perjantai 15. marraskuuta 2013

Rati-riti-ralla, tuli talvi halla




R-viikkoa varten minulla oli monta ideaa, mutta sitten väsymys ja ajan puute, ajoivat toteuttamaan helpoimman, muttei ehkä näyttävintä ideaa.

Viikon laulu oli Rati-riti-ralla, jota lauleskelimme pitkin viikkoa. Torstain käsityötunnilla ompelun ohessa oppilaat piirtelivät lumikinokset ja lumisateen liidulla ja laveerasivat paperin.


Poissaolija jätti laveerauksen väliin ja teki siniselle paperille.

Perjantaina laveerattu lumimaisema sai täytteeksi pienen r-kirjaimen muotoisia koivunrunkoja liiduilla piirrettyine oksineen.


Lopuksi työ viimeisteltiin hileillä ja paperista leikatuilla lumihiutaleilla, jotka osoittautuivat monelle hyvinkin vaikeaksi tehtäväksi.





Myös lukunurkkauksessamme oleva puu sai lumihiutaleita oksilleen. Vielä pitää ensi viikolla lisäillä lumihiutaleita, jotta saadaan valkoinen lumipeite…
En tiedä pohtivatko oppilaat asiaa rati-riti-ralla-laulun innoittamana vai ihan spontaanisti, mutta keskiviikkona oppilaat ilmoittivat, että lukunurkkauksessa on vielä kesä ja että sinne pitäisi saada lunta. Saatoin siis vaan hymyillä ja kehottaa oppilaita odottamaan perjantaihin :)



-------------------------------
Muita vaihtoehtoja R-kirjaimen toteuttamiseen olisi ollut "Kolme iloista rosvoa"-kirjaan tutustuminen ja rosvolaulun lauleskelu. Silloin aakkosaskarteluna olisi ollut isosta R-kirjaimesta muodostuva rosvo, jolla on säkki selässään.
Yksi vaihtoehto oli myös R niin kuin robotti. Lauluiksi olisivat sopineet niin Röllin Robotti Ruttunen sekä Fröbeleiden Robottirock. Robotin askartelun olisi voinut toteuttaa matikkaan integroiden ja luokitella samalla tasokuvioita.
Ja olisihan ralliautot ja ärrän muotoinen rallirata ollut myös mahdollista toteuttaa...

1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Vaikea kirjain.
Lauri löysi ruplan rahan jyrkän penkereen reunalta.