torstai 6. syyskuuta 2012

Kasvikset-teema

Tämä viikko on työskennelty kasvis-teeman ympärillä.

Teema alkoi maanantaina ja oppilaat listasivat vihkoihinsa kasvimaan ja puutarhan satoa, seuraavaksi vihkoihin saadut kasvikset luokiteltiin:
- vihannekset
- juurekset
- hedelmät
- marjat
Luokittelua on tullut syksyn aikana harjoiteltua sen verran paljon, että tämä sujui helposti.

Keskiviikkona retkeilimme erään oppilaan kasvimaalla ja oppilaat tutkivat kasvimaan kasveja, luokittelivat niitä ja harjoittelivat perunannostoa. Lopuksi ystävällinen kasvimaan omistaja tarjoili meille puutarhan marjoista tehtyä mehua ja keksiä. Samalla tuli liikuntaa, kun matkoihin meni kävellen yhteensä n. 45min.

Torstaina kasvisteema jatkui, olimme alkuopettajien kanssa yhdessä suunnitelleet 1.-2. luokille pistetyöskentelyn kasvis-teemaan liittyen. Oppilaat työskentelivät 5 oppilaan ryhmissä. Pistetyöskentelyyn käytettiin aikaa 2 oppituntia.
Pistetyöskentelyn pisteet:
- maistelu ja tunnistus
- ristikko ja kuvasta tunnistaminen
- musiikki
- perunamarmorointi
- kasvis-muistipeli
- vihannes-alias


1. Maistelupisteellä oppilailla oli maistettavana 9 erilaista vihannesta. Raaka peruna osoittautui kaikkein hankalimmaksi tunnistaa, muuten tunnistaminen sujui hyvin, vaikka lantut ja nauriit menivätkin monelta sekaisin.


2. Ristikkopisteellä oppilaat tunnistivat vihanneksia kuvasta ja kirjoittivat vastaukset ristikkoon.


3. Perunamarmorointi-pisteellä oppilaat marmoroivat paperia isänpäiväkortteja varten. 


Perunajauhosta ja vedestä keitettyyn jäähdytettyyn kiisselin laitettiin pinnalle pullovärejä ja hieman sekoiteltiin, lopputuloksena oli melkoisen vahvoja värejä. Isänpäivä-korttien teema voisi olla vaikka revontulet...


Marmorointi-pisteellä oli nopeimmille tarjolla myös perinteisiä värityskuvia.


4. Alias-pisteellä oppilaat selittivät vihanneksiin ja puutarhaan liittyviä sanoja.


5. Muistipelipisteellä pelattiin muistipelejä. Helpommassa versiossa parit löytyivät samoista kuvista, vaikeammassa piti yhdistää kuva ja vihanneksen nimi.



6. Musiikkipisteellä oppilaat harjoittelivat Vihanneslaulua kellarin pimeässä nurkassa nukkuvasta pikku-lantusta. Myös Popsi popsi porkkanaa-laulu tuli tutuksi.

Pistetyöskentely toimi kokonaisuutena ja sisälsi sen verran erilaisia ja mielenkiintoisia tehtäviä, että oppilaat jaksoivat hyvin keskittyä työskentelyyn kahden tunnin ajan.



3 kommenttia:

Marjutti kirjoitti...

Hieno toteutus! Löysin juuri blogisi ja lukaisin kertalla kaikki. Tulipa energinen ja iloinen olo!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja ideoita! Mistä olet muuten hankkinut nuo kuvat kasviksista, joita käytitte muistipelissä ja ristikkopisteellä? Hyvän näköisiä.

Anniina-ope kirjoitti...

Hei, ne ovat muistaakseni Jäjillä1-opettajanoppaasta.