Eräänä aamuna oli koulutonttu ensimmäisen luokan luokkahuonetta tuulettaessaan löytänyt hurjan hauskan kirjan, jonka nimi oli Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Koulutonttu syventyi kirjaan niin, että oppilaat melkein pääsivät yllättämään sen. Niin hiljaa olivat oppilaat hiippailleet käytävässä, ettei koulutonttu ollut kirjan seikkailuiden pyörteessä kuullut heitä lainkaan.
Ei auttanut muu kuin pujahtaa hyllyn taakse ja seurata sieltä koulupäivän kulkua. Se ei tosin koulutonttua harmittanut. Vaan eipä päässyt koulutonttu päivän päätyttyä niin vain pujahtamaan luokasta, sillä joukko tyttöjä jäi vielä koulupäivän jälkeen juttelemaan. Mistä he oikein puhuivat? Koulutonttu höristeli korviaan ja yritti ymmärtää mistä oikein puhuttiin, tyttöjen jutuissa seikkailivat Herkules, Helinä, Hali ja Huoli, mutta mitä ne oikein olivat?
Viimein koulutonttu ymmärsi, että kyseessä olivat läheisen hevostallin asukit. Tytöt olivat jo jonkin aikaa käyneet tallilla ratsastamassa ja hoitamassa hevosia. Jokaisella tuntui olevan oma suosikkinsa.
- Minä pidän eniten Herkuleksesta. Se on niin komea ja kun sillä laukkaa kentällä, niin tanner vain tömisee. Herkules on vauhdikas ja rohkea, mutta kyllä se myöskin puolustaa heikompia. Kerrankin näin kun joku toisista hevosista yritti mennä syömään Helinän kaurat, niin Herkules näykkäisi tuota hevosta ja puolusti Helinää, kertoi Hanna-tyttö.
- Minun suosikkini on kyllä Helinä, se sipsuttaa niin sirosti pienillä kavioillaa aivan kuin sirkushevonen. Se on aina niin hyvän tuulinen, eikä koskaan luimistele korviaan kenellekään. Ja voi kuinka hauska se oli kerran, kun kesken ratsastustunnin eteemme lensi perhonen. Helinä katseli silmät suurina kaunista perhosta ja yritti innoissaan loikkia kuin perhonen kukasta kukkaan, kertoi Hannele.
- Minä pidän kyllä Halista eniten, se on aina niin rauhallinen ja sitä saa aina halata. Se vain rouskuttelee karsinassa heiniään ja antaa kaikkien pienimpienkin lasten harjata ja hyväillä sitä. Se ei hermostu, vaikka joku välillä roikkuu sen harjassa. Hali on niin halattavan hellyyttävä, julisti Helmi.
- Pienen pieni Huoli-poni on minusta kaikkein ihanin! Vaikka se usein katseleekin maailmaa pitkän otsatukkansa alta päätään roikottaen, on silläkin monta uskollista ystävää tallilla. Se huolehtii niin monen murheista, että vaikka sillä olisi itsellään asiat oikein hyvin näyttää se silti usein alakuloiselta, totesi Hilma.
Viimein lähtivät tytöt kotiin ja koulutonttukin pääsi omiin puuhiinsa. Silti jäi koulutonttua mietityttämään tyttöjen kertomukset lähitallin hevosista ja kun se muisti tuntevansa tallilla asustavan tallitontun, oli koulutontun suunnitelma selvä: se lähtisi tallille! Mutta sen kuuletkin vasta seuraavassa sadussa.
Pyrin kuvailemaan tallin neljää hevosta tempperamenttijaon mukaisesti, sen verran kun minun tietämykseni riittää. Herkules oli tietenkin hevosista koleerinen (punainen), Helinä sagviininen (keltainen), Hali flegmaatikko (vihreä) ja Huoli melankolikko (sininen). Oli hauska huomata, että piirtäessämme hevosia vihkoihin ja kun jokainen sai itse valita minkä hevosen piirtäisi ja minkä värisellä riimulla, valitsivat lähes kaikki oppilaat omaa temperamenttiaan vastaavat hevoset.
Hevostarinaa ja H-kirjainta käsitellessämme poljimme myös temperamenttirunoja:
Hiljallensa jalka käy,
eipä kotiportti näy.
Kuorma toinen noudetaan,
kunnes iltaan joudetaan.
Talliin päin, talliin päin,
mennään näin, hölköttäin.
