sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Aarresaaren kartta-teema, viikko 1

Tällä viikolla aloitimme uuden teeman, joka kulkee niinkin jännittävällä nimellä kuin Aarresaaren kartta. Kuten jo ehkä arvasitkin toimii teeman kehyskertomuksen Robert Louis Stevensonin klassikkoromaani Aarresaari, tosin kolmasluokkalaisille luen Mauri Kunnaksen koiraversion romaanista. 

Luokkaan hain kirjastosta näytille oppilaiden kanssa lukemani Mauri Kunnaksen
koiraversion lisäksi alkuperäinen versio Aarresaaresta. Äänikirjojen ahkerana
lainaajana toin näytille myös cd-kirjatversiot Aarresaaresta. Josko saisin jonkun
oppilaistani innostumaan kirjallisuuden aktiivisesta kuluttamisesta myös
kuuntelijana... Itse en juuri TV:tä katso, mutta cd-kirja pyörii melkein aina yksin
kotona ollessani, parhaat osaan ulkoa :)

Kartan opiskelun aloitimme tutkimalla opaskarttaa koulun lähiympäristöstä. Tutkimme kartassa käytettyjä värejä ja etsimme tuttuja paikkoja kartalta. Oppilaiden läksynä oli merkitä oma koulumatka karttaan ja seuraavana päivänä jatkaessamme karttaa, etsimme toistemme osoitteita kartalta. Samalla pohdimme kummalla puolella katua mikäkin talo on. Oppilaille uusi havainto oli parillisten ja parittomien numeroiden sijainti eri puolilla katua. Loppuyhteenvetona totesimme opaskartan olevan hyödyllinen silloin, kun meidän pitää löytää johonkin tiettyyn osoitteeseen. 



Seuraavana päivänä keskustelimme maastokartan väreistä ja karttamerkeistä. Jokainen oppilas väritti itselleen netistä tulostamastani mustavalkoisesta korttelikartasta maastokartan, jossa pyrittiin käyttämään oikeita karttavärejä.


Väritetyt kartat kiinnitettiin kontaktimuovilla oppilaiden teemavihkojen takakansiin. Näin käytössä jo hieman kulunut vihko sai hieman ehostusta ja samalla oppilaat saivat värillisen kartan koulun lähimaastosta ja kontaktimuovin alla olevaan karttaan on opettajan helppo merkitä tussilla etsittävät rastit. Näin oppilaalla on oma, itse väritetty kestokartta käytössään koko suunnistuskauden ajan.



Uusia väritettyjä karttoja päästiin heti käyttämään liikuntatunneilla.
Ensimmäisellä suunnistuskerralla etsimme rasteja koulun pihalta. Rasteina oli jo 7 vuotta palvelleet, loppuharjoittelussa tekemäni, rastikortit. Numeroilla rastikorteilla on karttamerkkejä. Oppilas etsii karttaan (tai valokuvaan) merkityn rastin, kopioi rastikortissa olevan karttamerkin vihkoonsa ja palaa opettajan luokse. Opettajan luona oppilas tarkistaa karttamerkkitauluista mitä hänen löytämänsä karttamerkki tarkoittaa ja merkin selityksen kerrottuaan oppilas pääsee etsimään uutta rastia.

Postimerkin kokoiset kortit ovat rastimerkkejä, joita oppilaat etsivät. Löydetty
merkki kopioidaan vihkoon, tarkistetaan taulusta ja oikeaa karttamerkkiä vastaan
saa opettajalta uuden rastin etsittäväksi.


Tämä harjoitus on toiminut vuosia erinomaisesti ja samalla oppilaat oppivat karttamerkkejä ilman opettajan luennointia.



Toisella suunnistuskerralla oli luvassa kätkösuunnistusta. Oppilaat etsivät nyt hieman haastavampiin ja tarkempaa kartan lukua vaativiin paikkoihin sijoitettuja kätköjä. Kätköstä oppilaat löysivät paperisuikaleita, joihin oli kirjoitettu pätkiä luokassa jo luetusta Aarresaari-kirjan alkuosasta. Kätkön löytäessään oppilaat ottivat yhden suikaleen kukin mukaansa ja tulivat hakemaan opettajalta uutta rastia. 

Äidinkielen tunnilla oppilaat lukivat parinsa kanssa paperisuikaleet ääneen ja järjestivät ne kronologiseen järjestykseen, siten että se piti yhtä luokassa ääneen luetun kertomuksen kanssa. Suikaleet liimattiin tietenkin lopuksi jokaisen vihkoon.




Viikon kirjoitusläksynä oppilailla oli ohjeiden kirjoittaminen ranskalaisilla viivoilla. Tutkimme ensin luokassa yhdessä aarrekarttaa ja kirjasin taululle oppilaiden ehdotusten ja sanelun myötä ohjeet purjelaivalta aarteen kätköpaikkaan. 
Läksynä oppilaiden tehtävänä oli kirjoittaa samantapaiset ohjeet, taululla olleet ohjeet tietenkin pyyhittiin ennen kuin oppilaat pääsivät liimaamaan tehtävälappua vihkoonsa :)





Aarresaaren kartta-jakson aikana suunnitelmanamme on toteuttaa ihan omat aarresaaret karttoineen ja tarinoineen. Sitä projektia aloitimme myös tällä viikolla!
Aarresaaren rakenteluun tulemme käyttämään kierrätysmateriaalia, se sopikin hyvin sillä koulussamme vietetään tällä viikolla ekoviikkoa. 
Aarresaaren valmistaminen alkoi siitä, että oppilasparit hahmottelivat pahvilaatikosta leikatuille pahvinpalasille saarensa ääriviivat. Pulloväreillä oppilaat maalasivat saaren vihreäksi ja meren siniseksi, halutessaan saattoi maalata ruskeaa hiekkarantaa saaren rantaan. 


Kätevä kierrätysvinkki ja opettajan siivoustyötä kuvistunneilla helpottava tapa
on käyttää kanamunakennoja pullomaalien alustana. Maalaamisen jälkeen
kanamunakennon palaset voi hyvällä omalla tunnolla nakata roskikseen eikä
pestäväksi jää kuin siveltimet.


Viikon päätteeksi oppilasparit suunnittelivat oman aarresaari-seikkailunsa päähenkilöä. Apukysymysten avulla oppilaat kirjoittivat lyhyet esittelyt hahmoistaan, jotka lähettävät ensi viikolla aarteen metsästykseen.


Luvassa lienee melkoisia seikkailuja, sillä kertomusten päähenkilöiden esittelyistä löytyi niin koululaisia kuin eläkeläisiä, velhoja, kissoja ja merirosvoja, olipa yksi merirosvokoulun opettajakin esiteltynä. Innolla odotan, miten nämä hahmot päätyvät aarresaarelle ensi viikolla :)




3 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Jännityksellä odotan jatkoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei hitsi, mikä eheyttämisen mestari sä olet! Ihanaa (ja vähän hengästyttävää) lukea sun suunnitelmia ja toteutuksia. Oon ehkä kommentoinut tän saman jutun ennenkin, mutta on huippua, että jaksat vielä kirjoittaa suunnitelmasi näin selkeästi auki meille muillekin kaiken muun hommasi lisäksi. Kiitos!

Anniina-ope kirjoitti...

Kiitos itsellesi palautteesta :)