maanantai 6. tammikuuta 2014

Y niin kuin ystävä

Y niin kuin ystävä teema-jakso sisältää äidinkielen, uskonnon, kuvaamataidon ja KiVa-koulun aiheita.

1.-2. oppitunti / teemaan tutustuminen

Ossi ja Ansa tarpoivat lumisessa metsässä, ystävykset olivat matkalla Uunon luokse kylään. Yht´äkkiä Ossi höristi korviaan: "Kuulitko Ansa?" Ansa havahtui mietteissään ja höristi myös korviaan. Sekin kuuli saman pienen ynisevän äänen "yy-yy-yy". Ossi ja Ansa lähtivät tarpomaan kohti ääntä, heidän lähestyessään suurta kuusta ääni voimistui, joku selvästi itki "yyyy-yhyyyy-yyyy". 
Kukahan kuusen alla mahtaa olla?


"Hei, mikä sinulla on? Voimmeko me auttaa sinua?", korotti Ossi ääntään. Kuusen alta vastasi pieni nyyhkyttävä ääni: "Y-yy, Niilo vain y-yyy." Pian selvisi, että Niilo oli loukannut lentopoimunsa eikä päässyt liikkeelle, lentopoimu oli verinen ja riekaleinen. Ansa ja Ossi miettivät hetken ja päättivät, että Niilo olisi parasta viedä Uunon luokse. Uuno kyllä osaisi auttaa Niiloa.
Mitähän Niilolle on sattunut? Onko Niilo joutunut tappeluun?
Uuno näki ikkunasta Ansan ja Ossin jotka taluttivat välissään hoipertelevaa Niiloa. Uuno ryntäsi pihalle, nosti Niilon syliinsä ja kantoi sisälle. Uuno sitoi Niilon haavat ja lopulta auttoi tämän talonsa vintille nukkumaan. Niilo tarvitsisi unta ja lepoa parantuakseen. 
Vielä ennen nukahtamistaan Niilo raotti silmäluomiaan ja sanoi: "Kiitos, te olette oikeita y…" mutta siihen Niilo nukahtikin ja lause jäi kesken.



Mitä Niilo oli sanomaisillaan Ansalle, Ossille ja Uunolle?
Milloin sinä olet auttanut ystävää ja ollut hyvä ystävä?

Kun me kaikki toimimme kuten hyvä ystävä ja toimimme yhdessä eli puhallamme yhteen hiileen, onnistuu kaikki asiat koulussa paremmin ja kaikilla on mukavaa olla yhdessä. Kokeillaan kuinka me osaamme toimia yhdessä!

Yhteistyöhön kannustavia leikkejä ovat esimerkiksi:
- Solmu: tehdään piiri, käsistä pitäen tehdään solmu, jonka aiemmin valitut solmunselvittäjät aukaisevat. Solmu aukeaa, jos toimimme yhdessä ja saamiemme ohjeiden mukaan.
- Vesilasin kuljetus lankulla: oppilaat saavat lankun jolle on asetettu täysi vesimuki. Oppilaiden tehtävänä on kuljettaa lankku ja vesilasi sovittu matka ilman että vesi läikkyy. Kaikilla on ote laudasta. (Vaihtoehtoisesti voidaan laskea maahan karttakeppi, jota kaikki tukevat sormellaan, ks. KiVa-koulumateriaali.)

Yhdessä meillä kaikilla on mukavaa, mutta mitä jos sinua ei huolittaisikaan mukaan. Opettaja valitsee luokasta 2-4 oppilasta (mieti ketkä selviytyvät tehtävästä!), jotka menevät oven taakse. Ulkopuolella olevat oppilaat saavat ohjeekseen sisään tullessaan etsiä itselleen leikkikaveri seuraavalle välitunnille, kannattaa kysellä mahdollisimman monelta! Luokassa olevat oppilaat sen sijaan saavat ohjeeksi jutella keskenään, kuiskutella ja kääntää selkänsä ja olla huomioimatta leikkikaverin kyselijöitä. Muutaman minuutin kuluttua opettaja keskeyttää tilanteen ja kysyy, miltä leikkikaverin etsijöistä tuntuu jos heihin suhtaudutaan kuten muut ovat suhtautuneet? Entä miltä tuntuu torjua kaveri?
Palautetaan kaverin etsijät oven ulkopuolelle, he saavat uudestaan saman ohjeen. Luokassa sisällä olevat oppilaat saavat nyt ohjeeksi toimia kuin erittäin hyvä ystävä, kutsua leikkikaverin etsijä mukaan leikkiin.
Keskustellaan ja vertaillaan miltä tuntui, kun leikkiin otettiin avosylin mukaan? Kerrataan samalla koulun sääntöjä siitä, ettei ketään saa jättää yksin.

