tiistai 11. elokuuta 2015

Valmista tuli, oppilaat vaan puuttuu...

Kesäkuussa kävin tutustumassa uuteen kouluun ja kurkistin luokkahuoneeseen, johon sen hetkisen tiedon mukaan oli tulossa 25 oppilasta. Hups, miten tällaisessa tilassa lisätään liikettä oppitunteihin? Eihän 25 oppilasta mahdu tekemään luokassa muuta kuin istumaan paikoillaan...


Kun kerran vakituisena viranhaltijana tänä syksynä aloitan, uskallauduin kysymään rehtorilla olisiko asialle mitään tehtävissä. Tein tutkimusmatkan vanhalle koululle, josta löytyikin minulle sopivia kalusteita ja niillä eväillä on tämän vuotinen luokkahuone rakennettu.
Tavoitteeni olivat seuraavat:
- Luokka, jossa on tilaa liikkua
- Luokka, jossa jokaisella on työskentelypaikka pöydän ääressä
- Luokka, jossa itsekin viihdyn


Luokan etuosaan halusin "aamupiirin", johon mahdumme kaikkien 26 oppilaan voimin yhdessä istumaan. Tällä hetkellä kaaren muodostavat matot, kalustesetä on kuitenkin toimittamassa minulle mitä pikimmin pari penkkiä, jotta saan tarvittaessa oppilaita istumaan "kahteen tasoon". Ajatuksena minulla on, että kaikki opettajajohtoinen opetus tyylillä "istu hiljaa-kuuntele-katso" tapahtuu tässä "aamupiirissä".



Yhden valkotaulun omistin kalenterille ja ajan kululle. Taululta löytyy perinteinen kalenteri, Alakoulun aarreaitan kalenterikiekko, kuukausikortit (Montessori-ideoita-kansiosta), lukujärjestys (kortit muokattu TPT:n ilmaismateriaaleista) sekä kymmenruudukot, joiden avulla laskemme koulupäiviä. Ajattelin, että 3. luokkalaisille Matikasta moneksi-kalalammikko on jo ehkä vähän turhan lapsellinen, siispä hyödynnämme kymmenruudukkoja koulupäivien laskemisessa laittamalla kymmenruudukkoon joka päivä yhden tarran (viiden voimaa käyttäen). Mielestäni oiva työkalu senkin vuoksi, että 3. luokalla VaNettaessa kymmenjärjestelmä on yksi kolmannen luokan keskeisiä asioita. 


Lukujärjestyksessä näkyy tällä hetkellä vain tunnit,
tarkoitukseni on lisätä ensin analogiset kellot
lukujärjestyksen viereen ja myöhemmin digitaali-
ajat, kunhan niiden aika opetuksessa tulee.

Oppilaiden pöydät on sijoiteltu ilmavasti ympäri luokkaa. Pöytiin mahtuu istumaan 4 tai 6 oppilasta pöydästä riippuen.



Luokan perälle ripustin kuvistöitä varten minun luokassani jo useamman vuoden olleet matonkude-pyykkinarut pyykkipoikineen. Näin kuvistöiden ripustaminen ja poisottaminen on muutaman minuutin työ. Jos minun pitäisi kiinnittää työt sinitarralla tai nuppineuloilla, jäisi moni työ ripustamatta. Siinä asiassa olen nimittäin saamaton, ellei minulla ole pyykkinarua.
Sitä paitsi mielestäni se on aika veikeän näköinen.


Yhden pöytäryhmän sain sijoitettua luokan perälle siten, että kaapit tarjoavat hieman omaa rauhaa työskentelijöille.


Open pöytä on luokan etuosassa ikkunaa vasten, apupöydäksi itselleni otin hyllykön, joka tarjoaa niin säilytystilaa kuin esineille laskutilaa.


Pöydät eräästä jenkki-blogista löytämäni idean mukaan värikoodasin pallotarroilla (192 tarraa 1€/Tiger). Värikoodien avulla voin esim. pyytää sinisellä paikalla istuvia oppilaita hakemaan ryhmälleen paperit tai päästää pinkit ensimmäisenä käsien pesulle ruokalaan lähdettäessä.
Se tuleeko oppilaille määrätyt paikat (joillekin oppitunneille) vai mennäänkö free flow-tyylillä selvinnee ensimmäisten viikkojen aikana. Mihin oppilaani kykenevät.


Koska omia pulpetteja ei ole, jokaisessa pöydässä on materiaalikippo. Sieltä löytyy lyijykynät, muutama kumi, lyijytäytekyniä, terotin ja liimapuikkoja. Ajatuksena on, että materiaalit ovat yhteisiä ja niistä yhteistuumin huolehditaan. Päivän päätteeksi ryhmä terottaa kynät seuraavaa päivää varten teräviksi ja tyhjentää terottimen.


Koska oppilailla ei ole omia pulpetteja, pitää heillä tietenkin olla säilytystilaa omille tavaroilleen. Ensisijainen säilytyspaikka omille tavaroille on luokasta löytyvä nimetty lokero. Lokeron lisäksi kaapista löytyy laatikoita, joihin voimme varastoida liikuntavarusteita, käsitöitä ym. Laatikot ovat yhteiset aina oppilasparia kohden.