Pilttuuseen, pilttuuseen,
ruokaisaan rauhaiseen.
Yli niityn ja haan,
yli metsäisen maan.
Tulen kirmaten näin,
kotitanhutta päin.
Hei tuulispäänä kiitäen,
raudat tulta iskien.
Näin liekkiharjan temmeltie,
jo vinhoin ratsumiestä vie.
Runoistakin oppilaat hoksasivat mikä hevonen milloinkin oli liikkeellä :) Hevoskuvasta paljastuikin lopulta kirjain H. Harjoiteltuamme H-kirjaimen kirjoittamista kirjoitimme vihkoon muutamia H-kirjaimella alkavia sanoja. Motorisista harjoituksista, joilla harjoittelimme H-kirjaimen kirjainmuotoa, löydät enemmän aiemmista postituksista hakusanalla kirjainmuoto.
Seuraavana perjantaina koulutonttu oli valmistautunut matkaamaan tallille. Koulun päättyessä koulutonttu oli piiloutunut oppilaiden naulakoiden lähistölle ja kun Nenna käänsi hetkeksi selkänsä, pujahti koulutonttu piilostaan ja kiipesi Nennan reppuun, jossa se matkasi turvallisesti tallille.
Tallille saavuttuaan koulutonttu katseli ympärilleen, tallin pihassa oli useampia punaisia rakennuksia. Missähän niistä mahtaisi tallitonttu asua? Yleensä tontut rakentavat kamarinsa jonnekin korkealle, olisiko tallin ylisillä heinäkasojen takana tallitontunkin koti? Hetken aikaa etsiskeltyään koulutonttu löysikin ystävänsä keittämästä teema tallin vintillä. Tallitonttu ilahtui nähdessään ystävänsä ja tontut istuivat hyvän tovin kuulumisia vaihdelleen, teetä hörppien ja korppuja nakerrellen.
Koulutonttu pääti jäädä tallille koko viikonlopuksi tallitontun avuksi, sillä tallilla oli paljon tehtävää. Talli oli jo vanha ja vaikka seinät hohtivatkin punaisina auringon paisteessa, eivätkä kaikki seinälaudat enää olleet niin hyvässä kunnossa ja niitä olisi vaihdettava uusiin. Nikkarointi, naulausta ja nakutusta olisi luvassa. Koulutonttu ei ollut aiemmin juuri nikkaroinut, mutta oli se uteliaana seurannut useampaakin puutyötuntia koululla ja uskoi osaavansa naulata.
Lauantaiaamuna aikaisin alkoivat tontut työhön. Se oli tarkkaa työtä. eikä se ihan heti onnistunut.
Koulutonttu otti vasaran ja naulan käsiinsä. Kieli keskellä suuta se sovitti naulaa paikalleen :"Nnnnnoin, tuohon naulaan", se mutisi itsekseen ja nakutti. Uusi naula käteen ja paikan haku: "Nnnnnoin, noniin eikuin naulaamaan!" Mutta sillä kertaa ei oikein onnistunutkaan, naula meni ihan vinoon. Oli otettava kolmas naula ja asetettava se uudelleen "Nnnnnoin!" Ja nyt meni naula suoraan. Tallitonttu tuli juuri silloin katsomaan miten koulutontun nikkarointi sujui ja sitä alkoi naurattaa, kun se näki miten koulutonttu oli naulannut "Sinä se olet todellakin NNNNaulannut!"
Tarinaa kertoessani ensimmäistä kertaa minulla oli koulun puutyöluokasta löytyneet suuren suuret naulat ja halko, johon naulat löin. Kirjaimen salaisuus löytyi tällä kertaa samantien. Jokainen oppilas sai kokeilla naulaamista ja hakata yhden naulan pölliin ennen kuin "naulasimme" koulutontun naulat vihkoihin. Taustaksi tuli vaihtelun vuoksi tallin lautaseinä.
N-kirjain olikin helppo kuulla sanoista ja vihkoihin kirjoittelimme yhdessä muutamia sanoja. Muutama oppilas kirjoitti myös sanelemani lauseen.