Jatketaan keskustelua siitä, miten olemme hyviä ystäviä ja miten voimme auttaa arempaa oppilasta olemaan mukana ja osana ryhmää. KiVa-koulumateriaaleista löytyy aiheeseen liittyviä tilannekuvia.


Ystävyys on yhteistä työtä,
kumpikin antaa ja saa.
Ystävyys on yhteistä työtä,
Jumalan antamaa.

Käsi toisen käteen tarttuu,
hyvät sanat vaihdetaan.
Ilo kasvaa, aika varttuu,
nyt jo toimimaan.

Ystävyys on yhteistä työtä,
kumpikin antaa ja saa.
Ystävyys on yhteistä työtä,
Jumalan antamaa.

Kavereita kaikkialla,
löydät läheisyyttä myös. 
Mukaan porukkaan voit tulla,
aloita jo työs.

Ystävyys on yhteistä työtä…

Rakennetaan uusi silta,
halki koko maailman.
Täältä Suomen tanhuvilta
maahan Afrikan.

Ystävyys on yhteistä työtä…
(Jukka Salminen)

Opetellaan laulamaan ja leikkimään Jukka Salmisen laulu Ystävyys on yhteistä työtä. Laulun ensimmäisessä säkeistössä leikkijät ottavat toisiaan kädestä kiinni ja heiluttavat käsiään. Toisessa säkeistössä löydetään läheisyyttä ottamalla kaveri käsikynkkään. Kolmannessa säkeistössä otetaan taas käsistä kiinni ja nostetaan kädet ylös sillaksi.



Laulun päätyttyä opettaja pyytää oppilaita vielä nostamaan kädet ylös sillaksi. Miltä kirjaimelta näytät tässä asennossa? Mikä on ystävän kirjain? Mikä on sen äänne?
Käydään taululla läpi yhdessä y-kirjaimen kirjoittaminen ja samalla lihotetaan y-kirjainta erilaisiksi tavuiksi. Tunnin lopuksi oppilaat harjoittelevat y-kirjaimen kirjoittamista ja opettaja luetuttaa y-tavuja yhdellä ryhmällä kerrallaan.


3. oppitunti / Mitä ystävä tekee? / ATK

Oppilaat pohtivat mitä kaikkea oikea ystävä tekee ja mitä ystävä ei tee. Oppilaat kirjoittavat tietokoneella lauseita:
Ystävä…
Ystävä ei…
Mikäli aikaa jää, oppilaat kuvittavat kirjoittamansa lauseet.




Samalla valmistellaan seuraavan päivän y-askartelua tekemällä perunamarmoroinnilla (perunajauhokiisseli, johon sinistä ja vihreää pulloväriä päälle) maapallo. Opettaja ohjaa oppilaiden kirjoittamista ja muutama oppilas kerrallaan käy marmoroimassa paperinsa avustajan kanssa.



4. oppitunti / Ryhmään mukaan ottaminen

Aloitetaan laulamalla Ystävyys on yhteistä työtä.

Palautetaan mieleen edellisenä päivänä käydyt keskustelut siitä miltä tuntui jäädä ulkopuolelle, entä miltä tuntui kun sinut haluttiin mukaan leikkiin? Pohditaan myös sitä, miten itse voit vaikuttaa siihen, että sinut halutaan leikkiin mukaan.

Keskustelua voi pohjustaa KiVa-koulu materiaaleista (s. 85) löytyvällä tilanne kuvauksilla:

Mikko, Matias ja muutama muu oppilas pelaavat välitunnilla jalkapalloa. Patekin haluaisi mukaan. Hän katselee peliä hiukan aikaa kentän laidalta ja juoksee sitten pallon perään yrittäen potkaista sitä maaliin.

Millä tavalla Pate toimi? Mitä hän teki hyvin? Mitä hän olisi voinut tehdä paremmin? Olisiko joku muu pelaajista voinut tehdä paremmin?

Joukko oppilaita hyppää nauraen narua pihalla. Laura istuu yksin sivummalla vilkuille välillä muiden tekemistä. Hänestäkin naruhyppely olisi mukavaa.

Millä eri tavoin Laurakin voisi päästä leikkiin mukaan?

Kirjoitetaan yhdessä tarina siitä, kuinka luokkana voimme olla hyviä ystäviä ja ottaa esimerkiksi uusi oppilas vastaan vieraanvaraisesti. Opettaja kirjoittaa tarinaa tietokoneella ja teksti näkyy videotykin kautta koko ajan oppilaille, joiden kerronnan mukaan opettaja kirjoittaa tarinaa eteenpäin. Kaikki osallistuvat! Kursivoitu teksti on opettajan kirjoittama tarinan alku, loppu on oppilaiden tuotosta.

