perjantai 8. elokuuta 2014

Steinerkoulun 1. luokka / luokkahuone sightseeing


Kuluvana lukuvuonna toimin 1. luokan opettajana steinerkoulussa. Steinerkoulu on minulle uusi työympäristö, viime vuonna kouluun tuli tutustuttua steinerpedagogiikan perusopintoja suorittaessani ja nyt tutustuminen jatkuu sisältä käsin ekaluokan opettajana toimien.


Steinerkoululla seinissä on väriä, mikä on minun makuuni. Viime vuonna tuskailin monta kertaa oppilastöitä valokuvatessani koulun ruskeaksi maalattuja seiniä, teki mieli photoshopata aina seinä edes valkoisiksi ;-) Tänä vuonna väriä sen sijaan riittää. Seuraavaksi esittelen, miltä luokkahuoneeni näyttää tänä vuonna. Viime vuoteen verrattuna sen on aika rajusti riisutumpi versio siitä, mitä tekisin jos saisin vapaat kädet, steinerpedagogiikka kuitenkin luonnollisesti sitoo minut tänä vuonna toimimaan sen mukaisesti.


Steinerkoulussa 1. luokka on aina samassa tilassa, 2. luokka aina samassa tilassa jne. Eli joka vuosi lapset saavat uuden luokkahuoneen ja luokanopettaja tietenkin myös, sillä steinerkoulussa tavoite on, että sama luokanopettaja seuraa luokkaa 1. luokalta 8. luokalle asti. Opettajalle tämä tarkoittaa vuosittaista muuttoa, mikä rajoittaa osaltaan luokassa säilytettävän tavaran määrää samoin kuin vähäiset säilytystilat. Omassa luokassani ei esimerkiksi ole lainkaan kaappeja, joihin saisi ovien taakse tavaraa "piiloon". Siispä, luokan on oltava siistinä AINA!

1. luokan väri on vaaleanpunainen, mikä näkyy niin seinien, verhojen kuin pöytäliinojen värityksessä. Jokainen luokka on Steinerin oppien mukaan tietyn värien, kolmas luokka on esimerkiksi persikankukan värinen.

Steinerkouluissa toteutetaan alkuopetuksessa 1.-2. luokilla ns. penkkipedagogiikkaa, mikä tarkoittaa ettei luokassa ole pulpetteja, ainoastaan penkit. Penkit muuntuvat tarpeen mukaan moneen. Niiden päällä voidaan istua, mutta niitä voidaan käyttää myös pöytänä siten, että lapsi istuu penkin takana tyynyllä. Itse ihastuin penkkipedagogiikkaan heti ensimmäisen kerran siitä muutamia vuosia sitten kuultuani, mutta ajattelin sen olevan liian raju veto peruskoulun puolella. Nyt liikkuvan koulun myötä tämä voisi onnistua peruskoulussakin, toimiihan moni luokka jo ilman pulpettaja tai istuu jumppapalloilla. Penkit mahdollistavat tilan monipuolisen käytön ja ne voidaan tarvittaessa kasata takaseinällä olevien hyllyen alle pinoon, jolloin koko lattiatila vapautuu toiminnalle.


Luokan kalustukseen kuuluvat siis oppilaiden penkit, joissa istuvat pareittain sekä matot. 


Taulun viereen olen sijoittanut kalenterin, jonka ompelin kesällä. Punainen istuu hyvin luokan väreihin. Taululle merkitään oppilaiden kanssa viikonpäivä sekä päivämäärä. 


Jo viime vuonna käytössä olleen nimetön kyltin otin käyttöön myös tänä vuonna, se oli erittäin kätevä lattialta löytyvien nimettömien esineiden kanssa. Oven viereen kiinnitetyltä kyltiltä löytyy omat tavarat varmasti, ohi kulkiessa.


Koska luokassa ei ole pulpetteja, tarvitsevat oppilaat muunlaiset tilat tavaroilleen. Luokan takaseinään kiinnitettyyn isoon hyllykköön on jokaiselle oppilaalle nimetty oma lokero, jossa oppilas säilyttää penaalia ja vihkoja. Kirjojahan steinerkoulussa ei käytetä varsinkaan pienten oppilaiden kanssa. Lisäksi hyllykön yläpuolella on jokaiselle nimetty laatikko, jossa olisi tarkoitus säilyttää keskeneräisiä käsitöitä.


