattiin kunkin kuvan viereen. Leikkaamisen jälkeen piti tutkia ja lukea sanoja uudelleen, jotta jokainen sana löysi oikean kuvan viereen.



8. piste / muistipeli
Jo lukeville oppilaille muistipeli toimii ihan perusmuistipelinä. Ei-lukevien oppilaiden kanssa tutkin aluksi muistipelikortteja yhdessä yhden tai kahden lapsen kanssa kerrallaan. Valitsemme yhden kuvan, nimeämme kuvassa olevan asian ja kuulostelemme sanan alku- ja loppuäänteitä. Alku- ja loppuäänteen tunnistamalla pystyy siirtämään ainakin jonkin sanakorteista yleensä syrjään. Näistä a-sanoista oppilaat kuulivat helposti myös sanan toisen kirjaimen, joka auttoi jälleen siirtämään jonkin kortin syrjään. Auto- ja aurinko-sanojen ero löytyi viimein, kun kuulimme r-äänteen aurinko sanasta. Poissulkemisen tekniikalla sellainenkin lapsi, joka ei vielä oikeasti lue, pystyy "lukemaan" näitä kortteja. Aiempina vuosina pari-kolme kirjainta käsiteltyämme kaikki oppilaat pystyvät parittamaan muistipelikortit poissulkemisen strategialla, kun he ovat kortit parittaneet ja minä olen tarkistanut, pääsevät he pelaamaan muistipeliä.

9. piste / lukeminen
Myös keskiviikkona piti jossain välissä lukea hetki aikuiselle, jotta lukemisharjoitusta tulee päivittäin.

10. piste / oma kirjastokassi
Jos kaikki tehtävät oli tehty, sai oppilas ottaa oman kirjastokassinsa ja lueskella siellä olevia kirjoja. Ensimmäisellä kouluviikolla opimme Daily 5-menetelmästä tutut kolme tapaa lukea kirjaa (kuvien lukeminen, tekstin lukeminen ja tarinan jälleenkertominen).


Jotta minulla on selvillä mitä kukin lapsi on tehnyt, on oppilailla kulunseurantalomake värityskuvan takana. Pikkuoppilaita motivoi erittäin hyvin se, että jokaisen tehtävän jälkeen saa leiman. Jokaisen tunnin alussa olen merkinnyt taululle, mitä pisteitä ko. tunnilla on tarjolla. Kaikkien ei ole välttämätöntä ehtiä tehdä kaikkia pisteitä, mutta osa pisteistä on pakollisia. Tehtäviä, joita oppilas ei voi jättää väliin ovat lukeminen, tietokoneella kirjoittaminen ja sanojen liimaaminen ja piirtäminen. 


Lisäksi tällä viikolla askarreltiin A-kirjaimeen liittyen vielä auringonkukkia, mutta kerron niistä tarkemmin omassa blogijutussa.

Torstaina olin muissa tehtävissä ja sijaisen kanssa luokassa askarreltiin käsityötunnilla ja urheiltiin liikuntatunneilla. Perjantaina viimeistelimme A-kirjaimen työstämisen metsässä.



Metsäretkellä lounaan jälkeen tutkimme kuvakortteja, joissa oli a-kirjaimella alkavia asioita ja myös muutamia verbejä (kuvat tulostin papunetistä). Ensin tunnistimme kaikki kuvissa olevat asiat, sillä etenkin s2-oppilaille sanavaraston kasvattaminen on tärkeää. Tällä kertaa ihan uusi sana monelle oppilaalle oli avanto, mutta senkin he oppivat nopeasti, sillä hetken kuluttua oppilaat osasivat selittää sanan lapselle, joka oli hetken aikaa poissa ryhmästä ja palatessaan kysyi "mikä on avanto".
Kuvakorteilla leikille perinteistä myrkkysieni-leikkiä, jossa toisella puolikkaalla pienryhmästä oli silmät kiinni ja toiset valitsivat myrkkysieneksi yhden kortin. Sitten alettiin vuorotellen nostaa kortteja alustalta ja nimetä niitä, kunnes osuttiin myrkkysieneen ja peli alkoi uudestaan.
Kun kortit olivat jo tuttuja leikimme myös kärpäslätkä-leikkiä, jossa opettaja sanoi jonkin korteissa olevan asian ja oppilaiden piti mahdollisimman nopeasti laittaa käsi ko. kortin päälle.
Kortit sopivat myös lajitteluun ja teimme erilaisia ryhmiä, joista oppilaat yrittivät keksiä ryhmää yhdistävän asian.
Lopuksi arvuuttelimme vielä korteilla kuvailemalla kortissa olevaa asiaa, kunnes muut keksivät mistä kortista on kyse. Helpompana versiona tästä leikimme arvaa mitä ajattelet leikkiä, jolloin kortin valinnut sai vastata vain kyllä/ei-muiden kysymyksiin.

Tänään emme ehtineet, koska metsäretkemme jäi lyhyeksi ekaluokkalaisten koulualoituskonsertin Hösmärpluusin takia, mutta tarkoituksena on perjantaisin sadututtaa oppilailla viikon satu. Eli oppilaat jälleenkertovat saman sadun, jonka he ovat minulta viikon aikana useamman kerran kuulleet.

......................

Aapisia emme ehtineet vielä tällä viikolla ottaa käyttöön, toki ne toimivat meillä lähinnä lukuläksykirjoina. Ensi viikolla sitten! Kirjaimia harjoiteltiin ylläolevien tehtävien lisäksi harjoituskirjaan, josta saatiin tällä viikolla myös ensimmäiset läksyt!



Ei kommentteja: