Syksyn alussa olin melko skeptinen lueskellessani koulumme opetussuunnitelmaa, johon ensimmäiselle luokalle on käsityön sisältöihin kirjattu kahdella puikolla neulominen. Perusteena aikaiselle neulomisen aloittamiselle on, ettei ekaluokkalainen ole vielä niin vahvasti oikea/vasenkätinen toisin kuin vanhempi oppilas. Kahdella puikolla neulemisella halutaan kehittää molempien käsien näppäryyttä, ennen yksikätiseen toimintaan kuten virkkaamiseen siirtymistä. Mielestäni ihan hyvä perustelu, silti jännitti mitä tästä oikein tulee. Peruskoulussa olen opettanut neulomista 4. luokkalaisille ja aina se on ollut yhtä tuskaa. Mutta rohkeasti kohti haasteita lähdin ja oppilaani yllättivät minut täysin..
Neuleprojektin aloitimme syysloman jälkeen valmistamalla jokaiselle omat neulepuikot. Sopivat puikot sahattiin 5mm pyöreästä rimasta. Riman päät terotettiin ja puikot hiottiin. Puikkojen päihin liimattiin puuhelmet.
Lopuksi jokainen sai maalata valitsemallaan värillä puikkojen puuhelmet. Maalaamisen käytimme nestemäisiä vesivärejä.
Ja sitten alkoikin varsinainen työ. Ensin opeteltiin luomaan silmukat ja sen jälkeen itse neulonta tekniikka. Apuna neulomisessa toimi loru, joka muistuttaa oppilaita työvaiheista:
Paimenpoika pikkuinen läpi portin kulkee,
noutaa lampaan jokaisen,
vielä portin sulkee.
Ensimmäisen luokan varsinainen neuletyö tulee olemaan huilupussi, mutta ennen huilupussia aloitimme harjoitustyöllä. Jokainen oppilas neuloi n. 8cm x 8cm kokoisen lapun, josta ommeltiin yksi reuna kaksin kerroin, niin että siitä muodostui ikään kuin viitta.
Punotun nyörin avulla viitta kiinnitettiin tontulle. Tonttu syntyi harjanvarresta sahatusta ja hiotusta pyöreästä lieriöstä sekä puuhelmestä, joka liimattiin vartalon jatkeeksi pääksi. Koulussamme vietetyn Martin päivän ja lyhtyjuhlan teemoissa märkähuovutimme tontuillemme pienet tikun päässä kannettavat lyhdyt.
Kaiken kaikkiaan tähän astinen käsityö-projektimme on ollut kiva yhdistelmä tekstiili- ja teknistätyötä sekä useita eri tekniikoita. On sahattu, hiottu, liimattu, maalattu, neulottu ja punottu.
Nyt kun tontut ovat valmistuneet ja lyhtyinensä valaisevat vuodenaikaikkunaamme, ovat oppilaat jo aloittaneet huilupussiensa suunnittelun ja valmistamisen.
12 kommenttia:
Mikä lanka teillä on käytössä? Isoveli?
Käytössä on ollut Sudan-lankaa sekä isoveliä. Sudan on markkinoilta poistunut villalanka, jonka jämiä koululta käytämme ja isoveliä sitten siinä kaverina, kun kaikkia värejä Sudania ei enää ole.
Huh! Onnitteluni! Ehkä syy onkin vain siinä, että aloitamme liian myöhään. Nimimerkillä nelosten kanssa takkuava 😉
Mietin tuota huilupussi-ajatusta neulottuna. Itse neulonta-ajatushan alkuopetuksessa on loistava! Olen lukenut siitä jo aikaa ja vakaasti harkinnut ottavani sen peruskoulun puolella käyttöön, vaan jäänyt sikseen pelkästä ajatuksesta, mitä olisi tapella riittävän paksut puikot, kunnon langat jne. ja "väärään aikaan tekeminen"... Kun on muistot ei-niin-kaukaisesta omasta peruskouluajasta, jolloin vesiväritkin tulivat vasta kolmannella käyttöön. Laveeraukseen, ei mihinkään muuhun. Alaluokat hinkattiin pelkillä vahaväreillä. Arvaa loppuiko into, kun yritti peittää A3-paperin kokonaan "paksulla värillä" sormet kipiänä liitua puristaen. Arvostelu työ kerrallaan seinällä open suusta: "Ei nuo ukkelit oo oikein mistään kotosin, mutta on niin hyvin väritetty, että seiska puoli." Ääneen.
Mutta siihen huilupussiin palailen siis. Mietin, että aiotteko laittaa kankaan pussin sisäpuolelle vai teettekö pelkästään langasta pussin? Meinaan sillä, että omat sekä puiset että muoviset nokkikset ovat aika kiitettävän tehokkaita sähköistymään ja vetämään sen myötä pölyä ja langannöyhtää ja -haituvia ja kaikkea mahdollista irtoavaa sinne huiluun kiinni ja sisälle, mikä tekee varsin huonoa huilulle. Vakosamettipussi on yhdellä huilullani, se toimii, on riittävän tiheää kudosta.