On ihan tavallinen keskiviikkoaamu, koulu on jo alkanut ja oppilaat istuvat luokassa tekemässä tehtäviää. Yht´äkkiä ovelle koputetaan ja rehtori astuu luokkaan perässään tuntematon poika. "Tässä on Matti, hän on teidän luokkanne uusi oppilas." Kaikki oppilaat vilkaisevat hämmästyneinä toisiinsa, kukaan ei tiennyt että luokalle olisi tulossa uusi oppilas. Edellisenä päivänä oli luokassa juteltu siitä, kuinka ollaan oikeita ystäviä ja miten ryhmään pääsee mukaan. Nämä asiat pyörivät jokaisen päässä ja Aleksi sanoi: ”Hei, tuutko mun viereen istumaan?”

Miten tarina jatkuu? Käydään läpi koko koulu päivä ja mietitään miten olisimme vieraanvarainen luokka, johon uuden oppilaan on helppo tulla mukaan. Tavoitteena on, että jokainen luokan oppilas saa omat vuorosanansa kertomukseen.

-       Kiitos, vastasi Matti ja meni istumaan Aleksin viereen.
Kun oli aika lähteä välitunnille. Valtteri ja Niko aikoivat pelata jääkiekkoa välitunnilla ja Valtteri sanoi:
-       Tuletko Matti pelaamaan meidän kanssamme jääkiekkoa?
Matti hymyili ja nyökkäsi pojille: ”Kyllä, tulen pelaamaan.” Matille tuli hyvä mieli, kun hän sai pelata poikien kanssa.
Välitunnin jälkeen luokalla oli ylttiä ja aiheena oli lehmät. Opettaja käski oppilaita tekemään ryhmiä, joissa tunnin aikana työskenneltäisiin. Oskari halusi olla samassa ryhmässä Nikon kanssa, mutta sitten Oskari vilkaisi Mattia ja huomasi, ettei hänellä ole ryhmää.
-       Voisitko sinä Matti tulla meidän ryhmään?, kysyi Oskari.
Ja niin pojat opiskelivat ahkerasti tunnin aikana ja Matilla oli hyvä mieli, kun hänellä oli kavereita.
Seuraavaksi oli vuorossa ruokailu. Oppilaat lähtivät ruokalaan ja Matti seurasi perässä. Ekaluokkalaiset osasivat järjestäytyä ruokajonoon, mutta Matti ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä ja mistä saisi ruokaa. Onneksi Miro huomasi, ettei Matti tiennyt miten pitäisi toimia ja neuvoi Mattia toimimaan ruokalassa. Ja Oona pyysi Mattia tulemaan hänen viereensä istumaan. ”Onko teillä lampaita?” kyselivät Oona ja Miro kiinnostuneina.
Ruokailun jälkeisellä välitunnilla Matti juoksi poikien mukaan pelaamaan jääkiekkoa. Pelissä Matti kuitenkin kaatui, satutti polvensa ja häntä itketti. Rasmus riensi lohduttamaan Mattia. Myös Peppi tuli auttamaan Mattia ja vei hänet terveydenhoitajan luokse laastaroitavaksi
-       Kiitos avusta, gracias! sanoi Matti.

Päivä meni nopeasti ja Matilla oli todella mukavaa uudessa koulussa, koska häntä autettiin, hänen kanssaan leikittiin ja pelattiin. Kaikki luokan oppilaat olivat kilttejä ja hyviä ystäviä. Sen pituinen se.

Lopuksi luetaan valmis kertomus ja korjataan, jos oppilaat huomaavat tekstissä jotain epäkohtia.

5.-6. oppitunti / y-kirjaimen opiskelu & pistetyöskentely & aakkosaskartelu

Seuraavat oppitunnit käsitellään y-kirjainta oppilaille tuttuun tapaan pistetyöskentelynä. Käytössä seuraavat pisteet:

  • lukeminen (Erityisopettaja tai luokanopettaja ohjaa lukemista.)
  • muovailu ja y-kirjaimen kirjoittaminen (Oppilas muovailee ensin muovailuvahasta ison ja pienen Y:n viivastoon. Tekemänsä mallin mukaisesti oppilas harjoittelee y:n kirjoittamista lyijykynällä viivastoon.)
  • piirtäminen (Oppilas kuvittaa edellisenä päivänä kirjoittamansa ystävä-lauseet.)
  • parisanelussa (Oppilaat sanelevat toisilleen opettajan antamalta sanalistalta sanoja, sanat kirjoitetaan pienelle liitutaululle.)
  • y-askartelu (Oppilas leikkaa perunamarmoroidusta paperistaan ympyrän, joka esittää maapalloa. Haitaritaittelusta syntyvästä y-jonosta tulee laulusta tuttu maailman halki rakennettu silta.)








2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi kun pääsisi taas kouluun. Kirjaimen opettelun mukana yksi elämän tärkeimmistä asioista. :)

Mare kirjoitti...

Kato vaan, Tupukin kävi täällä :D