sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Yökoulu

Toteutimme 2. luokkalaisten yökoulun siten, että myös vanhemmat osallistuivat yökouluun.

Ilta alkoi koululla klo 18 ja aloitimme lasten ja vanhempien yhteisellä osuudella. Porukka jaettiin kahtia. Puolet porukasta jäi pihalle leikkimään oppilaiden suosikki leikkejä kuten kahden tulen välissä, erilaisia viestejä, kukonkannusta (ilmapallon poksautus leikki) jne. 

Toinen puoli porukasta lähti puutyöluokkaan. Jokainen sai pätkän lautaa, vaneripalasen ja nauloja. Niistä oli tehtävänä valmistaa oppilaalle pulpettiin kynäpurkki tulevaa lukuvuotta varten.


Nikkaroinnissa lapset ja vanhemmat työskentelivät hyvin yhdessä. Nyt oli myös jokaiselle henkilökohtainen avustaja naulaamiseen, se kun on ollut haasteellisinta puutöissä.
Oikein hienoja kynäpurkkeja syntyikin, aikaa kului n. 45min. Purkkien viimeistely (maalaus ja lakkaus) suoritetaan myöhemmin oppitunneilla.



45 minuutin työskentelyn jälkeen vaihdoimme ryhmiä ja liikuntaa harrastaneet pääsivät nikkaroimaan ja toisin päin. Niin vanhemmat, oppilaat kuin opettajatkin olivat tyytyväisiä yhteiseen pari tuntiseen koululla.

Kello 20-22 oppilaat saivat touhuta koululla omin päin: salissa pelattiin sählyä ja jalkapalloa, koulun tyhjillä käytävillä innostuttiin kuvaamaan kauhuelokuvaa ja hyppynaruakin oli kiva hyppiä koulun aulassa, kun ei ollut muita koululaisia tiellä. 

Iltapalan jälkeen oppilaat kömpivät makuupusseihinsa ja kahdessa luokassa lähti elokuva pyörimään. Savannijengiä ja Alfa&Omega-animaatioita katsellessa oppilaat rauhoittuivat ja elokuvien päätyttyä valtaosa nukahti helposti.

Aamulla tavaroiden pakkauksen ja aamupalan jälkeen väsyneet oppilaat ja opettajat lähtivät tyytyväisinä kohti kotia.

1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Koska järjestetään varttuneemmille elämänkoululaisille yökoulu?