- Tämä siis ihan siksi, ettei tökkäisi tärkeän ensimmäisen käsityön käyttö siihen, että se tärvelee tärkeää työkalua tai hankaloittaa sen käyttämistä. Omasta kokemuksesta suosittelen sitä kangasta sinne siksikin, että neulottu pussi päästää läpi kaiken roskan ja pölyn, ja jos halutaan opettaa lapset pitämään hyvää huolta tavaroistaan, niin tässä voisi olla yksi hyvä kohta auttaa siinä. :)
Hei NiittyHeinä!
Koulussamme (ja ymmärtääkseni myös kansainvälisesti steinerkouluissa) neulotaan 1. luokalla huilupussit, tämä huilupussin neulominen ei siis ole minun oma ideani. Koulussamme pidetään hyvää huolta huiluista ja opetetaan lapset kunnioittamaan saamiaan soittimia.
Huilupussien sisällä ei perinteisesti ole kangasta, vaan ne ovat ihan vain neulotut. Voisin kyllä kysäistä asiasta muilta opettajilta :)
Hei!
Tarkoitukseni ei toki ollut mitenkään väittää, että huiluja kohdeltaisiin huonosti tai oppilaille ei opetettaisi huilun hyvää kohtelua, olen itsekin lukenut steinerpedagogiikkaa jonkin verran ja tiedän sekä arvostan sen ajatuksia hyvinkin. :) Pahoittelen, jos tekstistäni sai väärän käsityksen.
Itse vain sekä metallisen poikkihuilun että muovisen ja puisen nokkahuilun sekä kanteleen omistajana olen paljon joutunut miettimään säilytystä ja kuljetusta niin, että soitin pysyisi parhaassa mahdollisessa kunnossa - ja esimerkiksi muovinen nokkahuilu kerää staattista sähköä itseensä ja puhaltele siinä sitten, kun huilu on nöyhtäinen... Siksi pohdin tuota perinteisestä kaavasta poikkeamista. :)
Tosin teillä taitaa ollakin puuhuilut, jotka ovat vähän helpompia, mutta silti. Vaan jos sillä on pärjätty tähänkin asti, niin kai sekin toimii. Itse en tekisi nokkikselleni niin, mutta olenkin suht neuroottinen varjelemaan soittimiani. :D
En suinkaan saanut väärää käsitystä tekstistäsi :)
Itselleni nuo huilut ovat ihan uusi ja tuntematon juttu, joten teen niiden kanssa muiden ohjeiden mukaan ja toistelen niiden suhteen muiden sanomia/kirjoittamia asioita. Enkä esiintuomaasi asiaan osaa kommenoida, kun en tiedä, kerroin vain mitä olen lukenut.
Kangas huilupussin sisällä olisi varmasti paikallaan, mutta steinerkoulu on minun kokemukseni mukaan niin traditioihinsa kangistunut ettei ehkä ihan perusteltukin muutos tapahdu tuosta vaan...
Oman luokkani kanssa laitan huilupussin sisään sen kankaisen pussin, joka huilun mukana tulee. Se pysyy siellä ihan hyvin. Toki huilupussi toimii hyvin ilmankin kangasta ja huilut ovat pysyneet niinkin siisteinä.
Steinerkoulu ei saisi olla tapoihinsa kangistunut. Kannattaa tutustua Steinerin ajatuksiin. Hän painotti juuri opettajan luovuutta ja sitä, että täytyy tehdä kuten itse kokee parhaaksi. Eli rohkeasti vaan käyttämään omaa luovuutta. Silloin opetus yleensä myös innostaa lapsia parhaiten :) Tietenkin omille ajatuksille täytyy löytyä perustelut. Kuitenkaan steinerkoulu ei saisi olla asioiden tekemistä siksi, että niin on aiemmin tehty. Silloin ollaan kaukana steinerpedagogiikasta... T. steinerkoulun käynyt ja siellä opettava
Oli pakko vielä tarkistaa oma vanha huilupussi, jonka olen tehnyt 90-luvulla. Se on tehty neulomalla ja sisälle on ommeltu kangas :) Itse en neulo tänä vuonna oppilaiden kanssa huilupussia, vaan teemme ne virkkaamalla ensi vuonna.
Eihän se saisi ei ja opettajan tulisi olla se opetustaiteilija, joka tietää parhaiten mitä luokka tarvitsee. Siksi koen melkoista ristiriitaisuutta jatkuvasti työssäni, pitäisi olla vapaus mutta silti koen olevani kaikkea muuta kuin vapaa tekemään pedagogisia valintoja. Perusteltuja valintoja opettajat toivottavasti tekevät työssään aina :)
Selailen ja lueskelen tätä blogiasi ja kysynkin nyt, että muistatko vielä miten neulominen eppujen kanssa onnistui?
Itseasiassa se onnistui paljon paremmin kuin olisin koskaan osannut odottaakkaan. Tuskallisempaa se neulomisen opettaminen nelosella on ollut. Ekaluokkalaisilla ei ehkä vielä ole kätisyys niin dominoivaa, että kahdella kädellä toimiminen on luontevampaa.
Lähetä kommentti