tiistai 10. syyskuuta 2013

Pihapuut

Yltissä opiskelimme pihan puita. Aluksi tutkimme oikeita puiden oksia ja open tekemiä kuvia eri puista. Keskustelussa erottelimme havu- ja lehtipuut toisistaan ja tutkimme lehtien/neulasten muotoa. Pihan puiden nimet olivat monelle tuttuja, joten lapset osasivat helposti nimetä männyn, kuusen, koivun ja pihlajan.



Puiden nimet oli kirjoitettu erillisille lapuille. Poissulkemalla oppilaat päättelivät, missä lapussa lukee minkäkin puun nimi. Puiden nimet siis taputettiin/tavutettiin ja pohdittiin alku ja loppuäänteitä.


Viimein saivat kaikki puut nimen.


Pisara-sarjan opeoppaassa teimme arvuuttelu tehtävän "Mikä puu olen?" ja oppilaat arvailivat vihjeiden avulla mistä puusta on kyse.

Välitunnille oppilaat saivat tehtäväksi etsiä puun lehden, jossa on hieman muutakin väriä kuin vihreää. Ensin oppilaiden valitsemat lehdet tunnistettiin ja ihailtiin lehtien väriä. Käytiin myös keskustelua siitä miksi lehdet syksyisin vaihtavat väriä. Päädyimme siihen tulokseen, että lehdissä oleva vihreä on niin arvokasta, että puu haluaa ottaa sen talteen runkoonsa talven ajaksi ja lehdet saavat uuden värin, koska vihreä menee talteen.






Luokkamme takaseinällä olevaa puuta varten oppilaat saivat tehtäväkseen tehdä ruskan väriset lehdet. Hihat ylös ja ensin etusormi maaliin. Etusormella painettiin lehdet pihlajanlehteen. Ja lopuksi koko kämmen maaliin ja isompi lehti painoon. Kuivat lehdet leikattiin irti ja kiinnitettiin puuhun.




Käsillä painetut lehdet muistuttavat lähinnä vaahteranlehtiä, mutta vaahteraa tai tammea en oppilaiden kanssa ottanut tunnistettavaksi, vaikka helposti lehtien perusteella tunnistettavia puita ovatkin... Ihan siitä syystä, ettei näillä leveysasteilla moisia kasva :) Tällaista se on elämä napapiirin yläpuolella, oppilaille joutuu monesti selvittämään omasta mielestä itsestään selvyyksiä, kuten mikä on ratikka tai metro jne...

1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Hauskoja ja innostavia juttuja jälleen. Vai ei vaahteraakaan löydy... löytyykö joulukuusi?