lauantai 1. syyskuuta 2012

Kymmenjärjestelmävälineet

Koska koulu on köyhä, eikä kymmenjärjestelmävälineitä ole kuin muutama hassu setti eivätkä nekään riitä koko pienelle luokalleni, askartelimme itse kymmenjärjestelmävälineet. Alunperin oli tarkoitus pistää vanhemmat vanhempainillassa askartelemaan, mutta unohdin sen kaiken kiireen keskellä..

Koululta löytyi askarteluun tarkoitettuja pikkutikkuja, joita käytimme hyväksemme. Sattumalta löysin kaapista myös jonkun verran värillisiä tikkuja, joten nipuista tuli iloisen värisiä. Jokainen oppilas teki itselleen kymmenen nippua, jokaisessa nipussa oli 5 värillistä ja 5 puunväristä tikkua. Lisäksi oppilailla oli ykkösiä varten 20 irtotikkua. Kuminauhojen laitto nippujen ympärille onnistui 2. luokkalaisilta odottamattoman hyvin, muutamille oppilaille piti nippuja kiristää ja pyöräyttää kuminauha vielä kerran ympäri, mutta muuten oppilaat selviytyivät hommasta hyvin itse.


Välineillä alettiin heti harjoitella lukujen muodostamista, eikä kenenkään tarvinnut repiä nippuja auki varmistaakseen, että niissä varmasti on kymmenen, kun ne itse oli juuri laskettu :) Tikkunippujen lisäksi oppilaat saivat matikkalaatikkoonsa paikkapohjan, joka oli kopioitu Varganemenyi yhdistyksen Matematiikkaa 2a-opettajanoppaasta. Seuraavana päivänä aloitettiin isoilla luvuilla laskeminen välineiden avulla. Hauska oli huomata, että ne hieman heikommat oppilaat, jotka tarvitsevat välineitä laskemisen avuksi olivat hyvin näppäriä alusta asti välineiden käytössä. Sen sijaan ne taitavat laskijat, jotka olisivat hieman pähkäilemällä saaneet laskut laskettua ilman välineitäkin, kompastelivat välineiden käytössä ja joutuivat miettimään miten niitä käytetään..

1 kommentti:

Ulpukka kirjoitti...

Hyvä ja edullinen idea! Tikut tekevät kympistä konkreettisen "kymppinipun", mitä kymppi onkin. Montessorivälineissä on sama idea, mutta tässä on kyllä hyvä edullinen idea! Laitanpa omien kakkosten kanssa askarteluun. Tuhattaiturin mukana tulee kyllä välineitä, mutta pienet pahviset paperisilput ovat hankalia käsitellä ja katoavat helposti. Kiitos jakamisesta!