torstai 28. elokuuta 2014

Tonttu löytää pussista - I


Päivät koulutonttu vietti yleensä koulun vintillä, omassa asunnossaan. Koululaisten ei kuulunut tietää tontun olemassa olosta mitään. Mutta kyllähän he tiesivät, sillä koulutontun tapana oli autella erilaisissa asioissa ja ilahduttaa opettajia. Tontut ovat kuitenkin pieniä ja arkoja, eivätkä yleensä näyttäydy ihmisille. Sen takia tontusta oli parempi viettää päivät omassa iki-ihanassa asunnossaan vintillä.
Illan tullen tonttu tassutteli alas, kierteli luokkahuoneessa, ihmetteli mitä kummaa lapset olivat vihkoihinsa oppitunneilla tehneet ja ilahdutti itseään soittamalla huilua tai pianoa. Ensimmäisestä luokasta tonttu oli edellisenä päivänä löytänyt ihanan kirjan, se kertoi ihmeellisistä seikkailuista. Tonttu istui kirjahyllyn päällä ja luki ihmeellisiä seikkailuja kirjastaan kun se yhtäkkiä kuuli itkuista ininää: ”i-i-iiii i-i-iiii”.
Tonttu katseli hämmästyneenä ympärilleen, mutta luokassa ei ollut ketään. Mistä ihmeestä tuo ääni kuului? Mitään ei näkynyt, mutta silti selkeästi kuului ”i-i-iii, i-iii-i-iiii”. Mistä ääni mahtoi kuulua? (Pohditaan lasten kanssa mikä voisi pitää sellaista ääntä ja mistä ääni tulee)
Lopulta tonttu äkkäsi jonkun ihan pienen inisevän otuksen pyörivän ikkunan edessä. Tonttu astui lähemmäs ikkunaa ja huomasi, että ininää piti pienen pieni itikka. Itikka inisi itkuisesti ja viimein tonttu ymmärsi itkuisen itikan ininästä, että itikka oli iltapäivällä lentänyt ikkunasta sisään kurkistamaan koululuokkaa, kun ikkuna oli avattu tuuletusta varten. Opettaja oli kotiin lähtiessään laittanut ikkunan kiinni itikan sitä huomaamatta, eikä itikka päässyt kotiin. Siksi itikkaa nyt itketti.
Tonttu kurotti kätensä kohti ikkunanhakaa ja avasi itikalle ikkunan. Iloinen itikka inisi tontulle kiitoksensa lentäessään ulos ikkunasta. Tonttu tuli iloiseksi, kun se oli auttanut pulaan joutunutta itikkaa. Hymyillen tonttu sulki ikkunan ja istahti ikkunan ääreen katselemaan ilta-aurinkoa, joka laski ikkunan takana. Tonttu vaipui mietteisiinsä, se muisteli omaa kouluaikaansa, johon siihenkin liittyi itikka. Opettaja oli opettanut tonttulapsille itikka-leikin, joka oli oppilaista tavattoman hauska.

"Oli kerran itikka, jolla oli rättisitikka. Ja sen sitikan takapenkillä, oli itikka iltalenkillä."


Oppilaiden kuultua sadun koulutontusta ja itikasta kahteen kertaan piirsimme kuvan sadun keskeisimmästä tapahtumasta: Koulutonttu avaa ikkunan ja päästää itkuisen ja inisevän itikan ulos, joka iloisesti inisten katoaa iltaan.



Kolmantena päivänä koulutonttu oli jälleen jättänyt meille pussin, jota sai tunnustella. Nyt pussissa oli jo aiemmin oppimamme A-kirjain sekä I-kirjain. Ja niin meille selvisi piirtämämme kuvan salaisuus.


I-kirjaimen suoraan muotoon tutustuimme muotoilemalla mehiläisvahasta I-kirjaimia. Jokainen teki omanlaisensa i:n, oli pitkiä ja kapeita, lyhyitä ja paksuja. Kaikki kuitenkin selvästi I-kirjaimia. Harjoittelimme i ja ii tavujen erottamista siten, että minä sanoin i tai ii ja oppilaat näyttivät penkki parinsa kanssa minulle joko yksittäisiä i-tavuja tai laittoivat i-kirjaimensa yhteen muodostaen ii-tavun. Lopuksi keräsimme i-kirjaimet luokan eteen penkin reunalle ja luimme yhdessä koko rivin useampaan kertaan.

"Ii, i, i, ii, ii, i, ii, ii.."

Kun I-kirjaimen muotoon ja äänteeseen oli perusteellisesti tutustuttu, piirsivät oppilaat vihkoonsa ison I-kirjaimen. Läksyksi oppilaat saivat keksiä kotona vähintään 5 i-kirjaimella alkavaa sanaa.


Neljäs päivä I-kirjainta opiskellessa alkoi pihalla itikan metsästys-leikillä (tunnetaan myös nimellä hirven metsästys). Oppilaat olivat suorakaiteen muotoisen leikkialueen päässä, kuullessaan i-alkuisen sanan oppilaat juoksivat alueen toiseen päähän. Kentän laidalla olevat "jo-metsästetyt-leikkijät" yrittävät osua pallolla ohi juokseviin leikkijöihin. Osuman saaneet leikkijät tulevat laidalle metsästäjiksi. Lisäksi leikimme hippaa, jossa jääneet pelastuivat kertomalla opettajalle i-kirjaimella alkavan sanan.

Luokassa kirjoitimme taululle oppilaiden keksimiä i-kirjaimella alkavia sanoja. Tässä tehtävässä nälkä kasvaa selvästi syödessä, jälleen kerran :) Oppilailla oli tällä kertaa sanoja vieläkin enemmän kuin a-kirjainta opetellessa. Luultavasti ensi kerralla vieläkin enemmän.. pitää varmaan opetella pienempi taulukäsiala..


Omaan vihkoonsa oppilaat kirjoittivat jälleen tarinan kannalta keskeisimmät sanat eli ITIKKA, IKKUNA ja ILTA. Lisäksi oppilaat saivat kirjoittaa ja piirtää itse valitsemiaan i-sanoja.




Viimeistelimme i-kirjaimen opiskelun alias-peliin. Korteissa oli kuva ja sana, joita oppilaat selittivät toisilleen. Korteissa oli i-kirjaimella alkavia sanoja, lukuunottamatta yhtä käenmunaa, jonka löytäminen oli oppilaiden tehtävänä pelin lopuksi.



------------------
Jos haluat lukea koko tähän mennessä julkaistun jatkokertomuksen koulutontun kirjainseikkailuista se löytyy täältä.





1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Melkoinen koulutonttu ja tapahtumaa riittää tontun tarinoissa.