perjantai 12. syyskuuta 2014

Laskennon maan laidalla


Laskennon maan laidalla sijaitsi punainen tupa, jossa asuivat isoisä ja isoäiti. Punaisen mökin ympärillä oli puutarha. Siellä kasvoi omena- ja päärynäpuita, marjapensaita sekä isoisän ylpeys naurismaa. 
Keväällä isoisä istutti nauriin siemeniä suoriin riveihin kasvimaalleen. Taputellessaan hellästi multaa nauriin siementen ympärille hän jutteli siemenille: "Kasvakaa oikein suuriksi, makeiksi ja napakoiksi nauriiksi!"
Koko kesän isoisä hoivasi nauriin taimiaan: kasteli niitä, kitki rikkaruohoja ja jutteli niille aina naurismaalla työskennellessään. Nauriit ottivat isoisän sanoista vaarin ja yrittivät kasvaa mahdollisimman suuriksi, makeiksi ja napakoiksi nauriiksi.
Kun tuli syksy ja sadonkorjuun aika laskennon maassa, lähti isoisä naurismaalle nostamaan nauriita. Yksi nauris oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, ettei isoisä saanut sitä irti vaikka hän kiskoi, kiskoi ja kiskoi. Isoisä pyysi avukseen isoäidin ja isoäiti tarttui isoisään ja niin he kiskoivat, kiskoivat ja kiskoivat, mutta nauris ei irronnut.


Open huomautus: minkäänlaista mallikuvaa tarinasta ei ole ollut. Isoisän oljenkorsi on lasten omaa tuotosta, mutta
löytyi tarkemmin tutkiessa aika monesta kuvasta... Onko isoisällä aina olkihattu ja oljenkorsi suupielessä? :)
Isoäiti pyysi avuksi kylään tulleen lapsenlapsen. Lapsenlapsi tarttu isoäitiin, isoäiti tarttui isoisään ja isoisä tarttui tukevalla otteella nauriiseen. He kiskoivat, kiskoivat ja kiskoivat, mutta mitään ei tapahtunut, nauris oli edelleen tukevasti paikallaan.
Lapsenlapsi pyysi avuksi koiran. Koira tarttui lapsenlapseen, lapsenlapsi tarttui isoäitiin, isoäiti tarttui isoisään ja isoisä otti tukevan otteen nauriista. He kiskoivat, kiskoivat ja kiskoivat, mutta eivät onnistuneet saamaan naurista irti maasta.
Koira pyysi apuun kissan. Kissa tarttui koiraan, koira tarttui lapsenlapseen, lapsenlapsi tarttui isoäitiin, isoäiti tarttui isoisään ja isoisä otti tukevan otteen nauriista. He kiskoivat, kiskoivat ja kiskoivat, mutta nauris ei liikahtanut vieläkään.
Lopulta kissa pyysi apuun hiiren. Hiiri tarttui kissaan, kissa tarttui koiraan, koira tarttui lapsenlapseen, lapsenlapsi tarttui isoäitiin, isoäiti tarttui isoisään ja isoisä laittoi työhanskat käteensä ja  otti tukevan otteen nauriista. He kiskoivat, kiskoivat ja kiskoivat. Viimein kaikki voimansa äärimmilleen pinnistettyään he saivat nauriin irti maasta. 
Isoisä ei ollut koskaan nähnyt yhtä iso naurista, se oli varsinainen jättiläisnauris. Nauriista isoäiti valmisti monen monta herkullista ateriaa ja siitä huolimatta nauriista riitti jaettavaksi myös naapureille. Sellainen oli syksy laskennon maan laitamilla. 
(Kansansadusta omaan tarpeeseen sovitettu versio.)

--------------------------------------

Kertomus jättinauriista oli oppilaille tuttu, sitä oli jälleen kerrottu aikaisempina päivinä pääainetunnin lopuksi. Neljäntenä päivänä minä en enää kertonut kertomusta oppilaille kokonaan vaan kerroimme sen yhdessä esittäen. Aluksi naurista kiskottiin itsekseen, sen jälkeen piti tehdä kahden oppilaan jonoja, sitten kolmen, neljän ja viiden. Jonoja uudelleen järjestettäessä piti aina miettiä, montako meitä on ja montako vielä tarvitaan. Jälleenkerronnan jälkeen kiinnitimme huomion isoisän puutarhaan. Mitä siellä voisi nauriiden lisäksi kasvaa?



Jokainen oppilas piirsi vihkoonsa "kasvimaan", joka oli jaettu 12 lohkoon (3x4). Keskimmäiseen sarakkeeseen piirsimme jokaiselle riville yhden isoisän puutarhasta löytyvän vihanneksen tai hedelmän (nauris, porkkana, tomaatti, kaali). 



Sen jälkeen tutkimme yllä olevassa kuvassa olevia virkattuja nauriita ja vertailimme niitä toisiinsa.
"Vasemman puoleinen nauris on pienempi kuin oikeanpuoleinen. Oikean puoleinen nauris on suurempi kuin vasemmanpuoleinen." Sanallistimme siis vertailut ja vertailimme molemmin päin nauriita toisiinsa.

Kuten arvata saattoi, tuli moneen vihkoon rivejä enemmänkin,
mutta sehän ei suinkaan haitannut. Niille kasvimaille
vain piti keksiä enemmän kasviksia kasvamaan ja
saatiin vertailla enemmän :)
Vihkoihinsa oppilaat piirsivät kasvimaalle pienemmän ja isomman vihanneksen oikeisiin sarakkeisiin. Kun kasvimaapiirros tuli valmiiksi, jokainen kertoi parilleen vertailumuodoilla piirtämistään vihanneksista.



Tunnin päätteeksi oppilaat piirsivät vielä valitsemansa kuvan jättinauris-tarinasta.

-----------------------

Laskennon maan laidalta lähdemme kohti sen keskellä sijaitsevaa kaupunkia ja kuninkaan linnaa. Ensi kerralla kerron nimittäin, miten laskennon maan kuninkaasta tuli kuningas!

4 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Pikku lanttu

Kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu

kellarin pimeässä nurkassa.

Hiiri se tuli ja puraisi.

Pikkulanttu naurista potkaisi.

Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,

porkkana paineli perässä.

Sipuli se itkeä pillitti,

peruna se tilliä lohdutti.

Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui,

punajuuri punotti vieressä.

Retiisi ja kukkakaali kikatti,

salaatti vain yksinänsä mökötti.

Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon,

tarhuri kurkisti ovesta.

”Ollaan me ihan kiltisti”,

kasvikset yhdessä vakuutti!

Nina Johanna kirjoitti...

Onpas hieno blogi! Oletko yhdistänyt kuvaa (Kädentaitoja) ja musiikkia... mietin tästä jonkinlaista projektia, mutta materiaalia ei löydy ja en halua "pelkkää" musikkimaalausta. :)

Nina Johanna kirjoitti...

Onpas hieno blogi! Oletko yhdistänyt kuvaa (Kädentaitoja) ja musiikkia... mietin tästä jonkinlaista projektia, mutta materiaalia ei löydy ja en halua "pelkkää" musikkimaalausta. :)

Anniina-ope kirjoitti...

Opetan tänä syksynä ensimmäistä kertaa musiikkia, joten musiikin sisältöjä blogista löytyy vielä hyvin vähän. Laulaneet olemme toki teemoihin liittyen, mutta emme sen enempää. Toki usein esim. maalauksen tai piirustuksen taustalla on myös jokin laulu.