Ja jos jokin moniste tai muu tavara sattuikin hukkumaan, kannattaa luokkaan sisään tullessa vilkaista olisiko "NIMETÖN"-taululla omia tavaroita. Sisään tulonurkkauksessa on vielä lokerikko, johon mahtuu tavaraa, jos on tarvis. Vielä se odottaa kuitenkin tyhjänä, mutta täytettä varmaan vuoden aikana tulee :)


Jännityksellä odotan mitä mieltä oppilaani huomenna ovat luokasta.
Onko heidänkin mielestään täällä mukava opiskella?

Mukavaa koulunaloitusta kaikille kollegoille!


12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saitpa tosi hienon tehtyä :)
Onnittelut!

Kivaa koulunalkua teille ja suurkiitos blogista. Seurailen postauksiasi suurella mielenkiinnolla, paljon olen saanut vinkkejä omaan työhöni.

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä! Kiitos siis, että jaoit kuvia luokastasi. Nuo tarrat pöydillä ovat kätevät, samoi tuo "nimetön"-piste, josta voi etsiä kadottamiaan asioita. :)

Hanna kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Työn iloa! Meillä aloitettiin jo tänään :-)

Mare kirjoitti...

Vautsi mikä muutos luokassa :)
Hyvää koulunalkua!

Sisutajaope kirjoitti...

Iloitsin juuri somistamaani luokkaa ja ihailin lattialle laittamiani mattoja, kun paikalle tuli sattumalta koulumme siivooja. "Jo on tilpehöörit tulleet paikoilleen. Ja matot. Et sitten meitä (siivoojia) yhtään ajatellut." Mielessäni ajattelin, että no kyllä minä ihan noita oppilaitani ajattelin... Mutta päätin ommella pyöreisiin mattoihin ripustuslenkit, joista saamme ne ripustettua päivän päätteeksi seinälle, niin lattian saa helpommin pyyhkäistyä. Mutta kyllä vain tuli mieleen, että miksi koulussa kaikki pitäisi ajatella vain puhtaanapidon kannalta, kun tavoitteena on kuitenkin viihtyisä, motivoiva ympäristö työskentelyyn niin oppilaille kuin opettajallekin?

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mikä luokka! Tarravinkki lähtee heti käyttöön :)

Anniina-ope kirjoitti...

Minulla on ollut aina sopimus siistijän kanssa siitä, että nostan matot koulupäivän päätteeksi pöydän päälle, joten eivät haittaa siistijän työtä. Itse myöskin ravistelen matot oppilaiden kanssa säännöllisesti ulkona.
Kannattaa olla itse aktiivinen ja sanoa huolehtivansa mattojen puistelusta, niin siistäjäkin pysyy hyvällä tuulella :)

Anonyymi kirjoitti...

Viihtyisä luokka! Mihin laitatte reput?

Anniina-ope kirjoitti...

Reput jätämme luokan ulkopuolelle naulakkoihin. Oppilaat tuovat penaalit ja kirjat/vihot aamulla kouluun tullessa lokeroihinsa. Koulun ulko-ovet ovat lukossa, joten tavaroiden pitäisi repuissa säilyä. Jos kännykkäänsä ei halua jättää reppuun, voi sen laittaa oven suussa olevaan kännykkäparkkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpä ihanalta! Kiitos, kun jaat näitä ideoita toisillekin, ja oikein mukavaa kouluvuotta!

Hanna kirjoitti...

Ihanalta näyttää! Lukuvuosi on lähes ohi, miltä tämä järjestely on tuntunut? Onko toiminut hyvin vai muutatko jotain ensi vuotta varten? Mitä oppilaat ovat tykänneet? :) Mulla on kans vastaava haaveissa ensi lukuvuodeksi, kun toivoisin luokkaan enemmän liikkumatilaa. Miten muuten olet järjestänyt koetilanteissa istumisen?

Anniina-ope kirjoitti...

Luokkahuone on toiminut mielestäni erittäin hyvin! Tuossa luokan edessä meillä on mattojen lisäksi kolme penkkiä, joihin mahtuu n. viisi pientä peppua vierekkäin, eli voimme kokoontua luokan eteen helposti kaareen istumaan kun osa istuu penkillä ja osa penkin edessä matolla.
Haasteita on asettanut A3-kokoisten maalaustöiden tekeminen, kun alustat ja maalit eivät meinaa mahtua pöydälle. Onneksi luokassa on monta, joka tykkää tehdä hommia myös kokonaan lattialla tai lattialla istuen ja penkkiä pöytänä pitäen, joten ollaan saatu kuvistunneillakin tila sovitettua ison luokan tarpeisiin.
En ole mikään innokas kokeiden pitäjä, mutta nekin ovat onnistuneet hyvin. Minulla on muutamia S2-oppilaita, jotka tarvitsevat lukuapua sanallisiin tehtäviin ja pari koepaperin stressaajaa, joten niissä muutamissa kokeissa, joita olen pitänyt noin 5 oppilasta on ollut avustajan tai erkan kanssa tekemässä koetta eri tilassa.
Syyslukukaudella oppilaat ajoittain kysyivät, koska saavat pulpetit. Nyt ovat uskoneet etteivät ikinä minun luokassani :) Luulen, että ovat ihan tyytyväisiä, pöydät antavat kuitenkin niin paljon enemmän vapautta oppilaille.
Toki ensi vuoteen pitää luokan ulkoasua jotenkin päivittää, mutta eiköhän isot linjat pysy samoina :)