perjantai 9. toukokuuta 2014

Eurooppa-päivä - Tanska (2h)


Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan
Jos mua hiukkasen onnistaa niin uuden ystävän saan.
Saavunpa keskelle Tanskan maan,
 laukussa leipää ja piimää vaan. 
Yksin ei tarvitse ollakaan nyt uuden ystävän saan.
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo goddag"

Aloittelimme Eurooppa-päivän viettoa laulaen vanhaa tuttua Matkalaulua ekaluokkalaisten kanssa. Laulun jälkeen tutkimme hieman Euroopan karttaa. Ekaluokkalaisille jo käsite Eurooppa piti tietenkin avata: Moni Euroopan maa oli oppilaille tuttu ja niissä oli käyty. Rajat Euroopalle saatiin hyvin, kun eräs oppilas kertoi käyneensä Egyptissä ja totesimme sen olevan Afrikassa.
Eurooppa-tiedotuksen julkaisema lasten Euroopan kartta jaksaa oppilaita kiinnostaa ja karttaa käytiinkin päivän aikana tutkimassa moneen kertaan.
Kun Tanska oli saatu paikannettua kartalle, jaoimme ekaluokkalaiset kahteen ryhmään (13 oppilasta / ryhmä) ja aloitimme työskentelyn Tanska-teeman ympärillä.


Hans Christian Anderssen ja sadut

Tutustuimme H.C. Anderssenin satuun Todellinen prinsessa nukketeatteriesityksen avulla. Opettaja esitti kertomuksen todellisen prinsessan etsimisestä oppilaille.


Nukketeatteriesityksen jälkeen pääsimme kurkkaamaan 2. luokan lukukirjoihin ja luimme Pikkumetsän lukukirjoista yhdessä ääneen kertomuksen todellisesta prinsessasta. Lukemisen jälkeen kävimme vielä keskustellen läpi kertomuksen juonen.

Opettaja oli tehnyt valmiiksi luokkaan suuren kultaisen sängyn (2xkartonki), josta kuitenkin puuttuivat patjat. Viivotinta apuna käyttäen jokainen oppilas leikkasi prinsessalle yhden 3cm leveän ja 30cm pitkän patjan valitsemastaa kankaasta. Jokainen liimasi oman patjansa sänkyyn.


Legot

Yhtä keskeinen lasten elämään liittyvä asia kuin H.C. Anderssenin sadut on Tanskasta puhuttaessa tietenkin legot. Oppilaat tutustuivat ensin Legolandiin. Legolandin sivuilta löytyy interaktiivinen kartta, jota voi käyttä hyödyksi. Lisäksi YouTubesta löytyy Legolandista kuvattuja lyhyitä videopätkiä, joiden avulla näkee mitä kaikkea Legolandissa on.
Legolandiin tutustumisen jälkeen oli aika touhuta legojen parissa. Ekaluokkalaisille sopivia tehtäviä legoilla on esim.
  • Oppilas pari istuu selät vastakkain. Molemmilla on käytettävissään Legoja. Toinen oppilaista rakentaa omaa rakennelmaansa selittäen ja ohjeistaen parilleen mitä tekee. Selin oleva pari yrittää ohjeen mukaan rakentaa samanlaisen rakennelman. (Harjoiteltavat taidot selittäminen, ohjeistaminen, sanallistaminen.)
  • Valmis rakennelma on sijoitettu esim. laatikkoon, jossa on korkea laidat (oppilas ei voi paikaltaan nähdä laatikkoon sisään). Oppilas rakentaa omalle pöydälleen samanlaisen rakennelman kuin laatikossa oleva malli. Laatikossa olevaa mallia saa käydä katsomassa niin monta kertaa kuin tarvitsee, mutta rakentaminen tapahtuu omalla paikalla. (Harjoiteltava taito työmuisti.)
  • Luokassa on useampi valmis rakennelma ja oppilailla on ilmakuvat samoista rakennelmista. Mikä ilmakuva on mikäkin rakennelma? (Harjoiteltava taito hahmottaminen.)
  • Valmiista rakennelmista voidaan myös rakennelmiin koskematta yrittää pohtia kuinka monesta palikasta ne on rakennettu. 
  • Salaisuuspussiin on laitettu legoista rakennettu pieni rakennelma. Oppilas saa tunnustella pussin sisällä olevaa rakennelmaa, mutta ei saa katsoa pussiin. Oppilaan pyrkii rakentamaan pöydälleen samanlaisen rakennelman. Tehtävän vaikeusastetta voi säädellä sen mukaan saako oppilas laittaa pussiin vain yhden käden vai molemmat.
  • Mittaamista voidaan harjoitella mittaamalla viivottimen tai mittanauhan avulla legorakennelmien leveyksiä, korkeuksia, pituuksia ja ympärysmittoja.
Kuva Wikipediasta

Kaksi tuntinen Tanska-teema päättyi siihen mistä se alkoi… Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan...
______________________________
Lego-juttujen ideoista valtaosa on poimittu VaNe-kurssilta.

1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Iloista oppimista taas kerran :)