Hyllykön toiseen päähän olen varannut tilaa omille, lähinnä matematiikan opetusvälineille. Lisäksi olen hyllykön alahyllyt ovat ns. hiljaisuushyllyjä. Hiljaisuushyllyiltä löytyy työnsä valmiiksi saaneille oppilaille puuhaa odotushetkiksi. Esittelen hiljaisuushyllyn tehtävät erillisessä postauksessa. Hiljaisia hetkiä varten toin luokkaan myös kuvakirjoja luettavaksi.


Opettajan pöytä sijaitsee perinteiseen malliin luokan etuosassa, pyötä on melko raskastekoinen, pitää katsella olisiko sille vaihtoehtoja.. 


Verhotangon päällä opettajanpöydän yläpuolella luokkaa tarkkailee koulutonttu, joka on hyvinkin tuttu hahmo ainakin meidän koulussamme. Koulutonttu saattaa käydä yön aikana auttamassa oppilasta esimerkiksi vaikeassa käsityössä tai ilahduttaa opettajaa ja luokkaa kukilla… Minä olen myös luonut tulevan vuoden kirjaintenopiskeluun kehyskertomuksen, jonka päähenkilönä on koulutonttu. 


Mukava yksityiskohta steinerkoulun luokissa on myös tauluverhot. Opettaja voi etukäteen valmistella kertomukseen liittyvän kuvan tms. taululle piiloon ja paljastaa vasta tietyllä hetkellä mitä verhon takana on. Tauluverhoihin en ole Suomessa muualla törmännyt kuin steinerkouluissa, mutta Varga-Nemenyi-meneltelmän koulutuksissa olen ymmärtänyt, että esim. Unkarissa tauluverhot kuuluvat luokkien perusvarustukseen. Ne ovat mielestäni kätevät!


Koska olen laiska ripustamaan sinitarralla oppilastöitä seinille ja sinitarrasta jää helposti karkeapintaiseen seinään jälkiä, päädyin tänäkin vuonna laittamaan luokan seinälle narun ja pyykkipojat, joiden avulla työt on helppo nopeasti ripustaa näkösälle.


Keskeinen elementti steinerluokassa on myös vuodenaikapöytä, meidän koulussamme leveitä ikkunalautoja hyödyntäen on vuodenaikaikkunoita jokaisessa luokassa. Värjättyjä silkkejä ja luonnonmateriaaleja hyödyntäen ikkunalaudalle rakennetaan maisema, joka elää vuodenaikojen vaihtuessa. Nyt tavoittelin mahdollisimman kesäistä tunnelmaa, sillä ulkonakin on vielä täällä napapiirillä lähdes kolmekymmentä astetta lämmintä. Pieniä yksityiskohtia on tarkoitus lisätä maisemaan pikku hiljaa ja myös oppilaat pääsevät osallistumaan vuodenaikaikkunan rakentamiseen esimerkiksi tuomalla metsästä löytämiään kiviä, keppejä jne. luokkaan.


Vanhasta linnunpöntöstä tein metsätontun mökin vuodenaikaikkunaan. Pöntön sisällä maljakossa on tuoreita koivunoksia tuomassa eloa ikkunaan.


Syksyn tullen maisema saa ruskan värejä ja talven tullen muuttuu valkoiseksi. Vuodenaikaikkuna tulee varmasti vielä elämään paljonkin, tämä oli ensimmäinen hahmotelmani. Kuvia lisäilen varmasti vuoden mittaan. Viime vuonna luokassani oli seinällä paperista tehty iso puu, johon oppilaiden kanssa teimme ensin vihreitä ja sitten ruskan lehtiä. Puu eli samaan tapaan vuodenaikojen rytmissä kuin steinerkoulun vuodenaikaikkuna. Vuodenaikaikkunan rakentamisen ja tarkastelun myötä monet yltin aiheet tulevat luontevasti käsiteltyä.


Tällaisessa luokassa olisi tarkoitus tämä vuosi opiskella :)






4 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Hyvää alkavaa lukuvuota Opelle!

Kia kirjoitti...

Hauskalta ja erilaiselta näyttää. Minun työsähköpostini salasana on valitettavasti vanhentunut, enkä täältä äippälomaltakäsin saa uutta. :( ne ateljee-matskut ovat minulla siellä postissa, eikä täällö kotikoneella kuten luulin. :(

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen vaaleanpunainen luokkahuone ei pulpetteja eikä koulutuoleja!
Pyykkipojat narulla hyvä idea!
Hyvää alkavaa lukuvuotta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogisi on aivan huippu!