Koulutonttu ja tallitonttu ahersivat koko viikonlopun, tallin seinään tuli monta uutta punaisena hohtavaa lautaa eivätkä enää päässeet hiiret tallin nurkista rosvoamaan hevosten kauroja. Sunnuntai-iltapäivänä koulutonttu kuitenkin yhtäkkiä havahtui ajatukseen, että seuraava päivä olisi jo maanantai eikä kouluviikko voisi alkaa ellei koulutonttu olisi koululla. Muuten olisivat taulut pyyhkimättä, luokat tuulettamatta ja monta muutakin asiaa olisi hoidettava ennen opettajien ja oppilaiden saapumista. Tytöt eivät tulisi tallille ennen kuin maanantaina koulun jälkeen, joten repussa matkustaen olisi koulutonttu koululla vasta tiistaina aamulla, eikä se käynyt päinsä.
Tallitonttu ja koulutonttu pohtivat ongelmaa, kunnes tallitonttu keksi, että tytöt menivät aina välillä, jos kenenkään vanhemmat eivät päässeet hakemaan, kotiin bussilla. Bussi pysähtyisi kävelymatkan päässä tallista ja sen kyydissä koulutonttukin pääsisi ajoissa koululle.
Koulutonttu löysi pysäki helposti ja istahti pysäkin penkille nojaten päänsä seinään. Aurinko paistoi niin mukavasti ja lämpimästi penkille, että koulutonttu sulki hetkeksi aikaa silmänsä...
Kuului pyörien rahinaa soratiellä, jarrujen kirskuntaa ja silloin joku haukahti "Vuf, vuf, sisään siitä". Kyllä ihan todella joku haukahti sisääntulo kehotuksen. Koulutonttu katsoi ihmeissään eteensä pysähtynyttä keltaista bussia, jonka kuljettajan paikalla istui täplikäs dalmatiankoira. "Vuf, vuf, tuletkos?"
Koulutonttu astui ihmeissään sisään bussiin ja katseli ympärilleen. Se ei ollutkaan mikään tavallinen bussi ensinkään. Bussin matkustamossa istui kissa, kohteliaana koulutonttu tervehti kissaa "Hyvää iltaa neiti kissa!" Mutta kissa vain tuhahti ja nosti nenäänsä hieman korkeammalle. "Minä en ole mikään kissa! Olen ylhäistä englantikaista aatelissukua ja minua kutsutaan nimellä Miss Cat", sanoi kissa ylväästi. Koulutonttu tervehti uudelleen kissaa tämän toivomalla nimellä ja sai armollisen nyökkäyksen kissalta. Koulutonttu istuutui alas ja bussi lähti liikkeelle. Kun jonkin aikaa oli ajettu alkoi kuulua ihmeellistä kiljuntaa ja jonkin aikaa kuulosteltuaan koulutonttu ymmärsi sen kuuluvan bussin katolta. Koulutonttu työnsi päänsä ulos ikkunasta ja kurkotteli nähdäkseen katolle. Ja todentotta siellä istui gorilla heilutellen banaaninkuorta. Ilmeisesti se halusi saada bussin pysähtymään ja saada lisää banaaneja. Koulutontun vilkaistessa eteenpäin, näki se bussin edessä pyrstöllään tasapainoilevan delfiinin heiluttamassa punaista lippua. Ja samassa koulutonttu tunsikin kuinka bussi alkoi hidastaa vauhtiaan. Bussienkin aivan kuten junien on näet pysähdyttävä, kun joku heiluttaa niille punaista lippua...
Sora ratisi pyörien alla, jarrut kirskuivat ja joku kysyi "Herätys herra Tonttu, aiotteko tulla kyytiin?" Koulutonttu hätkähti, hieroi silmiään ja katsoi hämmästyneenä, sillä pysäkille pysähtyneen bussin kuljettajan paikalta häntä katseli ystävällisen näköinen, siniseen virkapukuun ja koppalakkiin pukeutunut mies, eikä bussia ajanut dalmatialainen. "Ohoh, mietti koulutonttu, näinpä hassua unta!"
Niin pääsi koulutonttu turvallisesti koululle ja seuraava kouluviikko saattoi alkaa.
Jos N-kirjain olikin helppo, niin tämän kuvan salaisuuksien selvittäminen ei käytytkään kädenkäänteessä, sillä kuvaan oli kätketty useampi kuin yksi salaisuus. Bussin etuosasta löytyi tietekin B, Cat-kissan hännästä C, dalmatiankoiran päästä ja lippua huiskuttavasta delfiinistä D-kirjaimen muotoa ja olipa katolla istuvassa gorillassakin salaisuutensa G.
Vierasperäiset kirjaimet piirsimme vihkoon yhdelle sivulle ja ehtipä nopeimmat harjoitella vihkoihinhsa kirjainmuotojakin sivun täydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti