maanantai 28. huhtikuuta 2014

Päivänsäde ja menninkäinen




Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi

aikoi juuri lentää eestä sen,

Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi

milloinkaan elää päällä maan.
He katselivat toisiansa 
menninkäinen rinnassansa
 tunsi kuumaa leiskuntaa. 
Sanoi: "Poltat silmiäni, mutten ole eläissäni 
nähnyt mitään yhtä ihanaa!

Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
on pimeässä helppo vaeltaa.
Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien

ja sinut armaakseni vien!"

Mut säde vastas: "Peikko kulta, pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä

niin en hetkeäkään elää saa!"

Ja niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on

ja toinen yötä rakastaa. 

Aloitus: 
- Luetaan kappaleen "Päivänsäde ja menninkäinen" sanat tarinana. Keskustellaan mitä kertomuksessa tapahtui ja mitä mielikuvia siitä oppilaille tulee. Pohditaan myös kertomuksen sisältämistä vastakohdista: päivänsäde/menninkäinen, päivä/yö, valo/pimeys.
- Oppilaat kirjoittavat vihkoihinsa vastakohtapareja, jotka kuvailevat päivänsädettä ja mennikäistä.
- Vihkoon liimattujen kappaleen sanojen viereen piirretään kuva päivänsäteestä ja menninkäisestä. Opettaja ohjaa oppilaita miettimään mitä värejä käyttää piirtäessään päivänsäteen ja menninkäisen, kuitenkaan vielä puhumatta kylmistä ja lämpimistä väreistä.



Musiikki:
- Harjoitellaan laulamaan (ja soittamaan) Päivänsäde ja menninkäinen.
Luokassani olevien sähköuruilla innostui useampikin oppilas tapailemaan laulun melodiaa, kun kuvionuotit olin kätevästi jättänyt "syötiksi" auki oikeasta kohtaa ;-)



Kuvaamataito:
- Palataan oppilaiden vihkoihinsa piirtämiin kuviin päivänsäteistä ja menninkäisistä. Mitä värejä oppilaat ovat käyttäneet piirrustuksissaan?
- Lämpimät värit, mitä ne ovat? Oppilaiden omien havaintojen kautta määritellään lämpimät värit, joita lähdetään heti kokeilemaan maalaamalla koko paperin kokoinen aurinko. 
- Kylmät värit, mitä ne sitten ovat? Lämpimien värien vastakohtia? Keskustelun ja omien kokemusten kautta määritellään termi kylmät värit. Lämpimillä väreillä maalattiin aurinko, mikä on auringon "vastakohta"? 
- Maalataan kuu ja sen kajo paperille käyttämällä kylmiä värejä.
- Seuraavana päivänä viimeistellään työt muotoilemalla kultaisesta askartelunorkosta päivänsäde ja turkispalasia käyttäen askarrellaan menninkäinen yksin vaeltamaan kuun kajoon. Lisäksi oppilaat leikkasivat mustasta ja kultaisesta paperista puita metsäksi.




Ei kommentteja: